Vituttaa niin kympillä!

  • 1 032 239
  • 5 389

Micol

Jäsen
Emmekä voi luovuttaa sitä ylivoimapelaamistakaan. Se on pakko saada kevääksi kuntoon, jotta voidaan menestyä.
Sen verran kommentoin tähän, että niinhän se oli pakko saada kuntoon myös viime kaudella, mutta mitään järkevää ei saatu tehtyä kuitenkaan asialle missään vaiheessa kautta. Yksi merkittävimpiä asioita, ettei Kärpät vienyt lopulta mestaruutta.

Miksei Kärpät voisi yksinkertaisesti turvautua pikaisesti konsultointiapuun tässä asiassa, sillä toimivan ylivoimapelin ymmärtäjiä löytyy kyllä tästä maasta jonkin verran. Valitettavasti Manner ja Mikkola eivät kuulu siihen joukkoon - se on jo nähty. Tai sitten kysytään tuoretta näkemystä ja apua Ville Mäntymaalta. Hänellä voisi olla hyvinkin tarjota jotain lisäarvoa Kärppien ylivoimapeliin.

Aikaa on toki vielä saada tehtyä ryhtiliike ylivoiman suhteen tälle kaudelle, mutta nyt täytyy alkaa tapahtua! Puheet ja pulinat pois ja työhaalarit päälle. Ei ne toimivat kuviot sieltä itsestään löydy. Vieläkin vituttaa se Mamban viime kauden ylimielinen heitto jossain joulukuun tienoilla, mikä meni suunnilleen näin: "Ei olla oikeastaan treenattu ylivoimaa. Kyllä se siitä paranee ajan kanssa" tjsp. No ei vittu parantunut. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut treenata enemmän? Ihan järjellä ajateltuna...
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vieläkin vituttaa se Mamban viime kauden ylimielinen heitto jossain joulukuun tienoilla, mikä meni suunnilleen näin: "Ei olla oikeastaan treenattu ylivoimaa. Kyllä se siitä paranee ajan kanssa" tjsp. No ei vittu parantunut. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut treenata enemmän? Ihan järjellä ajateltuna...
Vähän saman tyylinen heitto tuli Mambalta myös huhtikuun puolella, kun Kärpät ui edelleen syvissä vesissä ylivoimatehokkuutensa kanssa. Kärppien yv-prosentti oli tuolloin vaatimaton 8,33 eikä meneillään olleessa välieräsarjassa IFK:ta vastaan ollut tuossa vaiheessa tehty ainoatakaan ylivoimaosumaa. Tuolloin Manner heitti medialle heikkoon ylivoimaan liittyen, että "Siinä meillä on toivon mukaan vielä yksi steppi. Uskon, että sekin alkaa kulkemaan, kun sitä todella tarvitaan". No lopultahan usko asiassa ei riittänyt eikä ylivoima alkanut toimimaan missään vaiheessa pudotuspelejä todellisesta tarpeesta huolimatta, ollen varmasti yksi merkittävimpiä syitä sille, miksei Kärpät kauden päätteeksi Kanada-maljaa nostellut.

Lainaus Iltalehden jutusta:


Sama ei saa toistua tänä keväänä.
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Pelaajamateriaalista ei tällä, eikä viime kauden pudotuspeleissä olla saatu parasta irti.

Totta, voidaankohan tämän kauden osalta selitystä etsiä siitä yksinkertaisimmasta eli pelaajamateriaalista itsestään?

Tässä kun tutkailen tämänpäiväisen permanentin senttereiden pistepörssiasetelmia, niin tulee mieleen, että jännä, että näillä henkilökohtaisilla lukemilla voidaan johtaa joukkueena sarjaa:

Lammikko, Liigan pistepörssin sija 17
Kristof, pistepörssin sija 124
Humaloja, pistepörssin sija 204
Metsävainio, pistepörssin sija 286

Toki ei ne Tapparankaan tämän päivän senat maagisesti sijoitu, mutta jos vertailen Kärppien keskikaistaa parin vuoden takaisen seiskapelin
arsenaaliin, niin olen havaitsevinani laadullista eroa: Ruohomaa-Mäenalanen-Lasu-Ikonen.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Mielestäni on puhdasta sokeutta mennä pelkästään sen argumentin taakse, että ollaan sarjataulukon kärjessä. Kun toivottavasti olet pelejä seuraillut, niin miltä se peli on mielestäsi näyttänyt noita heikomman kastin joukkueita vastaan? Laadukasta hyökkäysalueen hyökkäyspeliä? Runsaasti ykkössektorin laatupaikkoja? Laadukasta ylivoimaa?
Paljon olen pelejä nähnyt ja siitä kokonaisuudesta tulee ensiksi mieleen tasaisen varma puolutuspelaaminen ja maalivahtipelaaminen sekä loistava alivoimapelaaminen. Hyökkäyspelaamisen osalta mielikuva on ns. kuskin paikalla oleminen. Kirjoitin vasta tuonne positiivisuusketjuunkin havaintoni, että Kärpät on viisikkopelissä pääosin hallinnut lähes kaikkia tämän kauden pelejä. Heikkoja vastustajia vastaan tämä on johtanut siihen, että ilta illan jälkeen vastustajan paketti on hallinnan alla murtunut jossain vaiheessa sen verran, että voitto on mennyt Kärpille. Vastaavasti Kärppien oman pään paketti ei ole yhtä usein murtunut. Laadukasta ylivoimaa en ole juuri havainnut, mutta yksittäisissä peleissä tarvittava tulos on joskus tullut ylivoimallakin.

Kovia joukkueita vastaan asetelma muuttuu. Kärppien hallintajaksot vähenevät ja lisäksi vastustaja ei enää yhtä usein murru hallinnan alla. Kärppien alivoimaankin tuntuu löytyvän lääkkeitä kärkijoukkueilta. Tällöin kuten sanoit korostuvat Kärppien puutteet, ja keskustelemmekin pitkälti siitä, mitä nämä tällöin korostuvat puutteet ovat. Itsellä huomio kiinnittyy siihen ylivoimaan, aloituksiin, sekä maalintekoon ja myös sen tukitoimiin, jotka otit tuossa hyvänä terminä esiin. Kärpät on usein edelleen hyviä aikoja kuskin paikalla, mutta kärkipeleissä hallinta jääkin enää näennäiseksi. Hallinta on mielestäni sitä, että kuskin paikalla olo tuottaa hyviä maalipaikkoja enemmän kuin vastustaja saa niitä. Näennäinen hallinta on sitä, että kuskin paikalla olo ei realisoidu maalipaikoiksi ja puolustavampana osapuolena oleva vastustaja saakin yhtäpaljon jos ei enemmänkin paikkoja. Heikkoja vastustajia vastaan Kärppien hallinta on todellista, kärkijoukkueita vastaan vain näennäistä. Näennäinenkin hallinta tarkoittaa kuitenkin mielestäni sitä moni peruspelaamisen asia on kunnossa suhteessa vastustajaan ja huomio tulee kiinnittää siihen, miksi hallinta jää vain näennäiseksi.

Kokonaisuutena kuitenkin tuo kuskin paikalla olo, johtaa se todelliseen tai näennäiseen hallintaan, on syy, miksi en ole huolissani perus viisikkopelaamisesta. Itselle tärkeitä mittareita olivat CHL-pelit Berniä ja Skellefteåta vastaan. Niissä oikeasti jouduttiin jo pelitavallisestikin lujille, ja lisäksi peleissä oli panoskin läsnä, jolloin ne olivat hyviä paineensiedonkin mittareita. Silti niissäkin onnistuttiin monin paikoin kampeamaan sinne kuskin paikalle. Skellefteåta vastaankin se pelinopeus lopulta sieltä löytyi alun tottumisvaikeuksien jälkeen. Se mikä näistäkin jäi puuttumaan oli hallintahetkien riittävä kapitalisointi tulostaululle eli sama kuin nyt Liigan kärkipeleissä. Tiivistettynä: Nähdäkseni Kärppien pelaaminen tuottaa riittävästi hallintahetkiä myös kovia joukkueita vastaan, mutta se ei tuota riittävästi hallinnan siirtymistä tulostaululle.

Tuo lauseesi "pitää muistaa, että niiden pelien ratkaisut ovat kuitenkin olleet lopulta kiinni yksittäisistä tilanteista" onkin monisyinen dilemma. Kun eihän sen tarvitsisi olla niin, että sarjataulukon ykkönen kotikentällään ennakkosuosikkina jättää pelin ratkaisun yhden vaivaisen tilanteen varaan.
Kyllähän sitä toivoisi, että kärkijoukkueitakin vastaan lyötäisiin tiskiin selvä pelillinen ero. Mutta kun marginaalit ovat pienet niin ne ovat pienet. On ehkä vain hyväksyttävä, että liigasta löytyy edes muutama joukkue joka saa Kärpiltä pelitavallisen edun pienemmäksi ja vähintäänkin tuloksettomammaksi. Näistäkään joukkueista kaikilta ei silti löydy ratkaisukykyä hyödyntää omia hetkiään. Sitten on vielä Tappara ja HIFK, joilta usein löytyy sekin ulottuvuus.

Äh, luovutan tämän illan osalta. Oli kuitenkin varsin virkistävää keskustella itse pelistä ainaisten yksittäisten pelaajien mollaamisen sijaan. Täytynee harrastaa toistekin.
Joo, vitutusketjuhan muuttui hetkeksi suorastaan pelitapakeskusteluksi :)
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Kärppien instragramia seuraavat ovatkin varmasti huomanneet, että Jokinen valitettavasti on bussissa kohti satakuntaa. Vitun vittu.
Onko Satakunnan reissuilla tapahtunut ikinä mitään hyvää? Muistaakseni ei, joten tuskin yksi Jussi voi tilannetta enää pahentaa.

T. Speden loukkaantumisesta ikuiset traumat
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Onko Satakunnan reissuilla tapahtunut ikinä mitään hyvää? Muistaakseni ei, joten tuskin yksi Jussi voi tilannetta enää pahentaa.

T. Speden loukkaantumisesta ikuiset traumat
Ei niin mitään hyvää. Mäkelälle kiekko naamaan, speden loukki ja eikö Aholle tullu kans kiekko korvan taakse joku vuosi sitte?
Ja Oulussa Pospisil ajelin Karvisen saikulle.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä ongelmassa on sellainenkin puoli, että tätä ei esiinny yhtä paljon vieraspeleissä kuin kotipeleissä. Analyytiikko Sihvonenkin on ollut näkevinään Kärpiltä erilaista pelitapaa kotona ja vieraissa: vieraissa kurinalaisempaa ja toisteisempaa rakennetta, kotona taas taipumusta johonkin mukamas viihdyttävämpään pelaamiseen. Tämä on ehkä yksi asia, jossa tuo heijastuu.
Tämä on mielenkiintoista. Löytyisikö jotain linkkiä heittää tähän keskusteluun? Pitää ottaa tarkastelun alle: ensin katsoa tämä Lukko -matsi, ja sen perään tuo keskiviikon kärsimysnäytelmä.
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Ei niin mitään hyvää. Mäkelälle kiekko naamaan, speden loukki ja eikö Aholle tullu kans kiekko korvan taakse joku vuosi sitte?
Ja Oulussa Pospisil ajelin Karvisen saikulle.
Poistetaan koko Satakunta maailmankartalta, problem solved!
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Tämä on mielenkiintoista. Löytyisikö jotain linkkiä heittää tähän keskusteluun?
Ei taida ihan suoraan löytyä. Olen kuunnellut Hämeen Sanomien Kiekkokiuas-podcasteja, joissa Samuel Savolainen ja Petteri Sihvonen perkaavat mm. joukkueiden pelillisiä asioita. Niissä on pariinkin otteeseen tullut tämä puheeksi. Jaksot ovat kuunneltavissa ainakin SoundCloudista.

Sihvosen analyyseja on silloin tällöin ollut myös MTV:n nettisivuilla ja sielläkin on tämän muistaakseni ottanut esille. Sihvosen jutuista ei moni pidä, mutta itse näen hänet melko hyvänä pelitapojen arvioijana ja vertailijana.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei taida ihan suoraan löytyä. Olen kuunnellut Hämeen Sanomien Kiekkokiuas-podcasteja, joissa Samuel Savolainen ja Petteri Sihvonen perkaavat mm. joukkueiden pelillisiä asioita. Niissä on pariinkin otteeseen tullut tämä puheeksi. Jaksot ovat kuunneltavissa ainakin SoundCloudista.

Sihvosen analyyseja on silloin tällöin ollut myös MTV:n nettisivuilla ja sielläkin on tämän muistaakseni ottanut esille. Sihvosen jutuista ei moni pidä, mutta itse näen hänet melko hyvänä pelitapojen arvioijana ja vertailijana.
Pitääpä laittaa kuunteluun. Sihvosesta samaa mieltä. Mies tarkoituksellakin kärjistää asioita, ja herättää tällöin paljon keskustelua.
 

Tambelliini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan tuo säälittävää, kolmas tappio kärjen joukkueelle. Yksi pelaava kenttä ja kolme huumorikenttää. Eihän tuolla kukaan edes kuuntele päävalmentajaa aikalisällä. No ei tarvii kauaa olla sarjakärki, josko se helpottas painetta ja opettas nöyryyttä.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lähdetään posilla liikenteeseen, vaikka vitutusketjussa ollaankin:

Kärpät pelasi tänään erinomaisen pelin. Kärppien vieraspelaaminen oli jälleen helvetin hyvää lätkää, Lukolla ei ollut 5vs5 -pelissä oikeastaan mitään saumaa. Annuselta vahva paluu maalinsuulle.

Sitten ketjun aiheeseen:

Kotipeleissä samanlaista jääkiekkoa ei nähdä, kuin hetkittäin. Miksi? Valmennus saa luvan katsoa peiliin, ja miettiä syyt tähän.

Tehottomuus on syy ja seuraus huonosti kasatusta joukkueesta. Puolustuksessa ei ole tarpeeksi kiekollista osaamista, hyökkäyksessä on aivan liikaa alisuorittajia, ja uskomatonta sokeutta valmennuksen suunnalta. Lisäksi Jokinen pelailee kausikortin kera ylivoimat-, alivoimat ja 6vs5 -pelit, vaikka peliesitysten perusteella mies ei kuuluisi edes kokoonpanoon. Pesonen on oma tarinansa: täysin ylipalkattu hänkin.

Harri Aho ulos.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pitääpä laittaa kuunteluun. Sihvosesta samaa mieltä. Mies tarkoituksellakin kärjistää asioita, ja herättää tällöin paljon keskustelua.
Sihvonen on ihan pelle. Yrittää tehdä jääkiekosta jotain ihme tiedettä. Ei jääkiekko mitään syväanalyyseja kaipaa. Se on loppujen lopuksi helvetin yksinkertainen peli.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sihvonen on ihan pelle. Yrittää tehdä jääkiekosta jotain ihme tiedettä. Ei jääkiekko mitään syväanalyyseja kaipaa. Se on loppujen lopuksi helvetin yksinkertainen peli.
Tämä on sinun mielipiteesi. Yhdessä asiassa hän näemmä oli oikeassa: Kärpät pelaa kotona aivan eri lätkää, mitä vieraissa.

En ihan laske myöskään sitä "tiedeanalyysiksi", että kerrotaan kuulijoille/katselijoille, miten jokin joukkue pelaa.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Mitähän vitun 20-minuuttisia tuo joukkue pelaa? Loput sitten katsellaan vierestä, kun kaveri latoo tarvittavat maalit. Sitten jotai muka-yritteliästä loppuun (kulmissa pyörimistä) ja paskoja vetoja pitkin pleksejä.

Vituttaa jo se, että jos huomenna voitetaan niin ei kerro yhtään mitään mistään. Jos siis muistavat ilmaantua paikalle.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitähän vitun 20-minuuttisia tuo joukkue pelaa? Loput sitten katsellaan vierestä, kun kaveri latoo tarvittavat maalit. Sitten jotai muka-yritteliästä loppuun (kulmissa pyörimistä) ja paskoja vetoja pitkin pleksejä.

Vituttaa jo se, että jos huomenna voitetaan niin ei kerro yhtään mitään mistään. Jos siis muistavat ilmaantua paikalle.
Kyllä Kärpät pelasi tänään erinomaisesti enemmänkin, kuin pelkästään 20min. Krooninen tehottomuus vaivaa, mutta materiaaliin peilaten se on täysin odotettua. Eiköhän huomenna tehdä ainakin kolme, kun vastaan asettuu astetta heikompi joukkue.
 

Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks
Kyllä Kärpät pelasi tänään erinomaisesti enemmänkin, kuin pelkästään 20min. Krooninen tehottomuus vaivaa, mutta materiaaliin peilaten se on täysin odotettua. Eiköhän huomenna tehdä ainakin kolme, kun vastaan asettuu astetta heikompi joukkue.
Jep, tässähän se suurin ongelma on. Viimeiset neljä peliä ollaan oltu pääosin 5vs5 pelissä kaveria edellä.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä on sinun mielipiteesi. Yhdessä asiassa hän näemmä oli oikeassa: Kärpät pelaa kotona aivan eri lätkää, mitä vieraissa.
En sitä sano, etteikö Soosin veli tiedä jääkiekosta mitään, mutta sen sanon, että äijä vetää pelin ihan liikaa jonnekin taktisiin asioihin, vaikka lätkässä perusperiaate on aina sama:
se joukkue, jossa on parhaat pelaajat toteuttamaan valmentajan pelikirjaa, niin se voittaa. HPK sen meille viimeksi osoitti.

Vaikka valmentajaksi tulisi miljoonan Stanley Cupin Hitchcock, niin hänkään ei valmentaisi joukkuettaan mestaruuteen, jos joukkueessa olisi yksikään vapaamatkustaja taikka pelaajien taso ei riittäisi toteuttamaan pelikirjaa.

Mikko Manner on nyt jumissa. Ei voi saada uusia pelaajia, koska vanhoja ei saada kaupaksi, eikä joukkueen peliin hidastavasti tms. pelaajat ei suostu väistymään vapaaehtoisesti ja Manner ei uskalla alisuorittajia katsomoon laittaa. Hyvin yksinkertaista, mutta kevään Kärppien kannalta saattaa olla kohtalokasta? Pelisapluuna on hyvä, mutta kaikki eivät pysty sitä noudattamaan.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vituttaa, kun kaikkia muitakin vituttaa. No joo, ihan mukavasti vituttaa kolme peräkkäistä tappiota. Onneksi olen urheilumies. Urheilumies tietää, että välillä on pakko myös hävitä. Häviöt opettavat ja kasvattavat sisua. Panosta ja sisua tuo joukkue onkin kaivannut!
 
H

Hidas_ja_kankea

Kärpät pelasi tänään erinomaisen pelin. Kärppien vieraspelaaminen oli jälleen helvetin hyvää lätkää, Lukolla ei ollut 5vs5 -pelissä oikeastaan mitään saumaa. Annuselta vahva paluu maalinsuulle.

Näkemyksemme kohtaavat valitettavan kattavasti hyvässä ja pahassa. Paljon vähemmän tämä ottelu vitutti verrattuna edelliseen Tappara-peliin. Ottelussa oli paljon hyvää tai ainakin parempaa.

Kyllä edelleen ihmettelen suuresti jonkun perustellessa Jokinen&Pesonen akselia "Kevvään miehiä" ja "Painonsa arvoisia kultaa kevväällä". Strutsi työntää päänsä piiloon ja ei halua tunnustaa epämieluisia asioita.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Sihvonen on ihan pelle. Yrittää tehdä jääkiekosta jotain ihme tiedettä. Ei jääkiekko mitään syväanalyyseja kaipaa. Se on loppujen lopuksi helvetin yksinkertainen peli.
Ei kai jääkiekko ole sen yksinkertaisempaa jos ei monimutkaisempaakaan kuin useimmat muutkaan pallopelit. Verrattuna vaikka jalkapalloon jääkiekkokeskustelussa on hyvin vähän pelitapakeskustelua. Itse olen tyytyväinen, että sitä edes jostain tuutista viljellään, vaikka paljon lisääkin mahtuisi. Kaikki jääkiekon ystävät eivät varmasti ole niin tyhmiä, että Sihvosen puheet olisivat heille jotain ihmetiedettä.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näkemyksemme kohtaavat valitettavan kattavasti hyvässä ja pahassa. Paljon vähemmän tämä ottelu vitutti verrattuna edelliseen Tappara-peliin. Ottelussa oli paljon hyvää tai ainakin parempaa.
Siis pelissähän oli aivan järkyttävä ero tuohon Tappara -matsiin. Saatiin huomattavasti enemmän pitkiä hyökkäyksiä, laukauksia (okei, luokattomia sellaisia 95%), vahvalla prässillä tyrehdytettiin Lukon hyökkäyksiinlähdöt jne.

Tapparaa vastaan hävittiin paremmalle joukkueelle. Huvittavinta on se, että veikkaan Kärppien taistelevan ihan kolmen pisteen voitosta Tapparaa vastaan seuraavassa Tampereen pelissä. Kotona Kärppien esitykset näin pelillisesti ovat lähes poikkeuksetta "rahat takaisin" -osastoa.
Kyllä edelleen ihmettelen suuresti jonkun perustellessa Jokinen&Pesonen akselia "Kevvään miehiä" ja "Painonsa arvoisia kultaa kevväällä". Strutsi työntää päänsä piiloon ja ei halua tunnustaa epämieluisia asioita.
Valitettava virhe Harri Aholta sekä Mannerilta. Jokisen tilanteessa alan olla neuvoton. Sopimuksen purku tulee lähinnä ensimmäisenä mieleen. Ei tuo tuohon joukkueeseen mitään apuja, ei ainakaan pelillisesti.

Pesosen antaisin vielä näyttää, jos joskus vielä sattuu olemaan pelikykyinen. Siitä sitten johtopäätökset.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös