En tiedä onko kenties mennyt sulla ohi, mutta Liigan ensimmäiset valmentajapotkut annettiin jo parisen kierrosta takaperin. Veikkaan lonkalta, ett siellä seurassakin on kokemusta sieltä 70-luvulta asti.
Ehkä 70-luvulla syntyneille alkaa olla ikääntymisen vuoksi vaikeuksia hahmottaa suurempia kokonaisuuksia ja pidempikestoisia jatkumoita kognitiivisten kykyjen heikentyessä.
Tässä on ihan samat merkit ilmassa kuin useammalla edellisellä kaudella. Valmennus ei näytä olevan taktisesti sarjan kärkipään tasolla, hävitään päävastustajille ja välissä pumpataan ilmaa renkaisiin jollain yksilösuoritusten sävyttämillä Sport-jatkoaika voitoilla ja 3-2 Jukurit kotimatseilla.
Katsellaan. Onneksi huominen tulee vilkkaasti. Tai jopa niin vilkkaasti, että olemme jo sen puolella
Tai ehkä meillä 70-luvulla syntyneillä on enemmän malttia ja tahtoa nåhdä pintaa syvemmälle.
Laitoinkin jo tuonne seuranta-ketjuun asiasta, mutta Havu haluaa joukkueen pelaavan nopeaa ja aktiivista pystysuunnan kiekkoa. Nykyinen joukkue on hyökkäyksen osalta siihen optimaalisesti rakennettu. Puolustuskin osaltaan, mutta siellä on myös se suurin vaje taidollisesti ja pelitavallisesti.
Meillä on siellä Ohtamaa, joka edelleen on maailmanluokan peruspakki. Paaso, josta voi vielä tulla hyvä hyökkäåvä puolustaja liigaan. Koivisto, jonka primetime on jo mennyt.
Olkkonen ja Juusola hoitavat tonttinsa kyllä, mutta kumpaakaan ei pitäisi olla mestaruutta tavoitteena pitävässä joukkueessa. Muuta kuin hajoavaihtoja pelaavina back up-pelaajina.
Kivistö voisi vielä Marjamäki-kiekossa toimia, mutta nopeus ja peliäly ei enää riitä nykyiseen, nopeaan ja pystysuuntaan menevään kiekkoon.
Jandus on vain täysin turhake. Berglund on kohtuullisen hyvä hyökkäyspäähån
, mutta nopeus ja puolustuspelin taidot ovat puutteellisia.
Nåmå kaikki puolustuspelin ongelmat olivat jo viime vuonna nähtävissä, mutta Myli ei muutoksia tähän tehnyt. Hyökkäys on laatukalaa täynnä, mutta hyökkäys ei Mylin ja Havun epäonneksi olekaan paras puolustus. Ja tähän ongelmaan Mylin täytyy löytää korjaava lääke.
Havun pelitapa on hyökkäävä ja viihdyttävä, mutta marjamäkeläinen perusjalka eli puolustus, ei tue nykyistä pelitapaa ollenkaan. Se on suurin syy nykyiseen tilaan. Toki erikoistilanteiden huonouskin, mutta sekin on vain johdannainen muista syistä.
Ratkaisu ei ole kuitenkaan se, että joku ka kauden aikana vaihdetaan valmentajaa 1-2 kertaa. Tai on se ratkaisu, mutta kallis ja huono.
Ja HPK katsoi kuitenkin jo koko viime kauden ex-valmentajaansa ennen kuin vaihtoi Manner-kiekkoon.