BattleHymn kirjoitti:
Jonkin aikaa menee varmasti suuressa vitutuksessa, mutta muista, että asioilla on tapana järjestyä. Ei ehkä niin kuin nyt haluaisit, mutta niin kliseiseltä kuin kuulostaakin, aika parantaa haavat. Ero on aina kuin pieni kuolema, jotain menee rikki, eikä sitä pysty millään korjaamaan.
Onneksi jokainen päivä tuo tullessaan jotain hyvääkin. Jos tilanne on ollut pitkään "päällä", lohduttaudu vaikka alkuun sillä, että joku muutos on aikaansaatu. Pikku hiljaa huomaat, että elämä jatkuu. Ei samanlaisena kuin ennen, mutta muutos ei aina ole pelkästään negatiivista. Varsinkaan, jos on ollut riitoja tai painostavaa hiljaisuutta.
Toivottavasti saatte vaimon kanssa tytön suhteen käytännön asiat rullaamaan mahdollisimman nopeasti. Varmasti suhde lapseesikin muuttuu, mutta teidän välinne voivat jopa lähentyä nykyisestä, kunhan vain opettelette uuden, yhteisen ja ennen kaikkea teidän OMAN tapanne olla keskenänne. Muista, että älä ikinä anna asioiden katkeruuttaa sinua. Vihainen ja vittuuntunut saa toki ja ehkä pitääkin olla, mutta katkeruuteen älä alennu. Siinä häviät silloin eniten sinä itse.
Tsemppiä ja jaksamista!
Ja kun kerran täällä ollaan, niin mua vituttaa jengi joka kiljuu pihalla. Ymmärrän, että kerrostalossa ja kaupungissa tulee ääniä, mutta en voi käsittää, miksi pitää tulla tappelemaan tai muuten vaan karjumaan toisten ikkunoiden alle. Eniten vituttaa se, että tällaisten mulkkujen takia saa ravata rauhottelemassa itkevää lasta, joka luonnollisesti herää näihin konsonantittomiin huutoihin. Menkää vittu kotiinne huutamaan saatanan janarit!
Kiitos, helpotti.