Olen näköjään ollut niin sekaisin saamastani kahden viestin huomiosta, etten ole osannut kirjoittaa järkevää lausetta. Noh, en mä noin tyhmä ole.
Vituttaa ihmiset. Tänäänkin jouduin kirjastossa odottelemaan n. 10 min omaa lainausvuoroa, kun edellä oleva tyyppi kyseli about kymmentä eri CD-levyä ja laittoi sen kirjastonhoitajan hakemaan ne levyt sille. Opettelis vaikka ite sillä kirjaston koneella etsimään niiden CDiden paikat. Onneks ei ollut kiire, mutta ei helvetti.
Aika helpolla pääsit. Harva se päivä lähi-Lidlin kassalla on joku eläkeläinen, jolla juttua riittää vaikka takana riittää jonoa lähes kaupan puoliväliin saakka.
Siinä sitä sitten hymistellään sekä kassalle että takana odottaville, toisinaan jopa hyvinkin vittuuntuneille kanssaihmisille, ennen kuin aletaan sullomaan kuittia rahapussiin, katsotaan, että kaikki kortit ovat oikeilla paikoilla ja että kaikki setelit ovat oikeilla paikoilla, muistetaan äkkiä kysäistä, että "löytyykö teiltä sitä ja sitä laitetta esim. yhdeksän viikon kuluttua" ja "oisko mahdollista saada jonkinlainen esite".
Mummelin odotellassa edelleen hymistellen, kun tuskastunut, vain hivenen suomea ymmärtävä ja vielä vähemmän puhuva myyjätär yrittää jostain epätoivoisesti kaivaa esiin jotain esitettä, jonka löydettyään sitten antaa tuolle aina niin helvetin iloiselle mummelille, jonka naftaliinin haju turruttaa kaikkien liian lähelle päätyneiden nenähuokoset seuraaviksi kolmeksi tunniksi, vain huomatakseen, että onkin unohtanut kotiinsa ne hänen lukulasinsa, jolloin tämä mummeli pyytää kassaa vielä lukemaan, mitä ja mihin hintaan kutakin on saatavilla yhdeksän viikon kuluttua
Kassan kerrottua nämä tiedot tuo puolillaan kuopassa jo oleva, hyvin veemäisiksi kuluneiden seitsemän minuutin aikana muuttunut ämmä hymistelee vielä kerran ennen kuin asettelee hienosti ja niin tolkuttoman hitaasti esitteensä ylisuureen käsilaukkuunsa, tarttuu muovikassiin, mutta ei saa sitä auki, jolloin pyytää edelleen tuo perkeleen virne pärställään kassaa avaamaan kassin, jonka kassa suorittaa kaikki maailman nopeusennätykset rikkoen ja ojentaa sitten avatun kassin tuolle akalle, joka hiljalleen hyräillen jotain 1200-luvun munkkiluostari-iskelmää alkaa täyttämään kassiaan ostoksillaan vailla mitään kiirettä, jonon kasvaessa hänen selkänsä takana jo lähes Hurstin leipäjonon kaltaiseksi, kaikki sosiaaliluokat kattavaksi läpileikkaukseksi tämän alueen asukkaista.
Saatuaan ensimmäiset maitotölkit kassiinsa hän muistaa vielä hihkaista, että kuinka hänen aikanaan nämäkin sai vielä aidosta lehmästä, jonka jälkeen hän alkaa iloissaan kertoilla jokaisesta tuotteestaan erinäisiä hassunhauskoja juttuja, jotka hänen mieleensä juuri sillä hetkellä muistuivat, ja lopulta saatuaan kaikki kamansa pussiin, hän toivottaa kassalle "hyvää päivää" ja kääntyy katsomaan takanaan seissyttä ihmisjoukkoa, jonka luoma ilmamassa muistuttaa jo erittäin paljon Borneon sademetsän ilmaa niin kosteudeltaan kuin hajultaankin, loihtii kasvoilleen vieläkin leveämmän virnistyksen ja sanoo juuri ne sanat, jotka saisivat kaikki hänen takanaan seisseet, lähes 30 minuuttia elämästään yhdelle pikaiseksi alunperin luonnehditulle kauppareissulle tuhlanneet, liki 80 ihmistä hyppäämään hänen kurkkuunsa kiinni:
"En kai mie ollut kellekään haitaksi!", jonka jälkeen tyypilliseen suomalaiseen tapaan kaikki murhanhimoisesti tuota saatanan harppua tuijottaneet paikalliset tyytyvät toteamaan hyvin huonosti peitellyllä, syvän vitutuksen täyttämällä äänellään, että "ei tässä mitään, ei teistä yhtään haittaa ollu", jonka jälkeen tämän porukan edessä koko ajan hymistellyt ämmä kääntyy lähes euforisen oloisena ympäri, ottaa mukaansa kassinsa ja aloittaa erittäin hitaan poistumisen kaupasta.