Viisasten kerho – kysymyksiä ja vastauksia Lukosta

  • 603 400
  • 3 086

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olikos täällä jossain jo juttua Rauman Lukko Oy:n uusista tuulista uuden hallituksen puheenjohtajan myötä? Muutokset koko organisaatiossa tulevat varmasti olemaan melkoisia.
 
tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Lieneekö Lukolla ollut kiinnostusta European Trophyä kohtaan? Mietin, kun turnaus laajeni ja KalPakin kelpuutettiin mukaan. Rahaahan Lukolla on ainakin riittävästi, joten siitä se ei ainakaan ole ollut kiinni. Ajattelin tässä kysäistä suoraan (enkä mistään yleisistä ketjuista), kun täällä tuntuu sisäpiiritietoa olevan.
 
ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tietoa ei ole, mutta luulen että Raumalla laitettiin liigassa pärjääminen etusijalle. Viime vuonnahan muun muassa TPS:n ja Kärppien alkukausi meni osittain piloille liiallisen otteluruuhkan ja matkustelun takia. Lisäksi samaan aikaan TPS:llä taisi iskeä vielä loukkaantumissuma päälle.

Tänä vuonnahan tosin ET:n finaalipelit on kaiketi joulutauolla, joten ennen kautta ei niin suurta rasitusta välttämättä tule.

Mutta itse pidän päätöstä jäädä pois ihan hyvänä kokonaisuutta ajatellen, vaikka kyllä mieluusti olisi harjoituspeleissä nähnyt ulkomaan joukkueitakin. (tosin on sieltä nyt kaiketi yksi kova ulkomaalaisvastustaja tulossa)
 
Ässien osioon kirjoitin viestin aiheesta, jossa puhuttiin samasta liiallisesta rasituksesta jne. En viitsi toistaa sitä tässä. Linkki siihen ketjuun. (Sivun kuudes viesti.)

Lähinnä kyselin tietoa Lukon kiinnostuksesta ja näin voi varmasti olla, kuten arvioit. Lukolla ei mitään estettä ainakaan osallistumiselle ole.

Kuten toisen ketjun viestistäni voi päätellä, niin en ole kanssasi samaa mieltä, mutta makuja on monia.

Edit. Villi-Länsi, löytyykö sinulta tietoa tästä? Edes huhuja?
 
Viimeksi muokattu:

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Edit. Villi-Länsi, löytyykö sinulta tietoa tästä? Edes huhuja?

Pelastan iltasi. Ainoa mitä tiedän on se, että Lukko olli pettynyt taannoin kun piti olla mukana kyseisen Turnauksen "esiasteessa" ja se peruttiin siltä kesältä. Supistui Suomen sisäiseksi kisaksi. Nyt varmaan ollaan jääty pois siitä syystä, että keskitytään kauteen ja kotimaisien vastustajien tarkkailuun.
Toivottavasti helpotti.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Tietoa ei ole, mutta luulen että Raumalla laitettiin liigassa pärjääminen etusijalle. Viime vuonnahan muun muassa TPS:n ja Kärppien alkukausi meni osittain piloille liiallisen otteluruuhkan ja matkustelun takia. Lisäksi samaan aikaan TPS:llä taisi iskeä vielä loukkaantumissuma päälle.
Ja ifk, jonka kausi meni myöskin täysin pilalle tämän turnauksen takia. Ja näyttihän siellä olevan viime vuonna mm. ruotsin mestari Färjestad ja saksan mestari eisbären. Turnaus pilasi näemmä monen muunkin kauden.

Tosiasiassa jos tätä turnausta syyttää menestyksen puutteesta, niin aika lapsellista selittelyä on kyllä. TPS:llä ja kärpillä taisi olla kyllä ihan muut syyt, minkä takia koko kausi meni piloille. Loukkaantumissumaankin voi löytyä selitys mieluummin siitä, että treenaamattomat juopot laitetaan pelaamaan yht'äkkiä monta peliä putkeen kesken parhaimman rännin.

Harkkapelejä pelataan kuitenkin, niin miksei sitten pelattaisi vähän tunnetumpia vastaan ja pääsisi käymään myös ulkomailla. Luulen, että osallistumattomuuteen on syynä joku aivan muu kuin keskittyminen omaan liigaan.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mutta Urama sanoi kyllä jossain vaiheessa päättynyttä kautta että kesän harjoituspelit eivät palvelleet joukkuetta siten kuin olisi pitänyt, koska ne olivat pelkkiä harjoituspelejä ilman mitään panosta eivätkä esim. kesän 2009 tapaisia turnauspelejä joissa sentään pelattiin jostain pienestä palkinnosta. Silloinhan Lukon oli tarkoitus olla mukana jossain Pohjolan turnauksessa, Nordic Trophyssä vai mikä hänen nimensä olikaan joka sitten kuitenkin kutistui suomalaisseurojen turneeksi.

En ole keskustelua European Trophystä seurannut yhtään, joten voi olla että pieleen menee mutta eikös siihen kulloinkin pyydetä joukkueita mukaan? Eli ei se mikään ilmoitusluonteinen asia ole että "me ollaan mukana". Vai onko?
 
tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pelastan iltasi. Ainoa mitä tiedän on se, että Lukko olli pettynyt taannoin kun piti olla mukana kyseisen Turnauksen "esiasteessa" ja se peruttiin siltä kesältä. Supistui Suomen sisäiseksi kisaksi. Nyt varmaan ollaan jääty pois siitä syystä, että keskitytään kauteen ja kotimaisien vastustajien tarkkailuun.
Toivottavasti helpotti.

Mutta ei edes mitään huhuja, että Lukko olisi ollut kiinnostunut tästä tänä vuonna? Mitä mieltä muuten olet tuosta minun kirjoittamasta viestistä, mikä löytyy linkin takaa ylempää Ässien osioista? Vastaa molempiin mielellään.

Mutta Urama sanoi kyllä jossain vaiheessa päättynyttä kautta että kesän harjoituspelit eivät palvelleet joukkuetta siten kuin olisi pitänyt, koska ne olivat pelkkiä harjoituspelejä ilman mitään panosta eivätkä esim. kesän 2009 tapaisia turnauspelejä joissa sentään pelattiin jostain pienestä palkinnosta. Silloinhan Lukon oli tarkoitus olla mukana jossain Pohjolan turnauksessa, Nordic Trophyssä vai mikä hänen nimensä olikaan joka sitten kuitenkin kutistui suomalaisseurojen turneeksi.

En ole keskustelua European Trophystä seurannut yhtään, joten voi olla että pieleen menee mutta eikös siihen kulloinkin pyydetä joukkueita mukaan? Eli ei se mikään ilmoitusluonteinen asia ole että "me ollaan mukana". Vai onko?

Eiköhän sinne jokainen saa kertoa jos on halukkuutta. Tuskin KalPa muuten olisi mukana. Mutta ei minulla mitään faktaa tästä ole.

ET:ssa pelataan 8 ottelua per joukkue, eli ei yhtään normaalia kauteen valmistautumista enemmän. Pelit on kovempia ja samalla vastustajat nimekkäämpiä. Matkustus on raskasta, mutta en usko, että kun elokuun alkupuolella (KalPa) matkustaa Bratislavaan ja Wieniin, niin matkasta tulee kovin raskas. Siinä luultavasti vain joukkuehenki kasvaa ja uudet yhteiset kokemukset kantaa pitkälle harjoituskautta ja alkukauteenkin.
 
ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja ifk, jonka kausi meni myöskin täysin pilalle tämän turnauksen takia. Ja näyttihän siellä olevan viime vuonna mm. ruotsin mestari Färjestad ja saksan mestari eisbären. Turnaus pilasi näemmä monen muunkin kauden.
No, Suomesta tuossa finaaliturnauksessa oli mukana TPS ja Kärpät sekä vielä Jokerit (8+3 peliä). Kaikille tuli juuri tärkeimpään kauteen valmistumisaikaan kolme ylimääräistä peliä Itävallassa. IFK:han pelasi alkusarjan kahdeksan peliä sen verran heikosti, ettei "päässyt" tuonne finaaliturnaukseen.

Voisit myös olla vääristelemättä sitä mitä olen sanonut. En todellakaan ole puhunut siitä että tuo turnaus olisi pilannut koko kautta millään joukkueella. Opettele lukemaan.

Ei ole myöskään sattumaa, että tuo finaaliturnaus on nyt päätetty siirtää toiseen ajankohtaan. Nythän tuohon osallistuminen on paljon mielekkäämpää (kuten jo yllä totesin), kun tiedossa on tarkasti etukäteen montako harjoituspeliä on luvassa ja aikaa jää vielä hyvin ennen kauden alkamista. Voi olla että tuosta ei ollut Lukolla vielä silloin tietoa, kun kilpailuun osallistumisesta piti päättää. Tai sitten Lukkoa ei vaan tuo turnaus kiinnostanut siitä syystä minkä Villi-Länsikin mainitsee.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eiköhän sinne jokainen saa kertoa jos on halukkuutta. Tuskin KalPa muuten olisi mukana. Mutta ei minulla mitään faktaa tästä ole.
Ei minullakaan ja tottahan seura sen lopullisen päätöksen tekee osallistuuko vai ei.

En ole tästäkään asiasta varma, muistikuvien varassa mennään, mutta silloin kun Lukon piti kesällä 2009 osallistua siihen Nordic Trophyyn niin jossain lehdessä, eikä tainnut olla edes paikalliset Uusi Rauma tai Länsi-Suomi, joku ihmetteli että "miksi Lukko?" niin joku NT:n järjestelyistä vastannut herra sanoi että "käydään läpi eri vaihtoehtoja".

Sen perusteella että Rale harmitteli (tämä tosin taisi olla jo ennen kauden alkua eikä kauden aikana) harjoituspeleissä esiintynyttä motivaation puutetta, luulisin että Lukko ainakin olisi halukas osallistumaan tuollaiseen turnaukseen jossa olisi panostakin. Mutta en tiedä totuudesta.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kuten Roku ansiokkaasti kirjoittaa, niin Urama on tosiaan vastaan näitä yksittäisiä harjoitusmatseja, joista puuttuu panos. Paljon mielummin hän näkisi joukkueen tavoittelevan jotain isompaa myös harjoituskaudella. Minisarja tai jokin muu vastaava.

Siitä ei ole kylläkään mitään tietoa, miksi Lukko ei ole mukana esim. tässä ET-sarjassa, jossa KalPa on.

Jos nyt katsotaan Lukon pelaajarinkiä, niin tällä hetkellä se on aivan liian pieni moiseen turnaukseen. Liekkö sitten niin, että haluavat hieman pudottaa kokonaispelaajamäärää, jolloin pois jäämisen ymmärtää helposti.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Uramaa varmaankin ET:n ottelut kiinnostaisivat tai näin ainakin ajattelisin aiempien kommentien perusteella. Organisaatiota taasen nuo pelit eivät varmaankaan kauheasti kiinnosta, sillä huonosti nuo europelit ovat Raumalle yleisöä vetäneet.

Poikkeuksen tekee varmasti Kazan ihan siksi, että Vehanen siellä pelaa. Mielenkiintoista nähdä pitääkö tuo huhu paikkansa, että Kazan tulee Raumalle. Taloudellisesti varmaankin tämä matsi toisi sen verran plussaa mitä koko ET yhteensä.

Lisätty: UR näyttää vahvistavan tuon Kazanin.
 
Viimeksi muokattu:

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Mutta ei edes mitään huhuja, että Lukko olisi ollut kiinnostunut tästä tänä vuonna? Mitä mieltä muuten olet tuosta minun kirjoittamasta viestistä, mikä löytyy linkin takaa ylempää Ässien osioista? Vastaa molempiin mielellään.

Ei ole mitään huhua tähän heittää, mutta en usko että Lukolla olisi ollut kiinostusta lähteä mukaan. Niinkun sanoit, jos olisi ollut halua niin sillä oltaisiin oltu mukana.

Noin on voinut joillekin käydä, mutta tuskin syy on European Trophyssä. Toukokuusta pitkälle elokuuhun on monta kuukautta aikaa harjoitella ja jos se hoidetaan kunnolla, niin tuskin kauden alkua pilaa muutaman viikon keskimääräistä harjoitusottelua kovempitasoiset pelit. Ja määrästä voi sanoa sen, että jokainen joukkue pelaa 8 ottelua, eli ei käytännössä enempää kuin esim. Ässät. Bonuksena esim. KalPa piipahtaa elokuun puolivälissä Bratislavassa ja Wienissä, joten tuskin siitä reissusta ainakaan fiilis huononee. Jos taas harjoittelu hoidetaan muutenkin huonosti, niin se kauden alku/kausi menee heikosti riippumatta siitä, osallistuuko ET:lle vai ei.

Jos tätä tarkoitit niin harjoitusotteluiden määrästä en tiedä. Lukko pelaa 99% varmuudella Kazania vastaan syyskuussa Raumalla. Mutten Lukolla on tuo pitsiturnaus ja ainakin 4 kotitreenimatsia+ tietenkin vierasmatsit. Tuossa ET:ä on mielestäni kaksi vaihtoehtoa. Keskitytään koko kesä siihen, pidetään vähemmän reenejä kun reissataan paljon, kuluu rahaa matkustamiseen ja joutuu kaudella menemään busseilla ja valmistautuminen kauteen jää huonoksi. Toinen vaihtoehto taas on, että osataan reenata samalla, ei pidetä turhia lepopäiviä, ei pelata muita pelejä ja ennen kautta ollaan kunnossa. Vaihtoehdon valitsee valmennusryhmä.
 
tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuossa ET:ä on mielestäni kaksi vaihtoehtoa. Keskitytään koko kesä siihen, pidetään vähemmän reenejä kun reissataan paljon, kuluu rahaa matkustamiseen ja joutuu kaudella menemään busseilla ja valmistautuminen kauteen jää huonoksi. Toinen vaihtoehto taas on, että osataan reenata samalla, ei pidetä turhia lepopäiviä, ei pelata muita pelejä ja ennen kautta ollaan kunnossa. Vaihtoehdon valitsee valmennusryhmä.

Tämä on kyllä täydellistä paskaa, näin suoraan sanottuna. "Keskitytään koko kesä European Trophyyn", ei helvetti. Sinusta ei ole siis mahdollista harjoitella hyvin ja osallistua European Trophyyn? Huhhuh.

Se on faktaa, että rahaa kuluu matkustamiseen, mutta tuskin sinne yksikään joukkue osallistuu, jos ei ole varaa. Muuten tuo matkustaminen on jopa jonkinmoinen palkinto joukkueelle, esim. KalPan matka Keski-Eurooppaan. Ja miksi pitäisi pelata muita pelejä? Miksi ET:n kovempitasoiset pelit ei käy harjoitusotteluista? Kirjoittelet kyllä niin levottomia, että parempi jättää tähän.
 
ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miksi tiuke ottaa henkilökohtaisesti kaikki perustelut toiseen suuntaan? Tuo voi olla varsin mainio turnaus KalPalle kauteen valmistautumisessa, ei siinä mitään. Ihan asiallisia pointteja Villi-Lännellä tuossa, tosin ehkä hieman kärjistettynä.

Lukon kohdalla viime vuotinen valmistautuminen kauteen onnistui hyvin, joten saattaa hyvinkin olla, ettei haluttu tehdä muutosta sen suhteen. Myös Jytyn mainitsema materiaalin kapeus voi olla osasyynä. Aiempina vuosina Lukon rinki on mahdollistanut miltei "kahden joukkueen" käytön pre-seasonilla, mutta nyt ei taida olla kuin yhden ketjun verran ylimääräisiä pelaajia. (toistaiseksi, kunnes nämä pari "täsmähankintaa" tulevat)
 
En ota henkilökohtaisesti. Villi-Lännen mielestä (ja sinun?) ET:hen ei voi osallistua ilman, että kausi on pilalla. Ehkä nyt hieman kärjistin. Eikä kyse ollut Lukon harjoitusotteluista, vaan ET:stä. Ilmeisesti sitten on vain nuo Villi-Lännen mainitsemat kaksi vaihtoehtoa. Joko keskitytään pelkästään ET:hen ja kausi on pilalla tai sitten ei voi levätä, eikä pelata muita pelejä (miksi pitäisi?). Eli yksinkertaisesti ei voi hyvin käydä, jos osallistuu ET:hen. Mutta nyt tämä riittää minun osaltani.

Edit. Vastataan nyt vielä alla olevaan, että se oli Villi-Länsi, jonka mielestä oli nämä kaksi vaihtoehtoa, en minä.
 
Viimeksi muokattu:

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyse on tapaus/joukkuekohtainen. Eikä tuollaista yleistystä voi vetää suuntaan tai toiseen mitä yllä ehdotat. Varmasti joukkueen valmennuksessa punnitaan etuja ja haittoja ja tehdään sen mukaan päätös. Ja toistan vielä kerran, että tänä vuonna tuo turnaus näyttää kaavioltaan paljon fiksummalta kuin viime vuonna, joten ei muuta kuin onnea KalPalle!
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Vieläkö Erkka toimii akatemian kummina? Jotenkin ristiriitainen homma olisi kun Jokerien luotsi, vaikka raumalainen onkin.
 
Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onko kenelläkään mitään tietoa a-junioreiden harjoitusryhmästä kaudella 2011-2012? Itse tiedän vaan sen mitä lehdestä luin eli Risto Mattila siirtyy a-junioreista Lekiin.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Liput myynnissä?

Tietääkö joku, milloin runkosarjapelien liput tulevat myyntiin? Kauden avaus Äijänsuolla kiinnostaisi.
 
Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Kun aina tietty vertaillaan naapurusten kesken, niin milloin viimeksi on kauteen lähdettäessä ollut sellaiset ennakkoasetelmat että Ässät tulee olemaan sarjassa useammankin pykälän korkeammalla kuin Lukko? Ei nyt ihan heti tule mieleen.

Edit: aika pitkälti samoilla linjoilla nyt - vaikka vielä heinäkuussa ajattelin että kyllä tästä hyvä tulee ja kuuden joukkoon ja mitä paskaa:

Vanha lausahdus, "Kesä on lukkofanin parasta aikaa"- ei ole pitänyt kutiaan tänä vuonna. Pyrin menemään positiivinen kylki edellä, mitä Lukon touhuihin tulee, mutta nyt ei oikein pysty, vaikka haluaisikin. Välikaudeltahan tämä vaikuttaa aika vahvasti. Mutta eihän sitä koskaan tiedä jos tasonnostoja nähdään. Eli toivotaan, toivotaan. Sitähän se tässä vaiheessa on. Joukkeesta valitettavasti näkyy pahimmat heikot osa-alueet vahvasti läpi.

Eli uskomukset joiden toteutuminen antaa edellytykset kuuden joukkoon runkosarjassa:

-Noronen pitää tasonsa.
-Tukonen palaa tositoimiin.
-Elo, Kivimäki- osasto nostaa selvästi tasoaan.
-Beech, Pesonen, Bomers, vain yksi heistä floppaa.
-Kuukka ja Pettinen nousevat takaisin potentiaaliksi liki eht-tason puolustajiksi.
-Pertun ja Nortin unelmapelit antavat muutamat ylimääräiset kolmen pisteet voitot silloin kun muu joukkue ei siihen pysty.

Mitaleille asti ei vielä riitä vaikka kaikki nuo toivomukset toteutuvaisitkin ja tuossakin on aika monta
.

Hitto kun harmittaa ettei tuohon runkoon sitten satsattu sen enempää. Taas menee se 15 vuotta ja sitten tulee hikinen pronssi. Vittu olenkohan hengissäkään enää tuolloin. Mjaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös