Taitaa kiekkotepsi jatkaa futistepsin tietä: viittä vaille mestari putoaa parin kauden päästä alempaan sarjaan. Nyt on saatu sitten Pride-ottelu kunnialla hoidettua, mistä Tepsille tietenkin sataa paljon kiitoksia, fiksusti tehty ja sitä rataa.
Mitäs seuraavaksi sitten tehtäisiin maailmanparannuksen saralla? Onko urheiluseuran tehtävä todellakin tämä?
Jotenkin alamäki oli arvattavissa finaalikeväiden jälkeen, kun nuorista, omista pelaajista koostunut runko tietenkin revittiin muualle. Silloin oli kyetty rakentamaan hyvä aihio, mutta ei tuollaisia vaan noin vaan tyhjästä luoda. Pari finaalikevättä oli Tepsin momentum ja se menetettiin. Eikä sitä olisi ollut mahdollista säilyttääkään, väitän näin! Ei Tepsillä olisi tietenkään ollut saumoja pitää Pajuniemeä, Nurmea, Pärssistä, Pyyhtiää, Liukasta, Slafkovskya ja ketä vielä? Nyt tuollaisia lahjakkuuksia ei ole kehittynyt. Nykyaikana tällaiset kaverit eivät tietenkään tee uraa Turussa. Miksi tekisivät?
Mainitsin toisessa ketjussa, miksi kannattaa rakentaa Ratapihan hallia, kun TPS:aa ei välttämättä siellä ole. Onkohan koko areenahanke kuitenkin hieman suuruudenhullu, vanhoihin meriitteihin perustuva kyhäelmä? Lähtee liikkeelle oletuksesta, että TPS on ja pysyy. En olisi ihan varma tästä.
Kuluva kausi on ollut sellainen, etten ole katsonut netistä yhtään peliä. Ensimmäinen kausi sitten Kallion paluun. En ole paljoa menettänyt.
Itsellä muistikuvia Tepsistä nyt kuudelta vuosikymmeneltä ja nyt alkaa tuntua, ettei enää kiinnostakaan. Tulkaa hakemaan tunkki vittuun.