Ville Peltonen päävalmentajana

  • 167 392
  • 1 162

Miten Ville Peltosen HIFK on suorittautunut Liigassa?


  • Äänestäjiä
    450

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Pesonen on alun takeltelun jälkeen parantanut juoksuaan melkoisesti ja jopa näin feikkiheikkinä olen ollut häneen tyytyväinen. Tuohan olisi hänelle aikamoinen downgrade toimenkuvaan, joten varsin erikoiselta kuulostaa että suostuisi sellaiseen.
Toisaalta sekin voi olla osa strategiaa että siirtyy pistämään junnuputken oikeasti minttiin. Sitten ku Peltonen heivaa GM hommat siirtyen Nybondaksen saappaisiin, siirtyy Pesonen siihen ja pääsee oman työnsä hedelmiä nauttimaan GM:n tontilla
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pesonen on alun takeltelun jälkeen parantanut juoksuaan melkoisesti ja jopa näin feikkiheikkinä olen ollut häneen tyytyväinen. Tuohan olisi hänelle aikamoinen downgrade toimenkuvaan, joten varsin erikoiselta kuulostaa että suostuisi sellaiseen.

Eihän sillä ole merkitystä, jos tämä toimenkuva on sovittu, kun rekry on tehty. Sellaista olisi ollut aika vaikea myydä esim. Jarno Kultaselle. Mieti sitä tilannetta missä Pesonen oli sopimusta tehdessään.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Vaikka Peltosesta puhutaan narri-peltosena ja juudaksena, niin Peltonenhan on IFK:n mies. Minä väitän, että Peltonen valitsi Jokerit aikanaan osittain myös siksi, että halusi näyttää miten päin helvettiä IFK:ssa asiat hoidetaan.
Fyrkka oli yksi syy. Muistaakseni oli Pärä, joka tuli seuraavalle kaudelle ja sai about sen, mitä VP pyysi. Ei siis voi laittaa inflaation piikkiin
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Eihän sillä ole merkitystä, jos tämä toimenkuva on sovittu, kun rekry on tehty. Sellaista olisi ollut aika vaikea myydä esim. Jarno Kultaselle. Mieti sitä tilannetta missä Pesonen oli sopimusta tehdessään.
Voihan se toki näin olla, mutta silti vähän epäilen. UJ:n homma on pitkälti henkilösuhteiden ja verkoston rakentamista, joka on hidasta. Pätkätyö sopii siihen huonosti.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä ei nyt ollut kirjoitukseni pointti lainkaan, että miten Ville on pestiään valmentajana hoitanut tai miten hoitaisi GM:n pestiä. Pointti oli puhtaasti se, että onko tämän tyyppinen suunnitelma taustalla.

Jos tämä olisi suunnitelma, niin miksi pitäisi käydä läpi tämä välivaihe? Eikö Peltonen olisi suoraan voinut hypätä UJ-paikalle ja Pesonen junnuhommiin?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tämä olisi suunnitelma, niin miksi pitäisi käydä läpi tämä välivaihe? Eikö Peltonen olisi suoraan voinut hypätä UJ-paikalle ja Pesonen junnuhommiin?

Alkuperäinen suunnitelma on voinut olla, että Peltonen korvaa Salmelaisen ensi kauden jälkeen. Salmelainen ajoi itsensä niin nurkkaan sillä kalliilla "mestarijengillään" ja tämän kauden säästöbudjettijengillään, että edellytyksiä jatkolle ei ollut. Jouduttiin soveltamaan lennosta ja tämän takia palkattiin Pesonen. Peltosella varmasti iso rooli joukkueen rakentamisessa jo nyt, niin siitä aika luontevakin jatko. En vaan vielä saa Söderholmia mahdutettua tähän kuvioon muuten, kuin että Peltonen ottaa tänne valmentamaan.

Itse aikaisemmin spekuloin sillä, että HIFK hakee samantyylistä jatkuvuutta, kuin mitä Tapparalla oli, että Peltonen välillä coachaa ja välillä on GM. Käytännössä pyhä kolminaisuus olisi Ville, Söde ja Pessi.

...mutta nämä ovat 100% salaliittoteorioita. Hienoa tässä on se, että parin vuoden sisäänhän tämä nähdään. Ei tarvitse samalla tavalla spekuloida, kuin että oliko se Rafalski tulossa vai ei. Turha tästä on väitellä, kun vastaus aikanaan saadaan.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Raipea haastateltiin TPS-sarjan Game 5 alla ja hän vastasi kysymykseen ”onko vaarana, että lataus menee yli tällaisessa tärkeässä ottelussa”, hymyssä suin ”mielummin yli kuin ali”. Ville Peltosen IFKlla en muista rehellisesti kovinkaan montaa, jos yhtään ottelua, jossa lataus olisi mennyt yli. Sen sijaan tällaisia missä tullaan aivan sukkasillaan kotikaukaloon on nähty aivan liian monta. Se EI vaadi mitään pelituntumaa, että tullaan koko jengi helvetinmoisella taisteluilmeellä kotikaukaloon. Se on vittu sinun tehtäväsi Ville psyykata tämä joukkue.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
– Kova haaste. Meidän ahkeruus ja tietynlainen viisaus. SaiPan peli on ollut erittäin tasaista koko kauden – kovaa työntekoa. Tulee mahtava sarja. Meillä on kova vastustaja, Peltonen ennakoi.

Näkyy muuten ahkeruus ja viisaus heti ekassa matsissa. Ja vitut.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Valmentajana Peltonen pettää aina. Vielä yksi kausi pitäisi kestää.
 

Jazzhands

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peltosella on pakko olla jotain vipuvartta päättäviin tahoihin. En keksi mitään muuta syytä miksi äijää ei ole kammettu jo helvettiin tuolta. Kukaan ei voi olla tyytyväinen tuloksiin ja varsinkin pelilliseen antiin viimeisenä neljänä kautena. Missä tahansa muussa jengissä, tai mille tahansa muulle koutsille ovi olisi käynyt jo pari kautta sitten.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kertoo sekin valmentajan surkeudesta, että jatkuvalla syötöllä tulee tällaisia aivopieruja. Kuriton joukkue.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Toivottavasti edes häpeät. Kotikaukalo ja jälleen kerran täydellinen epäonnistuminen. Liigan surkein valmentaja.
 

Rullakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
– Kova haaste. Meidän ahkeruus ja tietynlainen viisaus. SaiPan peli on ollut erittäin tasaista koko kauden – kovaa työntekoa. Tulee mahtava sarja. Meillä on kova vastustaja, Peltonen ennakoi.

Näkyy muuten ahkeruus ja viisaus heti ekassa matsissa. Ja vitut.
Kyllä joukkue teki kovasti töitä, mutta vastustajan valmentaja pyyhkii Villellä kenttää. Joukkue ei ole kyennyt nopeisiin hyökkäyksiin koko kautena, paljon pyöritään kulmissa. Ei minkäänlaista apua taktiikasta hyökkäyspeliin, eikä pysty kesken pelin tekemään muutoksia (tai edes pelien välillä). SaiPa on skoutannut IFK:oon ylivoiman. Jotain vois yrittää muuta, mut ei. Ykkösketju ollut pitkään tehoton. SaiPa oli levänneemmän näköinen
 
Viimeksi muokattu:

Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Olihan tähänkin poffien kotiavaukseen aikaa valmistautua 1,5 viikkoa ja se mitä saatiin ei varmaan yllättänyt ketään. Valitettavasti. Tänäkään keväänä. Menee täysin valmennuksen piikkiin.

Peltosen aikakaudella ainoastaan ekan kevään TPS-sarjassa ei olla pelattu altavastaajakiekkoa. PUOLIVÄLIERISSÄ. Käsittämätöntä tällä markkina-alueella ja rostereilla..
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Saisiko referaatin mitä Havukka-aho tällä kertaa linjasi pressissä?
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Kuinka monta vuotta HIFKn johdolta menee sen asian ymmärtämiseen että Ville Peltonen on tyhjä arpa valmentaja?
Rosteri on ollut vuodesta toiseen A-korin tavaraa. Se mikä on aina pettänyt on Ville.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Play-off oppia tuli tänään ja hairahdettiin polulta. Lisäksi ilmeisesti perjantaina ajatuksena mennä koulu luokkaan.
Kiitos, onneksi en itse katsonut. Toivottavasti Peltosen oma polku kulkee kohti Nordiksen ovea, joka lukkiutuu hänen takanaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös