Perjantaina mökkisaunassa vielä osasi nauraa sille, että kaverini huomaa kantapäästäni tulevan verta enkä itse ole huomannut mitään. Ei naurata enää. Hiertää niin perkeleesti, oli mitkä tahansa popot jalassa. Sään epävakauskin tietenkin vituttaa, mutta hetkellisessä auringonpaisteessa voisi hyvin urheilla jollain tavalla. Ei tällä kantapäällä.
Ja sitten työt. Kyllä huomaa, että miehistössä on tapahtunut muutoksia. Meillä kyllä riittää, että homma vain pyörii ja paikat pysyy siistinä, joten on mahdollista pitää pieniä taukoja silloinkin kun pieniä hommia olisi. Mutta kun työkaverit eivät juuri tee hommia silloinkaan tavaraa tulee reilusti. Itse huomasin taas kerran tänään, että tappavassa aamuvuorossa pysyy parhaiten hereillä juuri tekemällä töitä. Masentaa vain hoidella niitä käytännössä yksin. Ja ei, työnantajalle mainitsemisesta ei suurella todennäköisyydellä ole mitään hyötyä.
Se sentään piristää, että työpaikalla on muutamia hyvännäköisiä tyttösiä. Se taas vituttaa, että heitä näkee vain harvoin ja vilaukselta.
Vielä loppuyhteenveto. Elämäni on juuri nyt aikamoisen tylsää. Vuorotyö rajoittaa sosiaalista elämää. Liikkua tekisi mieli pirusti, mutta vamma estää melkein kaikki mahdollisuudet. Jonkin kirjan voisi ottaa työn alle, mutta juuri tällä hetkellä kirjallisuus ei jostain syystä jaksa sytyttää. Huomenna taas mukava herätys kello 4.50 ja kun työpäivä ihanasti loppuu alkuiltapäivällä, menen kotiin istumaan ja miettimään, mitä voisi tehdä.
Toivottavasti kantapäässä hellittää vähän viikonloppuun mennessä. Aiottu reissu Helsinkiin ja Linnanmäelle piristäisi.