Ikävä...
Jumalaton ahdistus ja vitutus puski taas päälle. Tällä kertaa sen laukaisi tieto siitä, että eräs tuttava ilmeisesti joutuu saman lääkärin hoteisiin kuin äitini aikanaan. Long story short, äite sairasti pitkään, elämänlaatu huononi ja lopulta kuoli tämän lääkärin virheiden takia. Niin, ja eipä muuten ole vieläkään niitä virheitä myöntänyt. On se jännä kuinka sairaalassakin väärennetään erinäisiä papereita. Kerrotaan vain sairaalan imagon kannalta hyvät asiat.
Sitä vain aina palaa sen saman kysymyksen äärelle: miksi? Miksi meidän perheelle tapahtui näin? Mitä niin pahaa minä olen tehnyt, tai siskoni? Miksi meiltä vietiin äiti pois liian aikaisin? Miksen minä voinut mennä äitin sijasta?
Niin kai se todellakin on, että asioita osaa arvostaa tarpeeksi vasta kun ne menettää. Ja sitten katuu kaikkia niitä tyhmiä asioita, joita on sanonut ja tehnyt.
Hirveää itsesääliä, syyttelyä ja rypemistä, mutta sallin sen itselleni hetkeksi. Johan tässä meni pitkä tovi niiden onnellisten muistojen parissa.