Mainos

Ville Mäntymaa Kärppien päävalmentajana

  • 205 875
  • 1 151

Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos ja nyt kun näyttää, että kun Mäntymaa on myös ensikaudella päävalmentaja, niin... Ainakin itse uudistaisin tuon muun valmennuksen (pl Hilli). Mamba voi olla tähän saumaan hyväkin veto, mutta tulevalle kaudelle olis pari apuvalmentajan paikkaa täytettävänä, jos minä saisin päättää. Sihvosen aika alkaa olla ohi, tai ainakin pitäisi olla, mutta eiköhän se jatkokin sieltä vielä jossain vaiheessa julkaista. Toivottavasti ei.

No millaisia apuvalmentajia Havulle sitten pitäisi hommata. Mielestäni sellaisia, joilla on kokemusta ja näkemystä ja tarvittaessa myös pystyy sopivasti haastamaan Havun tuomalla myös omia ajatuksia esille. Ja toki sellaisia, joille apuvalmentajarooli on ok. Toisinsanoen, että Kärpillä olisi tiivis, yhteistyökykyinen ja oikein roolitettu valmennustiimi.

Kyllä noita kriteerit täyttäviä valmentajia varmasti on tarjolla. Eri asia onko heillä kiinnostusta tulla Kärppiin. Ja em lauseella viittaan vahvasti siihen, että mieluusti jostain seuran ulkopuolelta. Esim viimepelissä ollut Pyörälä on varmasti hyvä vaihtoehto tulevaisuudessa, jos halua on, mutta ei vielä.

Oli miten oli, tämäkin kausi pitää pelata loppuun ja toistaiseksi Kärpillä on kaikki edellytykset myös menestykseen myös tänäkeväänä. Sen jälkeen on aika "murehtia" tulevasta. Toki seurajohdon pitää sitä jo tehdä, mutta me fanit voidaan keskittyä meneillään olevaan...
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Hyi helvetti. Mikä ihmeen päävalmentajan harjoittelu paikka tästä organisaatiosta on tullut, ensin Large ja nyt tämä, eikö mitään oo opittu. Mä häpeen.
Ei kautta ilman, että maksetaan kahdelle päävalmentajalle. Ensi kauden jälkeen päästään Marjamäen sopimuksesta.

No toivotaan parasta, että ei Mylin(kään) tarvitse tulla katumapäälle. Yleisilmeessä parannus, mutta pelillisesti vielä paljon tehtävissä.
 

Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joo vähän kyllä nyt lässähti... Oltais nyt katsottu edes kauden loppuun ennen kun heitetään suora 2v pahvi kouraan. Pahimmassa tapauksessa tässä ollaan -25 kesällä katastrofi kauden jälkeen potkimassa valmennusta pihalle.

Toisaalta sitten taas Havu on peluuttanut aktiivista kiekkoa jota johto ja kannattajatkin haluavat, mutta tuossa oli jo vaihe kun näytti, että se kupla puhkeaa. Kokemusta tosiaan puuttuu, mutta kyllä mä haluan jotenkin uskoa Havun onnistumiseen.

Apuvalmentajista ei tainnut vielä olla mitään puhetta? Toivottavasti sinne suunnalle ainakin hankitaan uutta osaamista. Tää menee kyllä ihan pohjille jos ens kauden apuvalmentajat ovat Sihvonen ja Mamba....

Mambasta päästään siihen, että odotettavissa oli penkille tulevan jotain apuja vielä loppukaudelle ja Mamba oli toisaalta aika yllätys, mutta toisaalta taas ei. En kuitenkaan laske tätä negan puolelle, koska Mamba voi jopa olla parempi apuvalmentaja kuin päävalmentajana.

summarum: Kärpät on mahdollisesti etsinyt uutta päävalmentajaa, mutta kiinnostusta ei ole ollut ja kun Mäntymaa muutti peliä aktiivisemmaksi niin päädyttiin siihen helpoimpaan ratkaisuun. Mitään Jokisia tänne ei oltu saamassa, koska tähtäin on ulkomailla. Jalosilla tuskin kummallakaan on kiinnostusta joten voi olla yksinkertaisesti ettei vaan ollut ketää sopivaa.

En tuomitse tätä sopimusta vaikka vähän negaa tuleekin tuosta suoraan 2v lapusta, mutta annetaan Havun kuitenkin ensin näyttää osaamisensa. Toiveissa on ensi kaudelle apuvalmentajiin muutosta ja jos sinne saadaan oikeat apurit niin kuka tietää mitä tapahtuu.
 

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mutta kyllähän tämä suoraan sanottuna jättää paskaisen maun taas suuhun. Jos Havu epäonnistuu, niin saa kyllä olla sitten useampaa päätä pölkyllä.
Oulun Kärpät, joten turha toivo. Jos nyt esimerkiksi luisutaan jälleen sääleihin ja tiputaan viimeistään puolivälierissä, niin tämäkin kausi tullaan lakaisemaan maton alle. Marjamäen piikkiin helppo työntää ja aloittaa uuden kauden sekoilut hyvällä omalla tunnolla. Enään tästä puuttuu salassa sorvattu Sihvosen jatkopaperi.

Herättäisiköhän tätä organisaatiota edes liigakarsinnat?
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@GT sen hyvin tokaisi: "Hyvin te vedätte, vaikka ukotkin vaihtuu."

Myllykoski luokattoman hallituksen tuella ajaa samaan miinaan, kuin Lauri Mikkolan kanssa. Uuden urheilutoimenjohtajan myötä sitä toivoi, että nämä keltanokka-päävalmentajien rekryt lopetettaisiin, mutta ei.

Ne kannukset hankitaan jostain ihan muualta, kuin Oulun Kärpistä. Oli se sitten Mestis, toinen liigaseura, tai ulkomaat.
 

Rämemajava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat
Onko kellään edes hajua minkälaista kiekkoa Mäntymaa peluuttaa? Tällä kaudella mies on luonnollisesti jatkanut Marjamäen kiekolla, koska ei kesken kauden isoja muutoksia voi tehdä. Pelillisesti ei ainakaan viime viikon pelit todellakaan vakuuttaneet. Tuntuu, että lopun nousu HIFKiä vastaan jotenki sokaisee porukkaa.

Kaksi seuraavaa kautta (jos hyvin menee) siis nähdään Havu-kiekkoa, jonka tarkempaa sisältöä ei varmaan sitten kukaan vielä tiedä. Tuntuu kyllä hätiköidyltä ratkaisulta, koska ei yhtään tiedetä miten tämä juttu tästä lähtee toiminaan. Iso mahdollisuus kuitenkin on, että tämä kausi lörähtää kunnolla kevättä kohden. Millä eväin siitä sitten ensi kauteen?
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Ei oikein tiedä mitä ajatella. Tavallaan sitä on innoissaan, ja tavallaan taas pettynyt. Olisihan tuota sopparia voinut lyhentää vuoden. Toivottavasti sisältää option, koska tässä on kyllä ainekset päävalmentajakatastrofiin, jälleen.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
On tämä kyllä työmaa. Syksyllähän taas nähdään harjoittelijan tulokset kun ollaan päästy kehittämään pelikirjaa. Toivon parasta, mutta valitettavasti odotan tulosten olevan samansuuntaisia kuin Mikkolalla ja Haapakoskella aiemmin vastaavassa tilanteessa.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Näin ulkopuolelta katsottuna vaikuttaa varsin erikoiselta vedolta tämä. Mäntymaalla tuskin oli riviksi asti kilpailevia tarjouksia pöydällä, niin miksi ei tosiaan ensin katsottu kautta loppuun? Kuitenkin nyt on jokunen huono valmentajasoppari takana, niin miksi ottaa nyt riskiä tämän suhteen?

Ajatuksena kyllä uusi ja raikas valmentaja voisi tehdä hyvää Kärpille. Mutta onko Mäntymaa sellainen, sitä tuskin tietää kukaan.
 

Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
Jotenkin vaikea ymmärtää tätä paskamyrskyä asian tiimoilta. Jengi olisi totta kai ollut tyytyväinen Jokisiin ja Jalosiin, mutta luultavasti kukaan heistä ei ollut realistinen vaihtoehto. En usko hetkeäkään, että Myllykoski on vaan istunut himassa ja katsonut pelejä, että hyvin se vetää, pistetään nimet paperiin. Luultavasti asiaa on ratkottu monen eri henkilön toimesta ja katsottu eri näkökulmista. Joukkuekin on voinut viestiä, että Havusta tykätään ja hänelle halutaan pelata. Tässä on niin monta monessa, että älkää turhaan vetäkö mutkia suoriksi.

On tämä kyllä työmaa. Syksyllähän taas nähdään harjoittelijan tulokset kun ollaan päästy kehittämään pelikirjaa. Toivon parasta, mutta valitettavasti odotan tulosten olevan samansuuntaisia kuin Mikkolalla ja Haapakoskella aiemmin vastaavassa tilanteessa.
Mites Manner vastaavassa tilanteessa työnsä hoiti?
 

Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon Kärpät
Palstaveli linkkaili uutisen. Ensimmäinen ajatus oli "HAHAHA". Toinen ajatus oli, että jos tämä menee kausittain seuran optiolla, ratkaisu on ymmärrettävä. Syitä:

- Marjamäelle maksetaan törkeää liksaa vielä ensi kausi, kiitti Harri
- Koiviston ja Berglundin, ja ehkä vähemmän merkittävästi Kivistön, sopparit jatkuvat. Täten Myllykosken kädet ovat ensi kauden osalta aika vahvasti sidotut, kiitti Harri & co.
- Täten olisi ymmärrettävää pitää halpa, ihan hyvään starttiin kyennyt työharjoittelija päävalmentajana, koska ensi kaudenkin menestymismahdollisuudet ovat etenkin pakiston sopimustilanteesta johtuen vähintäänkin laimeat, ja Havulle rustattiin jostain helvetin syystä jatkopahvi juuri ennen Marjamäen fuduja

Summa summarum, ensi kausi olisi pääosin Ahon viimeinen karhunpalvelus Kärpille, ja jos Mäntymaa sattuisikin onnistumaan erinomaisesti, seuralla olisi taskussaan vielä optio kaudesta 2025-2026.

Kuitenkin nykytietojen valossa soppari on suora 2,5v, joten joka vitun ainoalle puvulle seurajohdossa kenkää. On niin kärppämäistä rinkirunkkauspuuhastelua kuin vain olla saattaa.
 

Redimor

Jäsen
Jotenkin vaikea ymmärtää tätä paskamyrskyä asian tiimoilta. Jengi olisi totta kai ollut tyytyväinen Jokisiin ja Jalosiin, mutta luultavasti kukaan heistä ei ollut realistinen vaihtoehto. En usko hetkeäkään, että Myllykoski on vaan istunut himassa ja katsonut pelejä, että hyvin se vetää, pistetään nimet paperiin. Luultavasti asiaa on ratkottu monen eri henkilön toimesta ja katsottu eri näkökulmista. Joukkuekin on voinut viestiä, että Havusta tykätään ja hänelle halutaan pelata. Tässä on niin monta monessa, että älkää turhaan vetäkö mutkia suoriksi.


Mites Manner vastaavassa tilanteessa työnsä hoiti?
Tämpä juurikin ja varsinkin kun on niitä kokeneita kokeiltu joilla on saatu kuraa käteenkin niin tuskin tämä nyt mikään sen kummempi lotto on... ainoastaan varmasti halvempi.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Nyt on kyllä Havulla kunnon mentori, aivan loistava veto ottaa Manner tukemaan valmennusta ja myös likaamaan kätensä. Aivan huippuluokan nimi kakkoseksi, voi ottaa tarvittaessa vastuuta mistä tahansa ja näyttää tosiaan miten jotkut asiat voi tehdä. Ja nimenomaan jatkuvuutta on tässä selkeästi haettu - ei Kärpät ole rebuildin tarpeessa mielestäni.

Hyvillä mielillä päätöksestä.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Olisin vielä ymmärtänyt jos Mäntymaalle olisi sorvattu vuoden jatkopaperi, siinä ei olisi ollut mitään ongelmallista. Mutta suoraan 2,5 vuoden sopimus kouraan kuulostaa kyllä...karmealta
Vuoden sopparin olisin minäkin ymmärtänyt. Siinä olisi Mäntymaa saanut tilaisuutensa näyttää ja seura olisi saanut lisäaikaa kartoittaa urheilupuolen tulevaisuutta. Nyt tuli tällainen mielikuvitukseton nepotismiratkaisu, jossa on ainekset mahalaskuun. Nythän ollaan menty Marjamäen potkujen jälkeisessä euforiassa eikä Mäntymaata ole stressitestattu vielä ollenkaan. Onneksi Manner sentään tuli mentoroimaan.

Annetaan Havulle tietenkin mahdollisuus, mutta näen tässä enemmän riskejä kuin mahdollisuuksia. Toivottavasti valmennustiimiä tuuletetaan sitten kunnolla.
 

Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Luultavasti asiaa on ratkottu monen eri henkilön toimesta ja katsottu eri näkökulmista.

Tähän uskon ihan täysin! Siellä on tutut heput kähävittelleet ja päädytty perinteiseen ratkaisuun; alalauteilta seuraava kaveri hommiin.

Tämän takia ihmiset haluavat rekrytointia täysin ulkopuolelta. Nämä kähäviseurueen strategiat on kokeiltu ja ne eivät toimi. Silti hakataan päätä seinään, koska kenelläkään ei ole kykyä/halua tehdä asioita eri tavalla. Mutta ompahan kaikilla kivvaa!
 

Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
Tähän uskon ihan täysin! Siellä on tutut heput kähävittelleet ja päädytty perinteiseen ratkaisuun; alalauteilta seuraava kaveri hommiin.

Tämän takia ihmiset haluavat rekrytointia täysin ulkopuolelta. Nämä kähäviseurueen strategiat on kokeiltu ja ne eivät toimi. Silti hakataan päätä seinään, koska kenelläkään ei ole kykyä/halua tehdä asioita eri tavalla. Mutta ompahan kaikilla kivvaa!
Oli Mannerkin aikanaan perinteinen saunakerhoratkaisu, joka toi kuitenkin omia näkemyksiä pelitapaan.

Toivottavasti apuvalmentajat tulevat ulkoa, joten saadaan vähän raikkautta ja ulkopuolista näkemystä tekemiseen.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Jotenkin vaikea ymmärtää tätä paskamyrskyä asian tiimoilta. Jengi olisi totta kai ollut tyytyväinen Jokisiin ja Jalosiin, mutta luultavasti kukaan heistä ei ollut realistinen vaihtoehto. En usko hetkeäkään, että Myllykoski on vaan istunut himassa ja katsonut pelejä, että hyvin se vetää, pistetään nimet paperiin. Luultavasti asiaa on ratkottu monen eri henkilön toimesta ja katsottu eri näkökulmista. Joukkuekin on voinut viestiä, että Havusta tykätään ja hänelle halutaan pelata. Tässä on niin monta monessa, että älkää turhaan vetäkö mutkia suoriksi.
Ihan varmasti näin, mutta mikään ei edelleenkään selitä tätä pitkää sopimusta. Edelleenkin kysyn, että olisiko tosiaan markkinoilla niin paljon ottajia Havulle, että piti lukita itsensa arpaan pariksi vuodeksi?

Minkä edun me saimme tällä 2,5 vuoden pahvilla versus esim. loppukausi + optio ensi kaudesta?
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Mannerin tulo voi olla kova veto tähän paikkaan. Jos saa ajettua aktiivisempaa pelitapaa sisään, niin paljonkin voi olla vielä tehtävissä tämän kauden suhteen. Jäädään seuraamaan tilannetta, luonnollisesti :)
 

Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
Ihan varmasti näin, mutta mikään ei edelleenkään selitä tätä pitkää sopimusta. Edelleenkin kysyn, että olisiko tosiaan markkinoilla niin paljon ottajia Havulle, että piti lukita itsensa arpaan pariksi vuodeksi?

Minkä edun me saimme tällä 2,5 vuoden pahvilla versus esim. loppukausi + optio ensi kaudesta?
No, en minäkään täysin tätä ymmärrä. Maso Lehtosen sopimuksesta 1+1+1 olisi voinut ottaa mallia.
 

Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Oli Mannerkin aikanaan perinteinen saunakerhoratkaisu, joka toi kuitenkin omia näkemyksiä pelitapaan.

Toivottavasti apuvalmentajat tulevat ulkoa, joten saadaan vähän raikkautta ja ulkopuolista näkemystä tekemiseen.

Manner oli toiminut jo aiemmin päävalmentajana, joten ihan ei mennä samaan kategoriaan.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Joo vähän kyllä nyt lässähti... Oltais nyt katsottu edes kauden loppuun ennen kun heitetään suora 2v pahvi kouraan. Pahimmassa tapauksessa tässä ollaan -25 kesällä katastrofi kauden jälkeen potkimassa valmennusta pihalle.

Toisaalta sitten taas Havu on peluuttanut aktiivista kiekkoa jota johto ja kannattajatkin haluavat, mutta tuossa oli jo vaihe kun näytti, että se kupla puhkeaa. Kokemusta tosiaan puuttuu, mutta kyllä mä haluan jotenkin uskoa Havun onnistumiseen.

Apuvalmentajista ei tainnut vielä olla mitään puhetta? Toivottavasti sinne suunnalle ainakin hankitaan uutta osaamista. Tää menee kyllä ihan pohjille jos ens kauden apuvalmentajat ovat Sihvonen ja Mamba....

Mambasta päästään siihen, että odotettavissa oli penkille tulevan jotain apuja vielä loppukaudelle ja Mamba oli toisaalta aika yllätys, mutta toisaalta taas ei. En kuitenkaan laske tätä negan puolelle, koska Mamba voi jopa olla parempi apuvalmentaja kuin päävalmentajana.

summarum: Kärpät on mahdollisesti etsinyt uutta päävalmentajaa, mutta kiinnostusta ei ole ollut ja kun Mäntymaa muutti peliä aktiivisemmaksi niin päädyttiin siihen helpoimpaan ratkaisuun. Mitään Jokisia tänne ei oltu saamassa, koska tähtäin on ulkomailla. Jalosilla tuskin kummallakaan on kiinnostusta joten voi olla yksinkertaisesti ettei vaan ollut ketää sopivaa.

En tuomitse tätä sopimusta vaikka vähän negaa tuleekin tuosta suoraan 2v lapusta, mutta annetaan Havun kuitenkin ensin näyttää osaamisensa. Toiveissa on ensi kaudelle apuvalmentajiin muutosta ja jos sinne saadaan oikeat apurit niin kuka tietää mitä tapahtuu.

Mamban roolia Marjamäen mestaruuksissa ei voi väheksyä yhtään. Jotkut on heittänyt et nimenomaan hänen ansiostaan Marjamäki sai jotain aikaan (työparin eron jälkeen ei juuri mitään tuloksia).

Sopparin pituuteen liittyy ehdottomasti riski, sen myönnän. Tää 1,5v olis ollut hyvä ja siihen perään seuran optio.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös