Mainos

Ville Mäntymaa Kärppien päävalmentajana

  • 205 875
  • 1 151

Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljon täälläkin on jo asiaan otettu kantaa, mutta kyllä itsekin omassa mielessäni pidän Mannerin pestausta loistojuttuna. Ja tämä ei missään nimessä ole pois Havulta. Itseasiassa näen päinvastoin. Oli rohkeaa pyytää kokenut, jo paljon saavuttanut valmentaja taustoille mentoriksi. Ja Mamballe isokäsi siitä että tuli ja hyvällä asenteella auttamaan hänelle tärkeää seuraa tässäkohtaa. Ja tarkoitan juurikin että ymmärsi roolinsa ilman suurta egoa ja haluaa auttaa Havua uralla eteenpäin. Kyllä siellä varmasti Mambankin kädenjälkeä on näkyvissä, mutta eipä Mikko siitä numeroa ole tehnyt. Ja jossain haastattelussa Mamba mainitsikin, että tällainen käytäntö on Pohjois-Amerikassa yleisempää, että joskus päävalmentajana ollut tulee johonkin seuraan apuvalmentajaksi. Ehkä se yleistyy myös Suomessakin ajanmyötä?

Oli miten oli, Havu on saanut loistavan startin päävalmentajauralleen, ja tästä on hyvä jatkaa. Mutta... meidän fanien on hyvä muistaa, että Havullakin ne hankalat hetket tulee jossain vaiheessa eteen. Ei se yhtä voittokulkua voi olla, joten on hyvä muistaa olla myös tukena silloin kun on vaikeaa. Ja vaikka täällä palstoilla ja muuallakin ollaan välillä hyvinkin kriittisiä, niin se vain menee urheilussa että on ylä ja alamäkiä. Ja pari kolme tappiota putkeen ei vielä ole alamäki ja toisinpäin voittojen suhteen. Toki peliesityksilläkin on vaikutuksensa.

Siispä ollaan tyytyväisiä, mitä Havun aikana on saavutettu ja toivotaan pitkää kevättä ja hyvää tulevaakin kautta. Ja siihen kauteen voi aika isosti vaikuttaa Myli kontakteineen. Ja toivotttavasti myös Havulla on sanansa sanottavana tulevaankin... Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå
Kyllähän tuo peli on muuttunut havun alaisuudesa todella paljon aktiivisempaan suuntaan, jossa on lupa myöskin luopua kiekosta.

Paineen alta hyökkäjät hakee aktiivisesti kiekkoa, saaden myös aika paljon vapautta roikkua ylempänä joka tuottaa hyviä suorahyökkäyksiä verraten Marjamäen aikaan.

Minkälaisen kanin Havu vetää hatusta ensi kaudella? Nyt pääsi melko valmiiseen pöytään, kuitenkin hyvin valmennettuun joukkueeseen joka oli lähinnä henkisesti ahtaalla.

Ensimmäinen neljännes tulee olemaan kriittinen tulevalla kaudella, varsinkin jos homma ei lähde kulkemaan. Joukkue kuitenkin tulee aika paljon uudistumaan ainakin hyökkäyksen osalta eikä valmista pelillistä selkönojaa enää ole olemassa.
 

Descent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljon täälläkin on jo asiaan otettu kantaa, mutta kyllä itsekin omassa mielessäni pidän Mannerin pestausta loistojuttuna.

Mamba taitaa olla 70-luvulla syntyneistä suomalaisista Oululaisen kiekon kanssa tekemisissä olleista ehdottottomasti sitoutunein, nöyrin ja ammattimaisin tekijä. Eikä ole pakkina pelannut peliäkään Kärpissä, tai edes sopivasta suvusta!

Mentoriksi en Manneria kuvailisi, mutta auttaa kaaoksen hallinnassa tämän kauden lopun Havua. Tuttu mies vielä kaikin puolin muutenkin, joten Havu saa nyt lasketella tällä joukkueella loppuun saakka organisaation täyden tuen kanssa. Kun muuta eivät enää voi.

Erinomaista sinänsä Kärpiltä, että Mäntymaan ikävällä tavalla kesken jäänyt projekti pelaajana saa nyt valmentajana mahdollisuuden saavuttaa kliimaksinsa. Uskomattoman kovan reitin on mies käynyt läpi, eikä muulla kuin näytöillään ole reittiä ylemmäs raivannut. Olkootkin entinen edustuksen pakki, mutta ei mikään Kiekko-Kettujen junnu, syntynyt 9-alkuisella postinumeron alueella tai alle 160cm pitkä ennemmin jääpalloon soveltuva polkukone! Kärpän mallista sydäntä löytyy. Juuri sellaista, mit pittääki.

Onnea kauden loppuun Havulle! Jokin vuosikymmeniä joukkuetta seuranneen paha aavistus hiipii puseroon seuraavaa kautta mietittäessä: pestataan varmasti "sopivimmat" apuvalmentajat, ihan fyskasta psykkaan. Kokoonpanoon kaikki ne joskus Ouluun päin aivastaneet Mestikseen kuuluvat Ekit ja Hermoset, sekä ehdottomasti oman scouttauksen kautta hyökkäykseen 9 Jason Dawea ja pari Åslinia maaliin.

Tao perkeleen mailajussi juuri nyt, kun rauta on vielä kuumaa! Peflettejä on rajattu määrä ja tänä keväänä niitä on sopivasti. Heinäkuussa ilman maljaa ja löydät itsesi taas alalauteilta.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mäntymaan alaisuudessa on nyt menty 25 ottelua tilastoin:
- pistekeskiarvo 2,04 (51/25)
- tehtyjen maalien keskiarvo 3,32 (83/25)
- päästettyjen maalien keskiarvo 2,40 (60/25)

Mäntymaan ajan pistekeskiarvolla Kärpät olisi matkalla kohti 122 pisteen kautta ja runkosarjan voittoa. Maaleja Kärpät olisi Mäntymaan maalikeskiarvolla tekemässä 199. Kovia lukuja, kovia lukuja varsinkin yhdellä sylinterillä.
Hurja viikonloppu edessä. Pikkaisen hirvittäisi, ellei penkin takana olisi duo Mäntymaa&Manner. Tulta munille!
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä on valmennustiimissä on minusta erittäin hyvä kemia nyt. Mäntymaasta on alun arkailun jälkeen tullut karismaattinen johtaja ja hengenluoja, jolla on pukukoppi takanaan, toisin kuin Marjamäellä.

Mannerin vahvuus on taas peli-ilon ja aktiivisuuden luominen taktisin keinoin ja harjottein. Näen tämän joukkueen pelissä taas paljon samaa rentoutta mitä oli 2018-mestaruusjoukkueessa. Yhteistä näissä on myös se, että sekään joukkue ei loistanut materiaalinsa puolesta, kuten ei tämäkään.

Sihvosellekin on saatu jostain nyt enemmän järkeä, aktiivisuutta ja variaatioita noihin erikoistilannekuvioihin. Liekö Manner kuitenkin osannut sinnekin tuoda jotain, mies kuitenkin seuraa voittavaa jääkiekkoa ja trendejä maailmalta niin paljon telkkarista.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mannerin vahvuus on taas peli-ilon ja aktiivisuuden luominen taktisin keinoin ja harjottein. Näen tämän joukkueen pelissä taas paljon samaa rentoutta mitä oli 2018-mestaruusjoukkueessa. Yhteistä näissä on myös se, että sekään joukkue ei loistanut materiaalinsa puolesta, kuten ei tämäkään.
Manner on ollut joukkueen mukana nyt 15 ottelua. Pistekeskiarvo 2,27 ja vain yksi tappio varsinaisella peliajalla. Eiköhän Manner oli tuonut paljon hyvää tuohon joukkueeseen.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Tekee hyvää Mannerille, jolla on ollut vaikeampia vuosia taustalla.
Tämä on kyllä täysin totta, enkä ollut itse edes tätä ajatellut näin. Melkoinen jaskapotti tuo Mamban tulo, niin hänelle itselleen, Havulle ja koko Oulun Kärpille sidosryhmineen.

Kiitos Mikko, että tulit meidän roskispaloon <3
 

Descent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kiitos Mikko, että tulit meidän roskispaloon <3
Kotiseuturakkautta löytyy. Tietää olevansa koko uransa velkaa oululaiselle kiekolle.

Eikä tuo poista mitään siltä, että Mamban mukana tuli taas Aimon annos happea. Jokainen joukkueessa tarvitsee aina muistutuksen siitä, ettei tämä nyt ole kuin mahdollisesti loppuelämäsi maksavaa runttausta, tai viimeinen Jumprun vessassa imetty vartesi heti huomenna ja morjens. Rentoutta pitää löytyä joka päivä, miettimättä liikaa tulevia. Jos jossain Mamba on kiistatonta valtakunnan eliittiä niin kakkosvalkun vakansissa.

Go Havu.
 

Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
"...Jumprun vessassa imetty vartesi.". :D Varmaan kieli poskessa tämän parillakin eri tavalla käsitettävän ilmaisun murjaisit, mutta pointti tulee selväksi. Ei kannata tuskassa painaa, kun voi pelata pilke silmäkulmassa. ...Itse pelkäsin, että Mannerin tulo laskeuttaa kevään 2021 uudelleen päällemme, mutta nyt näyttääkin käyvän toisin.
 

totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
"...Jumprun vessassa imetty vartesi.". :D Varmaan kieli poskessa tämän parillakin eri tavalla käsitettävän ilmaisun murjaisit, mutta pointti tulee selväksi. Ei kannata tuskassa painaa, kun voi pelata pilke silmäkulmassa. ...Itse pelkäsin, että Mannerin tulo laskeuttaa kevään 2021 uudelleen päällemme, mutta nyt näyttääkin käyvän toisin.
Mikko Manner on parhaimmillaan apuvalmentajana, kun häneltä ei vaadita sitä vankkaa johtajuutta / johtajuuden ikäviä puolia, joihin jääkiekossa kuuluu esimerkiksi alisuorittajien laittaminen katsomoon tai korvaajien hankkiminen näille pelaajille. Mikon vahvuus valmentajana on ehdottomasti persoona, joka tuntuu luovan aina joukkueeseen hyvän ilmapiirin, ja se tulee helpoiten esiin siinä tukevassa roolissa.

Mikon ensimmäiset kaudet Kärpissä olivat melkoista tuhkimotarinaa, kun joukkue onnistuttiin rakentamaan hyvin ja Mikon vankka usko pelaajiin näkyi sitten siinä, että pelaajat pelasivat aivan taitojensa ylärajoilla. Joukkueeseen ei mahtunut juurikaan vapaamatkustajia ja siellä oli mukana pelaajia, jotka toivat koppiin sitä kovaa vaatimustasoa ja toisenlaista johtajuutta.

Mikon viimeisillä kausilla joukkueen rakennus epäonnistui aika pahasti ja Mikon tyyli ei enää toiminut. Aina positiivnen ja pelaajiansa tukeva persoona oli vaikeassa paikassa, jossa se oma ihmisjohtaminen ei enää riittänyt. Sen sijaan Manner otti syyn omille niskoilleen ja vajosi kyllä valmentajana alas. Mannerin isoin vika näkyi tässä: loputon usko jokaiseen pelaajaan ja ihmiseen, joka johti sitten siihen, että huonoihin peliotteisiin tiettyjen yksilöiden kohdalla ei reagoitu niillä ikävältä tuntuvilla ratkaisuilla, joita Kärpissä silloin tarvittiin. Pelaajista ei ollut nousemaan siihen rooliin mihin Mikko uskoi, että he pystyvät nousemaan.

Nythän Kärpillä on monessa mielessä tilanne, että joukkue on kohtalaisen hyvin rakennettu. Osa pelaajista on tarvinnut pientä itseluottamuksen buustia ja tähän Manner on täsmälääke. Nuoret pelaajat nelosessa ja pakistossa ovat varmaan ne yksilöt, jotka hyötyvät eniten tässä Mikon tuesta ja aivan loputtomasta uskosta heitä kohtaan. Vielä kun Mikko onnistuisi kääntämään Pupumiehen suupielet niin ylös, että ne kauniit hampaat kiiltäisi kevään auringossa komeasti. Nythän tilanne on se, että näillä mennään ja usko ja tsemppi on ainoa keino saada kaikki irti keväältä. Tähän Mikko Manner on Suomen paras lääke, kysykää vaikka Jukka Jaloselta!

Ja ei saa unohtaa, että varsin kokematon Mäntymaa on varmasti mielissään Mikon tietopankista pelitavan suhteen. Kyllä se Mikko toi kuitenkin tuota aktiivista pelitapaa Liigaan aika pioneerin asemassa, kun muut vielä veti träppiä ja viivelähtöä menemään. Mausteita ja vaikutteita mies on kertonut ottavansa NHL:stä ja muualta Euroopasta.
 

Redimor

Jäsen
Mamban kohdalla voisi rehellisesti sanoa, että kannattaako hakea ykkösen paikkaa jos tukena saa noin paljon paremmin tulosta aikaan? Hyviä "kakkosia" on todella vähän koska kaikilla on nälkä päästä sinne ykköseksi. Tässä voisi olla hyvä mahdollisuus kärpillä kiinnittää valmennukseen tutkapari mihin kannattaa tehdä se "mottipäinen" pari kautta eteenpäinkin.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Tässä voisi olla hyvä mahdollisuus kärpillä kiinnittää valmennukseen tutkapari mihin kannattaa tehdä se "mottipäinen" pari kautta eteenpäinkin.
Kyllä!

Nykyäänhän juuri korostetaan tiimipeliä koko valmennuksen osalta, joten jos homma rokkaa niin "mottipäistä" tarjousta vaan kehiin tästä kaksikosta. Money well spent.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@oukka tuossa jokin aika sitten kertoili, että Mannerilla olisi jo sopimus muualle ensi kaudeksi.

Olisikohan se Bros sitten ensi kaudella yksi Kärppien apuvalmentajista? Kukahan lienee toinen?
Tämä olisi kyllä aika omituinen peliliike Kärpiltä, jos Tshekeistä haalittaisiin keskinkertaisen junnujoukkueen valmentaja Suomeen mestaruutta tavoittelevan seuran apuvalmentajaksi. Toki, Kärppien historia on pullollaan idioottimaisia peliliikkeitä, joten ei yllättäisi sinällään yhtään.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Antosella, Bunnamanilla ja Junttilalla enemmän jääaikaa kuin esim Hyryllä. Tässä pelissä otettiin aikalisä siinä vaiheessa, kun peli oli jo hävitty. Sama homma ketjuruletin kanssa.

Näitä turhakkeita ei ole pakko edes peluuttaa, koska pelaavaan rosteriin mahtuu helposti A-junioreista pelaajia. Mitä helvettiä tuolla Bunnamanin peluutuksella edes haetaan? Yksi tehopiste tämän vuoden puolella ja sekin Saipaa vastaan. Yksi suonenveto joulukuussa. Katsomo olisi ainut oikea paikka ja ensi kauden osoite esim. Slovakian Liiga.

Rosterin laaduttomuus ei ole Mäntymaan vika, mutta hän vastaa peluutuksesta. Siinä hän on ollut aivan surkea.
 

karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Rosterin laaduttomuus ei ole Mäntymaan vika, mutta hän vastaa peluutuksesta. Siinä hän on ollut aivan surkea.
Näinhän se on.

Toisaalta siirtorajan ollessa ummessa ja rosterin ollessa tällainen teräväkärkinen tasapaksu ei paljoa vaihtoehtoja jää. A:sta ei voi nostaa ketjullista kerralla yhtäkkiä pelaamaan liigaa koska siinä sotkee myös sen A-junnujen rosterin ja kauden.

Eli toisaalta ymmärrän täysin hyvin sen, että on pakotettuna nyt vain se vaihtoehto, että näihin on luotettava ja yritettävä saada sitä kautta heille positiivista kierrettä. Tästä on useasti ollut puhetta, että mikä se Junttilan rooli on ja minä kuulun siihen porukkaan, joka ei näe hänestä minkäänlaista vastuunkantajaa tai takuuvarmaa suorittajaa. Mutta kun tilanne on, ettei siihen tilalle oikein ole ketään laittaa! Meidän rotaatio on tällä hetkellä Hermonen - Björkqvist. Edes Tiivola ei siihen enää kuulu jonka fysiikka ja rutiinitason luulisi olevan A:n jätkiä parempaa? Harjula tuli muttei häntä näköjään uskalla edes kokeilla enää.

Joten ei vain ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa nää samat jätkät aina vain kokoonpanoon ellei halua 3 ketjulla koittaa jympyttää..
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mäntymaan alaisuudessa on nyt menty 26 ottelua tilastoin:
- pistekeskiarvo 1,96 (51/26)
- tehtyjen maalien keskiarvo 3,23 (84/26)
- päästettyjen maalien keskiarvo 2,42 (63/26)

Neljä peliä jäljellä. Tulta munille!
 

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Näinhän se on.

Toisaalta siirtorajan ollessa ummessa ja rosterin ollessa tällainen teräväkärkinen tasapaksu ei paljoa vaihtoehtoja jää. A:sta ei voi nostaa ketjullista kerralla yhtäkkiä pelaamaan liigaa koska siinä sotkee myös sen A-junnujen rosterin ja kauden.

Eli toisaalta ymmärrän täysin hyvin sen, että on pakotettuna nyt vain se vaihtoehto, että näihin on luotettava ja yritettävä saada sitä kautta heille positiivista kierrettä. Tästä on useasti ollut puhetta, että mikä se Junttilan rooli on ja minä kuulun siihen porukkaan, joka ei näe hänestä minkäänlaista vastuunkantajaa tai takuuvarmaa suorittajaa. Mutta kun tilanne on, ettei siihen tilalle oikein ole ketään laittaa! Meidän rotaatio on tällä hetkellä Hermonen - Björkqvist. Edes Tiivola ei siihen enää kuulu jonka fysiikka ja rutiinitason luulisi olevan A:n jätkiä parempaa? Harjula tuli muttei häntä näköjään uskalla edes kokeilla enää.

Joten ei vain ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa nää samat jätkät aina vain kokoonpanoon ellei halua 3 ketjulla koittaa jympyttää..
Toivotaan että U20 -joukkeen kevät on lyhyt ja sieltä täydennystä kuten Alasiurua esim.
 

karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Toivotaan että U20 -joukkeen kevät on lyhyt ja sieltä täydennystä kuten Alasiurua esim.
No toivottavasti menestyvät toki mutta jos niin käy niin antaa se ainakin vaihtoehtoja lisää rosteriin.

Hyryn ja Anttilan rinnalle olisi helpoin nostaa A:n jätkä koska suorittavat lähtökohtaisesti tasaisimmin niin, että painopiste saadaan omista siirrettyä vastustajan päätyyn. Tällaisessa kentässä on helpompi päästä liigan vaateeseen kiinni mitä vaikka jonku Junttilan ja Björkqvistin kanssa joiden kiekollinen peli on luokkaa "vaatimaton".

Sorry off topic, enempi kokoonpanoihin liittyvää kuin suoraan Mäntymaahan.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mäntymaan alaisuudessa on nyt menty 27 ottelua tilastoin:
- pistekeskiarvo 2,00 (54/27)
- tehtyjen maalien keskiarvo 3,22 (87/27)
- päästettyjen maalien keskiarvo 2,33 (63/27)

Kauden paras peli takana. HIFK kaadettu Raksilan lauantai-illan huumassa 3-0. Taidamme olla Liigan paras. Kiitos Mäntymaalle.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Havu osaa sitouttaa osaksi joukkuetta ja moni pelaaja näyttää nyt paremmalta kuin Laten aikana. Joukkueessa näyttäisi vallitsevan tätä nykyä hyvä ja rento ilmapiiri. Tämä on Havun ansiota sekä kaivaa pelaajista potentiaali esiin. Vielä kun herra Bunnamanin saisi syväjäästä sulatettua niin toinenkin sulka hattuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös