Mainos

Vinyyliharrastajia?

  • 11 880
  • 65

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Onko palstan lukijakunnassa muita, jotka ovat menettäneet sydämensä tälle aänentoiston kuninkuuslajille? Käytätkö iltakausia äänivarren säätelyyn? Pohditko äänirasioiden sointivivahteita? Kauhistelevatko tuttavasi harrastukseesi kuluvan ajan ja rahan määrää? Jos vastasit myöntävästi, olet asian ytimessä.

Viikon verran olen nyt kuunnellut uutta levysoitintani, enkä edelleen lakkaa ihmettelemästä, kuinka upealta musiikki voi parhaimmillaan kuulostaa. Pienenä negatiivisena sivuvaikutuksena on tosin ollut se, että (huippu)cd-soittimeni ääni kuulostaa nyt melko aneemiselta vinyyliin verrattuna, joten monet hyvät cd-levyt jäänevät pitkäksi aikaa pölyttymään.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vinyylin keräily on kyllä vienyt sydämen ja audiofiilivaihteelle on annettu vain pikkusormi, mutta tuntuu kyllä että laitteisto kaipaa jatkuvasti päivitystä ja parempia osia.

MItään hihhulointia vinyyli vs digi en jaksa juuri yhtään, koska sokkotesteissä ihminen ei kykene erottelemaan niitä, joten vinyylin ekstra viehätys tulee minulle kansista, levyn käsittelyyn liittyvästä mielihyvästä ja ehkä myös paikallaan pyörivän levyn estetiikasta.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Kyllähän harmoninen särö ja nauhakompressio sekä hienoinen rätinä tuovat mieleen lapsuuden ja yhtyeet kuten Beatlesin, Kate Bushin, Princen, Bob Dylanin, Tshaikovskin ja Vivaldin. Joo joo, eivät viimeksi mainitut ole bändejä.

Eikä se hirveästi haittaa jos Kate laulaa: "Heatcliff, it's me 's me 's me 's me 's me 's me. Voihan neulaa hieman sipaista. Tai sitten kuunnella sama biisi cd-soittimestatatatatatatatatatatatatatatatatatatatatatatata.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko palstan lukijakunnassa muita, jotka ovat menettäneet sydämensä tälle aänentoiston kuninkuuslajille? Käytätkö iltakausia äänivarren säätelyyn? Pohditko äänirasioiden sointivivahteita? Kauhistelevatko tuttavasi harrastukseesi kuluvan ajan ja rahan määrää? Jos vastasit myöntävästi, olet asian ytimessä.

Viikon verran olen nyt kuunnellut uutta levysoitintani, enkä edelleen lakkaa ihmettelemästä, kuinka upealta musiikki voi parhaimmillaan kuulostaa. Pienenä negatiivisena sivuvaikutuksena on tosin ollut se, että (huippu)cd-soittimeni ääni kuulostaa nyt melko aneemiselta vinyyliin verrattuna, joten monet hyvät cd-levyt jäänevät pitkäksi aikaa pölyttymään.


Olen jo aikoja sitten siirtänyt kaikki vinyylini ja Cd-levyni verkkokovalevylle.

Mutta hyvässä seurassa on joskus juhlaa ottaa joku arkistojen aarre levylautaselle, puhdistaa pölyt wanhasta Glantz mfg 610:stä ja laittaa soimaan 70-luvun alun Verdin Decca-levytys tai "mäkikotka" Eddie Edwarsin hitti "nimeni on Eetu". (huom: "tähden" nimikirjoituksella.)
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Vinyylin keräily on kyllä vienyt sydämen ja audiofiilivaihteelle on annettu vain pikkusormi, mutta tuntuu kyllä että laitteisto kaipaa jatkuvasti päivitystä ja parempia osia.

Tuostahan vinyylin viehätys pitkälti koostuukin, mukavaa puuhaa varsinaisen musiikin kuuntelun lomassa.

MItään hihhulointia vinyyli vs digi en jaksa juuri yhtään, koska sokkotesteissä ihminen ei kykene erottelemaan niitä, joten vinyylin ekstra viehätys tulee minulle kansista, levyn käsittelyyn liittyvästä mielihyvästä ja ehkä myös paikallaan pyörivän levyn estetiikasta.

Hihhulointi on kyllä pitkälti turhaa. Muilla foorumeilla sitä valitettavasti harrastetaan aivan riittämiin. Omien kokemusteni mukaan niin vinyyli- kuin cd-soitinkin on juuri niin hyvä kuin se on, ei formaatin perusteella vaan oman laatunsa perusteella. Ehkä ainoa hedelmällinen tapa vertailla noita kahta formaattia olisi vertailla keskenään samanhintaista vinyyli- ja cd-soitinta ja katsoa, millaisia eroja niiden välillä on. Tuollaisesta sokkotestistä en osaa sanoa, koska en ole sellaiseen osallistunut ja luotan vain omiin kokemuksiini. Varmasti harjaantunut kuulija erottaa kaksi eri soitinta toisistaan sokkotestissä, mutta kokonaan toinen asia on, osaako hän sanoa, kumpi noista soittimista on vinyyli- ja kumpi cd-soitin. Sokkotestit ovat myös usein hieman arveluttava juttu: jotkut kuulevat niissä vaikka mitä mutta toiset eivät yhtään mitään. Aiheestahan on tehty jopa gradukin.

Jos puhutaan todellisesta huippuäänentoistosta, vinyyli vienee voiton, koska sen puolella on kehitystyö (ja samalla myös hinta...) viety vielä aika pitkälle cd:tä pidemmälle. Kyse on tietenkin aina myös mielipideseikoista, enkä epäile, ettei cd-formaatillakin olisi huipulla vielä nykyistä enemmän annettavaa.
 

Boyko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Arsenal
Vinyylit kaupaksi

Mikä olisi paras paikka PK- seudulla (rahat kotiin) myydä ulkomaan muuton takia vinyylit?

Mukana myös suht' arvokkaita (kai?) 60-70 -luvun rock -levyjä (BB King, Beatles, Elton John ym.).
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Olen joskus ajatellut palaavani tämän lapsuuteni levyformaatin pariin, ja nyt olisi käsillä vieläpä tarpeellinen soitinkin. Kaikki vinyylini olen tosin myynyt jo ainakin 10 vuotta sitten, mutta vanhoja (ja miksei uusiakin) suosikkeja voisi alkaa ostiskella takaisin. Ongelmana on myös, että käsillä olevasta soittimesta on neula poikki, eikä minulla ole aavistustakaan mistä uutta sellaista saisi hankittua. Helsingissä on kait joku paikka (Kalliossa?), mutta varmaksi en tiedä.. jostain ulkomaisista(?) nettikaupoista kait voisi myös saada, mutta enpä ole tosissani jaksanut vielä etsiä

Boykon viestistä tuli mieleen ihan mainosmielessä sanoa, että Hämeenlinnaan avattiin joku aika sitten vanhan Levykellarin tiloihin uusi levykauppa (yrittäjän vaihtumisen yhteydessä) Mustat Levyt. Nimi ei siis viittaa mihinkään norjalaismetallin erikoisliikkeeseen, vaan nimenomaan siihen että uudella omistajalla on ilmeisen voimakas tarkoitus panostaa vinyyleiden osto- ja myyntitoimintaan, joita liikkeessä jo mukavasti olikin. Sinne siis Hämeenseudun vinyyli-intoilijat..
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Aloitin jo nuorena poikana vinyylien keräämisen ja sittemmin tulivat vielä cd:t mukaan kuvioihin. Kyllähän tuo levyjen ostaminen on viimeisten 10 vuoden aikana jäänyt aika pieniin verrattuna aiempaan, mutta en siitä ole kokonaan luopunut. Uusia cd- ja vinyylilevyjä ostan aika harvakseltaan, mutta käytettyjä vinyylejä ostan aika-ajoin. Ostoksia teen divareista ja nettihuutokaupoista, eniten eBaysta. Suomesta löytyy tietysti suomalaisten artistien levyjä, mutta kaikkea muuta tietysti parhaiten ihan muualta.

Laitteistoni ei ole mitään high endiä. Tosin kaiuttimet ovat hyvinkin keskiraskasta harrastajasarjaa. Vahvistimena toimii kuluttajasarjan Sony, joskin aikansa järein peli mitä oli saatavilla. Vinyylejä pyörittää Thorensin edullisemman pään laite ja raapimisesta vastaa jokin Ortofonin MM-rasia. Niin hifisti en jaksa olla että muistaisin ulkoa rasian mallin, mutta mikään erityisen ihmeellinen se ei ole.

Laitteita enemmän olen halunnut satsata levykokoelmaan. Kotona on vinyylejä vajaat 10 hyllymetriä, monet eriasteisia harvinaisuuksia. Kiistatta yli satasen arvoisia vinyylejä löytyy useita kymmeniä. Mitään levynkerääjän graalin maljoja kokoelmani ei sisällä, jos sellaisen alarajalla on esim. Beatlesin Yesterday And Today, US-levy butcher-kantisena first statena. Levystä joutuu nykyään maksamaan monta tuhatta euroa, kunnosta tietenkin riippuen. Ihan huono tuollainen sijoitus ei välttämättä ole, todennäköisesti hinnat vain nousevat.

Olen joskus tehnyt pientä kauppaakin levyillä, lähinnä siivotakseni vähemmän kiinnostavia leyvyjä pois ja ostaakseni tähdellisempiä tilalle. Pari kertaa olen myynyt projektiluonteisesti isomman erän kerralla. Mitään varsinaista bisnestä en ole koskaan ajatellut tekeväni levyillä. Ehkä jonakin päivänä kun kyllästyn niin diilaan vinyylit pois nurkista levymessuilla tai nettihuutokaupassa.

MItään hihhulointia vinyyli vs digi en jaksa juuri yhtään, koska sokkotesteissä ihminen ei kykene erottelemaan niitä, joten vinyylin ekstra viehätys tulee minulle kansista, levyn käsittelyyn liittyvästä mielihyvästä ja ehkä myös paikallaan pyörivän levyn estetiikasta.
Vahvasti sama. Hyväkuntoisessa vinyylissä on parhaimmillaan lämpöinen soundi ja se riittää minulle. Pieni ratinakin voi olla joskus tunnelmallista, mutta huonosti pideltyä vinyyliä ei kuuntele millään. Levyjen kansitaide oli kyllä suurin häviäjä kun vinyylilevyistä siirryttiin cd-aikakauteen. Vinyylilevyjen muutkin yksityiskohdat ovat tenhoavampia kuin myöhempien aikojen formaatit. Lisäksi vuosikymmeniä vanhaan levyyn ynnä kansiin on jo kerääntynyt ajan patinaa ja merkkejä eletystä elämästä. Kaikista näistä esteettisistä elämyksistä jää paitsi, jos tallennetun musiikin harrastaminen on yhtä kuin netistä ladattujen kappaleiden kuuntelua korvaan työnnettävillä napeilla.

Mikä olisi paras paikka PK- seudulla (rahat kotiin) myydä ulkomaan muuton takia vinyylit?

Mukana myös suht' arvokkaita (kai?) 60-70 -luvun rock -levyjä (BB King, Beatles, Elton John ym.).
Helpoin tapa on kärrätä koko hoito levydivariin. Kannattaa soittaa ensin ja kuvailla kokoelmaa divarinpitäjälle, jotta saat käsityksen onko mahdollisuuksia kaupantekoon. Tällöinkin on hyvä kysyä tarjous useammasta paikasta. Tunnetuimpia levydivareita ovat Helsingissä mm. Fennica Records, Black & White, Keltainen Jäänsärkijä ja Hippie Shake Records. Viiskulmassa toiminut Popparienkeli oli hyvä vinyylimesta, mutta se taisi jo lopettaa toimintansa keväällä.

Divariin myymisen huono puoli on se että tuota kautta et saa läheskään parasta mahdollista hintaa levyillesi. Toinen huono puoli on se, että divarit ovat usein nirsoja ostajia. Niille kelpaavat vain parhaiten kaupaksi menevät levyt, mikä on tietysti ymärrettävää kun kyse on liiketoiminnasta. Hyväkuntoiset keräilylevyt kelpaavat genrestä riippumatta, mutta alelaareihin vääjäämättä päätyviä 80-luvun listahittejä ja kaikenkarvaisia kokoelmia ei divareihin kannata tarjota.

Jos B.B. Kingisi eivät ole alkuperäisiä jenkkilevyjä tai edes "vanhoja" painoksia, niin kiinnostus ei välttämättä ole suurta. Blueslevyt ja varsinkaan tällaiset mainstreamimmat eivät ole hinnan kiroissa, joten ei niistä divarikaan sinulle paljoa maksa. Beatlesit uppoavat kyllä, mikäli ovat hyväkuntoisia eivätkä jotain halpahallikokoelmia 70- tai 80-luvuilta. Elton John on siinä ja siinä, mutta Eltonin alkuperäiset ja hyväkuntoiset UK-levyt huolitaan nekin varmasti divareihin.

Yksi vaihtoehto on tehdä levyistä listaus kuntoarvioineen ja laittaa koko hoito myyntiin Huuto.nettiin tai vastaavaan yhtenä kauppaeränä. On todennäköistä että saat paremman hinnan levyillesi tätä kautta. Vielä paremmin saat hintaa myymällä levyt yksittäin tai pienempinä erinä, mutta tähän kuluu enemmän aikaa ja vaivaa.

Ylivoimaisesti vaivattomin tapa on roudata vinyylit itsepalvelukirppikselle. Kun laitat saman hinnan joka levylle niin pääset myös hinnoittelun vaivasta. Käyt sitten viikon päästä kuittaamassa myyntitulot itsellesi ja heität myymättä jääneet levyt roskiin.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Hyväkuntoisessa vinyylissä on parhaimmillaan lämpöinen soundi ja se riittää minulle.
- - -
Helpoin tapa on kärrätä koko hoito levydivariin.
- - -
Ylivoimaisesti vaivattomin tapa on roudata vinyylit itsepalvelukirppikselle. Kun laitat saman hinnan joka levylle niin pääset myös hinnoittelun vaivasta.
- - -

Vinyyli on vinyyli vaikka voissa paistaisi.

Harmikseni jouduin aikoinaan henkeni pitimikseni myymään suht ison kasan vinyylejä. Sittemmin olen ostellut sieltä sun täältä sopivan hintaisia levyjä takaisin.

Darren kyseli kauppahommista. Musiikkidivareissa niistä vain ei makseta mitään. Antavat sellaisen kuvan että kyllä me ne otetaan, mutta ei noista paskoista, vanhoista ja puhki soitetuista levyistä voi mitään maksaa. Ja sitten myyvät niitä eteenpäin hyvällä voitolla. Vaikka aikoinaan oli minullakin tapana että levyä soitettiin kerran tai kaksi ja samalla ne nauhoitettiin c-kasetille jota sitten kuunneltiin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Darren kyseli kauppahommista. Musiikkidivareissa niistä vain ei makseta mitään. Antavat sellaisen kuvan että kyllä me ne otetaan, mutta ei noista paskoista, vanhoista ja puhki soitetuista levyistä voi mitään maksaa. Ja sitten myyvät niitä eteenpäin hyvällä voitolla. Vaikka aikoinaan oli minullakin tapana että levyä soitettiin kerran tai kaksi ja samalla ne nauhoitettiin c-kasetille jota sitten kuunneltiin.
Divarien kanssa kannattaa olla tarkkana. Jos viet nipun keräilylevyiksi luettavia älppäreitä näytille divareihin ja kysyt ostotarjousta, niin haarukka eri liikkeiden välillä voi olla melkoinen. Jos puoli tusinaa kauppaa ratsaa tuolla tyylillä, niin ihan varmasti joukkoon osuu joku jannu joka tarjoaa tonnin levyistä 30 euroa mukamas välinpitämättömän näköisenä. Tietäen ihan varmasti että nyt on käsissä ehtaa takorautaa.

Kauppialle ihannetilanne on se, että joku ääliönainen vie kuolleen miehensä vinyylijäämistön divariin eikä ymmärrä mitään levyjen oikeasta arvosta. Levydivaribisnes on sellaista pornokaupasta vain pykälän verran sosiaalisesti hyväksytympää touhua, jossa kauppias koettaa kaikin keinoin ottaa tilaisuudesta hyödyn irti. Siitä se leipä muillekin tietysti irtoaa kun ostaa halvalla ja myy kalliilla.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tuli ihan tarkistettua se murto-osa vinyyleistä, joka omasta kokoelmasta on lukuisten muuttojen jälkeen säilynyt.

Outo sattuma, että pinon päällimmäisenä oli Donna Summerin tupla-lp "Bad Girls" ja lähituntumassa BeeGeesin tupla "Greatest".

Muita helmiä olivat ELO:n "Out of the Blue" ja "The New World Record", Uriah Heepin "Demons and Wizards" ja Eaglesin ensimmäinen pitkäsoitto.

Suomi-rockia oli mm. Pelle Miljoonan "Moottoritie on kuuma", J.Karjalaisen "Yö kun saapuu Helsinkiin" ja Hectorin "Hectorock I".

Oli siellä kyllä joukossa silsaakin, eikä harmikseni ollut tallella The Holliesin "Hollies sings Dylan", vaikka niin olin luullut.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Vinyyliä löytyy hyllystä vajaat tuhat kappaletta ja lisää tulee tasaisen tappavasti. Joku on sanonut hyvin että ei kuuntele formaattia vaan musiikkia ja onhan se niin että vaikka kyseessä olisi tuhnuisilla soundeilla oleva c-kasetti niin hyvä biisi on hyvä biisi eli en hifistele niinkään. Kunhan kuuntelen. Hyllystä löytyy hyvin varsinkin 90-luvun vinyyliä mikä erittäin harvinaista CD:n ottaessa silloin markkinat haltuun. Nyt LP:tä saa melkein kaikista itseäni kiinnostavilta artisteilta helposti myös suomalaisilta myyjiltä. Levykauppojen myynnistä vinyyli kattaa tänään n. 20-30% ja suunta on ylöspäin.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Vinyyleitä löytyy ehkä parisataa kappaletta ja lisää on tarkoitus hankkia. Olen keräillyt tietyiltä artisteilta koko tuotannon vinyylimuodossa, kuten esim. Viikatteelta.

Nykyään pyrin hankkimaan uutuuslevyt nimenomaan vinyylinä cd:n sijaan.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Vaikka olenkin jo vuosikausia sitten siirtynyt miltei täysipäiväiseksi cd-formaatin kuluttajaksi, niin tuleehan sitä vielä vinyylejäkin ostettua.

Vinyylikeräilyn kohteena ovat doom- ja death metal bändit ja uutta tavaraa tulee hankittua jotain kautta joka kuukausi. Kotimaisia perinteisiä ja brutaalimman osaston death metal bändejä tulee keräiltyä aika laajalla rintamalla ja ulkomaisista olen keskittynyt pääasiassa Florida-skenen bändeihin (Death, Deicide, Morbid Angel, Cannibal Corpse jne) sekä sitten muutamaan muuhun old school orkesteriin (Autopsy, Napalm Death, jne). Myös uusia tulokkaita löytyy aina välillä ja ilahduttavasti noita vinyylinä taas nykyään julkistaan.

Doom-bändit sitten tuohon päälle, niin sellainen 1-2 mielenkintoista vinyyliä löytyy hankittavaksi joka kuukausi. Osa nyt on toki tuttuja levyjä jo entuudestaan ja hyllyssä muussa muodossa.
 

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aloitteleva harrastaja ilmoittautuu!

Olen sen verran junnari, että minun nuoruudessani CD oli jo ykkösjuttu eikä vinyyli ole tullut oikeastaan koskaan tutuksi. Noin vuosi sitten vinyylin tyylikkyys alkoi mystisesti kiehtomaan. Ilokseni huomasin, että oikeastaan kaikki uudet levyt julkaistaan myös vinyylinä ja lisäksi suosikkiartistieni tuotantokin oli saatavilla. Tämä johti siihen, että puolisen vuotta sitten hankkiuduin pienestä CD-kokoelmastani eroon.

Viime viikolla koitti vihdoin suuri päivä ja sain ensimmäisen soittimeni hankittua: Pro-Ject Debut Carbonin, joka lienee aloittelevalle harrastajalle juuri sopiva soitin. Etukäteen pelotti että miten tälläinen noviisi saa soittimen toimintakuntoon, mutta sehän hoituikin yllättävän helposti parissa minuutissa. Sen jälkeen rakastuin välittömästi. Parhaita sijoituksia ikinä.

Ääni kaikkine pienine rätinöineen kuulostaa muhkealta, luonnolliselta ja täydellisen upealta jopa minun Tannoy Mercury V1 kaiuttimilla. Ulkomusiikillisten seikkojen ei pitäisi olla pääasia, mutta vinyylin luoma tunnelma on täysin omaa luokkaansa. Ja onhan se vähän mielekkäämpää maksaa 20 euroa tästä (linkki vie sivustolle, jossa kuvia vinyylijulkaisusta), kun naarmuuntuvasta pienestä muovikotelosta.

Nopeasti nuo levyt keräävät pölyä pintaansa, joten seuraava ostos lienee jonkinnäköinen puhdistusharja.
 
Suosikkijoukkue
Newcastle United, Duane Allman, LP-levyt
Pro-Ject Debut Carbonin

Nopeasti nuo levyt keräävät pölyä pintaansa, joten seuraava ostos lienee jonkinnäköinen puhdistusharja.

Loistava hankinta, itse hommasin tuon samaisen skraitan kolmisenviikkoa sitten, en ole katunut sekuntiakaan. Puhdistusharjakauppaan ja mars ja heti!!!
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Tunnustan.

Soittimina Technics 80-luvulta ja ITT 70-luvulta.

Edit:
Vinyyliharja maksaa Anttilassa 7.9
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Olen itsekin mieltynyt vinyylilevyihin. Oma soitin löytyy ja tällä hetkellä levykokoelma käsittää noin 60 levyä. En mitään kovin kalliita levyjä mielelläni osta vaan koetan löytää edulliseen hintaan. Halvin ostamani levy on Eaglesin Hotel Californian originaalipainos, joka irtosi vajaalla 50 sentillä. Ei paha hinta klassikkolevystä, kuntokin oli hyvä. Keikoilla käydessä tulee lähestulkoon aina kierrettyä levykaupoissa katsomassa löytyisikö jotain kiinnostavaa.

Levyhyllystäni löytyy alkuperäispainoksina ainakin Beatlesin Revolver ja Abbey Road, Jimi Hendrixin Are You Experienced?, The Doorsin Morrison Hotel ja L.A. Woman, Bob Dylanin Blonde On Blonde, Rolling Stonesin Some Girls ja Kissin Love Gun.

Tällä hetkellä minulla on Lenco-merkkinen suhteellisen uusi soitin, jonka sain joululahjaksi. Luin ennakkoon hieman huonoja juttuja soittimesta, mutta ihan loistavaksi vehkeeksihän tuo on osoittautunut. Sitä ennen omistin Philipsin FP320-soittimen, josta meni sitten hihna löysäksi. Oli tarkoitus hommata uusi hihna, mutta sitten tosiaan sain uuden soittimen jouluna.

Vinyylihyllyni täyttää siis aika pitkälle 60-90-luvun kama. Kiss, Bon Jovi, The Beatles, The Rolling Stones, The Doors, Deep Purple, AC/DC, Pearl Jam jne. Eli niitä bändejä joiden parissa olen kasvanut. Hankintalistalla on vielä vaikka mitä.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Myönnän, täältä löytyy myös yksi kappale vinyylien kuuntelijaa, vaikken lukeudu varmaankaan ketjun kovimpien harrastajien joukkoon. Oma vinyyliharrastukseni tosin on lähtenyt vähän jälkipotkuisasti, sillä enimmäkseen olen ostanut suosikkiartistini tuotokset cd-levyn muodossa alkuun. Isältä on aina löytynyt ja vinyylilaitteistot niin kauan kuin muistan ja sitä kautta häneltä löytyy myös pitkä tukku vanhaa 60-80 luvun rockia, bluesia, progea jne mikä myös mullekin musiikkina tippuu enemmän kuin loistavasti, näin oikeastaan vinyyleistä kuin myös kyseisen ajan musiikkigenreistä olen alkujaan innostunutkin.

Vinyyleitä pyörittelee tosiaan vanhemman mallin Sony, mutta ajaa kyllä asiansa hyvin, mitä nyt neula kai on joskus uusittu. Vahvistimena toimii myös vähintään yhtä vanha Yamaha, mutta oikein laatulaite, eikä mitään häikkää sen kanssa ole ollut oikeastaan ikinä. CD:hen verrattuna vinyylissä tosiaan miellyttää sen mukavan rouhea, pehmeä ja todella vaikuttava ääni varsinkin originaali-painoksissa, miksei nyt muutenkin. Vinyylin kuuntelu merkitsee allekirjoittaneelle oikeasti kuunteluhetkeä, milloin myös kuunnellaan vinyyliä eikä vain heitetä sitä taustamusaksi. Sen olen myös huomannut, että vinyylien kunto on melkein kaikki kaikessa tässä lajissa ja huonosti kohdeltua vinyyliä ei kuuntele jormakaan. Niinpä, vinyylien pölyn pyyhkimiseen tehty harja on erinomainen väline ajatellen vinyylien hyvää kuntoa ja pöly tosiaan tarttuu helposti näihin kiekkoihin, varsinkin niitä mitä ei kuuntele paljon, hehheh.

Joitakin tapauksia multa löytyy sekä CD:nä, että vinyylinäkin kuten Motörheadin No Sleep At All, vuoden -88 live, mutta en ole ajatellut missään nimessä hankkia kokoelmiini sekä vinyyli että myöskin CD-painosta, koska koen myös CD-formaatissa omat hyvät puolensa ja kuuntelen myös niitä jatkossa paljon. Niin kuin monen muunkin vinyyliharrastajan, niin myös minun suosikkini julkaisevat materiaalinsa myös vinyylinä, joten tuleehan noita aika ajoin ostettua juurikin vinyylille ominaisen kiehtovan äänentoiston ja vinyylin kokonaistuotteen kannalta, sillä vinyyli on paljon muutakin kuin itse pelkkä vinyylilevy hienoine kansineen ja muun levyyn liittyvän materiaalin takia. Tämä on vinyyleissä otettu huomioon paljon paremmin kuin cd:eissä.

Anyway, vinyylejä löytyy ja myös aikaa niiden kuunteluun ja mukava, että vinyylit ovat selkeästi tekemässä uutta nousuaan ääniformaateissa nyt ja varmasti tulevaisuudessakin.
 

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt on melkein vuoden verran ollut tuo ensimmäinen vinyylisoitin hallussa ja itselleni ne kaikkein tärkeimmät levyt olen saanut metsästettyä. Rahaa on palanut, mutta hemmetin tyytyväinen olen. Se on aina yhtä maagisen hieno tunne kun saa käsiinsä uuden levyn, hypistelee sitä upeaa pakkausta, asettaa levyn pyörimään ja istahtaa sohvalle. Hetkessä on taikuutta.

Mitenkäs herkästi levyt kuluvat jos niitä säännöllisesti kuuntelee? Olen nettiä aiheen tiimoilta jonkin verran selaillut ja olen uskotellut itselleni niiden kestävän oikealla käsittelyllä ja oikein säädetyllä soittimella kuuntelukelpoisina vuosikymmeniä. Toisaalta taas joidenkin mielestä äänen heikkeneminen alkaa jo kymmenien soittokertojen jälkeen. Tarvitseekos itse soitinta huoltaa neulan säännöllisen puhdistamisen lisäksi? Neula tarvinnee vaihtaa kokonaan kun tarpeaksi pitkään on kuunneltu? Levyjä puhdistelen säännöllisesti ja säilytän koteloita suojapusseissa. Hifiharrastajat-nettisivustolla oli aikoinaan kätevä opas myynnissä, mutta eipä ole enää.

Sen olen tosin huomannut että aivan uusikin levy saattaa olla melko heikossa hapessa jos sattuu huono painos eteen. Pari hieman pienemmän levy-yhtiön ja pienemmän bändin vinyyliä (värillisiä...) ovat paukkuneet ja lonksuneet melko rajusti heti ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Mitenkäs herkästi levyt kuluvat jos niitä säännöllisesti kuuntelee? Olen nettiä aiheen tiimoilta jonkin verran selaillut ja olen uskotellut itselleni niiden kestävän oikealla käsittelyllä ja oikein säädetyllä soittimella kuuntelukelpoisina vuosikymmeniä. Toisaalta taas joidenkin mielestä äänen heikkeneminen alkaa jo kymmenien soittokertojen jälkeen. Tarvitseekos itse soitinta huoltaa neulan säännöllisen puhdistamisen lisäksi? Neula tarvinnee vaihtaa kokonaan kun tarpeaksi pitkään on kuunneltu? Levyjä puhdistelen säännöllisesti ja säilytän koteloita suojapusseissa. Hifiharrastajat-nettisivustolla oli aikoinaan kätevä opas myynnissä, mutta eipä ole enää.

Sen olen tosin huomannut että aivan uusikin levy saattaa olla melko heikossa hapessa jos sattuu huono painos eteen. Pari hieman pienemmän levy-yhtiön ja pienemmän bändin vinyyliä (värillisiä...) ovat paukkuneet ja lonksuneet melko rajusti heti ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien.

Levyjen kulumiseen vaikuttaa etenkin neulapaino. Ironista kyllä, liian pieneksi säädetty neulapaino kuluttaa levyä enemmän kuin liian suureksi säädetty. Kun neulapaino on sopiva ja levyjä käsitellään ja säilytetään huolellisesti, ne kestävät aivan hyvin kymmeniä vuosia. Vastaavasti väärin toimimalla levyn saa tuhotuksi hyvinkin nopeasti.

Tarve neulan - tai käytännössä äänirasian - vaihtamiseen tulee eteen vasta useiden satojen tuntien kuluttua. Suositus vaihtovälistä ilmoitetaan yleensä äänirasian käyttöohjeissa.

Soittimen huollosta kerrotaan yleensä myös käyttöohjeissa, valmistajan nettisivuilla tms. Yleensä huollon tarve on hyvin vähäinen. Oman soittimeni (SME 20/2) suositus on yksi tippa voiteluöljyä pyörittimen moottoriin vuodessa. Muuta ei tarvita.

Levyjen - uusienkin - puhdistus on aina kannattavaa. Niissä kun voi olla kaiken näköistä möhnää jo painamisen jäljiltä.
 
Viimeksi muokattu:

kovalev

Jäsen
Oma vinyyliharrastus alkaa siinä vaiheessa, kun isäukko siirtää muutaman tuhannen levyn kokoelmansa minulle. Tämä todennäköisesti tapahtuu vasta isän siirryttyä ajasta ikuisuuteen, joten ymmärrettävistä syistä en varsinaisesti odota tätä tapahtuvaksi, mutta joskus se sitten on edessä mikäli itsellä terveyttä riittää.
Vinyylit ovat todellisia aarteita silmälle, mutta on niissä oma tunnistettava soundinsakin. Enkä nyt puhu siitä rohinasta. Mutta ennen kaikkea hyviä muistoja lapsuudesta, kun joskus tuli tuntikausia vain katseltua niitä kansia ja sisäpapereitakin. Jethro Tullin ja Frank Zappan levyt jäivät tätä kautta erityisen hyvin mieleen.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Vinyyliharrastukseen tämäkin liittyy, joten heitetäänpä ilmoille.

Eli kovasti yritän etsiä järkihintaista 70- tai 80-luvun laadukasta vinyylisoitinta. Ehdottomana vaatimuksena on vähintäänkin puukehykset.

Jos nyt merkkejä pitää mainita, niin Luxman ja Micro Seiki ovat etusijalla, mutta muutkin japsimerkit kyllä kelpaavat. Luonnollisesti myös Thorens mahtuu hyllyyn.

Ja esimerkkinä siitä, millaista ollaan hakemssa toimikoot Vintageknobin sivuilla oleva Micro Seiki BL-51.

Eli jos jollakin on speksien mukainen laite hyllyssä/varastossa joutilaana tai tietää jonkun joka on moisesta luopumassa niin yksityisviestiä kehiin vaan.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Levyjen kulumiseen vaikuttaa etenkin neulapaino. Ironista kyllä, liian pieneksi säädetty neulapaino kuluttaa levyä enemmän kuin liian suureksi säädetty. Kun neulapaino on sopiva ja levyjä käsitellään ja säilytetään huolellisesti, ne kestävät aivan hyvin kymmeniä vuosia. Vastaavasti väärin toimimalla levyn saa tuhotuksi hyvinkin nopeasti.

Itsellä on pro-ject RPM soitin, mukana saattoi jotain ohjeita tulla neulan säätämiseen, mutta kadonnut aikojen saatossa ja minä tyhmänä olen tainut aina vain koittaa säätää neulan mahdollisimman kevyelle, ettei kuluttaisi levyjä :) eli tehnyt varmaan sen kaikista pahimman mokan. Millähän ohjeilla tuon neulan saisi säädettyä oikeaksi vai onko siihen olemassa jopa joku laite jolla sen saa kohdilleen?

Ei ole nyt tullut tosin pariin vuoteen soitettua, että neulat ja koko laite taitaa aika pölyn peitossa olla, varsinkin kun mitään koppaa ei ole päällä. Neulalla ei nyt montaa kymmentä tuntia ole soitettu, mutta pitäisikö harkita jopa neulan/äänirasian vaihtoa ennenkuin uudestaan ottaa käyttöön?

Missähän hintaluokassa muuten noiden pesulaitteiden hinnoissa puhutaan, toki levyharjoilla saa pölyt suurimmaksi osaksi pois, mutta varsinkin kirppislevyjen kohdalla likaa ja pölyä meinaa olla. Tosin olen tässä harkinnut jos ostaisi jonkun halppissoittimen noille heikoimmille levyille ja "keräilylevyt" soittaisi tuossa paremmassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös