Mainos

Viimeiset 9 ottelua, missä mennään?

  • 50 532
  • 155

Ikuri

Jäsen
Tolla jengillä pitäisi mennä nyt ainakin välieriin asti.

Todella pitäisi, mutta ei varmasti mennä. Jokerit on todella huono joukkue, tänäänkään siitä kuuluisasta takaa-ajosta kolmannen erän loppuun ei ollut hajuakaan. Muutenkin tuntui siltä, ettei kukaan katsomossa saati sitten kentällä uskonut tasoittavan maalin syntyyn. Nyt ollaan pohjalla ja syvällä, mutta onneksi tämäkin tehdään tässä organisaatiossa tyylikkäästi.

Odotan voimakaksikon esiinmarssia ja julkista anteeksipyyntöä faneilta jälleen kerran. Myönnän, että olin itsekin hetken onnenkukkuloilla, kun Nylander-sopimus julkistettiin. Odotin jotain suurta, odotin tunteita ja unelmien täyttymystä. Rahalla saatiin siis minunkin suupielet hetkeksi ylöspäin, kunnes todellisuus tuli ja kasvatti otsaani suuren suuren...
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Laitetaan tänne:

"Tämä on kuitenkin paljon isompi juttu, nämä ovat irrallisia asioita. On syitä ja on seurauksia. Nyt en niitä halua lähteä ruotimaan, vaan vasta sitten, kun on saatu pakettiin tämä kausi."
by Jortikka.

Jo tämän takia toivoisi että kausi päättyy mahdollisimman nopeasti. Jätkät hei, pari tappiota vielä peräkkäin niin päästään tästä kauhuelokuvasta eroon. Kiitos ja ädjö!
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
No niin, Jokerit ei petä koskaan. Kaksi kuuden pisteen peliä putkeen ja nolla pistettä. Lauantaina vastaan tulee taisteleva SaiPa, jolta tulee myös pataan, ellei ihmeitä ei pelaajien asenteessa tapahdu muutamassa päivässä.

Jokerien sijoitukset kaudesta 2005-06 lähtien: 11. 2. 4. 6. 11.?? Tällä hetkellä näyttää tosiaan siltä, että Jokerit pullahtaa yhdellä kaikkien aikojen kalleimmista rostereistaan taas kerran ulos kymmenen parhaan joukosta. Kerta olisi siis toinen neljän vuoden sisällä. Syyllisiä voidaan etsiä sitten kauden jälkeen, mutta on selvää, että ne ovat syvemmällä kuin pelaajistossa, pelitavassa tai valmennuksessa.
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Tällä joukkueella ja pelillä ei mennä yhtään mihinkään missään play-offeissa. Ihan sama fiilis kuin mitä oli Hanlon-kauden lopulla. Sitä melkein toivoo että hävitään nämä pari peliä nopeasti pois alta niin että tuota tänään kentällä ollutta joukkuetta ei tarvitsisi enää ikinä katsella. On siinä vaan niin perusteellista fanien ja itsensä päälle kusemista että vittu saatana.

Jos oiken hyvä munkki käy niin Jokerit voi saada jopa kotiedun sääleihin, mutta ottelunkin voittaminen siellä on yhtä todennäköistä kuin Jeesuksen toinen ja kolmas tuleminen saman viikon aikana.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Niin pitkään kuin on mahdollisuuksia niin ei myöskään pidä luovuttaa, paskaahan tuo Jokereiden peli on ja on ollut jo pidemmän aikaa mutta siitä huolimatta en toivoisi koskaan että Jokereiden kausi päättyy runkosarjaan tai että Jokerit häviäisi pelejä. Mitä vitun kannattamista tuo on, jotain gloryhunttausta ilmeisesti kun ei kestetä huonoja jaksoja. No joukkueen esitykset on lähes yhtä luokattomia kuin nämä eräiden luovuttajien kommentit täällä on.
 

Vemps

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks & Barca
Niin pitkään kuin on mahdollisuuksia niin ei myöskään pidä luovuttaa, paskaahan tuo Jokereiden peli on ja on ollut jo pidemmän aikaa mutta siitä huolimatta en toivoisi koskaan että Jokereiden kausi päättyy runkosarjaan tai että Jokerit häviäisi pelejä. Mitä vitun kannattamista tuo on, jotain gloryhunttausta ilmeisesti kun ei kestetä huonoja jaksoja. No joukkueen esitykset on lähes yhtä luokattomia kuin nämä eräiden luovuttajien kommentit täällä on.

Juuri näin! Nyt kaikki päät pois puskista ja lauantaina hallille kannustamaan ryhtiä tuoho jengiin!
 

Vemps

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks & Barca
Olisikohan nyt aika antaa viimeinen luotto Jokereille? Joku eteläpäätyyn kuuluva henkilö voisi ottaa kunnialleen laittaa sanan kiertämään, että nyt jättitifo viimeiseen runkosarjan kotiotteluun 20.3. Kalpaa vastaan, tai vaikkapa aiemmaksi (edellyttäen, ettei mahdoton eli säälipleijaritkin on valunut jo liian kauas..).
Näin antaisimme joukkueelle kannattajien luottamuksen, esimerkiksi teksti " Me luotamme!" tai jokin muu iskulause, varmasti sytyttää joukkueessa itseluottamuksen taas.
Anyone?
 

laredo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sipoon Wolf, Malaga, Barcelona, työväen ampujat
Kyllä nyt jo viimeistään näkyy vannoutuneimmallekin fanille missä mennään. Tää kausi oli sitten tässä. Jortsukin joutui hyvän alun jälkeen kylmien realiteettien eteen.

"Tämä on kuitenkin paljon isompi juttu, nämä ovat irrallisia asioita. On syitä ja on seurauksia. Nyt en niitä halua lähteä ruotimaan, vaan vasta sitten, kun on saatu pakettiin tämä kausi." by Jortikka.

Tästähän se on rivien välissä luettavissa, että pyyhe on jo heitetty kehiin. Virkamieskiekkokirous on niin syvällä organisaatiossa, ettei sen murtamiseen taida löytyä keinoja. Koko jaffalan aikana ainoana poikkeuksenaan Westerlund-Summasen aika.

Oikeastaan olen alkanut suhtautua Jokereiden räpistelyyn, kuten uskottoman puolison tapauksessa. Tarpeeksi monta kertaa kun on joutunut jo pettymään, ei oikein jaksa millään enää uskoa toisen kykyyn muuttua parempaan.

Tää kausi oli sitten tässä. Ensi kerralla toivottavasti uusin purjein. Jos saa vienon toiveen esittää, kenkää kaikille ja Summanen takaisin kehiin.
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Niin pitkään kuin on mahdollisuuksia niin ei myöskään pidä luovuttaa, paskaahan tuo Jokereiden peli on ja on ollut jo pidemmän aikaa mutta siitä huolimatta en toivoisi koskaan että Jokereiden kausi päättyy runkosarjaan tai että Jokerit häviäisi pelejä. Mitä vitun kannattamista tuo on, jotain gloryhunttausta ilmeisesti kun ei kestetä huonoja jaksoja. No joukkueen esitykset on lähes yhtä luokattomia kuin nämä eräiden luovuttajien kommentit täällä on.

Onhan se näinkin, totta.

Mutta... kun kuukaudesta toiseen luvataan suklaata ja muita herkkuja ja aina kuitenkin syötetään p-skaa, niin viisas ei enää mene vipuun. Vaikka kuinka itselleen väittää, että p--ka on hyvää niin EI SE OLE!

Ikuisesta Jokereiden kannattamisesta huolimatta ei ole mitään järkeä maksaa siitä että saa surkean fiiliksen. Kyllä meistä "luovuttajista" jokainen seuraa miten matseissa käy. Hallille tulo vain ei enää kiinnosta. Neljä tuntia aikaa ja muutama kymppi rahaa on ääliömäinen uhraus viihteestä, joka ei ole viihdettä vaan puhdasta kärsimystä. Haluatko Sinä maksaa oikeata rahaa kaudesta toiseen vain että saat masentua ja paskan fiiliksen? Minä en.

Huonoja jaksoja meistä kestää jokainen, ei epäillystäkään. Mutta useita peräkkäisiä huonoja vuosia ei kukaan halua olla rahoittamassa. Vuodesta toiseen Jokereihin tulee huimilla näytöillä olevia miljonääripelaajia, mutta aina saadaan loppuunpalaneita rahastajia - miehiä joita tulokset eivät voisi vähempää kiinnostaa. Hyvä palkka ja lyhyt kausi tuntuu olevan ainoa motiivi jäällä liukumiseen.

Verrataanpa tätä muuhun viihdeteollisuuteen. Kuinka monta kertaa haluat mennä katsomaan suosikkibändiäsi, jos äijät (tai muijat) tulee lavalle vetelee mitä sattuu? Eiköhän se yksi kerta riitä - sitkeimmille 2.

Lauantaina pitää tulla katsomaan Saipa-peli. Siinähän käytännössä on jo tuomionkellojen kumu - siis jos (kun) hävitään. Eilisen kaltaisella esityksellä ei ole mitään jakoa.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Laitetaan tänne:

"Tämä on kuitenkin paljon isompi juttu, nämä ovat irrallisia asioita. On syitä ja on seurauksia. Nyt en niitä halua lähteä ruotimaan, vaan vasta sitten, kun on saatu pakettiin tämä kausi."
by Jortikka.

Jo tämän takia toivoisi että kausi päättyy mahdollisimman nopeasti. Jätkät hei, pari tappiota vielä peräkkäin niin päästään tästä kauhuelokuvasta eroon. Kiitos ja ädjö!

Kyllä eilinen peli näytti sen ja sitten vielä kun saa lukea tuollaisen lausunnon, että pyyhe on heitetty kehään. Ei mahda mitään.

Joukkue vaikuttaa hengettömältä, tiedä sitten onko jokin myrkyttänyt hengen vai onko liian pitkä paineen alla pelaaminen saanut joukkueen vaisuksi.

Paskaa oli ja tässä on enää niin vähän aikaa, että ihmeisiin en usko. Makisimi suoritus tällä hetkellä on päästä sääleihin ja niissä tippuminen. Ennen Battaglian ja Nylanderin tuloa ja vähän näiden pelaajien tulon jälkeenkin uskoin että Jokerit on sijoilla 1-4 siis play-offien jälkeen. Toiset parantaa ja toiset menee alamäkeen. Inhottava kausi näin fanin näkökulmasta, kun aluksi kaikki menee ennakko-odotusten jälkeen päin v****a ja sen jälkeen tulee nousu kohti kärkipäätä ja sen jälkeen fanit lytätään suahan - kuin draamankaaret, mutta niiden pitäs olla toisinpäin, jotta saisi elokuvalle onnellisen lopun.
 

Sape28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noniin, toinen tärkeä ottelu peräkkäin ja nolla pistettä. Eiköhän se jätkät ollu siinä, ei jaksa enää. Ei päästy tällä kaudella edes sääliplayoffeihin.

Hyvää kesälomaa kaikilla ja ensi kaudella uudestaan - viisaampina jne eikös?

Juuri näin. Eikä noilla esityksillä ole mitään asiaa edes sääleihin, niin hirveetä PASKAA peli on just nyt. Ei edes jaksa vituttaa enää, tähän on niin tottunu jo.
 

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
No mutta jos haetaan eilisestä pelistä niitä positiivisia asioita:
-
-
-

Ja sitten taas huomenna uutta matoa maalaisten koukkuun.

Hengetön porukka, jonka jokainen osa-alue on pettänyt nyt pahasti. Veskari sekoilee, pakit ovat lähes joka mies täysin pihalla pelistä ja hyökkääjät yrittävät vippejä päätyyn kun muuhun ei kyetä. Onneksi valmentaja yrittää availla solmuja vittuilemalla niin mediassa kuin varmasti kopissakin.
 

Kipelov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiovan fasistijuntta
Ikuisesta Jokereiden kannattamisesta huolimatta ei ole mitään järkeä maksaa siitä että saa surkean fiiliksen. Kyllä meistä "luovuttajista" jokainen seuraa miten matseissa käy. Hallille tulo vain ei enää kiinnosta. Neljä tuntia aikaa ja muutama kymppi rahaa on ääliömäinen uhraus viihteestä, joka ei ole viihdettä vaan puhdasta kärsimystä. Haluatko Sinä maksaa oikeata rahaa kaudesta toiseen vain että saat masentua ja paskan fiiliksen? Minä en.

Todella osuvasti sanottu. Eillisessä "pelissä" kävi moneen otteeseen mielessä, etten halua enää ikinä kausikorttia. Surffaus oli täysin hengetöntä ja munatonta, ja Tapparan tehdessä maaleja en tuntenut yhtään mitään. Turha mussuttaa ettei ole jokerisydäntä jne.; siitä huolimatta mitä jumbotronilla lukee ja millaista logoa paidassa on, tuo joukkue ei ole Jokerit. Oikeastaan tekisi mieli sanoa, ettei ole oikein ollutkaan Ilmalaan muuton jälkeen. Toisaalta ehkä kyse onkin juuri siitä - joukkue on nimenomaan Jokerit, mutta Jokerien olemus on muutettu totaalisesti. 2000-luvun jokerikiekko tarkoittaa ihan oikeasti tyhjää kirkkotunnelmaista hallia, pissa på IFK -meininkiä, HMV-surffailua, ylihintaisia ja epäonnistuneita pelaajahankintoja, omien junnujen päälle sylkemistä, takinkääntämistä, organisaation strategiamuutoksia vuoden välein. Lyhyesti sanottuna joukkueesta on tullut kaiken sen ruumiillistuma, mitä nuorena jääkiekossa halveksin. Tosiaan ajatus siitä, että tuhlaisin ensi syksynäkin jotain tiistai-iltojani valuakseni halliin haukottelemaan jonkin SaiPa-väännön tahdissa, tuntuu tässä vaiheessa lähinnä kuvottavalta. Tuossa perseilyssä ei ole mitään, mihin samaistua.

On itsestään selvää, etteivät 90-luvun kultaiset ajat jne palaa, mutta rajansa paskallakin, saatana. "SM-liiga, maailman toisiksi paras kiekkoliiga!". Morjens.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jokainen tietenkin kannattaa tavallaan, minä maksoin eilen kaksi pleijarikausaria. Voi olla että saan toisen kerran pleijarikausarin josta ei tulla pelaamaan peliäkään mutta minä haluan uskoa edelleen että tämä porukka hoitaa itsensä säälipleijareihin. Ja meinaan olla paikalla, kävi miten kävi.

Ja mitä muuta kuin gloryhuntausta tuo on hypätä veneestä nyt kun on vaikeaa? Ja jos tuota suosikkibändi vertausta käytetään niin se on suosikkina siksi että se musiikki on minusta hyvää, jos sen uusi musiikki ei miellytä minua niin eihän se enää ole sitten suosikkibändini. Ja musiikissa minulla voi olla monta suosikkia samaan aikaan, kuunnellessani Shakiraa en kuitenkaan ainakaan omassa mielessäni ns petä Rammsteinia jne. Jääkiekossa tuo tarkoittaisi sitä että vaihtaisin suosikkiani aina sen mukaan minkä joukkueen peli on minusta parasta, näinhän ei käy vaan se suosikki on ja pysyy.

Lauantaina on uusi tilaisuus kääntää kelkka ja siinä on vastassa samoista sijoista kamppaileva SaiPa, sillä varmaan on tulossa Areenaan kannattajiakin vaikka se joukkue on käytännössä rämpinyt melkein aina, meillä on sentään ollut asiat aikalailla paremmin vaikkei ne toivotun hyvin ole täälläkään sujuneet.
 

Kipelov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiovan fasistijuntta
Ja mitä muuta kuin gloryhuntausta tuo on hypätä veneestä nyt kun on vaikeaa?

Nämä bändivertaukset ovat vähän ontuvia, mutta kokeillaan. Olivatko ne Metallican fanit gloryhuntereita, jotka käänsivät bändille farkkuliivinsä sen muutettua radikaalisti tyyliään Black Albumilla ja Loadilla? Eivät - heitä ei kiinnostanut bändin menestys paskan vertaa, vaan olivat tottuneet kuulemaan bändiltä sellaista musiikkia, josta pitivät. Tekemisen laatu ja sisältö olivat yhtäkkiä kaikkea muuta kuin mitä bändiltä haluttiin kuulla ja nähdä. Sitten fanit odottelivat vuosikausia bändin tekevän korjaavia askeleita mutta saivat aina vain uudelleen näpeilleen uudelleen muotoillun ulosteen kuten sinfoniahössötysten ja St Angereiden muodossa. Musiikissa voi tosiaan olla helposti useita suosikkeja, kiekossa on erilaisen kilpailuasetelman vuoksi toisin, joten joukkueen vaihtamista todennäköisempää on se, että mielenkiinto koko lajia kohtaan näivettyy.

Itsehän pidän Loadista kovastikin, mutta se ei kuulu tähän topiciin.
 

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Ja mitä muuta kuin gloryhuntausta tuo on hypätä veneestä nyt kun on vaikeaa?
Erään kuuluisan nuoren sanoin: IME PARSAA! :)

Nykyisin Jokerinuttua Areenalla pitävät pelurit ovat hypänneet osin veneestä tai ainakin jakautuneet muutamaan pikku purtiloon. Tuo eilenkin meitä viihdyttänyt ryhmä ei ole joukkue, joilla kaikilla olisi sama päämäärä. Tämä kausi on kustu erilaisin tapahtumien yhteissummana eikä tätä pelasta enää mikään. Parempi se on lopettaa ajoissa, kuin kituuttaa vielä tovi. Eilisen pelin nähneenä joukkueessa on aivan liikaa solmuja aukaistavana, jotta tuosta enää mitään syntyy.

Jokereita ei jätetä koskaan. Tämä kausi on paria peliä vaille paketissa ja hyvä niin. Kauden päätteeksi vaihdetaan 10-15 peluria ja yritetään ensi kaudella olla jälleen Jokereita.

Loppukausi menee meikäläisellä juniorikiekkoilun parissa pikku G-junnuista aina A:n taisteluihin asti. Ilon kautta nuoret! Gloryhunttaus on alkanut.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Loppukausi menee meikäläisellä juniorikiekkoilun parissa pikku G-junnuista aina A:n taisteluihin asti. Ilon kautta nuoret! Gloryhunttaus on alkanut.

Toivottavasti edes joku niistä menestyy niin et hylkää niitäkin. Onnea valitsemallasi tiellä. Ja onnea sekä menestystä junnuporukoille.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ja mitä muuta kuin gloryhuntausta tuo on hypätä veneestä nyt kun on vaikeaa?

Hah, koko kausi on ollut sellaista paskaa että oksat pois. Säälin niitä ihmisiä, jotka ovat kausikortit menneet ostamaan ja joutuneet katsomoon tuollaista paskaa kohta 58 ottelun verran. Kaiken piti mennä hyvin.

Toki sinne mahtuu se Tuhkimotaru, kun Jortikka tuli puikkoihin ja hetken näytti hyvältä, mutta eipä näytä enää: samaa paskaa, eri valmentaja.

Ei sillä, hienoa että on ihmisiä jotka ostavat kausikortteja ja jaksavat kannattaa joukkuetta joka ei anna parastaan joka ilta. Itselläni on ainakin sellainen tunne, että rahoilleni en ole saanut vastinetta, ainoastaan oluen muodossa erätauoilla, joista joutuu erikseen maksaa.

Vaikka eilen kirjoittelin, että olisi parempi jos ei päästäisi jatkoon, niin kyllä sitä tietysti toivoo että jatkoon päästään, sillä maailma on täynnä ihmeitä. Mutta katsomoon en taida raahautua tällä kaudella enää, ehkä sitten niissä tärkeissä peleissä, jos sinne päästään... (lue: sääliplayoffit).
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Hyvä Yki. Juuri tuota tarkoitin.

Ilmeisesti kirjoitin aiemmin epäselvästi, kun Flint hukkasi juttuni punaisen langan täysin. En todellakaan tarkoittanut, että joukkue hylätään/vaihdetaan toiseen jne. Näin vanha koira ei uusia temppuja opi eli Jokerit se on loppuunasti. Kyse oli siitä, että tuollaisesta "viihteestä" maksaminen ei enää kiinnosta. Ei luulisi millään joukkueella olevan varaa moiseen paskaan.

Bändivertaus tarkoitti sitä, että vaikka kuinka diggaa jonkun musaa ja levyjä, niin paskoihin konsertteihin ei montaa kertaa tuppaudu. Itselleni se realisoitui Rushin kohdalla. Levyt ovat edelleen hyviä, mutta ikinä en enää omilla rahoillani bändin keikalle tuppaudu.

No, Sinulle Flint, voin kertoa, että huomenna tulen kuin tulenkin katsomaan Areenalle kuinka kelkka kääntyy ja paskasta tulee kultaa!
 

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Toivottavasti edes joku niistä menestyy niin et hylkää niitäkin. Onnea valitsemallasi tiellä. Ja onnea sekä menestystä junnuporukoille.
Luetunymmärtäminen on ollut sulle yleensä aina vaikeaa. Älä toki minusta huolehdi, sillä mä pärjään mainiosti. Toivottavasti tosiaan junnutkin.

Ilmeisesti kirjoitin aiemmin epäselvästi, kun Flint hukkasi juttuni punaisen langan täysin...
sitä on liikkeellä
 
Viimeksi muokattu:

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika surullinen kuva jäi eilisestä Tappara-pelistä, vaikka sitä välillä johdettiinkin. Puolustus oli heti alusta lähtien niin pihalla merkkausten ym. kanssa, että siinä jo näki että omissa tulee helähtämään. Riksmankin oikeastaan todella pieni syyllinen jos jätetään viimeinen maali huomioimatta. Tasakentällisin Tappara vei koko peliä varsin selvästi. En tiedä Tapparan tappioputken ajan esityksistä, mutta ainakin eilen huomasi että heillä on pelin perusta paremmin kunnossa vaikka olivatkin pariin kertaan tappiolla. Jokerit sai maalinsa parista Säterin mokasta ja hieman tuurillakin, itse luotuja hyviä maalipaikkoja todella vähän. Varsinkin tuo ykköskentällinen (Bremberg, Hentunen..) ei saanut tasakentällisin mitään aikaan. Janne Hauhtonen oli itse asiassa asenteellisesti parhaita jokeripelaajia eilen.
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huomenna alkaa sitten Jokerien pudotuspelit, nimittäin ensimmäinen paras seitsemästä -sarja. Kärjistetysti voidaan sanoa, että näistä otteluista enemmän voittoja kuin tappioita => olemme jatkossa, kun taas enemmän tappioita kuin voittoja => kesälomille.

Totta kai myös se merkitsee kenet voitetaan ja kenelle hävitään, mutta kärjistetysti näin.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Huomenna alkaa sitten Jokerien pudotuspelit, nimittäin ensimmäinen paras seitsemästä -sarja.
Tänään siis toinen peli tästä sarjasta. Kumman aikasin tänä vuonna pleijarit. Itse luulen, että murskavoittohan sieltä Lahdesta tulee. Pleijareissahan, paras seitsemästä-sarjaa kun tässä pelataan, on tämä liigan paras rosteri parhaimmillaan. Kaikkihan olimme jo vakuuttuneita asiasta silloin, kun omat pojat projektin kotimaiset tähtipelaajat esiteltiin kansainvälisesti menestyneimmän valmentajan kanssa Hakaniemen torilla. Kun siihen päälle on vielä lisätty kalliimmat ja kokemusta enemmän omaavat pelaajat, kuin vaikkapa koko SaiPan pelaajapaletti, on aika mahotonta, että kannua jokin muu nostelisi. Mutta peli kerrallaan, toki.
 

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvää vahingoniloa ilman mitään yritystä tuoda panosta ketjun keskusteluun. :)

Nopeasti ne tilanteet vaihtuu. Pari matsia sitten kiikareissa oli säälärien välttäminen, nyt tavoitteena lähinnä niihin pääsy. Aivan uskomattoman ristiin on pelattu sarjan keskivaiheilla ja häntäpäässä, kun Jokeritkaan eivät ole tuon kauempana paikasta auringossa, vaikka viimeisistä 10 ottelusta taitaa olla tilillä 2 voittoa? Jokainen jäljellä oleva peli on tärkeä, enkä tiedä, kannattaako mitään otteluista nostaa jalustalle, mutta kyllä tänään on taas sellainen matsi, että huh huh jos tappio tulee, tukalaksi käy oltavat. Voitto hilaisi meidät kohti suurta unelmaa, että kausi jatkuisi vielä runkosarjan jälkeenkin. :)
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tein tuossa itselleni excelin johonka laitoin
Tälläiset joukkueet
maalisuhde (nyt), pisteet nyt, arvio pisteet,
Jokerit -7, 72, 78
Ässät -13, 69, 72
Saipa -14, 72, 78
Blues -13, 73, 76
TPS -4, 79, 88
Kärpät -9, 76, 82
Tappara -5, 76, 79

Päädyin sellaseen, että jos joukkueet pelaavat normaalilla tasollaan eivätkä veny uskomattomiin voittoihin, niin Jokereille pitäisi riittää ainoastaan 2 voittoa. Mutta jos Joukkeet pelaavat niin että voittavat Jokereiden kannalta kaikki pelinsä niin jopa 4 voitolla joudumme mahdollisesti, mutta kuitenkin hyvin epätodennäköisesti maalisuhdevertailuun. 6 sakkkiin todennäköisesti menee TPS, Tapparallakin on saumansa sinne, kun Kärppien sauman uskon menneen jo. Ulos jäisivät Ilves Pelicans Blues ja Ässät. Ja Jokerit löytynee sijalta 9 saaden vastaansa ehkäpä inhottavimman joukkueen sääleissä eli Tapparan, itselleni kelpaisi tuosta porukasta vastustajaksi sääleihin Kärpät.


Blues-Jokerit on ehkäpä loppukauden tärkein peli ainakin runkosarjassa.
Jokerit-TPS toiseksi tärkein peli

muista tulevat pisteet ovat sitten plussaa, mutta nuo pelit lasken pakkovoitoiksi.

Seurataan tilannetta pelikerrallaan, kun tilanteet vaihtelevat kierroskierrokselta paljonkin, ja jos menee jännäksi kannattaa alkaa seuraamaan maalisuhteita, tällä hetkellä päävastustajilla sääleihin on onneksi jonkun verran enemmän pakkasella tuo kuin meillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös