Mainos

Ville Peltonen HIFK:hon

  • 883 363
  • 2 331

scholl

Jäsen
Mitä Peltoseen tulee, niin homma olkoon käsitelty ja blaa blaa blaa. Silti edelleen ihmetyttää joidenkin tahojen halu ottaa moraalinen vastuu pois Ben-Amorilta. Sillä ei ole vitun väliä, vaikka käsky tulikin ylhäältä. Tämän liigan suurimman pelkurin omassa harkintavallassaan oli asian totetuttaminen. Tähän on turha heittää vasta-argumentiksi jotain pelipaikka on katkolla ja isä joka tuo leipää perheelleen perustuvaa paskaa läppää. Asia oli täysin pelaajan oman harkinnan varassa. Homma olisi mennyt ihan eri asteella ja täyusin hyväksyttävällä tasolla, jos B-A olisi tyytynyt perinteiseen pikku retuutteluun yms., mutta ei tyytynyt. Toki on luonnollista tämmöisissä tapauksissa kysellä työantajan ja esimiesten vastuun perään, kuten normaalissa yhteisössä tehdään. Nyt ei löytynyt todisteita ja asia ei mennyt eteenpäin.

Asiat liittyivät kuitenkin niin vahvasti toisiinsa, että mielestäni se olisi pitänyt käsitellä koko case oikeudessa ja päättää siellä, onko todisteita vai eikö. Lisäksi ihmetyttää se, että kuinka niin ei löydy todisteita, jos niin on tapahtunut. Valehtelevatko kaikki asianomaiset poliisille? Olen Henry Salevan kanssa samaa mieltä, että jotain tuossa prosessissa meni pieleen. B-A joutui yksin nyt sinne nyt, vaikka olisi pitänyt ehdottomasti saada oikeuteen seuraa riippumatta siitä, olisiko se johtanut tuomioon kaikkien osalta.

Samaa mieltä olen tuosta, että se on oman harkinnan varassa. Lieventävänä asianhaarana ei ole se, tuleeko leipää pöytään, vaan se, jos henkilö pelkää oman turvallisuutensa vuoksi. Joissain armeijoissa esim. henkilöitä painostetaan väkivaltaan toisia armeijakavereita vastaan nimenomaan esimiesten taholta väkivallan uhkaa käyttäen. Jos ei hakkaa kaveria niin tulee itse hakatuksi. Eli vain ainoastaan siinä tapauksessa, että Jokereissa olisi joku hyvin sisäistetty väkivaltakulttuuri, Ben-Amorin oma vastuu vähenee. Muussa tapauksessa hänen pitää tietää, ettei toista saa hakata tajuttomaksi, vaikka olisi kuinka koodin mukaista.

Olen myös Summasen kanssa samaa mieltä siitä, että nyt on määritelty se taso, mitä tuollaisesta teosta saa, joten se on tavallaan ennakkotapaus tulevaisuutta ajatellen. Ei tule kovinkaan isoja rapsuja, joten tuollaisia tekoja voidaan nähdä lisää.
 

Fist of God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charleston Chiefs
Olen myös Summasen kanssa samaa mieltä siitä, että nyt on määritelty se taso, mitä tuollaisesta teosta saa, joten se on tavallaan ennakkotapaus tulevaisuutta ajatellen. Ei tule kovinkaan isoja rapsuja, joten tuollaisia tekoja voidaan nähdä lisää.

Jostain näin asiantuntijan kommentoivan, että sakkorangaistus oli linjassa yleisesti pahoinpitelystä annettujen tuomioiden kanssa. Tässä tapauksessa kun ei onneksi pahempia vammojakaan syntynyt niin SBA selvisi tuolla 3500€ sakolla.

SM -liigahan antoi sitten oman rangaistuksensa, joka pelaajaa ehkä enemmän kirpaisi. Tietenkin voi aina teoriassa ajatella, että palkkaa pelaajaan, jolla ei ole paskankaan väliä kuinka paljon pelikieltoa tulee kunhan sakkorangaistus on samaa tasoa, pahoinpitelemään vastustajan ykköspelaajan. Täytyy vain varoa, ettei uhri loukkaannu kovinkaan pahasti.
 
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Quebec Nordiques
Tutkailin tylsyyksissäni vähän tilastoja ja huomasin tämmöisen kummajaisen siellä:

HIFK-hyökkääjien +/- -tilastot:


Peltonen, 29 ottelua, +13
Granlund, 31 ottelua, +3
Leinonen, 16 ottelua, +2
Piiparinen, 8 ottelua, +2

Erikson, 39 ottelua, 0
Kibe, 32 ottelua, 0
Somervuori, 36 ottelua, -1
Talaja, 36 ottelua, -1

Petrell, 26 ottelua, -1
Åsten, 5 ottelua, -1
Perrault, 9 ottelua, -2
Pakarinen, 32 ottelua, -3

Nykopp, 16 ottelua, -3
Liivik, 27 ottelua, -5
Sailio, 19 ottelua, -5
Töykkälä, 26 ottelua, -9
Luttinen, 37, ottelua, -10 (Mitä tämäkin vielä tekee täällä?)


Miten Peltosella voi olla noin perkeleen korkea +/- lukema verrattuna muuhun jengiin? Kai se jotain siellä kentällä oikeinkin tekee, vaikka jotkut toivoisi jo hokkareita naulaan.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jostain näin asiantuntijan kommentoivan, että sakkorangaistus oli linjassa yleisesti pahoinpitelystä annettujen tuomioiden kanssa. Tässä tapauksessa kun ei onneksi pahempia vammojakaan syntynyt niin SBA selvisi tuolla 3500€ sakolla.

Tai tarkemmin; 60 päiväsakolla joiden määräytymisperuste on henkilön nettotulot. Jos vastaava sakko olisi määrätty pelaajalle, jonka nettopalkka olisi vuodessa esimerkiksi tasan 100 tuhatta euroa, olisi sakkojen määrä ollut pikaisen lasku toimitukseni perusteella noin 8000 tuhatta euroa.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten Peltosella voi olla noin perkeleen korkea +/- lukema verrattuna muuhun jengiin? Kai se jotain siellä kentällä oikeinkin tekee, vaikka jotkut toivoisi jo hokkareita naulaan.

Hyvin koottu tilasto ja jos joku olisi kysynyt multa arviota siitä, miten hyökkääjät sijoittuvat keskenään, olisin arvioinut kaikkien asettuvan +5:n ja -5:n välille, mutta yllättävän iso toi ero on. Peltosen tärkeys korostuu totakin tilastoa vasten ja Luttisen osalta se kertonee ehkä vääränlaisesta roolista joukkueessa; jos kohta kohtuuden nimissä on sanottavana, että liike on mielestäni ollut selvästi heikompaa kuin viime kaudella pelsuissa. No, onneksi Elkins ehkä tulee...
 

Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kapteenimme Peltonen pelasi taas hienon ja VAHVAN pelin SaiPaa vastaan. Jalat liikkuvat ihan eri malliin kuin vielä 10 matsia sitten. Kikat purevat ja peli on jotenkin helvetin määrätietoista ja tehokasta.
Pappa pelaa taas kuin mestaruuskeväänä ja sekös saattaa ystävät hyvät luvata muikeaa kevättä meille Punaisille.
Arttukin heräilee jne. Kevät - sittenkin valon aikaa?!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kapteenimme Peltonen pelasi taas hienon ja VAHVAN pelin SaiPaa vastaan. Jalat liikkuvat ihan eri malliin kuin vielä 10 matsia sitten. Kikat purevat ja peli on jotenkin helvetin määrätietoista ja tehokasta.
Pappa pelaa taas kuin mestaruuskeväänä ja sekös saattaa ystävät hyvät luvata muikeaa kevättä meille Punaisille.
Arttukin heräilee jne. Kevät - sittenkin valon aikaa?!

Heh, Ville sai Raivon penkin taakse ja saanut vielä itselleen loistavan ketjun jossa kemiat nastaa yhteen niin mikäs siinä. Todella hyvin on Ville viime ottelut pelannut ja koko hänen ketjunsa.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Seurasin Villeä tänään ja on se kyllä käsittämätön mies. Kun viisikkoon tulee 'reikä' käy Ville paikkaamassa, kun pitää painia kahden vastustajan kanssa kiekosta, niin yhdeksän kertaa kymmenestä Kapu tulee sieltä kiekon kanssa. Ihanaa!
 
Seurasin Villeä tänään ja on se kyllä käsittämätön mies. Kun viisikkoon tulee 'reikä' käy Ville paikkaamassa, kun pitää painia kahden vastustajan kanssa kiekosta, niin yhdeksän kertaa kymmenestä Kapu tulee sieltä kiekon kanssa. Ihanaa!

Samaa olen katsellut jo niinäkin aikoina, kun täällä on muutamien toimesta todettu Peltosen olevan jo jääneen vauhdista. Aiemmin jo tästä puhelinkin ja totesin, että on aivan käsittämätön saavutus, että Ville on tehotilastossa huikeat 16 pykälää plussalla, kun toiseksi paras hyökkääjä, Markus Granlund on yli kymmenen perässä. Niin paljon kuin diggaisinkin siitä, että Peltosta ruvettaisiin ajamaan pikkuhiljaa valmennushommiin ja ymmärrän, että iän karttuessa jokainen kausi on aina fyysisesti ja sitä mukaa myös henkisesti raskaampi, toivon Villeltä Selänteen sisäänajamaa "one more year" -lausetta. Olisi tulevallakin kaudella vähintään kakkosketjun tasoa ja näin pahassa murroksessa elävälle joukkueelle tärkeämpi osa, kuin kertaakaan urallaan. Ja se on paljon. Ensi kaudeksi poistuvia hyökkääjiä on kuitenkin todennäköisesti Somervuori, Kuhta, Hannula (?), joten joukkueesta poistuu niin taitoa, kuin HIFK:n imagoa. Peltosella on ainakin kaksikymmentä vuotta aikaa valmentaa. No, kävi miten kävi, toivottavasti saadaan pidettyä tämä Jukka Jalosen mukaan "jääkiekkotietokoneen pään sisällä" -Kapteeni pidettyä organisaatiossa.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanoisin, että ainakin 30. Mourinho sanoi valmentavansa 70 vuotiaaksi, Sir Alex taitaa olla jo paljon ylikin. Ei ole mitään syytä jäädä valmennushommista pois alle seitsemänkymppisenä.

Villen aikaa tulevat viemään myös kansanedustan, Suomen Presidentin ja YK:n pääsihteerin tehtävät tulevaisuudessa, ma luulen...
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hannulan tulon jälkeen Villen peli on parantunut todella paljon. Iso käsi Erikssonille, joka ilmeisesti puhui maamiehensä tänne :)

Ville on palannut tasolleen, ja kaikkien vaikeuksien jälkeen se on mahtava asia!
 

VSP73

Jäsen
Ville Peltosen merkityksestä

Seurasin Villeä tänään ja on se kyllä käsittämätön mies. Kun viisikkoon tulee 'reikä' käy Ville paikkaamassa, kun pitää painia kahden vastustajan kanssa kiekosta, niin yhdeksän kertaa kymmenestä Kapu tulee sieltä kiekon kanssa. Ihanaa!

Ottamatta mitään pois keneltäkään muulta pelaajalta, mielestäni Ville Peltosesta puhuttaessa/kirjoitettaessa on aina syytä oikeasti muistaa persoona, saavutukset ja merkityksensä kulloinkin kaptenoimalle joukkueelleen. Niin kaukalossa kuin kopissakin!

Peltosen poikkeuksellisen kokonaisvaltainen merkitys Suomi-kiekon menestykseen tulee täysin ymmärretyksi vasta aktiiviuransa päätyttyä. Lätkän sisäpiiri sen toki tietää jo nyt (Peltosen sadat joukkuekaverit, kymmenet valmentajansa, jne). Peltoselle tulee aina ensin joukkue. Ehkä sitäkin ennen oma kapteenin esimerkkinsä, josta hän ei tingi pätkääkään. Ikinä. Ei edes joukkueensa peliä edeltävässä ”jäälämmössä” – jos olette nähneet. Negaa on se, että perfektionistina Peltonen kantaa turhan suurta kuormaa joukkueensa epäonnistumisista. Aina.

Nyt, Summasen tultua kehiin, helpottuu tod.näk. Peltosenkin rooli. Herrat arvostavat toinen toistaan kovin korkealle: #16 saa keskittyä enemmän johtamiseen ja omaan pelaamiseensa. Jäällä onkin viime peleissä nähty voimakkaita viitteitä ”wanhasta kunnon Peltosesta”. Tämän kauden ekat 24 peliä tuottivat hen.koht. pinnoja 13. Viimeiset 15 peliä 14 pojoa. Nämä ovat juttuja, joita Peltonen viimeksi miettii, mutta kertovat mielestäni kuitenkin osaltaan syyskuun ensimmäisen päivän silmittömyyden aiheuttaman inhimillisen järkytyksen vähitellen jäävän.

Henk.koht. toivon Ville Peltosen jatkavan loistokasta pelaajauraansa tämänkin kauden jälkeen. Sekä meille faneille, että yhä uusille joukkuekavereilleen. Joka tapauksessa, sille uralle halutessaan, näen miehessä tulevaisuuden huippuvalmentajan. Saavutukset pelaajana, johtajuus, karisma, empatia, kyky aidosti kuunnella ovat ääripainavia tekijöitä, jotka muodostavat auktoriteetin, johon pelaajan on luonnollista sitoutua.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Henk.koht. toivon Ville Peltosen jatkavan loistokasta pelaajauraansa tämänkin kauden jälkeen.

Samaa puhuttiin tänään omassa seurueessanikin. Hyvässä lykyssä tekemisen laatu 'tarttuu' nuoriin joukkuekavereihinkin. Villen vaikutus peliin on jonkinasteinen itsestäänselvyys, tekeminen niin vaivattoman huomaamatonta, ettei sitä välttämättä edes rekisteröi ennen kuin se puuttuu.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ketä kiinnosta tulos enää? Peltosta ajettiin sikamaisesti päähän ja kukaan ei reagoi mitenkään. Olisi pitänyt vetää huoria turpaan samantien. Maku meni tästä pelistä siihen paikkaan.
Pisteet maksa enemmän kuin kunnia, Summasenkin IFK:lle, todella surullista.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Ketä kiinnosta tulos enää? Peltosta ajettiin sikamaisesti päähän ja kukaan ei reagoi mitenkään. Olisi pitänyt vetää huoria turpaan samantien.

Katsoessani tätä objektiivisemmin ilman värilaseja, niin tuosta ei pidä tulla kakkua yhtään enempää. Surullista että Peltosta taas sattui, mutta tämä ei ollut törkeä taklaus.
 

Freadrich#43

Jäsen
Suosikkijoukkue
kovanluokan nyrkinkäyttäjät
Ketä kiinnosta tulos enää? Peltosta ajettiin sikamaisesti päähän ja kukaan ei reagoi mitenkään. Olisi pitänyt vetää huoria turpaan samantien. Maku meni tästä pelistä siihen paikkaan.
Pisteet maksa enemmän kuin kunnia, Summasenkin IFK:lle, todella surullista.

Täysin samaa mieltä. HIFK on kyllä nyt sellainen lammaslauma, että pakko lopettaa liigan seuraaminen kunnes saadaan isoja muutoksia mentaliteettiin. Tällaiset tilanteet pitää kuitata heti ja ilman hanskoja, täysin sama mitä pelissä käy tai mitä sanktioita tulee. Ei tota ämmäilyä kehtaa enää seurata!

PS. HIFK poistettu suosikkijoukkueena statuksena.
 
Viimeksi muokattu:

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Oli sen verran sekaisi, että se siitä kaudesta. Juuri, kun jätkä sai keskittyä pelaamiseen, ei valmentamiseen yms. Toivottavasti tokenee.
 

Game On!

Jäsen
Todella, todella ikävää. Miksi sen piti olla juuri Ville... Taklaus itsessään nyt ei missään nimessä mikään kauhean törkeä ollut. Eikä varsinkaan osunut päähän, vaikka niinhän kaikki roskalehdet tulevat taas uutisoimaan. Aikalailla olkapää olkapäähän, kokoero ja suomalainen betonikaukalo hoiti loput... Silti, olisi saanut jäädä tekemättä.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Villelle paranemisia. HIFK:lle risuja, tuon jälkeen olisi pitänyt aja kylmäksi ensin Filppula ja sitten Kilpeläinen, silmä silmästä ja hammas hampaasta, en hyväksy HIFK:n toimintaa millään tavoin. Toivottavasti meillä on ensi kaudella valmentaja ja manageri, jotka ymmärtävät kiekkoilun perään niin paljon, että tilanne korjataan. Ensi kaudeksi Virtasen rinnalle kolme hullua kanukkia, ainakin narreja vastaan ja show pystyyn jokaiseen matsiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös