Viisasten kerho – kysymyksiä ja vastauksia Lukosta

  • 599 858
  • 3 072

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kysytäänpäs sellaista kryptista kysymystä kuin milloin välieräliput tulevat myyntiin?
Huomenna keskiviikkona tulevat yleiseen myyntiin. Kellonajasta ei ole varmuutta, mutta veikkaisin että heti aamusta ovat myynnissä.

Tänään tiistaina Lukko halusi palvella kausikorttilaisiaan etuosto-oikeuden käytöllä lunastaa paikkansa pois.
 
Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Tänään tiistaina Lukko halusi palvella kausikorttilaisiaan etuosto-oikeuden käytöllä lunastaa paikkansa pois.

Hieno homma, mutta meitä irtolippulaisia voisi palvella siten, että uutisoisi lipunmyynnistä vaikkapa nettisivujensa etusivulla jo ennen lippujen myyntiintuloa. Onneksi Lippupalvelun sivuilta (ja täältä) sai varmistettua tuon Ketun omilta sivuilta puuttuneen tärkeän tiedon.
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

No luki se sentään otteluraportissa. Myös hallilla asiasta kuulutettiin ja teksti oli mediakuutiolla. Aamun Länsi-Suomessa oli iso mainos.
 
Pekkis

Jäsen
Joo, toi 7200 oli silloin kapasiteetti kun minä ensimmäisiä pelejä isän kanssa kävin katsomassa. Se taisi olla tuo peli Ässiä vastaan 8.10.78 kun oli täysi tupa ja väki oli niin piukkaan ahtautunut että siellä muutama heppu pyörtyi. Minunkin vierestäni menetti tajunsa arviolta 15-vuotias poika, kaatui eteenpäin, edessä ollut puolestaan törmäsi edellään olevaan jne.

Samassa pelissä ollaan oltu. Muistin tosin luvuksi 7500, mutta kait sitten aikojen saatossa turvonnut.

Olen vähän kateellinen sinulle, kun oikein isän kanssa kävit pelejä katsomassa.
Minua ei edes viety kertaakaan hallille, ei sulan maan aikaan eikä sydäntalvella. Jääkiekkoa ei pidetty meidän perheessä tuskin edes urheiluna, mutta minä se vaan tykkäsin peleissä käydä ja paljon kävinkin. Hallille mentiin joko pyörällä tai sitten talvella kävellen. Matkaa jotain 5-6 kilsaa ja perillä oli oltava 1.5 h ennen peliä, koska silloin aukesivat ovet ja alkoi juoksukilpailu nykyisen pääkatsomon takana oleville putkille. Siinä sitten pönötettiin koko peli. Token äidin lämmittämien lihiksien ja makkaroiden houkutus oli sietämätön, mutta ei pystynyt, paikka olis menny. Eikä ollu kyllä rahaakaan.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Osaako kukaan kertoa, mihin on hävinnyt asiantuntijana tunnettu analyytikko, nimimerkki 1963 ? Olen hänen viiltäviä analyysejään odotellut otteluiden jälkeen, mutta turhaan. Olisi mukava kuulla aidon asiantuntijan näkemys, tämän hetken Lukosta.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Osaako kukaan kertoa, mihin on hävinnyt asiantuntijana tunnettu analyytikko, nimimerkki 1963 ? Olen hänen viiltäviä analyysejään odotellut otteluiden jälkeen, mutta turhaan. Olisi mukava kuulla aidon asiantuntijan näkemys, tämän hetken Lukosta.

Trollille ei ole kysyntää tällaisilla hetkillä. Nauttinee voitosta meidän muiden lailla, eikä tuolla nimimerkillä oikein positiivisiä asioita kaiketi voikaan kirjoitella.

Ja ketjun aiheeseen vielä:

Koska Lukko on viimeksi voittanut välieräottelun? 96 vai 95?
 
Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Osaako kukaan kertoa, mihin on hävinnyt asiantuntijana tunnettu analyytikko, nimimerkki 1963 ? Olen hänen viiltäviä analyysejään odotellut otteluiden jälkeen, mutta turhaan. Olisi mukava kuulla aidon asiantuntijan näkemys, tämän hetken Lukosta.

Kyllähän tuo tänään tai eilen tänne kirjoitti. Että kaada ittelles vaan.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Koska Lukko on viimeksi voittanut välieräottelun? 96 vai 95?
95 Lukko voitti ainakin välierissä TPS:n, mutta 96:sta ei ole muistikuvaa. Mahtoiko silloinkin yksi voitto lohjeta?

Mutta nyt ainakin tuli voitto.

Tuossa mietin pelikiellon uhallakin, että onko tuo vuosilukumerkki jonkun kakkosnick? Hämmentää aina sopivasti tappion tullen ja herättää keskustelua. Kyyninen ja negatiivinen lähestymistapa, jossa joskus totuuden perääkin.
 
Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Tänään kirjoitti joo ja oli tapojensa mukaan taas niin väärässä kuin olla ja voi.

HÄ? Kun kirjoitti uskovansa perjantain ja maanantain pelien olevan loppuunmyytyjä? Ei se kauhean väärässä ole. Toivottavasti ainakaan.

Jotain rajaa nyt tuolle mollaamiselle. Keskittykää ennemmin noihin peleihin.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Jos se sulle niin tärkeää on, niin puolustaudutaan sitten. Klo 9.32: "Kumpikin Rauman peli on jo loppuunmyyty istumapaikkojen osalta"

Itse kävin tämän jälkeen katsomassa, ja istumapaikkoja oli reilusti. Vielä puolen päivän jälkeenkin sai vierekkäisiä istumapaikkoja ostettua.

Ihan sama muuten. Väärässä mielestäni silti, kuten kaikki muutkin joskus.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team

Istumapaikkaliput oli loppu n. klo 9.10 - 11.30 Lippupalvelun sivujen mukaan. Kirosin jo huonoa onnea. Sitten 11.50 kun tarkistin, siellä oli ehkä 20 istumapaikkaa, ilmeisesti vapautuneet varauksista tms. Silloin sain kaksi vierekkäiset, jotka olivat sen hetken grafiikan mukaan ainoat kaksi vierekkäistä. Ilmeisesti pitkin päivää on vapautunut jonkin verran lippuja, kun kaveriporukat ovat saaneet niitä hamstrattua liikaa, tai jotain vastaavaa.
 
Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse itselleni vastaten. 96 tuli myös yksi voitto Tepsistä.

Tähän liittyen tuli mieleeni, että muistaakseni Lukko on edellisen kerran voittanut välieräpelin kotonaan vuonna 1988, kun Ilves kaatui maalein 4-3. Sen jälkeen on muistikuvieni mukaan tulleet tappiot Jokereille vuonna 1994 (0-5 ja 1-2ja), TPS:lle 1995 (4-6 ja 4-6) ja 1996 (1-3 ja 2-4) sekä Kärpille 2005 (1-3). En jaksa tuloksia nyt tarkistaa, mutta noin muistaisin asian. Eli seitsemän edellistä kotona pelattua välieräpeliä on hävitty, mielenkiintoinen tilasto sekin.

Perjantaina sitten tämäkin putki poikki, eikös niin?
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Lentaako Lukko muuten tanaan takaisin Hesasta? Nayttaa olevan lento Hesasta Poriin olevan juuri laskeutumassa. Ei kai sielta keskiviikkoisin Hesasta mitaan normaalivuoroja tule alas tahan aikaan ?

Jos Lukko lensi takaisin, niin tosi fiksua toiminta Lukon johdolta. Todella hattua nostan.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ainakin pronssiotteluun vaihdettiin kesken pelin.
Pronssiotteluun tuli HPK:n mentyä kolme-nolla johtoon. Tai en muista tuliko heti kolmannen maalin jälkeen, mutta kyseisessä tilanteessa kuitenkin. Jälkiviisaana voi sanoa että ehkä hänet olisi jo kolmannessa pelissä Kärppiä vastaan kannattanut pistää maaliin
 
Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Tästä tulikin mieleen kysyä, että pelasiko hän keväällä 2005 yhtään playoff -ottelua, vai oliko Roloson torjuntavastuussa koko sarjan ajan?
Muistaakseni ei pelannut yhtään kokonaista ottelua. Vaihdettiin tosin maaliin pronssiottelussa Rolosonin kämmättyä pari helppoa omiin.

EDIT: No fittu, tuohonhan oli jo useampi vastaus toisessa ketjussa.
 
Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pronssiotteluun tuli HPK:n mentyä kolme-nolla johtoon. Tai en muista tuliko heti kolmannen maalin jälkeen, mutta kyseisessä tilanteessa kuitenkin. Jälkiviisaana voi sanoa että ehkä hänet olisi jo kolmannessa pelissä Kärppiä vastaan kannattanut pistää maaliin

Heti toisen maalin jälkeen tuli vaihtoon: Raportti - SM-liiga
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Onkohan sm-liigan sivuilla nyt menossa jonkin sortin aprilli-pila? Tässä Linkki kyseiseen uutiseen jossa väitetään lukon pelaajien ja toimihenkilöiden käyttäytyneen sopimattomasti dobingtesti kutsun saadessaan Kuopion ottelun jälkeen.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Onkohan sm-liigan sivuilla nyt menossa jonkin sortin aprilli-pila? Tässä Linkki kyseiseen uutiseen jossa väitetään lukon pelaajien ja toimihenkilöiden käyttäytyneen sopimattomasti dobingtesti kutsun saadessaan Kuopion ottelun jälkeen.
Eipä tuo ainakaan aprillipilalta vaikuta. Outoa meininkiä kyllä, eiköhän dopingtestaukseen ole jo totuttu SM-liigassa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Mikä on Morrisonin tilanne? En ole hirveästi Lukon pelejä nähnyt tällä kaudella, niin ei ole oikein muuta pohjaa kuin tilastot. Onko jotain loukkaantumista vai onko vaan pelannut niin huonosti ettei mahdu mukaan?
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Mikä on Morrisonin tilanne? En ole hirveästi Lukon pelejä nähnyt tällä kaudella, niin ei ole oikein muuta pohjaa kuin tilastot. Onko jotain loukkaantumista vai onko vaan pelannut niin huonosti ettei mahdu mukaan?

Pelkillä asenneongelmilla olisi heittämällä väsyneiden joukkueiden kohtaamisissa kentän kingi. Alaraajavammasta puhuvat ja polvea veikataan. Polvesta kertoisi se ensimmäisen välierän kokeilukin 10 min hiihtelyä jäällä ja loppupelin penkillä. Asennevammaa vastaan kertoo armoton pelikavereiden tsemppaaminen penkin päässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös