Viisasten kerho – kysymyksiä ja vastauksia Lukosta

  • 603 389
  • 3 086

norppa21

Jäsen
Suosikkijoukkue
rauman lukko
Omasta mielestäni Haataja on kyllä ylittänyt kaikki odotukset tähän menessä hyvää taistelua illasta toiseeen,ja hyvin tehoja "rouhijaksi" siinä samalla, Saarenheimolta olen kyllä odottanut paljon enemmän kuin mitä tähän asti on nähty,ei suoranaisesti ole pettänyt mutta paremmin kyllä pitäis pystyä johtamaan Lukon toista ns. hyökkäävää ketjua.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pertti Rautalin

Missä vaikuttaa nykyisin vuoden 1963 Suomen Mestareihin kuulunut Pertti Rautalin? Kun tässä nyt on juhlittu 70-vuotiasta Lukkoa ja Mestarit mallia 1963 tapasivat Areenalla perjantaina, niin ainakaan Veikkaajan tänään ilmestyneen numeron yhteiskuvaan ei Rautalinia oltu saatu. Puuttuihan siitä myös kakkosmaalivahti Jorma Puumalainen ja Kai Rosvall - sekä luonnollisesti edesmenneet Aku Ahlsten ja Kalevi Virkku- mutta Rautalinhan oli ihan kantava voima tuossa mestarijoukkueessa, joten hänen puuttumisensa kuvasta ja mahdollisesti myös kokoontumisesta hämmästyttää. Tai ehkei niinkään hämmästytä, tekee vaan surulliseksi jos kyse on edelleen jatkuvasta vihanpidosta.

Kirjassa "Kultainen hetki - kantavat siivet" Ikku purkaa vuosien aikana patoutunutta katkeruuttaan oikein kunnolla, ja sen tiedän että ainakaan Mölli Keinosen kanssa Ikku ei toimeen tule - johtuu ainakin siitä ettei Mölli antanut Rautalinin pojille Lukossa peliaikaa mutta myös muuta lienee taustalla - mutta onko sillat palaneet jo kaikkiin muihinkin tuon ajan pelikavereihin, vai ovatko Rautalinit kenties jo toteuttaneet tuon kirjassa suunnitellun poismuuttonsa Raumalta?

Kuka tietää?
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Ei löytynyt haullakaan mitään tietoja Rautalinista, ei pojistakaan. Etunimi on muuten Pentti, ei Pertti. -70 luvulta viimeisimmät tiedot, sitten ei mitään. Ettei olis suunnitelmallinen katoaminen;) Ei vaan, kyllä tuosta tiedon saa kyselemällä ja täälläkin joku voi tietää, ei vaan ole ehtinyt vastaamaan.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Roku kirjoitti:
vai ovatko Rautalinit kenties jo toteuttaneet tuon kirjassa suunnitellun poismuuttonsa Raumalta?

Kuka tietää?
Vuonna 2003 asui Turussa. Nykysijainnista ei tietoa.

ed. Muistaakseni poika pelasi joskus ruotsissa alasarjaa jollain tasolla.
 
Viimeksi muokattu:

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
wild wild west kirjoitti:
Vuonna 2003 asui Turussa. Nykysijainnista ei tietoa.

ed. Muistaakseni poika pelasi joskus ruotsissa alasarjaa jollain tasolla.

Mikko Rautalin? Liigaa Ässissä ja Lukossa kausilla 1987-89. Mukana hopeajoukkueessa-88.
 
senilix

Jäsen
Kyllä Mikko R Lukossa mahdollisuuden sai. Asenne vain oli kuin viime kauden Saarelalla - ja poika oli alle 20v.

Matti R ei ollut koskaan liigatasoa. Hän lähti Tapparaan, jossa pelasi A:ssa, mutta tie liigaan ei auennut.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Nimikyssäri

Tämä ei liity suoranaisesti Lukkoon, mutta moneen sen peluriinkin kyllä. Miksi Raumalla on joka toisen miehen tai koiran nimi Iiro? Mistä moinen?
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Johtuu varmaankin raumalaisen kulttuurin ja kirjallisuuden ykkösnimen Nortamon tunnetusta hahmosta Hakrin Iirosta.
 
S.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Major Julli kirjoitti:
Tämä ei liity suoranaisesti Lukkoon, mutta moneen sen peluriinkin kyllä. Miksi Raumalla on joka toisen miehen tai koiran nimi Iiro? Mistä moinen?
Kyllähän niitä Iiroja raumalta löytyy.Itsekin muutaman tunnen.Ja vastauskin taisi tuossa edellisessä viestissä tulla esille? Mutta itseäni kiinnostaisi kovasti nimet Rainer ja Leif jotka esiintyvät usean porilaisen,ellei etunimenä,niin vähintään toisena nimenä.Mistä moinen?
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
S.Fox kirjoitti:
Kyllähän niitä Iiroja raumalta löytyy.Itsekin muutaman tunnen.Ja vastauskin taisi tuossa edellisessä viestissä tulla esille? Mutta itseäni kiinnostaisi kovasti nimet Rainer ja Leif jotka esiintyvät usean porilaisen,ellei etunimenä,niin vähintään toisena nimenä.Mistä moinen?

Raumalta Poriin muuttaneilla on tapana antaa lapsilleen oikean isän nimi kirjoihin merkityn sijaan.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Major Julli kirjoitti:
Raumalta Poriin muuttaneilla on tapana antaa lapsilleen oikean isän nimi kirjoihin merkityn sijaan.

Onko nyt sitten niin, että porilainen duunari ei saa raumalaista muijaa antautumaan itselleen? Kyllä on kumma juttu, jos musu vie ylpiät raumalaiset maahanmuuttajatkin tiäksää nenä edest.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Saarelan Pahista..

Saarela teki ekan liigamaalinsa muistaakseni kaudella 91-92. Tietääkö kukaan mitä joukkuetta/veskaria vastaan? Pääkoppani uumenista kummittelee hatara muistikuva että olisin todistanut tuota maalia paikan päällä upouudessa Typhoonissa..
 
Matson78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voisiko joku viisas kertoa minulle,mikä/mitkä ovat lukon kannustuslaulut.
Eli maalilaulu ja jos on joku muu kannustuslaulu vielä,niin kertoisitteko.
Pieni väittely kaverin kanssa asiasta.!
 
Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Matson78 kirjoitti:
Voisiko joku viisas kertoa minulle,mikä/mitkä ovat lukon kannustuslaulut.
Eli maalilaulu ja jos on joku muu kannustuslaulu vielä,niin kertoisitteko.
Pieni väittely kaverin kanssa asiasta.!

Maalilauluna Lukolla on Europen The Final Countdown, joka alkaa nykyisin soimaan muutaman torventöräyksen jälkeen Lukon tehtyä maalin.

Lukkolauluista perinteisin ainakin meikäläiselle on tämä joka alkaa sanoilla "Nyt Äijänsuolle kansaa virtaa ihan solkenaan...". Muistan kappaleen jo vuodelta -88 jolloin 7-vuotiaana pojankloppina suuntasin ensimmäisen kerran tieni Äijänsuolle Lukon peliä katsomaan.
 
Locksmith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, BVB
Johto kirjoitti:
Lukkolauluista perinteisin ainakin meikäläiselle on tämä joka alkaa sanoilla "Nyt Äijänsuolle kansaa virtaa ihan solkenaan...".

Kyseessähän on Jukka Koiviston Lukko-laulu. http://www.yle.fi/levysto/firs2/kappale.php?Id=Lukko-laulu

Myöskin peleissä soi yleensä voitetun ottelun jälkeen voittolauluna Jukka Koiviston Nämäp poikki o vast
http://www.yle.fi/levysto/firs2/kappale.php?Id=N%E4m%E4p+poikki+o+vast

Sen lisäksi on myös kannustuslauluna pelissä tämä perinteinen "Lukko tekee kohta maalin...". Tämän esittäjää en kyllä tiedä.

Kun tuossa joulun tienoilla Raumalla ollessani Ramonaa satuin kuuntelemaan, taustalla soi joku uudempi? Lukko-aiheinen laulu, kun mainostettiin seuraavaa kotiottelua. Tämän esittäjä ja kappaleen nimi on täysin hukassa.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Locksmith kirjoitti:
Myöskin peleissä soi yleensä voitetun ottelun jälkeen voittolauluna Jukka Koiviston Nämäp poikki o vast
http://www.yle.fi/levysto/firs2/kappale.php?Id=N%E4m%E4p+poikki+o+vast

Kun tuossa joulun tienoilla Raumalla ollessani Ramonaa satuin kuuntelemaan, taustalla soi joku uudempi? Lukko-aiheinen laulu, kun mainostettiin seuraavaa kotiottelua. Tämän esittäjä ja kappaleen nimi on täysin hukassa.

"Nämäp poikki o vast" eli alunperin "Brankkorin marssi" on Bertil Blomqvistin kappale, Koivistolla ei sen kanssa luultavasti ole mitään tekemistä. Jollei sitten laulanut joskus ole.

Tuo Ramonasta kuulemasi laulunpätkä on pelien mainostamisessa käytetty iskevä kappale. "Lyödääs taas hommat lukkoon, vastustajan peli menee tukkoon..." jolla on vuosikausia mainostettu Ramonassa pelejä. Kuten tuossa viestiketjun edellisellä sivulla kirjoitin, niin aikoinani pistin Lukolle palautetta tästä että tehkää siitä kunnon laulu Lukolle, mutta eipä ole kukaan toimeen tarttunut. Sitä en tiedä kenen tekele tämä mainosbiisi on.

Jukka Koivistolla on uudempikin Lukkolaulu, tehty muistaakseni vuonna 1994 ja se alkaa sanoilla "On kentällä meno taas mahtavaa, sen Rauman Lukko aikaan saa, jauhaa kone sinikeltainen...".

Johnny92 tuossa edellisellä sivulla kyseli laulun sanoja, vielä en ole sen vertaa itsestäni irti saanut että kasetin olisin jostain komeron kätköstä penkonut mutta ehkä se tämän vuoden aikana tapahtuupi...
 
senilix

Jäsen
Tarkennetaan vielä sen verran, että Brankkormarssi on paljon Lukkoa vanhempi kappale. Lukko-sanat on tehnyt Bertil Blomqvist joskus 60-luvun alkupuolella mestaruuskauden jälkeen
 
walde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Colorado Avalanche
senilix kirjoitti:
Tarkennetaan vielä sen verran, että Brankkormarssi on paljon Lukkoa vanhempi kappale. Lukko-sanat on tehnyt Bertil Blomqvist joskus 60-luvun alkupuolella mestaruuskauden jälkeen

Lisätään tähän sen verran, että Lukon voittolaulu on tosiaan Brankkori-marssi, mutta tunnetaan myös nimellä Palokundlaiste veis ja Rauman giäliset sanat alkujaan Hj. Nortamon käsialaa. Alkuperäinen teos löytyy Hj. Nortamon Laulajapoika I-II -kirjasta, joka on julkaistu 1933.
 
Viimeksi muokattu:

Jakkara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mistä tuo pelipaitojen Kettu tulee?
Joukkueen nimi on kuitenkin Rauman Lukko.
Ennen paidoissa oli vanhan lukon kuva, miksi ei enää?

Pelicansilla on pelipaidassa pelikaanin kuva, joukkueen nimi onkin Lahden Pelicans.
Lukolla on pelipaidassa ketun kuvan, joukkueen nimi on Rauman Lukko.

Selityksiä Rauman Ketut?, kiitos.
 
Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jakkara kirjoitti:

Tämä taisi olla joskus ysikyt luvun puolenvälin jälkeen jolloin tuo logotrendeys pyyhkäisi yli suomen ja monen urheiluseuran paitoihin tuli jokin örkki tai mukamas joukkuetta kuvaava vauhdikas logo.

Eikös lukon peliä kuvattu kettumaisen juonikkaaksi ja jossain kellarissa oli joku täytetty kettukin olemassa.

Wanha lukko logo toki saisi tulla takaisin.
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pronger kirjoitti:

Kyllä se noin meni mitä Pronger tuossa kertoi. Kaudelle 1996-97 Lukko lanseerasi ensimmäistä kertaa kettulogon. Nykyinen pelkästään ketun päätä esittävä logo tuli vasta 2000-luvun puolella. Se, kuka tuon ketun aikanaan keksi Lukon tunnuselukaksi, ei ole minulla ainakaan ole tietoa.

EDIT: Onhan Lukon nykyisissäkin pelipaidoissa näykyvillä tuo vanha perinteinen Lukko-logo. Tosin melko pienenä jossain hihanvarressa, mutta on kuitenkin.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Eetu ketusta.

Silloinen toimitusjohtaja (-96) Timo Johansson ja markkinointipäällikkö Hannu Vanhatalo olivat idean taustalla. Tuo kettu on vain logo. Lukon virallinen tunnus on edelleen tuo lukkokuva.
 
RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olkku kirjoitti:
Eetu ketusta.

Silloinen toimitusjohtaja (-96) Timo Johansson ja markkinointipäällikkö Hannu Vanhatalo olivat idean taustalla. Tuo kettu on vain logo. Lukon virallinen tunnus on edelleen tuo lukkokuva.

Eikö Eetu tullut nimeksi vasta, kun tämä uudempi kettu esiteltiin?
 
Magz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pronger kirjoitti:
Tämä taisi olla joskus ysikyt luvun puolenvälin jälkeen jolloin tuo logotrendeys pyyhkäisi yli suomen ja monen urheiluseuran paitoihin tuli jokin örkki tai mukamas joukkuetta kuvaava vauhdikas logo.

Eikös lukon peliä kuvattu kettumaisen juonikkaaksi ja jossain kellarissa oli joku täytetty kettukin olemassa.

Wanha lukko logo toki saisi tulla takaisin.

Kyllä mielestäni voitaisiin jo luopua tuosta kettu logosta.
Toivoin että näin oltaisiin tehty juhlakaudeksi.

Pelkkä Lukko logo, eikä mitään kettua.
 
TD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Feran tytöt <3
Koko kettu-logohan oli pelkästään liigan mediaseksikkyyden parantamiseksi.
Samassa rytäkässä lähes kaikki joukkueet (ellei jopa kaikki?) parantelivat ja kyhäilivät kyseisiä logoja. Lienekö ollut jopa liigan toimesta pyyntö?

Vanha Lukko-logo olisi toden totta legendaarinen ja paras vaihtoehto, mutta jotenkin tuohon Eetuun olen jo hieman lämmennyt. Vanhempi "pelaaja"-kettu millä oli pelipaidassa Lukko-logo, ei ollut kovin hääppöinen, mutta karrikoidumpi Eetu on ihan jees.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös