Vituttaa niin, ettei veri kierrä!

  • 2 899 489
  • 13 896

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Heti ensimäiseksi pitää todeta, ettei vituta vaikka tähän ketjuun kirjoitan. Taannoin ajattelin, että nyt TPS on sen pohjakosketuksen ottanut ja tämä kausi oli tässä. Sitten kannattajat tekivät hieman ajattelemattoman muuvin ja jällen sataa negaa Turkuun oikein olan takaa. Käsitin tifon olleen kuittailua Petun suuntaan mutta 99% suomalaisista vetää tuohon väkisin Vahan mukaan ja tuo siinä tifon suunnittelussa keulikin. Ymmärrän mielensä pahoittajia.

Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että vaikka kuinka täälläkin monesti ollaan jo sanottu ettei tifo kohdistunut Vahalahteen mitenkään, niin silti joku haluaa väkisinkin ymmärtää väärin tuon asian. Kuten edellinenkin kirjoittaja. "Haukutaan Vahalahti". Mitä vittua?

Toisekseen en ymmärrä, miksi kritisoidaan RTK:n puoleen. Loistavasti toteutettu konsepti tämä. Kumpa Turussakin osattaisiin tehdä näitä asioita kuten Raumalla. Valloillaan on ainoastaan ylimielisyyttä ja sitä vanhoillista toimintaa.

Mitenköhän kotimaiset pelaajat suhtautuvat Turun Palloseuraan tulevilla kausilla kun julkisuuskuva on romahtanut entisestään valovuosia? Mahtaa olla kova hinku pelaajilla pestautua tällaiseen kiekkoympäristöön.

Mulla tämän kauden touhut ovat menneet niin sanotustu yli jo viikkoja sitten. Yksi tifo ei heilauta käyrää enää mitenkään. Huvittuneena odotan josko Turussa osattaisiin mokata vieläkin rankemmin tällä kaudella. Usko tähän on vakaa.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Näin Länsi-Suomi näki tifon: 14 kautta, 539 pistettä, seurajohto näyttää ovea ja omat kannattajat leimaavat petturiksi.

Varmaankin näin myös suurin osa ihmisistä sen on sitten ymmärtänyt. En kyllä itse kovin helpolla tuosta tifosta löydä ainakaan kritiikkiä TPS:n johtoa kohtaan, johon näin ulkopuolisena kritiikin kohdistaisin.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Loppujen lopuksi se on aivan vitun sama mitä media tai muut ihmiset tuosta tifosta ajattelevat. Vahalahti kävi kiittämässä TPS-kannattajia ottelun jälkeen ja TPS-kannattajat kiittivät Vahalahtea. Uskoisin siis Villen tietävät asian oikean laidan, ja vain sillä on merkitystä.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ylivoimaisesti suurin osa TPS kannattajista arvostaa Villen erittäin korkealle, vatipäät on sitten erikseen.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Loppujen lopuksi se on aivan vitun sama mitä media tai muut ihmiset tuosta tifosta ajattelevat. Vahalahti kävi kiittämässä TPS-kannattajia ottelun jälkeen ja TPS-kannattajat kiittivät Vahalahtea. Uskoisin siis Villen tietävät asian oikean laidan, ja vain sillä on merkitystä.

Tämä on rakennettu niin syvälle jääkiekkoetikettiin että vaikka siellä olisi Vahalahden paitoja poltettu niin hän ei olisi silti tuulettanut maalejaan kuin kättä nostamalla ja olisi silti kiittänyt.

Tuo tifo oli todella ala-arvoinen ja ajattelematon. Lisäksi tuossa exit merkissä on sisäänrakennettuna "monikko". Eli tuo tarkoitti lähinnä joukkopakoa tepsistä Lukkoon rahan perässä.

Itse en mutkassa ole aikaani viettänyt enkä vietä, mutta on meilläkin hienot hc fanit kun heitäkään ei kiinnosta kun joukkueella sukeltaa :D Todella säälittävää. Mielestäni tuohon konseptiin kuuluu se että koko mutka on täynnä tai täysin tyhjä. Mm. Jokereilla tämä toimii heidän faniryhmänsä kanssa. Ovat joko paikalla koko kööri ja pitävät ääntä tai sitten kun asiat menevät vihkoon kukaan ei ole paikalla.

Vähän ehkä tunteenpurkausta mutta alkaa oikeasti tuntumaan että toi seura on just sellanen mitä me fanit ansaitaan.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Vähän ehkä tunteenpurkausta mutta alkaa oikeasti tuntumaan että toi seura on just sellanen mitä me fanit ansaitaan.

Että yhden tifon vuoksi teet tuollaisen johtopäätöksen vaikka Tepsin kannattajakulttuuri on on jo vuosia tehnyt erittäin hyvää työtä. Varsinkin juuri Jaakko ja kumppanit. Hieman ehkäpä tunteen purkausta joo.
 

Rotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, New York Rangers
Olipahan eilen taas toimintaa... Mutkassa on tullut aina seurattua pelit sen olemassaolon aikana, mutta eilen oli pakko lähteä muualle kesken pelin. Koska pelien lopputulokset eivät enää oikeastaan liiemmin vituta, pitää suoltaa muutama seikka kannattajatoiminnasta.

Ensinnäkin joku vatipää kutsuu meikäläistä katsomossa raumalaiseksi, koska suoraan töistä tullessani minulla ei ollut seuran värejä päälläni, ja "hurrasin" tuolle Tepsin kannalta tragikoomiselle ottelun alulle (Tifo+peliesitykset). Selitin kyseiselle herralle kantani ja syyt miksi näin teen, niin eipä sitten enää argumentit kiinnostaneet. Käski kuitenkin painua vittuun katsomosta.

Seuraavat kaksi erää seurattiinkin sitten peliä aivan muilta paikoilta. Koko ottelun kruunaa kolmannessa erässä Vahalahden saadessa kiekon naamansa. Mutka taputtaa ja hurraa maalin arvoisesti. Päätettiin siinä kaveriporukan kesken, että tuota paskaa ei kyllä jaksa enää sulattaa, joten taidetaan sitten seurata kauden loputkin pelit jostain aivan muualta.

Lisäksi asianomaisia haluan muistuttaa näistä tämän kauden vierasmatsimyllytyksistä. Jos haluatte karkottaa mahdolliset uudet kannattajat toiminnastanne ja leimautua apinoiksi, antaa mennä vaan. Tämän tyyppiset pelleilyt nostavat rimaa kannattajatoimintaan osallistumiselle melkoisesti ja haittaavat sen kehittymistä. Jos ui seura syvällä niin samoin kyllä sukeltaa tietyin ajoin osa kannattajistakin.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Käski kuitenkin painua vittuun katsomosta.

Kato larppaajat alkaa jo katsomossakin määrittää kuka kannattaa ja missä.

Tifo alta lipan
Villen loukkaantumiselle taputtaminen
sitten vielä neuvotaan kannattaja toveria missä voi kannattaa

Hyvin siellä vedetään, ettei purseri ja össe ite ois siellä ollut?
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Kato larppaajat alkaa jo katsomossakin määrittää kuka kannattaa ja missä.

Tifo alta lipan
Villen loukkaantumiselle taputtaminen
sitten vielä neuvotaan kannattaja toveria missä voi kannattaa

Hyvin siellä vedetään, ettei purseri ja össe ite ois siellä ollut?
Jos on valitettu siitä ettei ole värejä päällä niin tuskin on ainakaan "larppaaja" ollut. Muutenkin ilmeisesti nämä Villen loukkaantumiselle taputtaneet eivät ainakaan kannattajien ydinryhmässä ole mukana. Hienoja johtopäätöksiä täällä taas vedetään muutaman yksittäisen janarin touhuista.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Jos on valitettu siitä ettei ole värejä päällä niin tuskin on ainakaan "larppaaja" ollut. Muutenkin ilmeisesti nämä Villen loukkaantumiselle taputtaneet eivät ainakaan kannattajien ydinryhmässä ole mukana. Hienoja johtopäätöksiä täällä taas vedetään muutaman yksittäisen janarin touhuista.

Eli täälläkin alkaa tämä sama selittely. Me ei sitä tehty, se oli joku täysin ulkopuolinen joka tuli ja teki nämä kaikki, ja kukaan meistä ei itseasiassa nähnyt mitään eikä tunne Villeä, eiku....

Ja empähän tuossa tainnut kaikkiin viitata ja kai sitä kritiikkiä saa noin antaa vaikka niille kahdelle "tuntemattomalle"?

Tuo selittäminen kyllä kruunaa koko hienouden....

Edit. sieltä mutkasta on eilisen perusteella siirtynyt jo muualle ainakin 3 henkeä, tätäkö se ydinryhmä haluaa?
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Muutenkin ilmeisesti nämä Villen loukkaantumiselle taputtaneet eivät ainakaan kannattajien ydinryhmässä ole mukana.

Ketä kiinnostaa? Kun maailmalla kiertää tieto siitä, että Tepsin fanikatsomo on hurrannut entisen pelaajan saatua kiekosta naamaansa, mitä helvetin väliä sillä on, kenen kavereita ne hurraajat ovat? Tepsin fanikatsomo veti eilen pohjat ja selittelyn sijaan olisi syytä selvittää, mitä helvettiä on tapahtunut ja tajuta vähän hävetä.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Jaa siellä on joku säälittävä pelle käskenyt painua vittuun heidän katsomosta. Uskomatonta touhua näiltä urpoilta, jotka ovat alentuneet tähän kaikkeen julki tulleeseen paskaan. Mielummin tyhjä mutka kuin mutka missä on urpot heilumassa.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Vallin-Kivi
Jaahas, toista kertaa tällä kaudella tuli lährettyy Turkuu kattoo pelii. Ei vittu, sai kyl luva jäädä viimiseks. Tepsin syöttöpeli, varsinki omassa päässä, ni..kyl tais taas mennä ne parin metri syötöt mennä ainaki kolme ohi, tai jos tuli kohillee ni syötöt o polven korkusii. Ainaku Hostikal oli kiekko maalin takaa ni oli sellane fiilis ettei sillä o mitää hajuu et mitä pitäis tehä sen kaa, vaikka oma pakki ois vieres ni kiekko rännii ja vastustajal. Oli kyl kaike kaikkiaa aikas paskaa peliä Tepsiltä. No onneks koht o taas syksy ja uus kausi ja uuret jaot.

Mielenvikane huhu tuli korvii et meiä Nikke ois halunnu nuorentaa Tepsin imagoa ja ois halunnu kaik yli 40- vuotiaat työntekijät(kioski&ravintola työntekijät) hallilta pois. Siellähä o paljon työntekijöit jotka o ollu siel jo ties kui mont vuotta ikähaarukalt sellassii 50-60 vuotiait. Ei menny läpi tää ehrotus, ja ilmapiirihä o siel nyt katos. Et ei muuta ku vitun isoo kättä sinne Nikkelle, oot sä kova.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Että yhden tifon vuoksi teet tuollaisen johtopäätöksen vaikka Tepsin kannattajakulttuuri on on jo vuosia tehnyt erittäin hyvää työtä. Varsinkin juuri Jaakko ja kumppanit.

Näin mäkin tän asian näkisin. Täällä ollaan porukalla teloittamassa kannattajia, koska "nyt meistä ajatellaan muualla pahaa". Vai onko kyse siitä, että nämä fanit häpeävät, koska heidät itsensä saattaa joku jossain joskus yhdistää tuohon aktiivikannattajien porukkaan? Samalla ilmeisesti unohdetaan ydinryhmän tehneen vuosien saatossa pääsääntöisesti hyvää duunia.

Olin paikalla eilen, koska ilmaislippu. Vahalahden pipille en nauranut, vaan en toisaalta maalillensakaan taputtanut. En nyt uskalla tuohon exit -tifoon ottaa sen kummemmin kantaa, koska joku pahoittaa kuitenkin mielensä. Vahalahtea ei vaikuttanut kyseinen lakana häiritsevän pätkääkään. Se, että koko muu jääkiekkoileva Suomi vaikuttaa pahoittaneen siitä mielensä kertoo enemmän jääkiekkoilevasta Suomesta, kuin Tepsin kannattajista. Se pienempi RTK-lakana oli mun mielestä ihan hauska, siitä yhteistyöstähän taitavat kaikki muutkin kuittailla raumalaisille, olkoonkin, että siinä ei käsittääkseni sen kummempaa kuittailun aihetta edes ole.

Raumam Bojille hatunnosto, ihan timanttista meininkiä. Isosta porukasta tietenkin lähtee iso ääni, mutta se asenne jolla kaikki vaikuttivat olevan matkassa, se omistautuminen... olen vähän kateellinen. Osa huudoista oli kyllä mun mielestä turhan provosoivia, en silti loukkaantunut, mielestäni sellainen meininki kuuluu jäähalliin. Vahalahti ei loukkaantunut kuin korkeintaan fyysisesti, tuskin Petuakaan liiemmin kiinnosti. Vieressäni istunut Stouni Kiviharjukin hörähti tuolle lakanalle, mutta ihmekös tuo, perusturkulainen kusipää kun on. Media kuitenkin vaikuttaa ottaneen kollektiivisesti itseensä ja sehän riittää. Mitä kaikki muutkin nyt meistä ajattelee...

Österlundin tapasin ennen peliä käytävällä. Emme keskustelleet toistemme kanssa, mutta äijän juttuja kun kuunteli ja elekieltä katseli, niin jotenkin niljakas ja kovasti vastenmielinen kuva miehestä jäi. Tämä toki vain omana subjektiivisena mielipiteenäni.
 
Viimeksi muokattu:

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ihan nyt kaikella kunnioituksella ja helvetillisellä ihmettelyllä kysyn Tepsiläisiltä, että "mikä tekee Numpasta TPS-ikonin"? Miksi kiekkoilija, joka on edustuksessa pelannut noin 100 ottelua olisi muuta kuin joukkueessa pelannut pelaaja. Vahalahti on huomattavasti suurempi TPS-legenda kuin Numppa. Ainakin näin Tapparalaisin silmin katsottuna. Ei kai isukin Legendaarisuus vaikuta asiaan?
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei kai isukin Legendaarisuus vaikuta asiaan?

Taitaa vaikuttaa melko paljonkin. Toisaalta aika hölmöä, mutta kun tunteella mennään, niin ihan ymmärrettävää. Vähän sama homma olisi, jos Raimo Helmisen poika valitsisi jonkun muun joukkueen kuin Ilveksen, tai Janne Ojasen poika ei palaisikaan kasvattiseuraansa Tapparaan, vaan hyppäisi paikallisvastustajan kelkkaan. Syyt tälle ovat tietenkin erikseen, mutta kuten sanoin, niin tunne edellä mennessä tuollaiset tulkinnat ovat ihan ymmärrettäviä.

Enkä tiedä onko Raipella tai Ojasella lapsia, mutta pointtini tullee tällä kömpelölläkin vertauksella selväksi. Niin ja itse en miellä Petua miksikään "TPS-ikoniksi", en lähellekään. On kai silti ihan luonnollista, että omaan kasvattiin ja yhden suurimman TPS-ikonin poikaan on vähän erikoislaatuisempi tunneside.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ihan nyt kaikella kunnioituksella ja helvetillisellä ihmettelyllä kysyn Tepsiläisiltä, että "mikä tekee Numpasta TPS-ikonin"? Miksi kiekkoilija, joka on edustuksessa pelannut noin 100 ottelua olisi muuta kuin joukkueessa pelannut pelaaja. Vahalahti on huomattavasti suurempi TPS-legenda kuin Numppa. Ainakin näin Tapparalaisin silmin katsottuna. Ei kai isukin Legendaarisuus vaikuta asiaan?

Nimi Nummelin on aika ikoninen, liittyy siihen sitten Timo, Petteri tai vaikka hunajata biisin "soi viulu" lurittelut. Onhan tuo Petteri tosin tehnyt Tepsistäkin itselleen melko ikonisen seuran. Muistelen vain viime kauden kommentteja, jossa TPS on unelmaa ja pelaaminen mustavalkoisissa täydellinen juttu. No, se juttu päättyi sitten miten päättyi. Eiköhön Petteri Tepsissä vielä hommia tule tekemään. Jollei kaukalossa, niin sitten jossain muissa tehtävissä.
 
Suosikkijoukkue
TPS, LFC, FCB, Sens
Ihan nyt kaikella kunnioituksella ja helvetillisellä ihmettelyllä kysyn Tepsiläisiltä, että "mikä tekee Numpasta TPS-ikonin"?

Ainoa oikea Numppa on TPS-ikoni ja yksi suurimmista TPS-legendoista. Poikansa Petu on toki seuran oma kasvatti ja Suomen mestari ynnä muuta, mutta kyllä suurin osa urasta ja uroteoista on nähty muiden seurojen tai maajoukkueen nutuissa. Petulla on Tepsissä käyttöoikeus isäpapan jäädytettyyn pelinumeroon, mutta ei se vielä tee hänestä mitään ikonia tai legendaa.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Eipä Petua nyt TPS-ikonina taida pitää kukaan muu kuin lehdistö. Ei toki poista sitä faktaa että vittumaista että kaveri muualla Suomessa pelaa. Vähän sama kuin jos Barkov jr. palaisi Suomeen uransa loppupuolella, ja menisi vaikka HPK:n.
 

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tifo oli ymmärtääkseni Exit-kyltin tapaan muotoiltu, siinä oli juokseva ukko sekä nuoli "Raumalle" ja €uron merkki. Mitään Vahalahteen viittaavaa tuossa ei ollut, ja olen melkoisen varma että se oli suunnattu lähinnä Nummelinille. Huono ajoitus tietysti siinä mielessä, että Petu ei edes pelannut tänään. Ja muutenkin mielestäni epäonnistunut tempaus joka aiheuttaa vain eripuraa omien joukoissa.

Minusta kaikkien liigaseurojen HC-fanien pitäisi ottaa järki käteen ja kyetä ajattelemaan asioita myös pelaajan kannalta. Seurauskollisuus on ihan kiva ja romanttinen näkökulma, mutta pelaajat ovat kentällä harjoittamassa ammattiaan ja ansaitsemassa elantoaan. Jos pelaajalla on vaikeaa, niin tuskin mikään seurakaan olisi hirveän uskollinen ja säälistä pitäisi pelaajaa mukanaan. Monon kuva persauksille tulisi hyvin nopeasti.

Jos esimerkiksi pelaajan kasvattajaseura tarjoaa kaudesta 200 k€ ja toinen liigaseura 240 k€, niin periaatteessa pelaajalle seurauskollisuus kustantaisi 40 k€ vuodessa! Pelaaja suostuisi luovuttamaan 20 % vuosiansioistaan ollakseen seurauskollinen. Kuinka moni fani antaisi 30 k€ vuosiansioistaan tuon 20% eli 6000 euroa rakastamalleen seuralleen kaudessa? Ottelulipun hinnan tulisi olla 200 per ottelu siinä tapauksessa. Kummola sitä yritti ja jumalaton äläkkä ja skandaali tuli siitä tapahtumasta.

En tällä osoita sormella pelkästään tepsin suuntaan, vaan tämä on ihan yleinen ilmiö. Valitettavasti pelaajat joutuvat ottamaan uskomattoman määrän paskaa niskaan putkiaivoisilta kannattajilta.
 

RNK78

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SKA
Tifo oli kyllä bensalenkkaritoiminnan huipentuma. Jos on organisaatiossakin korjaamisen varaa on sitä näköjään kannattajissakin. Kyllä tuohonkin tifoon on tarvinnut nähdä aikaa ja vaivaa joten olisi jo siinä ajassa luultavasti ollut aikaa miettiä, mutta kun ei vintissä ole kaikki kotona niin minkäs voit...
 

HTEspi

Jäsen
Itsekin olen hyvin pettynyt fanikatsomon tifoon. Ei järkeä.
Yöllä satuin katsomaan NHL-matsin Ottawa - Detroit, jossa pitkäaikainen kapteeni ja seuralegenda Daniel Alfredsson pelasi ensi kertaa Ottawassa, vierasjoukkueen riveissä. Asetelma oli siis sama kuin Vahalahden tapauksessa.

Seuraava linkki (youtubeen) kertoo, miten ottawalainen yleisö ja Ottawa Senators kunnioittavat Alfredssonia:
Alfie_Comeback
Seuran AV-osasto on tehnyt huikean pätkän Alfien paluulle, koko ottawalainen yleiso antaa seuralegendalle standing ovationin huutomyrskyn kera . Muistaaksen joku palstalainen sanoi, ettei NHL-meiningeissä ole mitään tuotavaa tuliaisiksi Liigaan näissä tapauksissa.
Rohkenen olla eri mieltä

Seuraava kuvalinkki (jatkoaika.comiin) taas kertoo, miten Turussa homma hoidettiin
TPS_Does_It_Different
Seura olisi voinut edes vähän nähdä vaivaa, ja toivottaa Vahan tervetulleeksi Turkuun muutaman kuukauden tauon jälkeen. Myös hallilla olleet ihmiset olisivat voineet saman tehdä, mutta mitä turhaan. Jos seisoo penkkiriveillä, ei takana olevat näe.
 
Viimeksi muokattu:

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mua naurattaa se selittely että ei me tiedetty, ei me oltu mukana, muutaman ihmisen juttu. Silti tuo tuherrus peittää hillittömän määrän tuolta katsomosta. Vaikea kuvitella että tuo on vain parin tyypin sähellys, jos olisi niin minkä takia yksikään järjissään oleva kannattaja ei ole tuohon reagoinut?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös