Emme selkeästikään ymmärrä toisiamme joten tämä keskustelu ei etene mihinkään mutta tähän haluan vastata oman näkemykseni.
Tästä olemme harvinaislaatuisesti samaa mieltä
Pitää olla ja toivottavasti on! Se onkin sitten muiden asioista kokonaisuudessaan enemmän faktoja tietävän/tietävien päätettävissä ja vastuulla seurata sitä ja reagoida onnistumisiin tai epäonnistumisiin. Minä en pidä Villeä yksinään vastuussa siitä ettei mestaruutta ole tullut kevään 2011 jälkeen, toisin kuin moni muu täällä. Joukkueen arki koostuu lopulta niin isosta kokonaisuudesta että aina tulee tehdä tarkka selvitys siitä mikä on mennyt pieleen jos menestystä ei tule ennenkuin tehdään jokin yhtä palapelin palasta koskeva siirto joista päävalmentajan potkut on yksi niistä. Muitakin ongelmia IFK:n menestymättömyyden taustalla on aivan takuu varmasti kuin yksi Ville Peltonen.
Kiitos tästä vastauksesta, arvostan sitä ihan oikeasti vaikka se
mielestäni logiikaltaan noudattelee tätä Ville Peltosen koko aikakauden diskurssia eli annetaan ymmärtää, että Villellä on tulosvastuu, mutta viimeistään sivulauseessa löytyy tekosyy tai jopa tekosyitä, joka/mitkä puoltavat Peltosen asemaa päävalmentajana.
Mielestäni on aivan käsittämätöntä, että vielä neljännellä kaudella monen urheilullisen mahalaskun jälkeen, vieläkin löytyy joidenkin mielestä järkiperäisiä perusteita antaa Peltosen jatkaa IFKn päävalmentajana. Kirjoitin järkiperäisiä, koska tunneperäisiä perusteita löytyy varmasti ja ne mielestäni sokaisevat monet Peltosen puolustelijat, mutta niiden ei todellakaan pitäisi ohjata mestaruutta tavoittelevan seuran päätöksentekoa. Toki, kuten kaikki tiedämme niin IFK on ennenkin tehnyt aivan liikaa näitä tunneperäisiä ratkaisuita. Kukaan ei mielestäni ole väittänyt Villen olevan syyllinen siihen koko menestymättömyyden ajanjaksoon jälkeen 2011 mestaruuden, mutta omissa papereissa hän on yksi isoimmista syyllisistä (ei toki yksin) tähän urheilullisen alakuloon, joka alkoi hänen astuessaan IFKn päävalmentajaksi. Jos tämä kausi päättyy jälleen kerran urheilulliseen pannukakkuun niin ei pitäisi olla mielestäni mitään edellytyksiä hänen jatkaa IFKn päävalmentajana.
Sekoitan oman lusikkani soppaan toteamalla että jokaisella on oikeus täällä tuntojensa purkamiseen palstan sääntöjen puitteissa, mutta potkujen vaatimisen suhteen ehkä vähän hillitympikin tahti riittäisi tässä vaiheessa kautta. Peltosen haukkuminen ja puolustelu on tehnyt palstasta paikoitellen melkoisen ikävystyttävää luettavaa.
Asiasta kukkaruukkuun, vaikka itse peli ei ole oikein mihinkään kehittynyt tässä noin neljän kauden aikana, näen kuitenkin että tällä kaudella on Peltosen aikakauden parhaimmat mahdollisuudet päästä finaaleihin asti, kunhan sijoittuu runkosarjan top-neljään. Omissa käsissä on. IFK on ollut tällä kaudella sitkeä ja venynyt aina niissä paikoissa kun joukkuetta on mitattu, ja usein jokseenkin repaleisella kokoonpanolla; pitkiin tappioputkiin ei olla ajauduttu ja tuloksellisesti vahvaa jaksoa ollaan nyt pelattu runkosarjan loppupuolella (toivottavasti jatkuu vielä muutaman pelin…)
Tämän kauden pitäisi olla mielestäni tulos tai ulos. Mutta mikä lasketaan tulokseksi? Riittäisikö pronssi tai hopea ja eteenpäin on menty?
Mun mielestä tän pitäisi nyt mennä niin, että tällä kaudella vain mestaruus kelpaa, muussa tapauksessa Ville vaihtoon. Samaa puurtamista se itse peli kuitenkin tulee/tulisi olemaan ensi kaudella.
Seuraavaksi päävalmentajaksi toivoisin jotakuta sellaista, joka osaa valmentaa hyökkäyspeliä.
Erinomainen kirjoitus, josta ei voi olla eri mieltä. Itsehän kirjoitan tähän ketjuun ainakin runkosarjan loppuun ja pudotuspelit menevät fiilispohjaisesti, koska mielestäni ne anonyymit kirjoittajat, jotka yksityisviestitse yrittivät vaientaa palstatoveri
@Greffin , joka on tämän erinomaisen lausahduksen ”Tänäänkin olisi hyvä päivä näyttää Peltoselle ovea” takana, ansaitsevat tästä rituaalista ilmeisesti heille aiheutuvan kiukun. On mielestäni pelkuruutta par excellence yksityisviestitse ruveta prässäämään ja yrittää vaientaa toista kirjoittajaa. Selvennyksenä niin en itsekään toki usko hetkeäkään, että Peltonen saisi kenkää kesken tämän kauden. Tämä jo pelkästään sen takia, ettei nykyisellä Karavaanarin johtamalla nukkehallituksella riitä munaa potkaista Peltosta pihalle kesken kauden, kuten Kife, Fränkki ja Sir. Pena asiat hoitivat. Toivossa on kuitenkin hyvää elää.
Jottei olennaisin unohtuisi niin tänäänkin olisi hyvä päivä näyttää Peltoselle ovea.