Ville Leskinen, Oulun Kärpät

  • 126 655
  • 518

Ränse

Jäsen
Mielestäni Leskinen on ollut kokonaisuudessaan Kärppien paras hyökkääjä tällä kaudella. Kyllä parempi kuin Bertrand, Ruohomaa tai Junttila. Leskinen on lähes joka vaihdossa uhka vastustajalle. Edellä mainituilla on enemmän ollut vaisuja jaksoja ja näkymättömyyttä, eteenkin viime aikoina. Leskinen on ollut aivan huikea tämän vuoden puolella.
 
sinikettu

Kuinkahan kovat tehot olisi Leskinen tehnyt, jos olisi saanut pelata Jullen ja Ruohomaan kanssa. Tuskin ainakaan huonompia kuin nyt. Kaikki kunnia Mäenalaselle ja Lasulle, mutta kyllähän Leskinen on eri sfääreissä hyökkäyspään taitojen suhteen ja vetänyt perässään kahta ketjutoveria korkeampiin pistemääriin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS

Tai sitten voisi olla huonommat pisteet kuin nyt, Bertrand sopii tuohon Jullen ja Ruohomaan ketjuun suoraviivaisena laukojana, kun taas Leskinen tykkää pitää vähän liikaa kiekkoa ja niin tykkää myös Junttila ja Ruohomaakin.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Kuinkahan kovat tehot olisi Leskinen tehnyt, jos olisi saanut pelata Jullen ja Ruohomaan kanssa. Tuskin ainakaan huonompia kuin nyt. Kaikki kunnia Mäenalaselle ja Lasulle, mutta kyllähän Leskinen on eri sfääreissä hyökkäyspään taitojen suhteen ja vetänyt perässään kahta ketjutoveria korkeampiin pistemääriin.
No ei se kyllä noin yksinkertaista ole. Tuskinpa olisi tehnyt paljoakaan paremmin pisteitä, jos edes yhtään.
 
Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ehkei saisi valittaa kun mies on ppg tahdissa, mutta vähän useammin voisi sitä kiekko lainata kaverillekin. Etenkin viime aikoina kun ei ole malttanut kiekosta luopua, on johtanut useisiin pahoihin kiekonmenetyksiin ja vastustajan ylivoimahyökkäyksiin. Välillä esiintyy myös liiaksi "juhismaisia" piirteitä, eli ei oikein nappaa se puolustussuuntaan pelaaminen, vaan alas mennään selkä suorana löysin rantein. Esim. eilen ensimmäinen vaihto, kun menetti kiekon omissa.

Kunhan pleijareissa ei vaan kostautuisi tuo riplailu.
 
Maametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhaws, Ville Koivunen
Jos keväällä halutaan tosissaan pärjätä, niin lesen rinnalle tarvitaan ehdottomasti peliätekevä sentteri, mielellään mallia Olausson. Nykyinen kakkosketju ei vain riitä hyökkäystehoiltaan keväällä, kun vastaan asettuu JYPiä ja Tapparaa. Ville pystyy tällä hetkellä jopa ajoittain dominoimaan peliä omalla henkilökohtaisella taidollaan, mutta kevään tosipeleissä en usko tämän riittävän kannattelemaan koko kakkosketjun hyökkäyspeliä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Jos keväällä halutaan tosissaan pärjätä, niin lesen rinnalle tarvitaan ehdottomasti peliätekevä sentteri, mielellään mallia Olausson. Nykyinen kakkosketju ei vain riitä hyökkäystehoiltaan keväällä, kun vastaan asettuu JYPiä ja Tapparaa. Ville pystyy tällä hetkellä jopa ajoittain dominoimaan peliä omalla henkilökohtaisella taidollaan, mutta kevään tosipeleissä en usko tämän riittävän kannattelemaan koko kakkosketjun hyökkäyspeliä.
Näin on. Oikeastaan myös ykkösketju kannattaisi pistää uusiksi parin pelaajan osalta, esim. Ruohomaa ei ole tehnyt kuin yhden maalin Tapparaa vastaan ja JYPiä vastaankaan ei ole tullut kuin yksi syöttöpiste. Junttilakaan ei ole oikein JYPiä vastaan onnistunut, vain pari syöttöpistettä kasassa. En usko että nämäkään riittää tosipeleissä kannattelemaan ykkösketjua.

Sit mä heräsin. Vahvistuksia on ihan hyvä hankkia esim. kolmosketjun osalta, mutta olisihan tuo melkoinen valmennuksellinen riemuvoitto pistää Mäenalanen-Lasu-Leskinen ketju palasiksi pudotuspeleihin kun se on ensin pelannut koko kauden yhdessä. Tämä kun ei ole mitään konsolipeliä missä voi heitellä pelaajia sieltä täältä eri ketjuihin ja kaikki toimii kuin rasvattu.

Muutenkaan en tajua tuota että kakkosketjun hyökkäystehot ei riitä. Näytä se joukkue missä on kakkosketjun laitureina yksi piste per peli tason pelaaja ja toinen tähän saakka 16 maalia ja pinnaa vaille 40 pistettä iskenyt pelaaja? Lasu sitten tasapainottaa ja jos pistetahti jatkuu yhtä hyvänä mitä tämän vuoden puolella on ollut, niin rikkonee 30 pisteen rajan. Tuokin on itse asiassa ihan hyvä määrä noin hyvin kahteen suuntaan pelaavalle sentterille, joka tekee paljon asioita joita ei tulostaululla huomaa.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Samaa mieltä. Kakkosketju on parantanut peliään kauden edetessä kuin sika juoksuaan. On mielestäni turha ryhtyä syksyä muistelemaan, kun tosiasia kuitenkin on, että "kakkosketju" on ollut vuodenvaihteen jälkeen tehokkaampi hyökkäyspäässä kuin "ykkönen". Vieläpä suht reilusti. (Ruohomaat 15+18, Lasut 15+26 vuodenvaihteen jälkeen)

Kevään tärkeimmissä peleissä päivän kunto ratkaisee ja ainakin tällä hetkellä kakkosketju on kovassa iskussa.

Ja palatakseni ketjun aiheeseen, niin onhan tuo Leskinen ollut tällä kaudella melkoinen maestro. Välillä saa repiä harmaita hiuksia harvemmaksi ja kirota miehen peliotteet laiskoine puolustuksineen ja kiekonmenetyksineen alimpaan helvettiin, mutta seuraavassa vaihdossa mies on laittanut työhanskat käteensä ja pyörittää vastustajan kahville ja kebabille myös. Mun on pitänyt ihan tietoisesti vaihtaa ajattelutapaa Leskisen pelin tarkasteluun. Valmennus on kerran antanut Leselle vapauden pelata rohkeasti, niin sitten se on vain niin. Tuli virheitä eli ei. Ja niin kauan kuin mies on noin virtuoosi ja tehokas hyökäyspäässä, en aio kritisoida kertaakaan miehen oman pään pelaamista. En ainakaan julkisesti.
 
Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Mielestäni Leskinen on hyvä maalintekijä, mutta jotenkin on sellainen pelaaja joka ottaa suhteettoman suuria riskejä kuljettamalla kiekkoa yksin omasta päästä vastustajan päätyyn. Enemmän jos saa suoraviivaisuutta niin hyvä tulee.
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pitäisikö pyytää Marjamäkeä juttelemaan Lesen kanssa? Onnistui ainakin Aaltosen aikoinaan herättämään.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joku muistaakseni ei halunnut Juhista Kärppiin, kun meillä on jo Leskinen. Sillä erotuksella, että Juhis pystyy oikeasti tekemään tulostakin näissä peleissä.
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
HIFK:n 3-0 maali ja Kärppien kirin tyrehtyminen selkä suorana kyttäilevän Leskisen piikkiin. Ylivoimalla hautoo minuutin jonka jälkeen kaikki ratkaisut ennalta arvattavia. Iso pettymys on ollut Leskisen kevät ja ei ihan kamala ikävä tule vaikka vaihtaisi kauden jälkeen maisemaa.
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mamba voisi Leselle näyttää Aaltosen maalit playoffeissa keväältä 2014, kun Juhis heräsi. Lese voisi siitä ottaa mallia ja pistää vielä paremmaksi. Taitoa miehellä on, mutta nyt asennetta paremmaksi ja yksinkertaisempaa peliä.
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Ville Leskinen - Köyhän miehen juhamattiaaltonen
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minä en näe tarvetta olla noin tyly Leskistä kohtaan. Kyllä hän parhaansa yrittää kuitenkin. Jonkun kerran olisi voinut puolustaa aktiivisemminkin, mutta pääosin minä kyllä näen yritystä tuollakin saralla.

Vähän on juttu nyt hukassa, mutta sitä se välillä on pelaajille, joilla on uralla enemmän vaisuja kausia kuin superonnistumisia. Itseluottamus saa kolauksen, eikä asiaa auta varmastikaan fanien armoton rummutus. En siis tarkoita kuitenkaan sanella sitä, mitä täällä saa kirjoittaa, sillä ymmärrettäväähän harmitus on.
 
Micol

Mielestäni kritiikki on täysin ansaittua. Kärkikuusikon löysin ja flegmaattisin tässä välieräsarjassa. Jos on muillakin ollut vaikeaa, niin Lese on suorastaan jumissa tällä hetkellä. Kolmosen laidassa voisi kylläkin kokeilla. Jos siinä alkaisi suoraviivaisempi tyyli maistua hieman enemmän. Lesellä ollut varmasti henkisesti vaikeita hetkiä, kun tila ja aika on yksinkertaisesti syöty pois kovassa playoff-väännössä. Hän ei pääse toteuttamaan omia vahvuuksiaan, eikä taito ja liike pääse oikeuksiinsa.
 
Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Kärpät on nyt voittanut IFK:n kahdesti. Kerran puolustajien maaleilla ja kerran Leskisen syötöillä. Samassa ottelussa Lese myös laukoi 11 kertaa ja on tällä hetkellä Kärppien tehokkain hyökkääjä. Samoin viime ottelussa eniten laukauksia Kärppien hyökkääjistä. Ymmärrän kritiikin paikoin liiallista kuskaamista kohtaan, mutta kyllä tulos puhuu puolestaan. Kuskatkoon kerran kaverista siihen on. Ylivoimaa pyörittämässä Leskinen ei aina ole luovimmillaan, mutta kovalla prosentilla Lese saa tuotua kiekon alueella ja laittaa myllyn pyörimään.
 
Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Mikähän sillä Leskisellä oli, ku jäi eilisestä pelistä pois. Näkyi kuitenkin pukukopissa siviilit päällä.

– Nämä playoffit ovat tällaisia, että täällä tapahtuu kaikenlaista. Meillä ei ole tällä hetkellä kuin Mikko Niemelä ja Aleksi Mäkelä loukkaantuneina, Manner kommentoi mystisesti.

https://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/...alla-tapahtuu-kaikenlaista/6873150#gs.SpviuQE

Jos se oli puhtaasti fiksun valmentajan liikku heivata toisinaan hyvinkin flegmaattinen Lese vilttiin ja ottaa tilalle Anttila, joka pelaakin sitten ihan huikean matsin.
 
HockeyBoy66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mannerin selvitys asiasta häviää siinä tapauksessa Jortsulle. Jortikka ja Tukion luistimet - YouTube

Mietin vieläkin, miksi Jortsu on ilman paitaa tuossa haastattelussa :D Vai onko peräti munasillaan...

Ja kommenttia Leskisen tilanteeseen, että jännä nähdä pelaako huomenna. Jos ei pelaa, niin on melko mystinen tapaus. Terveenä ollessaan tuskin istuu enää katsomossa.
 
JPL

Jäsen
Mikähän sillä Leskisellä oli, ku jäi eilisestä pelistä pois. Näkyi kuitenkin pukukopissa siviilit päällä.

– Nämä playoffit ovat tällaisia, että täällä tapahtuu kaikenlaista. Meillä ei ole tällä hetkellä kuin Mikko Niemelä ja Aleksi Mäkelä loukkaantuneina, Manner kommentoi mystisesti.

https://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/...alla-tapahtuu-kaikenlaista/6873150#gs.SpviuQE

Kyseisten pelaajien kausi on ohi, niin tästä syystä he ovat ainoat loukkaantuneet. Loput ovat sitten teoriassa pelikuntoisa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös