Heh, huvittava tuo brunon kirjoitus yllä, kun oma vitutukseni liittyy myös rahaan.
Eli siis, vituttaa, kun ei ole rahaa. Käyn 30-35 tuntia viikossa töissä, mutta silti vuokran ja laskujen jälkeen näppiin ei tunnu jäävän juuri mitää. Asun melko kalliilla alueella (Yksiöni vuokra 630e/kk), mutta halvemmalle alueelle muutto ei edes tule kysymykseen, koska silloin joutuisin muuttamaa etäämmälle, ja hankkimaan auton. Lähes kaikki ystäväni sekä vanhempani asuvat tässä lähistöllä, joten asuinpaikka on melko optimaalinen.
Hain asumistukea, mutta kela laski että bruttotuloni ovat juuri siinä rajalla, etten sitä saa. Ahdistaa välillä niin vitusti, kun menee joka liksasta laskuihin ja vuokraan se 850-900e, enkä saa sitä tukea ollenkaan. Olisi kiva käydä vaikka ulkomailla tms, mutta ei oikein ole mahdollisuutta sellaiseen. Vanhempanikin ovat jopa köyhempiä, kuin minä, joten heiltä en voi myöskään juuri minkäännäköistä avustusta tai tukea pyytää tai odottaa. Eli olen käytännössä tyhjän päällä. Sekös vasta ahdistaa, joka päivä tulee jossain vaiheessa mietittyä tätä perkeleen kitkuttelua.
Olen tässä nyt kulkenut pyörällä töihin, kun työmatka on noin 5 kilometriä. Siinä säästää bussikortin hinnan kuukausittain, eli 50e. Sunnuntaina tullessani kaupasta kotiin huomasin, että pyörä oli sitten pöllitty sisäpihan pyörätelineestä. Olin jo valmiiksi huonolla tuulella, kun olin sattunut tilille vilkaisemaan, niin tämäkös vasta räjäytti pankin. Meni vitutus jo niin yli, että tuli jo melko turta olo. Kotivakuutukseenhan se pyörä menee, ja saan varmaan vakuutusyhtiöstä sen verran rahaa takaisin, että saan fillarin hankittua. Kuitenkin se pyörän etsimisen ja hankkimisen vaiva vituttaa jo valmiiksi, kun tuo pyörä oli minulle juuri sopiva. Olin siihen juuri renkaankin vaihduttanut.
Toivon, että näen jonku nistin pyöräilemässä tuossa kadulla pyörälläni, niin pääsisin hieman avokämmenellä taputtelemaan selkään, että hyvin tehty. Seuraava neula, mistä tämä nisti pääsisi nauttimaan, olisi sairaalan tiputuksessa.