Mistähän tässä lienee tarkalleen ottaen kyse..?
Tässä ei suinkaan ollut kysymys mistään juhlakäytökseen liittyvästä tilannetajun puutteesta. Voin kai sen tässä paljastaakin, mikä nyppi. Mulla oli aamulla laukussa suurehko vesipullo, josta sitten päivällä lipitimme vettä, lapset mukaanlukien. Vanhempi lapsista joi nähdäkseni viimeiseksi ja pyysin miehen laittamaan pullon varmuuden vuoksi sellaiseen Zip-minigrip-pussiin. Mies otti tytöltä pullon ja laittoi sen pussiin. Huomioni oli tuolloin muualla, koska olimme ystäväni luona. Mies antoi pussin mulle ja laitoin sen laukkuuni. Sen jälkeen en itse siihen enää koskenut. Kun olimme lähdössä kotiin, ihmettelin, miksi housuni ovat kosteat. Laitoin käden laukkuun ja tunsin, että kaikki oli kastunut. Kaivoin kassista puhelimeni, joka oli aivan läpimärkä. Muutaman kirosanan saattelemana kysyin sitten mieheltäni, että mitäs helvettiä, pullo on vuotanut ja kaikki on märkää. Tähän ukko totesi, että älä mulle huuda, se oli kyllä kiinni. Johon sitten vastasin, että hän on ollut viimeinen, joka pulloon on koskenut. Ja vaikka ei olisikaan, olisi hänen pitänyt olla, koska ei pieneltä lapselta voi odottaa, että hän osaa laittaa tiukan korkin riittävän hyvin paikalleen. Ja koska mieheni laittoi pullon sinne pussiin, en nyt alkanut hänen jäljiltään asiaa tarkastamaan. Vaikka näköjään olisi pitänyt.
Juttu sitten jatkui ja sanoin aika vittumaiseen tapaan, että on se nyt kumma, ettei hän voi edes pyytää erhettään anteeksi, johon mies tokaisi, että hänellä ei ole ollut tapana pyydellä anteeksi asioita, joihin hän ei ole syyllinen. No juu, ei ole, se on kyllä käynyt selväksi. Jos hän olisi heti aluksi sanonut, että vika vaikkapa
saattoi olla hänessä ja joka tapauksessa pahoitellut tapahtunutta, olisin tod.näk. itse pyytänyt reagoimistani anteeksi. Vahinkoja nyt sattuu kaikille, enkä usko hänen missään tapauksessa jättäneen pulloa tahallaan auki. Homman nimi vaan on se, että mä joudun omasta pussistani lunastamaan kytkypuhelimen itselleni, jos se menee paskaksi. Mikään takuu kun ei moista korvaa. Tai toisena vaihtoehtona on se, että olen ilman puhelinta, mikä sekään ei houkuttele.
Enpä itsekään hoitanut asiaa kovin tyylikkäästi, kun sanoin, ettei mulle koskaan satu mitään vastaavia mokia (ei kyllä vielä ole sattunutkaan). Herra sitten aukoi päätään viitaten meikäläisen täydellisyyteen jne. Mutta siinä mielessä erikoista vittuilemista ihmiseltä, joka jättää säännöllisesti puhelimensa milloin mihinkäkin, jonka avaimet, lompakko, kulkukortti yms. on aina kadoksissa. Ihminen, jolla on jäänyt suihkusaippuat ym. auki treenikassiin useammin kuin viisi kertaa jne. Vielä myöhemmin iltapäivällä, kun piti ottaa uusi vesipullo ulos mukaan, mieheni oikein suureen ääneen esitteli aamulla mukana ollutta pulloa, kuinka se on rikki, eikä korkki mene paikoilleen. Mä sitten menin siihen ukon viereen ja laitoin korkin paikalleen kunnolla. Vielä siinä vaiheessa kehtasi todeta, että vielä aamulla se korkki oli rikki. En sanonut mitään, vaan lähdin pois. Ihmettelen, kuinka yleensä niin hyvä tyyppi, voi joissain asioissa olla aivan tainnuttavan typerä ja suorastaan tyhmä.
Vituttaa, ettei varmaan kertaakaan näiden kahdeksan yhteisen vuoden aikana mies ole oma-aloitteisesti pyytänyt anteeksi multa yhtään mitään. Aina mä olen se, joka rikkoo jään ja haluaa selvittää tilanteen. Ei riidoissa ja erimielisyyksissä mitään ihmeellistä ole. Niitä tulee ja menee, mutta on se nyt helvetti, ettei aikuinen ihminen koskaan voi myöntää ensimmäisenä omia virheitään. Ei muakaan aina huvita olla se kypsempi osapuoli. Mutta kai se on pakko, kun ei lasten takia mitään mykkäkoulujakaan oikein voi pitää.
Onkos tää nyt väärin vitutettu?