Vitutusketju

  • 10 582 959
  • 56 150

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Hitto pitäisi opetella käyttämään sandaaleja tai jotain vastaavia kun normaalit kengät hiostavat niin kovasti näin kesäisin. Ja sukat kanssa hiostavat kun niissä on niin pitkät varret. Tai onhan niitä vissiin miehillekin kehitetty sellaisia lähes varrettomia sukkia, mutta mulle ainakin tulis hinttifiilis jos sellaisia homomallin sukkia käyttäisin. Ja shortseja kanssa pitäisi mun opetella käyttämään. Ei aina ole pakko vetää leviksiä jalkaan.

Kesällä vedetään paljain jaloin tai släpäreissä. Pariin viikkoon ei ole enää ollut sukkia ja kenkiä jaloissa paitsi töissä välillä. Pitkiä housuja en myöskään laita ennen ~syyskuuta. Reisitaskushortsit,eli alle polven on maksimi lahkeen pituus. Näin on menty jo monta vuotta oli sitten intiaani- tai perus Suomi-kesä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Moottoritiellä voi huoletta ohitella oikealta ja ängetä sitten vasemmalle kaistalle sellaiseen väliin, johon juuri ja juuri mahdutaan. On myös nykyaikaista muuttaa mieltänsä vaarallisissa paikoissa ja kääntyä yhtäkkiä oikealle, vaikka ensin olitkin menossa vasemmalle.

Oikealta ohittaminen moottoritiellä on väärin, mutta niin on myös turvavälin unohtaminen. Vai miksi moottoritien vasemmalla kaistalla olisi väli johon juuri ja juuri auto mahtuu?

Tai onhan niitä vissiin miehillekin kehitetty sellaisia lähes varrettomia sukkia, mutta mulle ainakin tulis hinttifiilis jos sellaisia homomallin sukkia käyttäisin.
What...
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vai miksi moottoritien vasemmalla kaistalla olisi väli johon juuri ja juuri auto mahtuu?

Koska vasen kaista on varattu ylinopeutta ajaville ja jos joku ei aja tarpeeksi kovaa ylinopeutta, se tulee osoittaa menemällä roikkumaan edellä olevan takapuskuriin.

Ei, tuo ei ole oma mielipiteeni, mutta näin se logiikka näkyy yleensä menevän.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Snadissa koistisessa meinasin hävitä kädenväännössä kuuskybäselle isälleni. Miten helvetissä noin vanhassa ukossa voi olla vielä noinkin paljon voimaa takana? Tämä jos joku nosti vitutuksen astetta korkealle. Kuusi vuotta sitten kun viimeksi väännettiin niin hävisin tälle metsurille tiukan väännön jälkeen. Nyttemmin voiton pitäisi olla selvää kuin... no pitäisi olla.

Tämä on myöskin erittäin junttimaista, eli sopisi toiseenkin ketjuun.
 

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Snadissa koistisessa meinasin hävitä kädenväännössä kuuskybäselle isälleni.

Tämä on myöskin erittäin junttimaista, eli sopisi toiseenkin ketjuun.

Eikä ole, kyllä Ukon kanssa vääntää pitää! Oli se sitten kättä tai turhanpäiväisiä asioita.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Snadissa koistisessa meinasin hävitä kädenväännössä kuuskybäselle isälleni. Miten helvetissä noin vanhassa ukossa voi olla vielä noinkin paljon voimaa takana? Tämä jos joku nosti vitutuksen astetta korkealle. Kuusi vuotta sitten kun viimeksi väännettiin niin hävisin tälle metsurille tiukan väännön jälkeen. Nyttemmin voiton pitäisi olla selvää kuin... no pitäisi olla.
Vastaat itse ihmettelyysi. Metsureilla on muutaman vuoden käytännönvoimatreenit takana, joten ei tuossa mitään hävettävää ole, ellet itse satu olemaan jokin ninjamaster. Normaali kuntosalijamppa saa takkiinsa metsureilta yms. työtä vuosikymmeniä tehneiltä aivan varmasti tuollaisissa lajeissa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eikä ole, kyllä Ukon kanssa vääntää pitää! Oli se sitten kättä tai turhanpäiväisiä asioita.

Mukavata kuulla. Silti vituttaa. Toisaalta voiko tuossa tilanteessa muutakuin hävitä? Jos häviät, kuulet vanhan miehen 70-luvun uunotyylistä vittuilua. Jos voitat, olet tyrmännyt vanhan ja sairaan ihmisen. Non-win-win. Vittuakos läksin.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vastaat itse ihmettelyysi. Metsureilla on muutaman vuoden käytännönvoimatreenit takana, joten ei tuossa mitään hävettävää ole, ellet itse satu olemaan jokin ninjamaster. Normaali kuntosalijamppa saa takkiinsa metsureilta yms. työtä vuosikymmeniä tehneiltä aivan varmasti tuollaisissa lajeissa.

Ihmettelin vain sitä jäätävää voimaa mitä tuon ikäisen ukon käsistä lähti. Toki en aliarvioinut vastustajaani.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ihmettelin vain sitä jäätävää voimaa mitä tuon ikäisen ukon käsistä lähti. Toki en aliarvioinut vastustajaani.
En väittänytkään sitä, vaan meinasin vain, että en ihmettelisi, jos joku kuusikymppinen metsuri minut voittaisi. Tosin en tiedä, missä kunnossa isäsi muuuten on, joten huono olen sikäli sanomaan. Jos hän on rollaattorilla tullut paikalle ja yskinyt ensin keuhkonsa pihalle, ymmärrän hämmästyksesi.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tähän vuodatukseni yhteydessä mainitsen myös valitettavan usein kuulemani "kauanko olet seurustellut tuon kauniin naisen kanssa" -tyylin kommentin.

Sikäli ihan jees, mutta kyseessä on kaksi vuotta nuorempi siskoni. Enkä oikein lämpeä serkkua lähemmille suhteille.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
En väittänytkään sitä, vaan meinasin vain, että en ihmettelisi, jos joku kuusikymppinen metsuri minut voittaisi. Tosin en tiedä, missä kunnossa isäsi muuuten on, joten huono olen sikäli sanomaan. Jos hän on rollaattorilla tullut paikalle ja yskinyt ensin keuhkonsa pihalle, ymmärrän hämmästyksesi.

Lähinnä vituttaa juuri se kun tuollainen monista vaivoista kärsivä henkilö kuitenkin elämän voittajana kulkee hihattomissa paidoissa egon tullessa lentokoneella perässä. Sitten ei edes perkele hymy huulilla meinaa yhtä kädenvääntöä voittaa allekirjoittanut.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No katso huviksesi seuraavan kerran kun kadulla näet tuollaisen tyypin. Siis satavarmasti sillä on sellaiset valkoiset homppelikengät jalassa ja shortsitkin on sateenkaaren väreissä, kuten sillä jengillä tuppaa olemaan. Ja paita sitten on joku ruotsalaisen halpaketjun printtipaita, jota Gekko suosittelee ja Teuvo Loman käyttää. Ja aurinkolasit on jotkut keltaiset varmaan ja hiukset on leikattu ja kammattu silleen hipsterimäisesti, jotta herättävät huomiota kuten sillä jengillä on monesti tapana. Ja olalla tolla tyypillä on aivan varmasti sellainen miesten käsilaukku ja puhelimena sillä on valkoinen Apple, josta sitten tulee kuulokkeet korviin.

EDIT.
Niin siis en tarkoittanut seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoa, vaan tyyliltään homoa.
 
Viimeksi muokattu:

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Vituttaa, koska olen oma itseni.

Vituttaa tämä suunnaton tylsyys.

Vituttaa, koska olen oma itseni.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vituttaa tänään näköjään monesta syystäkin. Lähinnä viimeisenä se että nielin ylpeyteni pyytäen anteeksi "rikoksesta" jota en edes kokenut tekeväni. Tussunaama piste kom. ät juntti.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kesällä vedetään paljain jaloin tai släpäreissä. Pariin viikkoon ei ole enää ollut sukkia ja kenkiä jaloissa paitsi töissä välillä.
Jo yli 25 vuoden ajan olen lopettanut vuosittain sukkien käytön vappuaattona, ja seuraavan kerran vetäissyt sellaiset jalkoihini syntymäpäivänäni, joka on syyskuun lopulla. Sukat ei kuulu kesään.

Nyt ei kyllä vituta oikeastaan mikään, paitsi hieman se että kesälomaa on enää noin 9 viikkoa jäljellä.
 

Hiker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jalkapallo, jääkiekko, yleisurheilu
Vituttaa tänään näköjään monesta syystäkin. Lähinnä viimeisenä se että nielin ylpeyteni pyytäen anteeksi "rikoksesta" jota en edes kokenut tekeväni. Tussunaama piste kom. ät juntti.

Tuotahan ei kukaan muu koskaan joudukaan tekemään. Ei kuitenkaan tappavaa pieninä annoksina.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tuotahan ei kukaan muu koskaan joudukaan tekemään. Ei kuitenkaan tappavaa pieninä annoksina.

Olen kateellinen kaikille jotka ilman vastalauseita nielevät ylpeytensä pyytäen anteeksi jotain mistä ei tulisi pyytää. Itselläni kynnys oli kovin korkea.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mopopoika ajoi peeveellä kolmion takaa eteen. Ei ollut kovin lähellä, mutta kaatunut kahvikuppi vituttaa. Toinen housunlahje ja valkoiset kengät kellertävänä.

No, eihän noi vahingot vielä mitään - mieti jos kusta olisi mennyt auton penkille, ei varmaan olisi lähtenyt kovin helpolla pois?
 

Hiker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jalkapallo, jääkiekko, yleisurheilu
Olen kateellinen kaikille jotka ilman vastalauseita nielevät ylpeytensä pyytäen anteeksi jotain mistä ei tulisi pyytää. Itselläni kynnys oli kovin korkea.

Ajattele asiaa kokonaishyödyn kannalta. Mitä saat tai menetät pyytäessäsi tai ollesasi pyytämättä anteeksi. Ei aiheetta pahoittelu tietenkään saa muodostua miksikään vakiintuneeksi käyttäytymismalliksi kaikissa konfliktitilanteissa, koska silloin siitä katoaa teho ja käyttäjä menettää siitä saamansa sosiaalisen edun tai tulee aina jyrätyksi. Kuitenkin, joskus helpoin tie tilanteesta ulos on pyytää anteeksi. Ylpeys on turha tunne.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ajattele asiaa kokonaishyödyn kannalta. Mitä saat tai menetät pyytäessäsi tai ollesasi pyytämättä anteeksi. Ei aiheetta pahoittelu tietenkään saa muodostua miksikään vakiintuneeksi käyttäytymismalliksi kaikissa konfliktitilanteissa, koska silloin siitä katoaa teho ja käyttäjä menettää siitä saamansa sosiaalisen edun tai tulee aina jyrätyksi. Kuitenkin, joskus helpoin tie tilanteesta ulos on pyytää anteeksi. Ylpeys on turha tunne.

Ehkä tähänkin se aamen. Nielemällä turhaa paskaa sai "paljon" hyvää aikaan. Ehkä se on sitä ihmisenä kasvamista kun ei lähtenyt ruikuttamaan vastaan pariin aiheettomaan lauseeseen.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No katso huviksesi seuraavan kerran kun kadulla näet tuollaisen tyypin. Siis satavarmasti sillä on sellaiset valkoiset homppelikengät jalassa ja shortsitkin on sateenkaaren väreissä, kuten sillä jengillä tuppaa olemaan. Ja paita sitten on joku ruotsalaisen halpaketjun printtipaita, jota Gekko suosittelee ja Teuvo Loman käyttää. Ja aurinkolasit on jotkut keltaiset varmaan ja hiukset on leikattu ja kammattu silleen hipsterimäisesti, jotta herättävät huomiota kuten sillä jengillä on monesti tapana. Ja olalla tolla tyypillä on aivan varmasti sellainen miesten käsilaukku ja puhelimena sillä on valkoinen Apple, josta sitten tulee kuulokkeet korviin.

EDIT.
Niin siis en tarkoittanut seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoa, vaan tyyliltään homoa.
Pidän aina kesäisin lyhytvartisia sukkia, koska ne ovat viileämmät. Shortsien kanssa normaalit sukat näyttävät ihan saatanan dorkalta. Olen seksuaaliselta suuntaumukseltani ja tyyliltäni kyllä ihan hetero. Heh. Hieno vuodatus kyllä.
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Vituttaa karavaanarit liikenteessä! Ymmärrän sen, että ei tarvitse ajaa yhtään yli salittua nopeutta. Mutta nämä saatanat (osa) ajavat sen 10 alle sallitun nopeuden, että ei nyt vahinggossakaan solifferista kattilat putoa lattialle kaapeista ja Tyyne siinä apukuskin paikalla pääse vittuilemaan nopeudesta. Kyllä tiedän, että olette lomalla, mutta ajatelkaa sitä 1km letkaa takana, jotka eivät ole lomalla, niitä saattaa vituttaa, kun koko saatanan pitäjä on tukossa. Kiitos nyt helpotti! Ja nyt tästä kalsarikänni ketjuun.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Vituttaa karavaanarit liikenteessä! Ymmärrän sen, että ei tarvitse ajaa yhtään yli salittua nopeutta. Mutta nämä saatanat (osa) ajavat sen 10 alle sallitun nopeuden, että ei nyt vahinggossakaan solifferista kattilat putoa lattialle kaapeista ja Tyyne siinä apukuskin paikalla pääse vittuilemaan nopeudesta. Kyllä tiedän, että olette lomalla, mutta ajatelkaa sitä 1km letkaa takana, jotka eivät ole lomalla, niitä saattaa vituttaa, kun koko saatanan pitäjä on tukossa.

Kyllä! Pahempia, kuin mopoautot ja se on jo vittu jotain. Ja vielä sekin, tuon alinopeuden lisäksi, että ajavat AINA keskellä tietä. Eikö sitä voisi sitten mennä vähän reunaan edes jos tarvii madella?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös