Vihreä liitto

  • 1 416 076
  • 10 696

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Dana ja Kääpiö voisi laittaa nyt sarkasmi/ironiatutkat päälle. Kunhan heittelin vähän kakkaa takaisin näille Hirvisaari-gaten kovimmille määkijöille...

Mahtoiko Heidi uhkailla AS:n pomoja liivijengi-kavereidensa vierailulla, kun sen verran tiiviisti herrojen turvat on pysyneet kiinni?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Niin. Kyllä siellä fiksuja ehdokkaita on ja onhan Cronberg pätevä - ei sillä. Ehkä kuitenkin ehdokastroikkana on Outi, Anni ja Tuija. Cronberg sitten mustana hevosena.
Cronbergilla on kahdet tohtorin paperit, mutta harvoin näkee tuolla tasolla noin todellisuudesta vieraantunutta ihmistä. Syvää myötähäpeää. Cronbergia symppaavia viherihmisiä ei voi ottaa vakavasti, korkeintaan sellaisia voi pitää syyntakeettomina.

Jos Hautalan korvaaja saa vastuulleen myös omistajaohjausasiat, niin on irvokasta ja surkuhupaisaa jos vastuu menee jollekin Sinnemäelle tai Cronbergille. Omistajaohjaus on hankala vastuu kuten on edelläkin todettu, mutta ehkä se pitäisi siirtää pois Vihreiltä hallituksen loppuajaksi. Nythän on osoittautunut, ettei siitä touhusta tullut mitään, kun homma annettin sellaiselle jonka "ydinosaamista" se ei ollut. No ei se ole runoltaja Sinnemäenkään osaamista, ja mahtaako kenelläkään muullakaan eturivin vihernaisella olla sen kaksisempaa osaamista aiheesta. Joku kohta mainitsee tietysti sen entisen taistolaisen.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos Hautalan korvaaja saa vastuulleen myös omistajaohjausasiat, niin on irvokasta ja surkuhupaisaa jos vastuu menee jollekin Sinnemäelle tai Cronbergille. Omistajaohjaus on hankala vastuu kuten on edelläkin todettu, mutta ehkä se pitäisi siirtää pois Vihreiltä hallituksen loppuajaksi.

Eräs tuttuni väitti spekuloidun jossain verkkojulkaisussa, että tuo omistajaohjausasioiden hoitaminen saattaisi siirtyä jollekin toiselle ministerille, ja kokoomuksen Jari Koskinen olisi vahvoilla tässä.

En muista, että mikä media oli kyseessä. Kuitenkin ihan luotettava sellainen. Mutta en tiedä, oliko kyseessä vain jonkun toimittajan omia kaavailuja vai jotain konkreettisempaa.

Koskinen olisi hyvä vaihtoehto tähän. Samaten esim. Vapaavuori.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Jos Hautalan korvaaja saa vastuulleen myös omistajaohjausasiat, niin on irvokasta ja surkuhupaisaa jos vastuu menee jollekin Sinnemäelle tai Cronbergille. Omistajaohjaus on hankala vastuu kuten on edelläkin todettu, mutta ehkä se pitäisi siirtää pois Vihreiltä hallituksen loppuajaksi.

Mikäli omistajaohjaus pysyy jatkossakin samassa ministeriössä niin minun on todella vaikea nähdä päivänpolitiikassa mukana olevaa tolkun Vihreää naista kyseiseen pestiin ja kun likipitäen 100 % varmuudella voidaan sanoa, että nainen kyseiseksi ministeriksi Vihreiltä nousee.

Mikäli Vihreät yllättävät ministeriksi nimitetään mies niin kenties Osmo Soininvaara olisi sovelias hoitamaan pesiä ja uskoisin hänellä olevan riittävästi harkintaa kyseiseen tehtävään kyetäkseen selviytymään siitä Hautalaa huomattavasti paremmin. Tai sitten päivänpolitiikan ulkopuolelta Jyrki Kasvi kyseiseksi ministeriksi - kenties sopiva vaihtoehto. Mutta kenties järkevintä olisi siirtää omistajaohjausasiat toisen ministeriön alaisuuteen hallituskauden loppuun.

vlad.
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyseessä on naispaikka, eli Anni tai Tuija. Outikin käy, jos haluaa postin. Johanna on vielä kokematon hallitukseen, fiksuudestaan huolimatta. Saa nähdä kui keskiviikkona käy.

Yep, Vihreissä on ministeritehtävissä perinteisesti ollut naispaikka ja sitten toinen paikka joka on puolueen puheenjohtajan paikka.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Eräs tuttuni väitti spekuloidun jossain verkkojulkaisussa, että tuo omistajaohjausasioiden hoitaminen saattaisi siirtyä jollekin toiselle ministerille, ja kokoomuksen Jari Koskinen olisi vahvoilla tässä.
En yhtään ihmettele moista kirjoitetun. Toisaalta omistajaohjauksen siirtyminen toiselle ryhmälle olisi Vihreille tavallaan lisärangaistus, tai ainakin sellainen arvovaltatappio, mitä he eivät ihan purematta niele. Toisaalta, mitäs menivät sössimään. Juuri nyt Kokoomuksessa ja SDP:ssä ei ole ylimääräisiä asevelisympatioita Vihreitä kohtaan viimeaikaisen yhteistyön tiimoilta.

Mikäli Vihreät yllättävät ministeriksi nimitetään mies niin kenties Osmo Soininvaara olisi sovelias hoitamaan pesiä ja uskoisin hänellä olevan riittävästi harkintaa kyseiseen tehtävään kyetäkseen selviytymään siitä Hautalaa huomattavasti paremmin. Tai sitten päivänpolitiikan ulkopuolelta Jyrki Kasvi kyseiseksi ministeriksi - kenties sopiva vaihtoehto. Mutta kenties järkevintä olisi siirtää omistajaohjausasiat toisen ministeriön alaisuuteen hallituskauden loppuun.
Osmo on kuin järjen ääni tyhjyydessä, tai paremminkin tolkun keidas vihreän naisenergian näännyttävällä aavikolla.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kyseessä on naispaikka, eli Anni tai Tuija. Outikin käy, jos haluaa postin. Johanna on vielä kokematon hallitukseen, fiksuudestaan huolimatta. Saa nähdä kui keskiviikkona käy.

Onneksi sentään Modig tai Kontula eivät taida olla vaihtoehtoja.

Tuija Brax olisi varmasti paras vaihtoehto. Eri asia on, haluaako Brax liata omia käsiään tämän hallituksen ajelehtiessa kriisistä katastrofiin ja takaisin.
 
PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Heh, mustapaitaosasto lynkkausvauhdissa, ei toki mitenkään yllättävää. Omistajaohjauksesta vastaava ministeri on antanut virkamiehensä käskeä täysin valtio-omistuksessa olevaa yritystä olemaan tekemättä rikosilmoitusta. Asianomistaja päättää joka tapauksessa, tekeekö ilmoitusta vai ei. En ole mikään Greenpeacen toimintatapojen kannattaja, mutta liian herkkä ei mielenosoittamisellakaan pidä olla.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hautalaa syytetään kalliista tempusta: Uusi murtaja seisoo toimettomana | iltasanomat.fi

Näihin Hautalan sekoiluihin kun lisätään autovero-Niinistön toimet niin voinee sanoa, että lujaa on mennyt vihreillä viime aikoina. On se hyvä, että ei jää ihan perussuomalaisten varaan pelkästään nämä poliitikkojen töhöilyt.

Aivan käsittämätön keissi kaikkine juonteineen, ja tämän pitäisi viimeistään tehdä ihan jokaiselle päivänselväksi, että jos haluaa mahdollisimman paljon romuttaa Suomen taloutta näennäisen ympäristönsuojelun verukkeella, niin on syytä äänestää Vihreitä.

Toki täytyy sanoa, että H. Hautala on S. Hassin ohella on edustanut sitä Vihreiden kaikista vasenta siipeä. Mutta todetaan samaan hengenvetoon, etten ole kyllä Soininvaaraa lukuun ottamatta yhtään järkevää Vihreää vielä nähnyt.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Onneksi sentään Modig tai Kontula eivät taida olla vaihtoehtoja.

Tuija Brax olisi varmasti paras vaihtoehto. Eri asia on, haluaako Brax liata omia käsiään tämän hallituksen ajelehtiessa kriisistä katastrofiin ja takaisin.

Modig taitaa olla vasuri, eli ei kävisi ainakaan vihreiden ministeriksi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Heh, mustapaitaosasto lynkkausvauhdissa, ei toki mitenkään yllättävää. Omistajaohjauksesta vastaava ministeri on antanut virkamiehensä käskeä täysin valtio-omistuksessa olevaa yritystä olemaan tekemättä rikosilmoitusta. Asianomistaja päättää joka tapauksessa, tekeekö ilmoitusta vai ei. En ole mikään Greenpeacen toimintatapojen kannattaja, mutta liian herkkä ei mielenosoittamisellakaan pidä olla.
Muutamaa banderollin ripustajaa ja nosturiin lukittautujaa voi jonkin aikaa sietää. Tietysti jos laivan rakenteita käydään tuhoamaan, niin sitten varmaankin tulosvastuullista toimitusjohtajaa vituttaa. Varsinkin jos hallituksen äänivaltaa käyttävä omistajan edustaja sanoo, että antaa bandiittien kaikin mokomin jatkaa jos siltä tuntuu.

Paljon pahempi juttu on tuo tännekin linkattu uutinen, jonka mukaan ministerinaisten toiminnalla seisotetaan kallista murtajaa tyhjän panttina, tahallisesti ja ensisijaisesti ideologisista syistä.

Jälleen kerran ihmettelen kuinka vaikeita aikoja elämme parhaillaan. Maahan ei ole toivoakaan saada toimintakykyistä hallitusta, jolla olisi selkeä rakenteita uudistava ja taloutta vahvistava linja, ja joka toteuttaisi ripeästi omia suunnitelmiaan. Nyt siellä joudutaan raahaamaan perässä kaikkea vitun sekalaista seurakuntaa, joka vetää kukin omaa köyttä ties mihin suuntaan.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Noniin, jopa Vihreän joustavan moraalin omistava Hautala tajusi lähteä vihdoin. Suomi on tällä hetkellä parempi paikka asua kuin tuo kävelevä katastrofi ei pääse vaikuttamaan asioihin. Toki on mahdollista että Vihreät yllättävät ja kaivavat paikalle vieläkin huonomman vaihtoehdon, Satu Hassi tulee ensiksi mieleen.

On muuten kumma miten huono muisti Hautalalla on. Ensiksi valehdellaan pää punaisena ja sitten kun ollaan tarkastettu dokumentit todetaan "muistin väärin". Sama kaava taisi toistua viime keväänä case pimeä työ. Noh, tuo Vihreä moraali on todellakin kyseenalaista sorttia.

Btw, Hautalan avustaja (tämänpäiväisen pressin MC joka antoi peräti 6 kysymystä medialle) on naimisissa Greenpeacen hallituksen jäsenen kanssa. Huutonaurua tälle.

Timosen asema on seuraavaksi lauteilla tämän uhkailutekstarin takia, pakko tutkia oliko tämäkään hänen oma idea vai Hautalan sanelema.
 
Fordél

Jäsen
Tai sitten päivänpolitiikan ulkopuolelta Jyrki Kasvi kyseiseksi ministeriksi - kenties sopiva vaihtoehto. Mutta kenties järkevintä olisi siirtää omistajaohjausasiat toisen ministeriön alaisuuteen hallituskauden loppuun.

Kävi omistajaohjausasioille miten tahansa, en näe Kasvia minkäänlaisena vaihtoehtona tälle ministerin pallille. Jos miesvaihtoehto on ylipäänsä mahdollinen kehitysministerin tontille, on Vihreissä pätevämpiäkin miesvaihtoehtoja kuin Jyrki Kasvi, jonka osaaminen on kaiken lisäksi muilla sektoreilla. Vaikea kuvitella, että Kasvi ajaisi ohi Haaviston, Soininvaaran tai Tynkkysen. Toki ei kaikki välttämättä halua ministeriksi, mutta tuskin kaikki kolme kieltäytyvät.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kävi omistajaohjausasioille miten tahansa, en näe Kasvia minkäänlaisena vaihtoehtona tälle ministerin pallille. Jos miesvaihtoehto on ylipäänsä mahdollinen kehitysministerin tontille, on Vihreissä pätevämpiäkin miesvaihtoehtoja kuin Jyrki Kasvi, jonka osaaminen on kaiken lisäksi muilla sektoreilla. Vaikea kuvitella, että Kasvi ajaisi ohi Haaviston, Soininvaaran tai Tynkkysen. Toki ei kaikki välttämättä halua ministeriksi, mutta tuskin kaikki kolme kieltäytyvät.
Kaikin puolin arvostamani kirjoittaja Fordél onnistuu yllä kirjoittamaan kenties tahattomasti varsinaisen huumoripalan. Siis onko ydinosaamisen puute ollut ennenkään este Vihreiden ministerivalinnoissa? Eihän se ollut sitä Hautalankaan kohdalla, mitä tulee omistajaohjaukseen. Ai niin mutta sukupuoli joo, sehän se tärkeämpää onkin. Maan asiat tulevat vasta kaukana perässä.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Btw, Hautalan avustaja (tämänpäiväisen pressin MC joka antoi peräti 6 kysymystä medialle) on naimisissa Greenpeacen hallituksen jäsenen kanssa. Huutonaurua tälle.

Todellakin. En tiedä mitä median edustajat olivat tuosta lehdistötilaisuudesta mieltä, mutta kyllä kummastutti meikäläistä kovasti. Pohjalla kun oli Kataisen eilen kyselytunnilla antama kommentti, jossa totesi että odottakaa huomiseen. Silloin saadaan kysymyksiin vastaukset.

Laitoin oikein herätyskellon soimaan (duunia varten päiväunet) klo 11.55 että pääsen näkemään nimenomaan median edustajien kysymyksiä. Mutta mitä jäi käteen:

- Ensin tilaisuus alkoi 5-10min myöhässä, poltettiin hyvin tuota puolituntista jos se oli alunperin ilmoitettu lehdistötilaisuuden kesto.
- Sen jälkeen Hautalan ja Niinistön höpötystä kuinka kaikki tehtiin oikein mutta silti erotaan. Oli niin herkkää ettei tiennyt pitääkö kotonakin itkeä. Vain halaus puuttui.
- Lopulta varsinaiseen asiaan eli median edustajien kysymyksiin, jossa 2*3 kysymyksen sarjaa (osa samoja kysymyksiä) ja näistäkin 2 ruotsiksi...joista en oikein tiedä mitä kyseli, ehkä vajaa 6-7min vastauksia ja kun kädet nousivat uusien kysymysten merkiksi, päätettiin tilaisuus.

Olisiko kannattanut rauhalliseen rytmiin pitää hieman pidempi lehdistötilaisuus ja samalla kertaa muistaa kaikki oikein, ettei olisi tullut "työtapaturmia"/"unohduksia"?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miten Persut ovat rampauttaneet osaamisen arktisilla alueilla? He esittivät juuri Jäämeren rautatie-hanketta. Ja hallitus on ilmeisesti samoilla linjoilla persujen kanssa. Mikset syytä Jyrki Kataista, koska hänelle tärkein asia oli hallitusneuvotteluissa Kreikan tukipaketit, eikä näistä taipunut? Olen sinulta monta kertaa kysynyt mielipidettäsi koskien arktisten alueiden mahdollisuuksia ja tuosta persujen aloitteesta. Ei ole tullut vastausta.

Mikäli nyt kiihkoltasi jaksaisit lukea viestini ajatuksella, niin huomaisit, etten syyttänyt Perussuomalaisia mistään. Edellisten eduskuntavaalien tulos oli Suomen johtamisen kannalta hankala, koska syntyi tilanne jossa kaksi neljästä isosta puolueesta jättäytyi oppositoon. Tässä tilanteessa jouduttiin kokoamaan kuuden puolueen hallitus, jonka toimintakyky on heikko.

Lainaamassani lehtijutussa ymmärrettävästi syytettiin Hautalaa murtajabisneksen hölmöistä päätöksista. Ei Hautala tässä tapauksessa ole yksi syyllinen, eiköhän tuon päätöksen takana sekä Vihreät että Vasemmistoliitto puolueina, hallitusneuvotteluissa oli helppo harrastaa aamulypsyä.

Ja vielä yksi juttu, en ole ottanut mitään kantaa Hautala-caseen, koska kuvio on ollut varsin epäselvä. Mutta otetaan nyt...

Hautala teki täysin oikean johtopäätöksen, liikaa epäselvyyksiä selvittelyssä (taas). Varsinainen asiahan on vähäpätöinen, poliisikin halusi jättää asian tutkimatta. Hautala ei tunnu osaavan kabinettipeliä, kun jättää jälkeensä kirjallisia todisteita.

Olisi mielenkiintoista tietää kuka tässä tilanteessa on se syväkurkku, joka on vuotanut casen julkisuuteen ja millä motiivilla. Voisin kuvitella, että Arctia Shippingin johdossa tapahtuu vaihdoksia lähiaikoina.
 
Fordél

Jäsen
Kaikin puolin arvostamani kirjoittaja Fordél onnistuu yllä kirjoittamaan kenties tahattomasti varsinaisen huumoripalan. Siis onko ydinosaamisen puute ollut ennenkään este Vihreiden ministerivalinnoissa? Eihän se ollut sitä Hautalankaan kohdalla, mitä tulee omistajaohjaukseen. Ai niin mutta sukupuoli joo, sehän se tärkeämpää onkin. Maan asiat tulevat vasta kaukana perässä.

Niin ehkä juuri tämän takia sille tontille halutaan nyt erilainen tapaus, jotta pestin vaikeampi osuus eli omistajanohjaus tulisi hoidettua edes siedettävästi. Siihen kehitysyhteistyöhönhän kyllä löytyi pätevyyttä Hautalalta. Harmi vaan, että hoidit ne jutut sitten kuinka hyvin tahansa niin tuskin saat kiitosta julkisuudessa. Sen sijaan pikkasenkin häsläystä omistajanohjauksessa niin johan tulee paskaa niskaan. Näin ollen jos omistajanohjausasiat pysyvät kehitysministerin salkussa, Jyrki Kasvi ei ole mielestäni mahdollinen vaihtoehto. Ainoastaan Tuija Brax juristitaustallaan pystyy tuomaan riittävää pätevyyttä noihin tehtäviin. Sen sijaan kehitysyhteistyöhön Vihreiltä löytyy paljon pätevyyttä, kuten Pekka Haavisto.

Kuten Iltasanomissa todetaan, Haavistolla voi olla ensi vuoden eurovaalit mielessä, joten kenties ministerinsalkku ei ole nyt ajankohtainen.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Omistajaohjauksesta vastaava ministeri on antanut virkamiehensä käskeä täysin valtio-omistuksessa olevaa yritystä olemaan tekemättä rikosilmoitusta. Asianomistaja päättää joka tapauksessa, tekeekö ilmoitusta vai ei.
Yrityksen omistaja voi käyttää omstajan äänivaltaansa, tästä ei ole kahta sanaa. Kyse on vain siitä, että Hautala ei ole kyseisen firman omistaja, vaan sen omistaa Suomen valtio. Hautalalla on ollut valtuutus hoitaa firman asioita, mutta nyt hän käytti niitä väärin omien poliittisten näkymysten toteuttamiseen eikä valtion edun hoitamiseen. Ei ehkä rikos, mutta ehdottomasti potkujen paikka. En näe toiminassa valtavaa eroa siihen, jos hän olisi käyttänyt valtaansa oman taloudellisen etunsa tavoitteluun.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... En näe toiminassa valtavaa eroa siihen, jos hän olisi käyttänyt valtaansa oman taloudellisen etunsa tavoitteluun.

Tästä olen täysin eri mieltä.

Käsittääkseni politiikkaan mennään useimmiten ajamaan omia poliittisia näkemyksiä. Tuskin kenellekään on yllätys, että Heidi Hautala ymmärtää Greenpeacen mielenosoitukset/ terrori-iskut (valitse itsellesi sopiva termi) ja jopa tukee järjestöä, ihan samalla lailla kun Katainen tykkää EK:sta ja Soini miehen ja naisen välisestä avioliitosta. Jokainen heistä pyrkii edistämään omia ajatuksia, nyt vaan homma tehtiin sääntöjen vastaisesti.

Vihreä liitto jatkaa hallituksessa, tuleva ministeri tuskin kovin paljon eroaa ideologisesti Hautalasta.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tästä olen täysin eri mieltä.

Käsittääkseni politiikkaan mennään useimmiten ajamaan omia poliittisia näkemyksiä. Tuskin kenellekään on yllätys, että Heidi Hautala ymmärtää Greenpeacen mielenosoitukset/ terrori-iskut (valitse itsellesi sopiva termi) ja jopa tukee järjestöä, ihan samalla lailla kun Katainen tykkää EK:sta ja Soini miehen ja naisen välisestä avioliitosta. Jokainen heistä pyrkii edistämään omia ajatuksia, nyt vaan homma tehtiin sääntöjen vastaisesti.

Samoilla linjoilla. Itse asiassa olin lähinnä yllättynyt siitä, että Hautala oli ihan oikeasti toiminut näin. Eipä uskoisi Kokoomuksen puisto-osastosta, ihan positiivista oikeastaan. Se edellinen kohu olisi paljon paremmin sopinut eron kohteeksi. Uskoisinpa että Kokoomuksen äänestäjät olettavat, että hallituksessa puolue ajaa elinkeinoelämän etuja, tarvittaessa melko kovinkin ottein, SDP:n äänestäjät puolestaan tuskin kauhistuvat, jos puolueen ministerit kuuntelevat ay-liikkeen kantoja jne. Hautala teki tässä tapauksessa ihan tyypillistä kotiinpäinvetoa, joka nyt vain ylitti hyväksytyn rajat, etenkin kun taustalla oli tämä ovi-jupakka, mikä olisi ollut ihan tyylipuhdas eron paikka. On hyvä että on merkittäviä ideologisia eroja - sellaisia demokratia tarvitsee.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kävi omistajaohjausasioille miten tahansa, en näe Kasvia minkäänlaisena vaihtoehtona tälle ministerin pallille. Jos miesvaihtoehto on ylipäänsä mahdollinen kehitysministerin tontille, on Vihreissä pätevämpiäkin miesvaihtoehtoja kuin Jyrki Kasvi, jonka osaaminen on kaiken lisäksi muilla sektoreilla. Vaikea kuvitella, että Kasvi ajaisi ohi Haaviston, Soininvaaran tai Tynkkysen. Toki ei kaikki välttämättä halua ministeriksi, mutta tuskin kaikki kolme kieltäytyvät.

Nostin Kasvin esille lähinnä sen tähden ettei hän ole ryvettynyt tässä Hautalan tapauksella edes välillisesti kun on tietyllä tapaa sivuraiteilla päivänpolitiikasta, joten tämän takia hän saattaisi olla mustahevonen tulevan ministerin pestiä ajatellen.

Suosikkini on Soininvaara - ehdottomasti, mutta epäilen, että hänkin on hiukan sivuraiteilla Vihreiden päälinjoilta ja siksi hänen ohi ajetaan suurella varmuudella. Haavistolla olisi jotain osaamista, varsinkin kehitystyön saralta mutta haluaako hän ministeriksi vai onko tähtäin jossain muualla? Minua taas Tynkkynen ei ole koskaan vakuuttanut valtakunnan tason poliitikkona, joten on mielestäni märkäkorva ministeriksi. Mutta mistä noista Vihreistä tietää...

Mutta kuten totesin, lähes 100% varmuudella tuleva ministeri on nainen, joten oikeastaan on täysin turha spekuloida miesvaihtoehdoilla.

vlad.
 
Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Jälleen kerran ihmettelen kuinka vaikeita aikoja elämme parhaillaan. Maahan ei ole toivoakaan saada toimintakykyistä hallitusta, jolla olisi selkeä rakenteita uudistava ja taloutta vahvistava linja, ja joka toteuttaisi ripeästi omia suunnitelmiaan. Nyt siellä joudutaan raahaamaan perässä kaikkea vitun sekalaista seurakuntaa, joka vetää kukin omaa köyttä ties mihin suuntaan.
Olen tässä viime aikoina pohtinut samaa. Jytkystähän tämä johtuu. Eli niin ironista kuin se onkin, persujenvihaajat ovat tietyllä tavalla oikeassa. Tosin eivät ehkä ihan sillä tavalla kuin kuvittelevat. Jos perussuomalaiset olisivat vieläkin siellä 5-10% kannatuksella ei Kataisen olisi tarvinnut muodostaa Sixpäck-sekasikiöhallitusta.

Tietysti voisi kysyä Jykältä olisiko siitä eurouskovaisuudesta kannattanut vähän luopua, jotta maahan olisi saatu toimiva hallitus? No jossitteluahan tämä ja vasta tulevaisuudessa voidaan kokonaisvaltaisesti arvioida sixpäckin onnistumista. Tällä hetkellä vain pahasti näyttää siltä, että kohta on käytetty neljä vuotta vuotavan hallitusveneen paikkailuun ja äyskäröintiin, ilman että on varsinaisesti päästy mihinkään. Parhaimman kuvan Kataisen I hallituksen kyvyistä saa kun katselee miten sote- ja kuntauudistukset ovat edenneet (lue: eivät ole edenneet). Jos nyt verrataan edelliseen lamaan ja kaksikkoon Aho&Viinanen, niin ainakin se tehoduo sai päätöksiä tehtyä. Vittumaisia ja kipeitä päätöksiä, mutta päätöksiä yhtä kaikki.

Jos Kataisella olisi yhtään munaa niin olisi hajottanut hallituksen jo tovi sitten ja määrännyt uudet vaalit (vai presidenttikö sen tekee). Mutta eipä Jykä-boy miltään erityisen suurelta johtajalta ole vaikuttanut, joten vähemmän yllättäen ei tällaiseen ratkaisuun ole päätynyt. Ei voi kun toivoa, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen maahan saadaan toimiva hallitus.

No perkele vähän väärä ketju, mutta olkoot.
 
CBMS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu

Ja jos oikeen syvälle mennään niin vikahan on ainoastaan muissa puoleissa.
Tuli tuossa mieleen että Perussuomalaisten kannatus ei olisi koskaan noussut
noihin lukemiin vaan pysynyt alle 10%, mikäli muut puolueet eivät olisi olleet niin vieraantuneita kansasta ja olisivat hoitaneet maahanmuuttoa koskevat asiat paremmin, RKP(+vihr) etunenässä sai huseerata muiden hyväksyessä heidän humaanin politiikkansa. Mikään muu puolue ei ottanut asiaa tosissaan ja siinä oli hyvää kasvualustaa Perussuomalaisten kannatukselle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös