Mainos

Vitutusketju

  • 10 722 968
  • 56 273

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Gellner kirjoitti:
En ottanut kantaa itse tekoon, siis tuohon riehumiseen, joka tottakai on typerää. Reaktiot tuohon tapahtuneeseen ovat vain mielestäni jokseenkin ylimitoitettuja, suorastaan hysteerisiä. Siellä sun täällä on ehdotettu niskalaukausta tai Siperiaan karkotusta noille riehujille. Mikä makasiinien tapahtumista tekee niin ylivertaisen hirvittävää? Miksi se aiheuttaa tällaisen reaktion? Enkä myöskään ymmärrä miten ambulanssin kimppuun käyminen tai Aleksanterinkadun pullojen heittäjät liittyvät millään lailla tähän makasiinien luona tapahtuneeseen riehuntaan.

Voisivat ilmaista mieltään järkevästi, eikä pistämällä tuleen jotain sattuman varaista tönöä. Ja sen jälkeen estää sen sammutus töitä.
On siellä varmasti ollut itsestään ylpeitä ihmisiä paikalla, kun on osallistuttu johonkin hemmetin "tärkeään", jonka tarkoitusta ei juurikaan kukaan muista, kun on pitänyt pistää elämä vähän turhan risaiseksi.

Nämä samat jannut on myös luultavasti pistänyt ainakin yhden poliisiiauton paskaksi, joten hirveästi ei järkeä päässä ole.

Itse kyllä liityn tähän joukkoon, joka heivaisi nuo vastuuttomat idiootit siperiaan, tai johonkin muuhun yhtä mukavaan paikkaan.

Olisivat palomiehet edes antaneet juhlaväelle pienen vesikylvyn. Olisi saattanut joukko kivasti hajota, kun vähän iskee vettä niskaan paloletkulla.
Tosin sitten nämä isin ja äitin kullannuput olisivat varmasti nostaneet syytteet palomiehiä vastaan, kun ei perkele saa edes makasiineja polttaa rauhassa ilman, että joku kuspää tulee sen estämään.

Ja mitä tulee tuohon "kauheuteen", niin jo pelkästään ilmaan tulevat vähemmän terveelliset kaasut on riittävä syy siihen, miksi keskustassa ei saa randomilla rakennuksia tuhopolttaa.
 
Viimeksi muokattu:

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Golden AWe kirjoitti:
Mikä aiheuttaa sellaisen reaktion että sinä oikeasti kuvittelet palstalaisten kannattavan riehujien teloitus-/karkoitustuomiota?

En ole missään kirjoittanut nimenomaan jatkoaikalaisten toivovan teloitusta tai karkoitusta. Kummastelin vain tätä hysteeristä reaktiota mitä esiintyy niin Jatkoajassa kuin muillakin palstoilla ja tiedotusvälineissä.

Schwalbe voisi muuten aika vitun nopeasti sitten näyttää sen kohdan missä olen puolustellut riehujia, kiitos.

Jep, itsekin kuulin nyt uutisista, että ilmeisesti samaiset tyypit olivat Aleksilla riehuneet ja kyse oli nimenomaan eilen tapahtuneesta pullojen viskomisesta.
 

Schwalbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Gellner kirjoitti:
En ottanut kantaa itse tekoon, siis tuohon riehumiseen, joka tottakai on typerää. Reaktiot tuohon tapahtuneeseen ovat vain mielestäni jokseenkin ylimitoitettuja, suorastaan hysteerisiä. Siellä sun täällä on ehdotettu niskalaukausta tai Siperiaan karkotusta noille riehujille. Mikä makasiinien tapahtumista tekee niin ylivertaisen hirvittävää? Miksi se aiheuttaa tällaisen reaktion? Enkä myöskään ymmärrä miten ambulanssin kimppuun käyminen tai Aleksanterinkadun pullojen heittäjät liittyvät millään lailla tähän makasiinien luona tapahtuneeseen riehuntaan.

No tässähän sitä oli puolustelua yhden täyden viestin verran?
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Radek kirjoitti:
Voivoi, kun noita lasipulloja tarvii rikkoa kaduille ja luontoon.

Tänään tuli huomattua, että eritoten parkkipaikoille tykkäävät lapsiparat noita pulloja uhokänneissään rikkoa. Monta pihaa käytiin läpi ja kaikki rikotut pullot löytyivät juurikin näiden pihojen parkkipaikoilta. Uskomattoman nerokasta toimintaa.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Gellner kirjoitti:
Kummastelin vain tätä hysteeristä reaktiota mitä esiintyy niin Jatkoajassa kuin muillakin palstoilla ja tiedotusvälineissä.

Tuskin kukaan sen takia yöuniaan menettää, että sanoo mielipiteensä asiasta.

Sinun teksteistä paistaa se, että sehän on ihan ok, kun näytetään vähän mihinkä pystytään.
Suurinosa on taas sitä mieltä, että tuommoisia kusipäitä ei tarvitse valtion hyysätä, joten hiuksista vittuun moiset syöpäläiset. Ja kuten totesin, niin itse olen tuon jälkinmäisen vaihtoehdon kannalla.

Jos haluaa osoittaa mieltään, niin tehdään se sillä tavalla, kun laissa on määritelty. Ei tarvitse ruveta solvetamaan omia sääntöjään, ja siinä sivussa tuhota julkista omaisuutta.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
repe_joke kirjoitti:
Voisivat ilmaista mieltään järkevästi, eikä pistämällä tuleen jotain sattuman varaista tönöä. Ja sen jälkeen estää sen sammutus töitä.
On siellä varmasti ollut itsestään ylpeitä ihmisiä paikalla, kun on osallistuttu johonkin hemmetin "tärkeään", jonka tarkoitusta ei juurikaan kukaan, kun on pitänyt pistää elämä vähän turhan risaiseksi.

Kuulin kautta rantain, että alunperin tarkoitus oli vallata makasiinit, ilman mitään riehuntaa tai mellakointia. Rakennusten valtaus on mielestäni ihan ok kansalaisaktivismia. Sillä tapaahan on pelastettu useita vanhoja rakennuksia. Valtaaminen olikin osoittautunut sitten ihan vain vedätykseksi ja suuri osa porukasta lähti makasiineilta siinä vaiheessa pois ja nämä aggressiivisimmat jäivät sinne riehumaan.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Gellner kirjoitti:
Kuulin kautta rantain, että alunperin tarkoitus oli vallata makasiinit, ilman mitään riehuntaa tai mellakointia. Rakennusten valtaus on mielestäni ihan ok kansalaisaktivismia. Sillä tapaahan on pelastettu useita vanhoja rakennuksia. Valtaaminen olikin osoittautunut sitten ihan vain vedätykseksi ja suuri osa porukasta lähti makasiineilta siinä vaiheessa pois ja nämä aggressiivisimmat jäivät sinne riehumaan.

Elikkä tässä sitten saa isoporukka huonon maineen, kun pieni osa valopäitä päättää aloittaa juhannuksen juhlinnan vähän ajoissa.

Valtaaminen kuulostaa tosiaan vielä järkevältä, mutta harmi vain, että suunnitelmat olivatkin lopunperin toiset.
Ilmankos siellä on sitten löytynyt sitä halua vastustaa virkavaltaakin työssään, kun kerran on suunniteltu koko juttu. Säälittävää toimintaa ei voi muuta sanoa.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Schwalbe kirjoitti:
No tässähän sitä oli puolustelua yhden täyden viestin verran?

Joo, niinpäs onkin. Minähän sanoinkin tosiaan että toiminta oli typerää. Edelleen, olen toiminnan tuominnut typeräksi, ihmettelen hysteerisiä reaktioita ja sitä miten niin moni liittää samanaikaisesti tapahtuneen ambulanssin häirinnän tuohon makasiinien mellakointiin. Ilmeisesti kirjoitan sitten todella epäselvästi kun kummasteluni tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Gellner kirjoitti:
En ole missään kirjoittanut nimenomaan jatkoaikalaisten toivovan teloitusta tai karkoitusta. Kummastelin vain tätä hysteeristä reaktiota mitä esiintyy niin Jatkoajassa kuin muillakin palstoilla ja tiedotusvälineissä.

Mitä tiedotusvälineisiin tulee niin ei mikään vakavasti otettava uutistoimisto tai media (Ts. Yle, Hesarit jne., oikeat tiedotusvälineet) yllytä lynkkaamiseen. Se mitä iltapäivälehdet kirjoittavat on aivan yhdentekevää ja se mitä nettipalstoilla kirjoitetaan sisältää todennäköisesti aina voimakkaita sanamuotoja.

Ja kyllä, itsekin olen silti ankarien tuomioiden kannalla tällaisissa tapauksissa, Suomessa ei kellään ole niin paskat oltavat että siihen tarvitsisi reagoida väkivallalla virkavaltaa tmv. kohtaan. Painotettakoon että "ankara tuomio" ei tarkoita nappia otsaan. Se olisi sitäpaitsi näille idiooteille liian helppo ratkaisu ongelmiin ja heidän kavereilleen tekosyy jatkaa idiotismia.

Gellner kirjoitti:
Kuulin kautta rantain, että alunperin tarkoitus oli vallata makasiinit, ilman mitään riehuntaa tai mellakointia. Rakennusten valtaus on mielestäni ihan ok kansalaisaktivismia. Sillä tapaahan on pelastettu useita vanhoja rakennuksia. Valtaaminen olikin osoittautunut sitten ihan vain vedätykseksi ja suuri osa porukasta lähti makasiineilta siinä vaiheessa pois ja nämä aggressiivisimmat jäivät sinne riehumaan.

Heh, niin hassu laitos kuin se armeijakin on niin näin yleistäen sanottuna nämäkin kaverit olisivat onnistuneet rauhanomaisessa valtauksessa kun olisi iso ripaus lisää kuria, järjestelmällisyyttä, uskollisuutta ja vaikkapa vielä älyä. Eli armeijan käymisestä olisi tällaisissa hyötyä.
 
Viimeksi muokattu:

Schwalbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko sulla Gellner diagnosoitu jakomielitauti vai heitteletkö kaikenlaista paskaa tänne palstalle ihan noin muuten vaan? Ensin kirjoitetaan ja sitten otetaan selvää faktoista vai mitä?
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Golden AWe kirjoitti:
Painotettakoon että "ankara tuomio" ei tarkoita nappia otsaan.
QUOTE]

Itse kannattaisin kyllä suuren napin ompelemista otsaan, siinä voisi lukea olen idiootti, tälläisia nappeja on ennenkin käytetty erinlaisissa tilanteissa, tosin vain rintapielessä. Näille sankareille kuitenkin suosittelisin paksuinta kalastajanlankaa mitä löytyy, ja helvetin iso neula. Silavointineula olisikin melkein paras.

veini
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Sv veinikretski kirjoitti:
Itse kannattaisin kyllä suuren napin ompelemista otsaan, siinä voisi lukea olen idiootti, tälläisia nappeja on ennenkin käytetty erinlaisissa tilanteissa, tosin vain rintapielessä. Näille sankareille kuitenkin suosittelisin paksuinta kalastajanlankaa mitä löytyy, ja helvetin iso neula. Silavointineula olisikin melkein paras.

veini

Ja kun jatketaan yleistystä niin "rauhanaktivistin" ja kaikenlaisen luonnonsuojeluhomppelin onneksi usein tunnistaa ulkonäöltään jo kauaksi asti, ei tarvitse edes nappia aina vaikka sen ansaitsisi. Kannatetaan.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Gellner, tätä viestiä ei nyt yksinomaan ole kohdistettu sinulle vaan ennemminkin viestisi herätti kirjoittamaan nämä asiat tähä ketjuun.

Gellner kirjoitti:
En ottanut kantaa itse tekoon, siis tuohon riehumiseen, joka tottakai on typerää. Reaktiot tuohon tapahtuneeseen ovat vain mielestäni jokseenkin ylimitoitettuja, suorastaan hysteerisiä. Siellä sun täällä on ehdotettu niskalaukausta tai Siperiaan karkotusta noille riehujille. Mikä makasiinien tapahtumista tekee niin ylivertaisen hirvittävää? Miksi se aiheuttaa tällaisen reaktion? Enkä myöskään ymmärrä miten ambulanssin kimppuun käyminen tai Aleksanterinkadun pullojen heittäjät liittyvät millään lailla tähän makasiinien luona tapahtuneeseen riehuntaan.

Onhan se varsin ymmärrettävää, että Suomen oloissa todella poikkeuksellinen mellakointi aiheuttaa voimakkaitakin reaktioita tavallisissa kansalaisissa, mellakoinnista ja vandalismistahan tuossa toiminnassa pääasiassa oli kyse vaikka päivällä mukaan oli "istutettukin" globalisaation vastaista ilosanomaa.

Toisekseen makasiinien polttaminen itsessään pitää jo sisällään pienen vaaramomentin, puhumattakaan siitä, että tuleen oli kaiken muun roinan ohella heitetty kaasupulloja (tai -pullo), kaiken huippuna on sitten se, että estetään palomiehiä tekemästä työtään mikä sitten johtaa siihen, että paikalle on kutsuttava mellakkapoliisit jotta palomiehet voivat työskennellä turvallisesti - on tämäkin kohtuullisen ennenkuulumatonta Suomen oloihin.

Poliisi taasen on tutkimuksissaan löytänyt ydinryhmän mikä on ilmeisesti tämän ja aiempien tapahtumien taustalla, suunnitelmallisuuttakin löytyi (tästä osoituksena myös makasiineilta löytyneet polttopullot, mikähän niiden kohde on ollut?).

Kokonaisuudessaan pidän täysin tuomittavana tällaista vandalismia, en nyt Siperiaan tai niskalaukaista ehdottaisi vaan normaan oikeudenmukaisen oikeuskäsittelyn ja siitä seuraavat tuomiot.

Henkilökohtaisesti sallin rauhanomaiset mielenosoitukset likimain aiheesta kuin aiheesta - pois suljen vain mielenosoitukset joissa kiihotetaan kansaa jotain tiettyä kansanryhmää vastaan. Mutta mielenosoitusten oheisnäytelmät väkivaltaisine mellakointineen sun muine näytöksineen ovat mielestäni tuomittavia kuten yllä kirjoittamasta voi päätellä. Niin kauan kuin Suomessa on mahdollisuus viedä asiaansa eteenpäin demokraattisin keinoin ei ole mielestäni syytä tai oikeutettuakaan turvautua minkään sortin voimatoimiin oman asiansa ajamiseksi.

Rationaalisesti ajateltuna luulisi, että jokainen mielenosoittaja kuten esim. globalisaation vastustajat, ajattelisi ettei kannata syyllistyä väkivaltaisuuksiin tai vandalismiin koska se ei aja asiaa vaan kääntyy itse asiaa vastaan - kuten nyt on nähtyä. Niin kauan kuin olot Suomessa on turvalliset ja maassa vallitsee demokratia ei suuri osa kansasta hyväksy sitä, että mielenosoituksen varjolla tuhotaan omaisuutta, häiritään viranomaisten työskentelyä tms. - sellainen toiminta kääntyy mielenosoittajiaan itseään vastaan tavalla tai toisella.

vlad.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuollaiset öykkärit ja vandaalit pilaavat rauhanomaisten mielenosoittajienkin maineen. Ääriainesta, joka tulisi aina kitkeä pois, mutta se on mahdotonta. Jotain on silti tehtävä.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Schwalbe kirjoitti:
Onko sulla Gellner diagnosoitu jakomielitauti vai heitteletkö kaikenlaista paskaa tänne palstalle ihan noin muuten vaan? Ensin kirjoitetaan ja sitten otetaan selvää faktoista vai mitä?

Sinun mielestäsi paskaa on se että ihmettelen mellakoinnin aiheuttamia näinkin voimakkaita, jopa hysteerisiä reaktioita. Paskaa on mielestäsi se, että minusta on ihan vain mielenkiintoista tietää miksi juuri tämä tapaus aiheuttaa tällaisen tunnemyrskyn. Sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi. Jos jakomielitautia on mielestäsi se, että vasta hetki sitten kuulin että poliisin mukaan Aleksin riehujat riehuivat myös makasiineilla niin sitten minulla on jakomielitauti. Mutta muistapa sitten Schwalbe, että sinäkään et saa kommentoida yhtikäs mitään ellei sinulla oli heti kaikki mahdollinen fakta tiedossasi.

vlad tuossa ylempänä juuri äsken hienosti selvitti miksi mellakointi aiheutti näin voimakkaita reaktioita. Kiitoksia vlad. Asia ymmärretty ja osaltani loppuunkäsitelty.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Ted Raikas kirjoitti:
Tuollaiset öykkärit ja vandaalit pilaavat rauhanomaisten mielenosoittajienkin maineen. Ääriainesta, joka tulisi aina kitkeä pois, mutta se on mahdotonta. Jotain on silti tehtävä.

Tässä on nimenomaan se vaara, että todellinen rauhanomainen "käpytikanpuolustaja" mielenosoittajan mielenilmaus ei vaikuta enää keneenkään eikä mitenkään. Elikkä suomeksi sanottuna mielenosoitukset raaistuvat ja saavuttavat aivan toisen asteen.

Samoin homojen ym, joukkomarssit eivät enää kiinnostaisi ketään, sielläkin puolella olisikin ainoat mahdollisuudet oikeuksien puolesta taistellessa voimakas julki homoilu joka kiinnittäisi huomiota. Tämä siis siinä tapauksessa että mielenosoitusten taso muuttuu tälläiseksi vandalismiksi.

Jotain on tehtävä.

veini
 

metsänpeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täällä ne tappelee jostain mellakoinnista, kun minulla olisi vähän tärkeämpääkin asiaa.

Ajattelin nimittäin tulla vahvistamaan jo useaan kertaan toteamani faktan. Varatut miehet on ihan älyttömän tyhmiä, ja aika monet muutkin miehet. Arvatkaa onko kivaa, kun on itse niin ihana ja viehättävä, että kaikki ihanaksi luulemasi varatut miehet roikkuu kimpussa, ja unohtaa kertoa olevansa varattuja, ja tekee kaikkia sinkkumiesten temppuja, ja sitten saattaa vaikka ihastua johonkin, ja sitten se paljastuukin varatuksi?

No, ei tarvi arvata. Voin kertoa, että tuosta ylläolevasta kysymyksestä kivaa on vain se, että on itse ihana ja viehättävä. Kaikki muu on ihan tyhmää. Mielestäni varatuilla miehillä pitäisi olla ulkonaliikkumiskielto. Ärsyttäviä otuksia.
 

Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Kyllähän tapauksesta on nostettu aika kova hälinä.. Ketään ei kuitenkaan loukkaantunut ja hyvä niin. Äidin pikku lellikit halusivat vain näyttää olevansa kovia jätkiä ja päättivät purkaa vihansa, uu, hylättyyn taloon. Sen jälkeen vähän törkkineet palomiehiä ja ambulanssikuskeja, mutta housut paskassa lähteneet pois, eivätkä jääneet vastaamaan teoistaan. Ympäri Suomea on ihmisiä eilen kuitenkin taas hakattu puolikuoliaaksi ja tälläkin hetkellä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa taistelee hengestään 16v nuori mies, joka oli kylmästi jätetty lojumaan jokirantaan pahoinpitelyn jälkeen. Minun eteeni kaatui nuori tyttö päälleen asfaltille ja ihmiset löivät jo vetoa kuoleman puolesta. Mitään ei kuitenkaan tainnut tapahtua.

Vituttaa, kun amatöörit juo, eivätkä pysty hillitsemään tunteitaan. Jopa aikuiset ihmiset jaksavat paiskia täysin turhanpäiväisistä syystä nakkikioskilla muita ihmisiä, kun ovat tajunneet pippelinsä todella olevan pieni. Jos minä, 19v poika, ymmärrän asian järjettömyyden, luulisi 40v "isien" tajuavan tämän.
 

Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
Koala kirjoitti:
Kyllähän tapauksesta on nostettu aika kova hälinä.. Ketään ei kuitenkaan loukkaantunut ja hyvä niin.

Jaa, minä olin jostain kuulevinani, että jokunen poliisi olisi loukkaantunut (vandaalit heittivät kiviä). Tiedä sitten kuinka vakavista vammoista on kyse. Ei varmaankaan mitään kovin vakavaa, kun ei ole erikseen mitään sellaista uutisoitu. Tämä nyt ihan vain tarkennuksena.

Minäkään en pidä omaisuusvahinkojen aiheuttamista mitenkään maata järisyttävänä, sellaista on nuorison keskuudessa varmaankin enemmän tai vähemmän aina ollut.

En nyt tätä tapahtumaa ihan olkaa kohauttamalla ohita (enkä väitä että nimim. Koalakaan näin tekisi), koska mukana oli polttopulloja, kiviä heiteltiin ja tulipalo oli varmaan vaaraksi myös paikalla olleille ihmisille. Se, että nyt säästyttiin ilmeisesti ilman suurempia henkilövahinkoja, ei mielestäni muuta itse asiaa kovinkaan paljoa. Olennaista on se, että vandaalit saivat aikaan vaarallisen tilanteen.
 

R0kMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, HIFK, Newcastle
HCM kirjoitti:
Kun ei pompi niin ei pompi. Vitusta koko elämä, tälläiset suosikkijoukkueen (Detroit Shit Wings) epäonnistumiset heijastuvat tuplavitutuksena kun elämän muut asiat on päin persettä. Ystävät kusee päälle, terveys perseestä ja valtio syyttää karkuriksi. Jos olisi kaapissa pilleri joka veisi pilvenreunalle niin sellaisen olisin jo ottanut. Kun ei mikään onnistu niin ei onnistu. Vituttaa.

Mahtaa Detroitin Williamsia vituttaa niin rankasti, että pakkaa kamansa ja suunnistaa Ässiin 5-vuotisella sopimuksella. Pelaa ilmeisesti ekan kauden vielä maksutta. Kyllä sitä niin vituttaa.
 
Mikkelin keskussairaala muisti taas minua kirjeellä. Vaihtoivat jo toisen kerran miulle varattua aikaa, jonka piti olla tällä viikolla. Siirtivät sen ensi viikkoon. Hienoa. Kun en ole edes suomessa silloin. Eivätkä vastaa edes puhelimeen kun koittaa soittaa. Prkl sinne taida päästä ennen syksyä.

Ja just käytin kissan leikattavana. Jätkä vetää sikeitä vielä. Nukutuspiikin saatua sai hirmu hepulin. Juoksi ympäriinsä. Piti katti poimia alas hyllystä. Tietty se paniikissa potkaisi takajaloilla suoraan miun mahaan, missä on nyt pari mukavan kokoista ja syvyistä haavaa. Kissalla on kyllä rokotukset kunnossa, mutta miulla ei.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Vituttaa, kun Hirso siirtyi narreihin. Vituttaa varmaan enemmän nyt, kun aikanaan kun Peltonen siirtyi narreihin.

edit: typot
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tämä on todella pieni vitutuksen aihe esimerkiksi tuohon nuorisojoukon riehumiseen verrattuna, mutta minua kuitenkin vähän vituttaa, ettei Juhani Tammista ole kelpuutettu YLE:n kisastudioon kommentaattoriksi jääkiekon MM-kisoihin.

Kyllähän Jukka Jalonen, Esa Tikkanen ja Raimo Helminenkin varmasti erittäin asiantuntevia ovat, mutta Tammisen analyysit ennen jokaista MM-kisaottelua ja otteluiden erätauoilla ovat vertaansa vailla Suomessa. Erityisen hauskaa oli katsella aikoinaan Tammisen tussipiirroksia fläppitaululle hänen analysoidessaan eri joukkueiden pelityylejä, koska ainakaan minä en saanut piirroksista ikinä mitään selvää. Tammisen puhe on sen sijaan tarpeeksi selkokielistä ja ymmärrettävää.

Pienen vitutuksen lieventämiseksi toivonkin, että YLE kutsuisi Tammisen vierailijaksi studioonsa Riikaan edes muutamaan otteluun.
 
Viimeksi muokattu:

Favor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Edmonton Oilers.
Jääkiekkofriikki kirjoitti:
Tämä on todella pieni vitutuksen aihe esimerkiksi tuohon nuorisojoukon riehumiseen verrattuna, mutta minua kuitenkin vähän vituttaa, ettei Juhani Tammista ole kelpuutettu YLE:n kisastudioon kommentaattoriksi jääkiekon MM-kisoihin.

Mikäli Tamminen kelpuutettaisiin kommentaattoriksi, jäisi ainakin minulta kaikki erätauot katsomatta. Kyseinen kaveri pilasi jo penkkiurheilunautintoni SM-liigan pleijareista, joten mömmökisoihin häntä ei saa sotkea. Pleijareissa meni kaikilta erätauoilta katseluarvo kun Tamminen heitteli sieltä "viiltävää" analyysiä.

Nyt vituttaa karmea päänsärky, väsymys, oma osaamattomuus ja huonosti mennyt kuntotesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös