Olimme tulossa Amsterdamin Shipholin lentoasemalta takaisin Suomeen. Mutta, jossain vaiheessa salakuljetusta hollantilaisen tullin äärimmäinen tarkkuus ja huolellisuus tuli mieleen. Aikalisä isohkossa kirpeänhajuisessa lastenhoitovessassa. Nautimme yhden rentouttavan satsin kokista ja ilahduttavasti piristyneinä löydämme selkeän vastauksen: omat ruumiinontelot.
Isosta koosta huolimatta liukastekondomeihin tungetut kätköt tekivät todella kipeää ja tuskasta huutavaan takapuoleeni mahtui vain kaksi nolostuttavaa piilopussukkaa.
Pienikokoisella vaimolla ei ollut yhtään helpompaa: kaksi reikää, mutta paljon enemmän tavaraa. Jouduin käyttämän survoessa ehkä tarpeettoman paljon voimaa, koska lennon lähtöaika alkoi jo huolestuttavasti lähestymään. Naama irvessä vinkuva vaimo ei ole koskaan kaunis katseltava, saati kuultava.
Kävelimme porttien läpi ilman sensoreiden piippaamista tai koirien haukkumista. Matka Helsinkiin oli tuskallinen ja epäilin jo välillä salakuljetuspakettien hajonneen sisälleni. Eukkis oli koko matkan lähes täysin liikkumattomana, räpäyttämättä silmiään.
Seuraava jännityksen kohde olikin sitten kotimainen tulli. Suora ryhti ja ilmettömyys toimivat yleensä aina. Vaimolla oli hankalampaa: siro nainen käveli rinnalla kuin todella huonosti koordinoiva norsunpoikanen – pääsimme läpi!
Sitten huomasimme mainoksista ja plakaateista, että kotimaiselta lentoaseman sektoriltakin olisi myös tarvittaessa voinut ostaa täälläkin tölkeissä sixpäckillisen sokeritonta, vähäkalorista verotonta Coca-Colaa.