Mainos

Vitutusketju

  • 10 724 417
  • 56 276

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
On se hyvä että muitakin vituttaa työpaikka. Itseänikin vituttaa, ei ehkä työnantaja vaan yksi kaljuuntuva Kangasalalainen minua nuorempi runkkari joka minulla on esimiehenä. En tiedä onko se sitten siitä kiinni että meillä on sama koulutus vai mistä että minua kuuluu koko ajan pompottaa ja minua mustamaalataan muiden silmissä.

Toissapäivänä pyysin vittupäätä kolme kertaa selvittämään yhden asian ja kun siitä ei tullut kusta eikä paskaa niin päätin istua kahvikupin kanssa viettämään taukoa. Empä sitten ehtinyt kunnolla edes alas kun hinttari tulee ilmoittamaan että hän soitti ja se asia pitää tehdä ja heti. Eilen painoin kolme tuntia pää märkänä eri hommissa paikasta toiseen ja sitten menin syömään. Syötyäni ajattelin istuutua hetken koneella niin eipäs mennyt kuin pari minuuttia kun kalju pää ilmestyi sanomaan että voisit sinä muutakin tehdä kuin istua koneella. Siinä sitten annoin hiukan sanan säilän heilua ja annan tästedes aina kun tuo vitun alle 170 -senttinen tappi tulee jotain urputtamaan. Kaveri vielä menee johonkin esimieskurssille, mutta tuskin siitä on apua. Jos on syntynyt kokovartalokyrväksi niin ei se taida asiaa auttaa. Erikoista asiassa on että tämä kaveri kohtelee ihmisiä täysin erilailla. Esimerkiksi yksi kaveri totesi kerran että tuo kaljupää on paras pomo koska se ei käske häntä koskaan tekemään mitään. Että näin, minulla tuo on koko ajan niskassa kiinni. Vaihtaisin työpaikkaa heti jos saisin vastaavan palkan jostain. Muut esimiehet tehtaallamme ovat ihan ookoo tyyppejä, mutta tuo vitun Kangasalan kaljuuntuva ääliö on kyllä niin syvältä kuin olla voi.
 

valas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Maanantait.

24 maanantaiaamua jäljellä kesäloman alkuun. 24 takana päin kesäloman loppumisesta. Tarvinneeko sanoa enempää.
 

Pikku Myy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vittu en olisi halunnutkaan käydä suihkussa. Ei tule lämmintä vettä, ei tippaakaan. Saatana.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Pikku Myy
Vittu en olisi halunnutkaan käydä suihkussa. Ei tule lämmintä vettä, ei tippaakaan. Saatana.

No eihän tuossa sitten ole huolta, jos et olisi halunnutkaan käydä suihkussa.

Itseäni ei oikeastaan vituta mikään muu, kuin huonosti nukuttu yö. Mutta se on nyt normaalia toisinaan.
 

JanJ

Jäsen
Hesarin uutinen pisti pikkasen vituttamaan, tosin vain ohikiitävän hetken koska en kyseisiä ihmisiä tunne. Pienen lapsen puolesta vaan risoo.
Epäily tytön vaikeuksista heräsi päiväkodissa. Tytön käytös oli muuttunut villiksi, ja henkilökunta epäili aluksi seksuaalista hyväksikäyttöä.
Poliisin esitutkinnassa paljastui, että kyse olikin vanhempien harjoittamasta päivittäisestä henkisestä alistamisesta ja ruumiillisesta kurittamisesta. Poliisi kirjasi tapauksen vuoksi yhteensä 173 pahoinpitelyrikosta.
Vanhemmat ovat myöntäneet tekonsa.

Käräjäoikeus tuomitsi äidille kymmenen päiväsakkoa ja isälle viisitoista. Maksettavaa heille kertyi 100 ja 150 euroa.

173 pahoinpitelyrikosta, uhrina 3-vuotias tyttö. Melko kova tuomio? Vai onko oikeustajuni taas koetuksella?
 
Tämänhetkisiä vitutuksen aiheita, liittyvät kaikki kouluun ja työhön. Yllättäen.

- koulua jäljellä kahdeksan viikkoa, sitten vain puolen vuoden työharjoittelu, opinnäytetyö ja valmis. Motivaatio on vain totaalisesti hukassa. Turhat luennot ja opintojaksot vituttavat ihan yli kaiken.

- töitä on ihan liikaa muuhun työmäärään verrattuna. Kun lähden kotoa, on pimeää. Kun tulen kotiin, on pimeää.

- epätoivoisten simakuutioiden iskuyritykset työpaikalla. Onneksi olen onnellisesti avoliitossa.

- epärehelliset työkaverit; ovat "saikulla" milloin mistäkin syystä ja muut joutuvat tekemään ylipitkiä työvuoroja ja ylipitkiä työviikkoja. Vittu.

Lisäksi ketuttaa tämä Suomen talvi. Huono keli vaihtuu toiseksi huonoksi keliksi. Kyllä on mukavaa.

Autokin pitäisi mennä katsastamaan tänään. Pitäisi mennä heittämällä läpi. Mutta jos vastoin odotuksia käy toisin, niin lisättäköön sekin sitten vitutuslistaan.

edit: auto meni katsastuksesta läpi ilman mitään huomautuksia. Toisaalta, niinhän siinä pitikin käydä ;)
 
Viimeksi muokattu:

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Pikku Myy
Vittu en olisi halunnutkaan käydä suihkussa. Ei tule lämmintä vettä, ei tippaakaan. Saatana.

Tästä tuli mieleen, että pari päivää sitten kun olin suihkussa pesemässä palleja niin tuli sähkökatkos ja samalla vesi muuttui jääkylmäksi. Olin just saanut shampoon päähäni kun tämä tapahtui. Siinä tuli päästettyä parit vittuperkeleet ja odottelin siinä pimeydessä vähän aikaa josko sähköt tulis takas ja lämmin vesi myös. Sit kärsivällisyys petti ja kuivasin itseni. Ajattelin, että myöhemmin sitten tulen suihkuun kun sähköt/lämmin vesi palais. Kas kummaa, heti kun olin kuivannut itseni niin sähköt palas ja lämmintä vettäkin tuli. Loppu sujui sitten kuin tanssi.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Phoenix Suns. Oliko teidän pakko nyt mennä ottamaan se tilastotappio? Sinne meni loputkin PAF:in pelirahat.
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Viestin lähetti JanJ
Hesarin uutinen pisti pikkasen vituttamaan, tosin vain ohikiitävän hetken koska en kyseisiä ihmisiä tunne. Pienen lapsen puolesta vaan risoo.


173 pahoinpitelyrikosta, uhrina 3-vuotias tyttö. Melko kova tuomio? Vai onko oikeustajuni taas koetuksella?

Kyllähän nää tuomiot on kohdallaan. Meikäläinen ajeli elokuussa klo 03.30 tyhjällä tiellä tutkaan. 32 päiväsakkoa ja neljän viikon kortin kuivuminen seurauksina. Saman viikon aamulehdessä uutisoitiin Hämeenkadulla tapahtuneesta pahoinpitelystä josta tuomittiin mahtavat 25 päiväsakkoa.

Vittu että vituttaa moinen.

edit: ja tässä toinen http://www.iltalehti.fi/2005/01/13/2540314_uu.shtml

Joku koittaa yöllä tunkeutua väkisin sisään ihmisen asuntoon. Mies lyö sisään tunkeutujaa ja osoittaa seuraavaa kaveria tyhjällä aseella. Nyt "uhri" kärsii pelkotiloista ja vaatii 3000 euroa asunnon omistajalta. On se hyvä, että syyttäjänvirasto on hereillä ja toimii tällaisen pohjasakan, kuin oman asunnon puolustajan tuomitsemiseksi.

Vittu että vituttaa moinen!

-ipa rules
 
Viimeksi muokattu:

Jugorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, HC Sparta Praha, NY Rangers
Vituttaa tämä "Suomen talvi". Saatana! Pitäs olla tammikuu, vuoden kylmin kuukausi ja mittari näyttää +3*c..prkl ja, kun vettäkin sataa joka päivä! Ja sit on niin helvetin liukasta et tätä menoo ollaan joku päivä terveyskeskuksessa! Vittu!
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Sakoista vielä.. sain tänään sakon pyöräilystä väärään suuntaan

Hmmm.. Tänään sattui yksi oudoimmista kohtaamisesta poliisin kanssa. Pyöräilin nimittäin täällä Tampereella Aleksanterinkatua kohti himaa. Aleksanterikatu on se missä on mm. Groove-baari ja kulman takana Nite Train (Hämeenkadulla). Kyseessä on siis yksisuuntainen katu ja autot ajaa kohti Hämeenkatua.. Anyway, pyöräilin katua pitkin poispäin Hämeenkatua kun tuli poliisisetä autolla viereen ja antoi tylysti 20€ sakon!!! Vituttaa!!!

Mitä vittua?? Eikä niillä oo saatana parempaa tekemistä kuin sakottaa vittu opiskelijoita!!?

Syy sakkoon seuraava (luen sakkolapusta): Ajoi polkupyörällä vasten sallittua ajosuuntaa. Ajosuunta osoitettu liikennemerkkein.

Ei saatana... :( Teki mieli avautua ihan vitusti, mutta tyydyin kysymään, että eikö niillä tosiaan ole parempaa tekemistä... Ilmeisesti ei.

Näin poliisit Suomessa. Sitä katua pitkin palaa himaan koulusta varmaan 100 opiskelijaa päivässä... :(

Vituttaa...
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Re: Sakoista vielä.. sain tänään sakon pyöräilystä väärään suuntaan

Viestin lähetti ozo
Ei saatana... :( Teki mieli avautua ihan vitusti, mutta tyydyin kysymään, että eikö niillä tosiaan ole parempaa tekemistä...

Olisit avautunut, mun tuttava sai sakkoa, kun oli turvavyö auki asutusalueella. Oli kysynyt poliisilta. "Joko Kyllikki Saaren murha on selvitetty, kun poliisilla on aikaa vahdata turvavyönkäyttöä asuntoalueella". Ihme kyllä, ei saanut korotusta rikekuittiin.
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Re: Sakoista vielä.. sain tänään sakon pyöräilystä väärään suuntaan

Viestin lähetti ozo
Hmmm.. Tänään sattui yksi oudoimmista kohtaamisesta poliisin kanssa. Pyöräilin nimittäin täällä Tampereella Aleksanterinkatua Vituttaa!!!

Mitä vittua?? Eikä niillä oo saatana parempaa tekemistä kuin sakottaa vittu opiskelijoita!!?

Syy sakkoon seuraava (luen sakkolapusta): Ajoi polkupyörällä vasten sallittua ajosuuntaa. Ajosuunta osoitettu liikennemerkkein.



Vituttaa...

Lyhentelin hieman. Niin Tampereen keskustassa ei talvisin ole pyöräteitä, vaan pyöräilijän on pyöräiltävä muun liikenteen seassa. Keväällä jälleen keskustan jalkakäytävät muuttuvat kevyen liikenteen väyliksi (tarkkaa päivää en muista).

Joten jos pyöräilet jalkakäytävällä voivat poliisit silloinkin sakoittaa sinua.
 

Jusu7

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Sport
Jypin perseily liigassa vituttaa. Muniinpuhaltelua oli odotettavissa ja käytin hyväkseni Kerhon ylikerrointa pitkävetorivissäni joka tosin sitten könkähti Brynäs-Malmö ristiin, ykkösellä lunastus 88€.
 

Knightrider

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Paska aamu, paska päivä, vielä paskempi matsi. Ei noussut TPS-Jokerit suurien ja nautittavien pelien joukkoon ei. Olen nyt peräkkäin ollut katsomassa kaksi lähes täysin identtistä kotipeliä Jokruja vastaan. Edellisellä kerralla vannoin että ei enää ikinä. Katsotaanpa vaan missä olen taas seuraavalla kerralla..

Loppukevennykseksi mahtava eteensattunut lausahdus:

Vuosituhannet vierivät, kulttuurit nousevat ja kaatuvat. Mutta vitutus on vaan ikuista.

-Reijo Mäki kirjoittaa romaanissaan "Vares - keltainen leski"
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei nukuta lainkaan, koska tuli oltua salilla sen verran myöhään että koneisto käy vielä kierroksilla. Aamulla pitäisi kuitenkin nousta lukemaan tenttiin ja hoitamaan muitakin asioita. Varsinkin tentteihin lukeminen jaksaa vituttaa kerta toisensa jälkeen, siihen ei näemmä koskaan totu kunnolla.
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: Sakoista vielä.. sain tänään sakon pyöräilystä väärään suuntaan

Viestin lähetti ozo
Mitä vittua?? Eikä niillä oo saatana parempaa tekemistä kuin sakottaa vittu opiskelijoita!!?

Ymmärrän kyllä vitutuksesi mutta miksi ihmeessä opiskelijoita ei saisi sakottaa?

Itseäni vitutti tuusulantiellä ollut 60 km/h rajoitus jonka ansiosta korttini oli poliisilaitoksella muutaman viikon. Onneksi autoa ei ajeta kortilla, hankaloitti vain elämää kun joutui kanniskelemaan passia mukana.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vittu. Liksan tuleminen tilille pisti tällä kertaa vihaksi. Onhan se ihan kiva, että palkka on huomattavasti pienempi kuin yleensä, vaikka olen tehnyt enemmän pyhiä kuin aikaisemmin. Ihan kiva olisi tietää miksi liksa on pienempi, mutta eihän firma viitsi palkkanauhoja toimittaa. Omasta mokasta ei tällä kertaa ole kyse, sillä kaikki tällä osastolla ovat saaneet liian pienen liksan. Vittu.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Viestin lähetti Gellner
... mutta eihän firma viitsi palkkanauhoja toimittaa...

Siirrä vitutus sinne palkanlaskentaan ja vaadi sitä palkkanauhaa. Sehän on pakko toimittaa viimeistään palkkapäivänä.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Re: Re: Sakoista vielä.. sain tänään sakon pyöräilystä väärään suuntaan

Viestin lähetti vision
Ymmärrän kyllä vitutuksesi mutta miksi ihmeessä opiskelijoita ei saisi sakottaa?

Koska ei opiskelijoilla ole varaa maksaa sakkoja varsinkin kun rikkomus on näin pientä luokkaa...
 

Kaivanto

Jäsen
Re: Re: Sakoista vielä.. sain tänään sakon pyöräilystä väärään suuntaan

Viestin lähetti Rixa
Niin Tampereen keskustassa ei talvisin ole pyöräteitä, vaan pyöräilijän on pyöräiltävä muun liikenteen seassa. Keväällä jälleen keskustan jalkakäytävät muuttuvat kevyen liikenteen väyliksi --

Tässä on kyse raivostuttavasta byrokraattien silmänkääntötempusta: Jos keskustan kevyen liikenteen väylillä olisi pyöräily talvellakin sallittua, olisi kunnossapitovastuu kaupungilla. Mutta, kun pyöräily niillä kielletään talveksi, ne muuttuvat jalkakäytäviksi ja vastuu siirtyy kiinteistönomistajille, ja näin kaupungin lumenpuskusektori säästää rahaa -- ja pyöräily on keskustassa käytännössä mahdotonta (lasken jo näin etukäteen virtuaalisesti seppeleen niille, jotka uskaltautuvat fillaroimaan Hämeenkadun jäiselle mukulakivetykselle bussien sekaan).

Edit: Kaduilla -> kevyen liikenteen väylillä. Kaduilla tietysti saa pyöräillä.
 
Viimeksi muokattu:

Jugorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, HC Sparta Praha, NY Rangers
Vituttaa suuresti Suomen jääkiekon tappajat Helkovaara, Rajala ja Kummola. Kaikki helvettiin!
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Re: Sakoista vielä.. sain tänään sakon pyöräilystä väärään suuntaan

Viestin lähetti ozo


Mitä vittua?? Eikä niillä oo saatana parempaa tekemistä kuin sakottaa vittu opiskelijoita!!?

Syy sakkoon seuraava (luen sakkolapusta): Ajoi polkupyörällä vasten sallittua ajosuuntaa. Ajosuunta osoitettu liikennemerkkein.

[/B]

Täydet pisteet poliisille. Vituttaa pyöräilijät jotka ajavat vasten sallittua ajosuuntaa ja haittaavat meidän autoilijoiden autoilua. Onko ihan pakko talvella edes ajaa sillä pyörän härvelillä? Kesäaikanakin pyöräilijöistä on ihan riittävästi riesaa. Nimimerkillä viimeksi oma fillari ollut reilut 20 vuotta sitten.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Sakoista vielä.. sain tänään sakon pyöräilystä väärään suuntaan

Viestin lähetti ozo
Koska ei opiskelijoilla ole varaa maksaa sakkoja varsinkin kun rikkomus on näin pientä luokkaa...

Jos ei ole varaa maksaa, niin silloin ei tehdä rikkomuksia. Jännä onkin nähdä parannatko Sinä nyt tapasi.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Re: Re: Sakoista vielä.. sain tänään sakon pyöräilystä väärään suuntaan

Viestin lähetti TM
Täydet pisteet poliisille. Vituttaa pyöräilijät jotka ajavat vasten sallittua ajosuuntaa ja haittaavat meidän autoilijoiden autoilua. Onko ihan pakko talvella edes ajaa sillä pyörän härvelillä? Kesäaikanakin pyöräilijöistä on ihan riittävästi riesaa. Nimimerkillä viimeksi oma fillari ollut reilut 20 vuotta sitten.

Hmm.. Ootko ees koskaan käynyt Aleksanterinkadulla?? Siellä ei ees ruuhka-aikaan ole koskaan autoja, muuten. Eikä siellä Tuomiokirkon vieressäkään yksisuuntaisilla kaduilla nyt ole paskaakaan liikennettä. Pitääkö mun jotenkin kiertää Vapriikin kautta, jos lyhin reitti on tuomiokirkon vieressä..? Sitä paitsi, eipäs ole nyt niin talvinen keli Tampereella...

editoitu pari rumaa sanaa pois.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös