Mainos

Viihdytkö tällä hetkellä HIFK:n peleissä?

  • 18 107
  • 85

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Laitetaan kissa pöydälle ja kysytään yhtä, mutta ainakin minusta mielenkiintoista asiaa: Viihdytkö tällä hetkellä IFKn peleissä?

Itse muutin syksyllä yli tunnin matkan päähän nordikselta ja vain kerran olen täältä lähtenyt katsomaan IFKn peliä paikanpäälle. Silloinkin koko paluumatkan kiroilin itsekseni kun matsi (HIFK-SaiPa 1-3, Hagmanin muisto-ottelu) oli ihan järkyttävää kuraa. Toki matsitapahtumaan on minulle muutakin kuin pelkkää matsin seuraamista, matseissa tulee tavattua ystäviä ja kavereita joita tulee nähtyä useimmiten vain hallilla. Mutta kaikista hienoista ihmisistä mitä hallilla näkee niin jos peli on paskaa niin kyllä se vituttaa koko paluumatkan kotiin.

Onneksi on Ruutu+ keksitty niin voi katsoa ja mököttää kotona katsoen IFKn taaperrusta. Pari kertaa tällä kaudella on tullut vastaan tilanne että laitan telkkarin kiinni kesken matsin, sen verta on vituttanut IFKn pelaaminen.

Moni voi sanoa että "hei, me ollaan viidentenä sarjassa, mitä sä valitat?" mutta ei tuota IFKn peliä kovin nautinnollista ole katsoa. Tai en ainakaan minä ole kovin paljoa nauttinut. Mites muut, nautitteko paljon IFKn pelistä?
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Laitetaan kissa pöydälle ja kysytään yhtä, mutta ainakin minusta mielenkiintoista asiaa: Viihdytkö tällä hetkellä IFKn peleissä?

Itse muutin syksyllä yli tunnin matkan päähän nordikselta ja vain kerran olen täältä lähtenyt katsomaan IFKn peliä paikanpäälle. Silloinkin koko paluumatkan kiroilin itsekseni kun matsi (HIFK-SaiPa 1-3, Hagmanin muisto-ottelu) oli ihan järkyttävää kuraa. Toki matsitapahtumaan on minulle muutakin kuin pelkkää matsin seuraamista, matseissa tulee tavattua ystäviä ja kavereita joita tulee nähtyä useimmiten vain hallilla. Mutta kaikista hienoista ihmisistä mitä hallilla näkee niin jos peli on paskaa niin kyllä se vituttaa koko paluumatkan kotiin.

Onneksi on Ruutu+ keksitty niin voi katsoa ja mököttää kotona katsoen IFKn taaperrusta. Pari kertaa tällä kaudella on tullut vastaan tilanne että laitan telkkarin kiinni kesken matsin, sen verta on vituttanut IFKn pelaaminen.

Moni voi sanoa että "hei, me ollaan viidentenä sarjassa, mitä sä valitat?" mutta ei tuota IFKn peliä kovin nautinnollista ole katsoa. Tai en ainakaan minä ole kovin paljoa nauttinut. Mites muut, nautitteko paljon IFKn pelistä?

Loistava avaus ja tämä on hyvinkin ajankohtainen aihe, jota lukee toivon mukaan mahdollisimman moni. Oma tilanteeni on seuraava: pelejä jää väliin todella paljon tällä hetkellä, enemmän kuin ikinä (kausikortti vuodesta 1985). Syyt ovat välillä täysin perusteltuja ja aiheellisia (perhe, työt, matkat, terveys) mutta suuri syy on myös se tosiasia, että en kotiin jäädessäni kaipaa ollenkaan hallille. Todella huolestuttava piirre. Hallille menen puoliväkisin ja kotiin kulkiessani ajattelen että eipä ollut käynnin arvoinen tapahtuma.

Tällä hetkellä en viihdy IFK:n peleissä, kokonaisuus (peli, tunnelma, tapahtuma, odotukset, intohimo, hintalaatusuhde) ei ole sitä mitä kaipaan.
 

redzel777

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen käynyt tällä kaudella kahdessa kotipelissä ja molemmilla kerroilla päällimäinen tunne kotiin lähtiessä on vitutus. Peli on niin aneemista, että vituttaa katsoa sitä. Kotona ja töissä on tullut katsottua Ruudun kautta, mutta viimeisimmän pelin jälkeen lopetin senkin tilauksen.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallille mennään nauttimaan ja hakemaan elämyksiä.

Ruutu ollut vähenevässä käytössä tällä kaudella. Netflix+muu tekeminen on mieluisampaa. Ikävää mutta näin se vain on. Palaan hallille heti kun tuo alkupään lause toteutuu. Enkä edes häpeä sanoa sitä. Minsi hitossa pitäisi maksaa jos 'ei edes kiihotu'?
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Yhden matsin olen käynyt katsomassa tällä kaudella, kyseessä oli IFK - Sport ja tulos oli 1-0 rankkareiden jälkeen, kyseessä oli kenties elämäni tylsin matsi sillä matsissa ei tapahtunut yhtään mitään, ei mitään! Hallilla ei meinaa olla edes tunnelmaa, missä viime kaudella playoffeissa näyttäytynyt tunnelma on? Se kannustus mikä silloin sieltä päädystä lähti niin korvaisi jo paljon paskoja peliesityksiä, mutta kun sitäkään ei ole kuin ihan satunnaisesti. Miksi?

Myös itse Liiga kusee muroihin tässä, naurettavat pelikiellot ja tuomarilinjat pilaavat tätä hienoa lajia kotimaassa. Generousin ja Bulmerin pelikiellot oli aivan täysi vitsi ja aivan liikaa sallitaan koukkumista, repimistä ja estämistä.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pari CHL-peliä, pari Liigan kotimatsia ja Ulkojäät on käyty katsomassa tällä kaudella eikä noista jäänyt juuri mitään käteen, pl. ulkojäät joissa itse tapahtuma oli oikein mukava. Toista kautta peräkkäin en jaksanut hommata runkosarjaan edes kausaria, kun tiesin jo etukäteen, ettei kiinnosta tarpeeksi ja yli puolet peleistä jäisi varmaan näkemättä paikan päällä. Pleijareihin toki ostan aina kausarin, sillä panokset ovat ihan eri luokkaa ja sen takia pelin viihdyttävyys on väkisinkin hyvä, vaikka taso olisikin paskaa. Telkkarin kautta toki pyrin katsomaan kaikki pelit runkosarjastakin.

Eli joo, voisi sanoa etten enää viihdy IFK:n peleissä runkosarjassa. Liian kliinistä meininkiä, joukkueessa ei ole tarpeeksi kiinnostavia pelaajia, liian vähän ylilyöntejä, otteluiden tunnelma täyttä kuraa verrattuna futikseen, runkosarja on liian pitkä, Stögön pelitapa ei ole viihdyttävä vaikka menestystä sillä on tullutkin... kyllähän näitä syitä löytyy. Oikeastaan kevät -11 ja SM- sekä MM-kullat olivat se kliimaksi, jonka jälkeen kausi kaudelta kiinnostus on vain laskenut. Ei pelkästään IFK:hon, vaan lätkään ylipäänsä. Esim NHL:ää tulee seurattua vain koosteista ja kuluvia U20-kisoja olen katsonut kokonaista kaksi erää. Futis on vienyt jo vuosia sitten minulla sen ykköslajin paikan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kävin syksyn aikana Nordiksella kerran tai kaksi, ja silloinkin pelattiin champions liigaa. Kotimaista Lügaa en ole vielä tällä kaudella hallilla seurannut. Toisinaan tekisi mieli lähteä matsiin, mutta mitään suurta intohimoa siihen ei ole, kun peliesitykset on mitä on. Jos tulisi edes voittoja, niin tylsääkin peliä voisi käydä katsomassa, mutta tylsä peli ja suuri kotitappion todennäköisyys -> käytän rahat johonkin toiseen tarkoitukseen.

Ilmeisesti en siis viihdy.
 

Stigu

Jäsen
Itsellä ensimmäinen kausi, kun en ole käynyt hallilla kertaakaan. Olen muutaman kerran ollut menossa, mutta todennut, että jos oma panokseni matsille (kotoa lähtö, ajaminen hallille, parkkipaikan etsiminen, lipun maksaminen, jonottaminen, 2 tuntia paskan seuraaminen, jne) on suurempi kuin jengin panos matsille, saa jengi tulla mieluummin meikäläisen kotiin (ATK:n kautta). Olen tainnut aloittaa ruudusta about 90% matseista, mutta olen jaksanut katsoa loppuun 4 tai 5 matsia.

Löysin monta vuotta sitten MMA:n ja erityisesti UFC;n, mutta tämä kausi on ollut selkeä läpimurtokausi sen suhteen, että diggaan nyt ensimmäistä kertaa jostain toisesta urheilulajista enemmän, kuin lätkästä. En ole vielä nähnyt yhtään vapaaottelumatsia, jossa ottelijat olisivat otelleet virkamiesmäisesti, poissaolevasti, puolella teholla, tai siten että esim. puolustavat itseään, mutta eivät hyökkää. Tai hyökätessään lyövät aina ohi, vain sen takia että treeneissä ei ole harjoiteltu päähän/kroppaan lyömistä.

Lätkästä on kaiken kaikkiaan jäänyt taka-alalle se tärkein elementti eli kamppailu, ja tilalle on tullut taktiikka, virkamiesmäisyys ja kliinisyys. Lätkäskenen sisällä IFK:lle on käynyt Törmäsen kikkailukiekossa vieläkin huonommin: Jengi on Liigan sisällä nyt todellinen keskivertojoukkue, harmaampaa joukkuetta on vaikea nimetä.

IFK:ta seuraan, mutta voitot tai tappiot eivät enää tunnu oikeastaan missään. En voi sanoa, että matsien katsominen olisi (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) varsinaisesti viihdettä, se on oikeastaan 48-vuotita vanha tapa josta on vaikea päästä eroon.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nopea vastaus! Ei vastaa enää millään tavalla hinta-laatu suhteessa. Jotain on mennyt pahasti pieleen... IFK-matsiliput näyttää tällä hetkellä lähinnä vitsiltä, kun ovat niin kalliita, otin 3kk Ruudun... hei me päästään vieraisiin bilettämään samalla hinnalla matkat mukaan lukien kuin kotimatsin hinta!?
Ymmärrän tuskan, että maaleja ei tule ja kotona kontataan... mut uusien pelaajien osto ei ole vastaus tähän! Materiaali riittää, valmennus riittää... vika on tasan meidän omien pelaajien korvien välissä! Onko sulla A) varaa olla edari(kaikki tietää mitä tarkoittaa, sija 5. hei!)? B) Onko sulla yleensäkään varaa vetää valvomista aamu neljään vaikka et joisi?(en tiedä kuinka pitkään oli jatkot) C) Onko sulla yleensä yhtään varaa olla antamatta kaikkeasi sun omalle jengille???? Kysyn vain.... jos tulit palkan takia tänne, tuu tekee sen eteen jotain!
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä hommasta on hohto mennyt. Kaikki ei ole IFK:n vika, myös liiga on vuosikausien huonojen päätösten sarjalla ajanut homman siihen ettei enää oikein jaksa kiinnostaa. Vaikea ymmärtää miten IFK:n lätkämatsit ovat joskus aikanaan olleet niin tärkeitä ettei niitä aina edes uskaltanut katsoa (tappion pelossa). Nyt ei vaan enää jaksa. Muistan kun jokunen vuosi sitten ensimmäistä kertaa unohdin että illalla oli peli. Se oli todella outo fiilis kun niin ei ollut käynyt 20-25 vuoteen kertaakaan. Nyt ei ole mitään hajua koska seuraava peli on, onko se kotona vai vieraissa ja kuka siellä on vastassa. Kausikorttia ei ole enää mutta kauden alla oli ajatuksena käydä hallilla suht usein irtolipuilla. Eipä ole tullut käytyä enkä usko että tätä Törmäsen IFK:ta enää tulenkaan katsomaan. Paljon täytyy tapahtua että hallille raahautuisin. Onneksi fudiskauden alkuun on enää reilut kolme kuukautta.
 

Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
Oli aika kun harmitti jokainen missattu himamatsi paikanpäällä. Aika muuttuu ja tällä kaudella on jo päästy siihen, ettei tule aina katsottua Ruutu+:ssastakaan matsia, kun on jotain muuta tekemistä. Aika, ihminen ja peli muuttuu mutta väitän, että eniten on muuttunut peli. Ennen rapatessa roiskui ja vaikkei kulkenut, niin ainakin yleisöllä oli hauskaa. Matseissa viihtyi.

Nyt puhallellaan muniin ja etenkin tällä kaudella peli on ollut huonoa, tylsää ja vähämaalista -> melko just ei sitä, mitä hyvältä lätkältä odottaa. Sanoisin, ettei se tuosta tule kovin nopeasti muuttumaan, mutta jos uusi sukupolvi tämän hyväksyy, menkööt. Minä katson matseja miten kuten katson, mutta valitettavasti en viihdy HIFK:n parissa samalla tavalla kuin ennen.
 

N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Pari kertaa oon käynyt Nordiksella tällä kaudella, ja molemmista matseista on tullut tappio. Keväällä palataan asiaan, kun yksittäisen ottelun panos ja jännitys korreloi lipun hintaa, ja kahteen puoleen tuntiin mahtuu viihdettä enemmän kuin nykyinen n. minuutin verran.

Se toki on mainittava, että moni frendi käy hallilla (matsi)illasta toiseen. Nämä samaiset frendit ovat niitä, jotka vaativat Törmäsen potkuja, puhuvat hävitystä kaudesta ja kiukuttelevat joukkueen huonoja otteita ja motivaatiota. Ilmainen vinkki: jätä matsi tai kymmenen väliin. Lakkaa kusettamasta itseäsi jonninjoutavalla 'elinkautis'-skeidalla. Matsit näkee halvemmalla himassa, bisse on kaupan hinnoissa, telkkarin saa tarvittaessa kiinni, etc. Kukaan ei kyseenalaista sinua kannattajana, mikäli et ihan jokaista tiistai-illan jukuripeliä olekaan paikan päällä katsomassa.

Tai no, jos ihan totta puhutaan, tehkää mitä lystäätte. Niin teen minäkin.
 

tomechkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viimeiset HPK ja TPS pelit oli ihan viihdyttäviä vaikka turpaan tulikin. Mutta täytyy sanoa, että on tää stögönlätkä aivan hemmetin tylsää. Ainakin näin huonoimmillaan.
Syytän taas valmennusta, sillä jengistä löytyy kyllä viihdyttäviä pelaajia tai sitä ne on ainakin ennen olleet. On kovuutta, on taitoa, on muutama tuleva stara ja silti valmennus saa harvasta pelaajasta mitään irti.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
No tänään pitäisi olla viihdettä tarjolla Porissa. Yleisöä on viikkopeliksi varmasti paljon, IFK tuntuu aina kiinnostavan Porissa ja harvoin "punaisten" kohtaaminen ihan pelkkä kylmä tylsä läpsyttely on, vaikkei tietysti mitään hulabaloota ole näillä rostereilla luvassakaan.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Zeta03, toivottavasti.

Kun nyt se (kallis) kausari on hankittu niiin kyllähän siellä yritetään käydä, tosin kynnys jäädä kotiin on aika matalalla tällä hetkellä. Jos vähänkin saa jonkun pienen tekosyyn niin tulee jäätyä pois, kun on jotain "parempaa" tekemistä. Peli on tosiaankin ollut kaikkea muuta kuin viihdyttävää, paikoitellen todella tylsää, ja kyllä se vituttaa katsoa kun väännetään jotain 1-1 tuloksia himassa ja sit hävitään vielä jatkoilla. Kyllähän tätä tylsää läpsyttelyä katselisi jos tulisi niitä maaleja ja voittoja, mutta nyt ei tule kumpaakaan.

Sitä en tiedä onko huhut totta että siellä pelaajat viihtyy yöelämässä turhankin paljon, toivottavasti ei, kyllä tuolla tasolla pitäisi olla jo aika itsestään selvää että se vaikuttaa omaan tekemiseen. Jos miettii itseäkin, että tarttis jossain kamalassa darrassa lähteä aamutreeneihin, niin ei kyllä tulis yhtään mitään.
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Kysymys, jota kukaan ei uskalla esittää, koska pelkää vastauksen olevan juuri yllä luettua. HIFK ei ole oma joukkueeni, mutta Kerhon ja Pelicansin vierasmatseissa on Nordiksella kiva käydä. Mielestäni se oheistunnelma on hyvä. Yleisöä on tuplat maakuntiin verrattuna ja hallin puitteet miellyttävät ainakin omaa silmää.

Aika paljon tuntuu joukkueen menestys vaikuttavan mielipiteisiin ja veikkaan vastausten olevan aivan erilaisia, jos HIFK olisi esim. runkkariykkösenä. Tästä huolimatta viihdyn Nordiksella, vaikka omat kotiseurat eivät kykenisi punanuttuja haastamaankaan - aina ollaan haastajina.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kyllä viihdyn vaikka pelit menee miten menee. Penkkiurheilu on rankka laji kun aina kaikki ei suju kuten haluaisi. Eihän tuolla juuri viihdearvoa ole tarjoiltu ja ymmärrän kyllä niitäkin joille on jo touhu esim. kuluvan kauden osalta riittänyt. Kuitenkin valtakunnan kalleimmista seurajoukkueen ottelulipuista maksajien näkökulmasta katsottuna kyse.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kysymys, jota kukaan ei uskalla esittää, koska pelkää vastauksen olevan juuri yllä luettua. HIFK ei ole oma joukkueeni, mutta Kerhon ja Pelicansin vierasmatseissa on Nordiksella kiva käydä. Mielestäni se oheistunnelma on hyvä. Yleisöä on tuplat maakuntiin verrattuna ja hallin puitteet miellyttävät ainakin omaa silmää.

Aika paljon tuntuu joukkueen menestys vaikuttavan mielipiteisiin ja veikkaan vastausten olevan aivan erilaisia, jos HIFK olisi esim. runkkariykkösenä. Tästä huolimatta viihdyn Nordiksella, vaikka omat kotiseurat eivät kykenisi punanuttuja haastamaankaan - aina ollaan haastajina.

Nyt meininki on aikalailla käänteinen. Viimekaudella IFK oli useimmiten se, joka pelasi vahvasti pelin loppupuoliskon, tai pääsi ns. tasolleen viimeistään kolmannessa erässä, ja pystyi voittamaan pelejä. Nyt sitten taas on monesti aloitettu peli ihan hyvin, mutta missä maalit? Ja viimeistään kolmannessa erässä IFK on ollut myös pelillisesti heikko kotijoukkue, eikä paikkojakaan tule riittävästi.

Eli suomeksi sanottuna... ei kukaan enää muista pelin jälkeen heikompaa 1.erää, jos loppupeliä kohden parannetaan tarpeeksi. Tämän loppua kohden sukeltamisen muistaa kyllä sitten taas ihan kaikki hallilta pois kävellessä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Etäkannattajana en hallille pääse, mutta kuuntelen kuitenkin pelit Radio Citylta. Sitä on siihen aikaan esimerkiksi kotona laittamassa ruokaa ja usein tulee mieleen kuinka tämä on taas tätä paskaa ja onneksi ei tarvitse olla hallilla ja onneksi ei tarvitse keksiä mitään tekosyitä miksi ei ole.

Tuskin viihtyisin.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Allekirjoitan monen palstaveljen kirjoituksen kiiman loppumisesta. Itse olen käyny about 3vuotiaasta asti hallilla, eli vuodesta -84 tähän päivään. Ja kausari olut viimeiset 15 vuotta, vuosituhannen vaihteesta asti. Oman elämäntilanteenkin takia tälle kaudelle jäi kausari hankkimatta, mutta syinä oli myös paitsi todella kallis hinta (B-päätyyn n. 950€ runkosarja), mutta myös senkin takia että jotain tosta Liiga hommasta nyt oleellisesti puuttuu! Ei vaan kiinnosta enää samalla tavalla. Ruudun kautta tulee välillä katsottua otteluita, mutta olenkohan kolme ottelua jaksanut katsoa kokonaan tämän kauden aikana! Se ei ole paljon se, kun IFK:n seuraaminen oli ennen henki ja elämä, ja meni kaiken edelle. Välillä mietin että olenko se vain minä joka olen muuttunut perheen myötä niin paljon että ei enää nappaa, vai onko ainakin osa syy myös siellä itse pelissä, joukkueessa ja ottelutapahtumissa. Nyt kun näitä viestejä lukee niin ilmeisesti meitä on paljon jotka ovat saaneet tarpeekseen tästä nykymenosta.

Mutta kaiken tämän pohdinnan ja "valituksen" jälkeen en oikein enää osaa sanoa mitä sitten pitäisi tehdä että tilanne jotenkin oleellisesti muuttuisi. Vaihdetaan halli? (Ehdottomasti heti kun vaan voidaan!) Vaihdetaan valmentaja? Vaihdetaan pelaajia? Vaihdetaan joukkueen johtoa? Vaihdetaan Liigaa? Paha sanoa.. ehkä se meidän pelityyli on vaan niin harmaahajutonmauton että ollaan vajottu ns.perus landejengien tasolle viihdyttävyydessä,ja mikäs siinä jos sillä sitten voitettaisiin pelejä ja mestaruuksia, mutta kun ei.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Kausikortti ja HIFKn kotipelit on kuulunut elämääni parikymmentä vuotta. Ei kuulu enään. Kauden peleihin on ollut niin masentavaa mennä että suurin osa jäi väliin. Luovuin rakkaasta paikastani ja katson jatkossa kotisohvalta.

Ei ollut helppo päätös, mutta matseissa ei ollut enää hauskaa ja siksi näin. En tunne pettäneeni HIFK:ta. Ehkä HIFK petti minut...
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikanaan täällä väännettiin kahden termin väillä, neppailukulta vai ryminäpronssi, ja jo silloin kirjoitin, että neppailukulta ilman muuta, mutta vain, jos se todellakin tulee. Neppailuhopea ei riitä.

Nyt on se tilanne, että eipä tuolla mitään tapahdu. Aikanaan kun ottelu oli vastustajalle ratkennut, joku pelaaja otti asian sydämelleen ja teki loppuun kolttosia turhautuneisuuttaan. Nyt ei ole siitä pelkoa, kun ei tunnu ketään pelaajaa kiinnostavan, miten matsissa käy. Intensiteetti on koutsista kiinni, eikä Törmänen ole koskaan ollut hyvä saamaan sitä ylös, ei aikanaan ylilatauksesta ole ollut kertaakaan pelkoa.

Itse ottelutapahtumaa seura kehittää koko ajan varovaisesti ja se alkaa olla muotopuhdas suomalaisessa viitekehyksessä. Ja samalla vähän turhankin harmoninen. Matsissa on periaatteessa mukavaa ja vaivatonta käydä, silloin kun siellä käy (aina irtolipuilla, noin 10 matsia runkosarjassa + pari chl:ää ja suurin osa pudotuspeleistä, mutta nyt mullakin vähentynyt alle puoleen), mutta kaksi asiaa on muuttunut: tunteiden ylä- ja alarekisteri. Ei tule enää jurputettua niin paljon, kun pelaajien tunteen vähyys ja tapahtuman kliinisyys valuu katsomoon, eikä tule juhlittua yhtä paljon, kun ei siihen ole mitään aihetta. Kunnon flaidiksellekaan en ole taputtanut seisaaltaan vuosikausiin, en edes muista milloin viimeksi? Alkuvoimaisuus on vähentynyt, ja se on pelillisistä syistä liigan ja koutsin vika, tapahtuman osalta Valtasen.

Jotain uudistusta tohon hallikokemukseen pitäisi saada - jos kerran Törmänen jatkaa, niin pelillisesti sitä ei saada. Periaatteessa olen konservatiivinen ja tyytyväinen oheismenoon ravontolapalveluineen, musiikkeineen ja kuulutuksineen, mutta olisiko se sitten ainoa tie? Uuteen halliinkin on pitkä aika, ja tuskin sieltä sitten kuitenkaan sitä vaaran tunnetta ja arjen unohtamista saadaan. Varmaan mennään koko ajan enemmän NHL:n ja NBA:n ottelukokemuksen suuntaan, mikä luo vaan enemmän sitä fiilistä suurleffafiilistä, että popparit ja kokis käteen ja hyvät tirsat pehmeällä penkillä - kun ei kuitenkaan peli tule olemaan änäriä taitotasoltaan eikä alasarjoja tahtotasoltaan.
 

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
HIFK:n aiheuttamaa viihtyvyyden laskua
- Vieraat palkkasoturit, joita ei kiinnosta (muu kuin raha)
- Omia kunnon pelaamiseen kykeneviä kasvatteja ei tule riittävästi. Edes loukkaantumisten tai maajoukkuekomennusten ajaksi ei voi nostaa ketään junioria
- Tällä hetkellä HIFK-taustaiset kokoonpanosta löytyvät ovat uransa ehtoopuolella tai eivät ole ikinä saavuttaneet liigatasoa. Ramstedtin, Söderholmin, Peltosen ja Kuhdan tyyppiset liiderit ovat poissa
- Aikoinaan minulle kerrottiin osakekaupoista, että "never catch a falling knife". Kaikki hankinnat ovat nykyisin jostakin KHL/AHL/SHL/NHL:stä pudonneita. Olisiko sille joku syy, että kyseiset pelaajat eivät pärjänneet? (Ikä, asenne, taito yms.)
- Lisäksi hankitaan (pää/ruumis) vajaavaisia pelaajia. Aaltonen, Taimi, Kuparinen, Bäckström, Hintz, H. Pikkarainen, Hyvönen, Salmelainen. Asenne tai fyysinen kunto ei ole kohdallaan.
- Sponsorien tuomat katsojat, joita ei kiinnosta

Liigan aiheuttamaa viihtyvyyden laskua
- Pelit joskus liian harvoin, joskus taas lähes joka päivä
- Tuomareiden heikko taso (esim. 2 peräkkäistä ottelua, joissa hylättiin HIFK:lta selvä maali)
- Divarijoukkueet: Sport, KalPa, KooKoo, SaiPa, Jukurit, Kärpät, Pelicans, Jyp ja HPK ovat kaikki divarista nousseita joukkueita ruma paita täynnä oman kylän sponsoreita
- Mainoskatkot erien keskellä
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös