Mainos

Vitutusketju

  • 10 725 231
  • 56 276
Vitun kebab-äijät, tilasin kebabin eräästä nimeltämainitsemattomasta ravintolasta ennen kahdeksaa, eikä ole vieläkään tullut.
Kymmenen minuuttia sitten soitin sinne, että mikä mättää kun ei kebab ole lähes tunnissa tullut, ja vihainen kebab-äijä alkoi tivaamaan, että "ei tunti, puoli tunti, sinä kännisä."

Tähän asti olen ollut tyytyväinen tuohon kantapaikkaani, mutta nyt pitää kyllä pistää se hetkeksi boikottiin.

vittu.
 

Hiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutama asia kestovituttaa, mutta mikään ei ole erikseen mainitsemisen arvoista. Koska häivyn tänään muille maille, toivotan jo nyt vitun HYVÄÄ JOULUA kaikille vitutusketjulaisille.


Hiili
 

Pikku Myy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi vittu olisi vain pitänyt jäädä kotiin tai mennä toisen vanhemman luo jouluksi - sieltä ainakin olisi päässyt HKL:n turvin karkuun. Olisivat edes joskus juomatta perseitä. Ja huomenna tulee kaksi lisää. Vittu mä en taas jaksa tätä.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Viestin lähetti PeteX
Toimittajaystävä kertoi, että paljon varsinkin nuoria toimittajia boikotoi koko äänestystä.
Voi himskatti kuinka radikaaleja. Tänä vuonna ei heilutellakaan takseja vaan boikotoidaan Vuoden urheilija -äänestystä. Siitäpähän saavat!
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viestin lähetti 1Timer
Vetaisivat vahemman viinaa vaan, ne toimittajat. Elamakin saa vahemman katkeran maun sen jalkeen.

Toimittajia en puolustele, mutta en mae ymmarra miksi jyvajemmarit saavat valita tassa maassa vuoden urheilijat ja paeministerit. Amman halauksia!
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Yhden lahjan ostan tänä jouluna, mutta se on vielä ostamatta. Täytyy siis lähteä vaeltamaan lähimpään kauppakeskukseen.

Kiinnostaa ihan vitusti.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Viestin lähetti pernaveikko
Yhden lahjan ostan tänä jouluna, mutta se on vielä ostamatta. Täytyy siis lähteä vaeltamaan lähimpään kauppakeskukseen.

Kiinnostaa ihan vitusti.

Itseä itseäni lainaten. Hyvää joulua kaikille! Oikeasti tämä kuuluisi onnellisuusketjuun. Kauppakeskuksessa oli tyhjempää kuin heinäkuisena maanantaina.

Koko hommaan kului julkisia käyttäen 50 minuuttia.
 

Sir von Aulis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Jumalauta!


Jäi sit joulusauna käymättä, perkeleen pirkka-kiukaasta vastus pamahti toissapäivänä (kiuas=n.1,5v.vanha), eksoottinen kokemus on se, kun istut löylyssä ja kiukaasta alkaa iskemään lieskaa. Perkeleen helevetti. Ja nyt oot sit yön töissä. Seuraava vapaapäivä --> maanantaina.

Onneksi tapaninpäivänä ois kaveriporukan höntsyt, se helpottaa jonkun verran.

Mut kuitenkin; toivon, et Teillä muilla on hyvä ja rauhallinen joulu!
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti freedomestic
eksoottinen kokemus on se, kun istut löylyssä ja kiukaasta alkaa iskemään lieskaa.

On!

Muistan vastaavan kokemuksen 21:n vuoden takaa, eli siis ajalta, jolloin olin about 3-4 -vuotias. Todellakin eksoottinen fiilis, vieläkin ihan elävästi mielessä se sihinä ja ne liekit.

Ja itseäni vituttaa se, että minua närästää ja oikein kunnolla. Taidanpa hakea lisää kinkkua, jos se auttaisi.
 

Sir von Aulis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Viestin lähetti Sistis
Ja itseäni vituttaa se, että minua närästää ja oikein kunnolla. Taidanpa hakea lisää kinkkua, jos se auttaisi.


Ota Vissyä. Ihan normi-novelle auttaa, tässä yövuorossa istun ja sitä särviskelen. Auttaa, kiitettävän hyvin. Pitäiskö tänne avata joku "kuinka selvitä joulunärästyksestä, niin fyysisestä kuin henkisestä"-palsta?

Näillä mennään, joulun jatkoa!
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti freedomestic
Ota Vissyä. Ihan normi-novelle auttaa, tässä yövuorossa istun ja sitä särviskelen. Auttaa, kiitettävän hyvin. Pitäiskö tänne avata joku "kuinka selvitä joulunärästyksestä, niin fyysisestä kuin henkisestä"-palsta?

Näillä mennään, joulun jatkoa!

Ihmettelen kyllä, jos Novelle (tai muukaan vichy) auttaisi, siinä kun on sitä hiilihappoa, ja se ainakin saa meikäläisen mahan helposti polttamaan lisää.

No itse löysin joka tapauksessa hyvän reseptin. Vihreä tee rauhoitti mahaa. Koko yön nukuin hyvin, eikä enää edes närästä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Perkele! Piti sitten eilen polttaa itsensa, kun olin vaeltamassa. Näin vanhaksi on elännyt ja vieläkään ei tajua suojautua auringolta. Nyt on nenä, käsivarret ja jalkapöytä kikertävän punaisia ja hyvä kun kenkiä voi jalkaan laittaa. No punainenhan on joulun väri.
 

Pinturicchio

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Juventus, Jokipojat
Riko lupaukset
jätä menemättä
marssi vaikka ohi
älä nosta edes kättäsi
hei, sillä laillahan se toimii
sinulla on oikeus
olla sitä mitä sinä oot
mitä sinä oot?
sitä mitä sinä oot
mikä sinä oot

tavallinen tyyppi
ja tavalliset haaveet
tavallisen tyypin
tavalliset aaveet
hei, sillä laillahan se toimii
maanantai on paha päivä
tiistai ehkä vähän parempi
vähän parempi
ihan vähän parempi
vähän parempi

ja mitä vaikka joku
sua kusipäähän vertaa
sinua on kusetettu
yhtä monta kertaa
hei, sillä laillahan se toimii
illalla me jutellaan
ja aamulla ei enää tunneta
ei me enää tunneta
ei me enää tunneta
ei me enää tunneta

elämästä katoaa
se todellinen puoli
jos on sulle kirosana
murhe, taikka huoli

antaa vituttaa vaan

siis, riko lupaukset
jätä menemättä
marssi vaikka ohi
älä nosta edes kättäsi
hei, sillä laillahan se toimii
sinulla on oikeus
olla sitä mitä sinä oot
mitä sinä oot?
sitä mitä sinä oot
 

Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitähän vittua sitä on taas eilen tapahtunut. Ristiselkä on niin saatanan kipeä. Vittu kun ei meinaa paskalle taipua. Ei saatanan vittu. Mitään taas muista saatana. Vittu että vituttaa.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viestin lähetti Rapukäsi
Mitähän vittua sitä on taas eilen tapahtunut. Ristiselkä on niin saatanan kipeä. Vittu kun ei meinaa paskalle taipua. Ei saatanan vittu. Mitään taas muista saatana. Vittu että vituttaa.

Oireet viittaavat kaatumiseen kunnon voltilla.
 

scholl

Jäsen
Jatkoaika.comin hakutoiminto vituttaa. Se on tehty hitaille urpoille, joilla on aikaa käyttää koko päivä siihen, että hakuja saa tehdä vain 30s välein. Sairasta.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Köyhät

Viestin lähetti scholl
Jatkoaika.comin hakutoiminto vituttaa. Se on tehty hitaille urpoille, joilla on aikaa käyttää koko päivä siihen, että hakuja saa tehdä vain 30s välein. Sairasta.

Niin, vain köyhillä on kiire.

Täältä tähän
 

valas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
lyhy joulu

mitäköhän ihmettä meikä tekee toimistossa maanantaiaamuna 27.12. klo 08.44?

Aivan sama olis ollut jäädä kotiin nukkumaan. Täällä mitään töitä ole. Seuraava loma (pitkä viikonloppu!?) sitten joskus pääsiäisen aikaan.

Köyhän on pakko tehä töitä.
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onnistuin polttamaan sormeni tuosta nivelen kohdalta silitysrautaan. Pikkaisen vain hipaisi, mutta aiiii stana, miten yhä kirvelee, vaikka kylmää vettäkin jo laskin päälle.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Hieno homma, että lämmitys on laitettu täällä toimistolla päälle. Ilmeisesti vasta vartti sitten, tosin. Onhan täällä selvästi lämpimämää kuin pohjoisnavalla tai ryssän helvetissä. hyrrr.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös