HKuusipuu on rakennettu:
1. Mikä kirjain?
10 p. Sen peilistä mä samana nään.
8 p. Kuten myös päällä seistessään.
6 p. Kuvavihje
U22. Mikä?
10 p. Jokainen meistä koskee siihen useita kertoja päivittäin.
8 p. Kuvavihje
6 p. Yleinen etunimi Tšekissä, esiintyy etunimenä myös Lähi-Idässä ja on asuinpaikka Havaijilla.
3. Mikä yhtye?
10 p. Kaikkien jäsenten äidinkieli on englanti, mutta vain puolet heistä ovat syntyneet Iso-Britanniassa tai Yhdysvalloissa.
8 p. Kuvavihje
6 p. Laulajan taiteilijanimi on peräisin latinan kielestä, mutta kyseessä ei ole metallibändi.
4. Mikä kuvitteellinen yhdyssana?
10 p. Loppuu olympialajiin.
8 p. Sanan alkuosa on saattanut ensin tulla vahingossa, mutta on myöhemmin ollut tavoiteltu asia.
6 p. Jos sanalla olisi lyhenne, niin se voisi olla sama kuin mm. sähköpostiliikenteen salaamiseen liittyvä lyhenne.
5. Mikä?
10 p. On ainakin periaatteessa lyhyempi kuin mikään The Beatlesin Rubber Soul -levyn kappaleista.
8 p. Voi toisaalta myös kestää melkeinpä ihan kuinka kauan vain tai loppua keskenkin.
6 p. Otettu käyttöön 1900-luvun alussa.
6. Kuka ja missä?
10 p. Ollut siellä jo vähintään 1960-luvulta alkaen.
8 p. Näkee hyvin koko pienen kylän.
6 p. Oikealta ammatiltaan hän on maitomies.
7. Mikä teko tai saavutus?
10 p. Useampikin suomalainen on, mutta kukaan muu pohjoismaalainen ei ole tehnyt sitä.
8 p. Kukaan aasialainenkaan ei ole pystynyt siihen.
6 p. Kovimmat tehneet sen seitsemän kertaa.
8. Kuka näyttelijä?
10 p. Voittanut Oscarin roolistaan natsina.
8 p. Läpimurtoroolissaan hän oli teini-ikäinen murhaaja ja myöhemmin näytellyt mm. venäläistä rikollispomoa.
6 p. Pääpahiksena teini-fantasiaelokuvasarjassa.
9. Mikä myyttinen hahmo?
10 p. Kaima kirjoittanut tälle palstalle ja ollut vuonna 1996 Suomen virallisella listalla.
8 p. Sillä on siivet.
6 p. Marco Polo mainitsee sen kirjoituksissaan.
10. Mikä?
10 p. On pinta-alaltaan suurempi kuin Yhdysvaltojen pienimmät osavaltiot, mutta pienempi kuin Euroopan suurin järvi.
8 p. Asukkaita on suurin piirtein saman verran kuin Islannissa, mutta lampaita enemmän kuin Japanissa.
6 p. Kuvavihje
Vastausaika päättyy torstaina
1. | … | 2. | … | 3. | … | 4. | … | 5. | … | 6. | … | 7. | … | 8. | … | 9. | … | 10. | … | ||
@Aatelinen | 74 | 10 | 6 | 10 | 10 | 6 | 10 | 6 | 10 | 6 | |||||||||||
@Anselm Raato | 52 | 8 | 6 | 6 | 6 | 8 | 6 | 6 | 6 | ||||||||||||
@Arnold | 60 | 10 | 8 | 6 | 10 | 6 | 6 | 6 | 8 | ||||||||||||
@Big Joe | 56 | 10 | 6 | 10 | 6 | 10 | 6 | 8 | |||||||||||||
@CuJo#31 | 34 | 8 | 6 | 8 | 6 | 6 | |||||||||||||||
@E | 30 | 6 | 6 | 6 | 6 | 6 | |||||||||||||||
@FASlapsi | 50 | 8 | 6 | 8 | 10 | 8 | 10 | ||||||||||||||
@Hauptmann | 10 | 10 | |||||||||||||||||||
@heketsu88 | 6 | 6 | |||||||||||||||||||
@Huono pakki | 14 | 6 | 8 | ||||||||||||||||||
@Hööty | 66 | 8 | 6 | 10 | 6 | 8 | 10 | 8 | 10 | ||||||||||||
@Iisoppi | 18 | 6 | 6 | 6 | |||||||||||||||||
@Kauko Viisas | 36 | 8 | 8 | 10 | 10 | ||||||||||||||||
@kehveli | 12 | 6 | 6 | ||||||||||||||||||
@KwutsNI | 36 | 6 | 6 | 6 | 6 | 6 | 6 | ||||||||||||||
@MacRef | 12 | 6 | 6 | ||||||||||||||||||
@Moto | 22 | 8 | 8 | 6 | |||||||||||||||||
@Myrsky74 | 40 | 6 | 8 | 6 | 8 | 6 | 6 | ||||||||||||||
@Naska Paapuri | 100 | 10 | 8 | 10 | 8 | 10 | 8 | 10 | 10 | 8 | 10 | 8 | |||||||||
@Ollakseni | 24 | 8 | 10 | 6 | |||||||||||||||||
@Oskur | 56 | 10 | 6 | 10 | 8 | 10 | 6 | 6 | |||||||||||||
@Peltinen | 24 | 6 | 10 | 8 | |||||||||||||||||
@Pleksi(t) | 22 | 8 | 6 | 8 | |||||||||||||||||
@PtG | 16 | 8 | 8 | ||||||||||||||||||
@Rara | 74 | 8 | 8 | 6 | 8 | 6 | 10 | 8 | 8 | 6 | 6 | ||||||||||
@Spire | 40 | 10 | 8 | 10 | 6 | 6 | |||||||||||||||
@SteelGate | 60 | 10 | 6 | 10 | 6 | 10 | 8 | 10 | |||||||||||||
@Tuamas | 48 | 6 | 6 | 6 | 6 | 6 | 6 | 6 | 6 | ||||||||||||
@Unkka | 56 | 8 | 6 | 6 | 10 | 8 | 10 | 8 | |||||||||||||
@WarWas | 38 | 8 | 10 | 10 | 10 | ||||||||||||||||
@VyötiäsKiisseli | 16 | 8 | 8 |
1. Mikä kirjain?
10 p. M
2. Mikä?
(Tämä kusi. Oras se olisi ollut)
3. Mikä yhtye?
10 p. System Of A Down
4. Mikä kuvitteellinen yhdyssana?
-
5. Mikä?
-
6. Kuka ja missä?
5 p. Viulunsoittaja katolla
7. Mikä teko tai saavutus?
6 p. & 5 p. F1-MM
8. Kuka näyttelijä?
6 p. Billy Burke
9. Mikä myyttinen hahmo?
6 p. Kentauri
10. Mikä?
8 p. Uusi-Seelanti
No, tämä ei aukea, joten heitetään nyt listastani järjestyksessä H.Viiden pisteen vihjeet:
1. Mikä kirjain?
10 p. Sen peilistä mä samana nään.
8 p. Kuten myös päällä seistessään.
6 p. Kuvavihje
5 p. Kuvavihje
MÄ en nyt tiedä, mutta edellisen kohdalla pohdin pitkään, ja ainoa jonka keksin, oli se Jana.2. Mikä?
10 p. Jokainen meistä koskee siihen useita kertoja päivittäin.
8 p. Kuvavihje
6 p. Yleinen etunimi Tšekissä, esiintyy etunimenä myös Lähi-Idässä ja on asuinpaikka Havaijilla.
5 p. Kuvavihje
U23. Mikä yhtye?
10 p. Kaikkien jäsenten äidinkieli on englanti, mutta vain puolet heistä ovat syntyneet Iso-Britanniassa tai Yhdysvalloissa.
8 p. Kuvavihje
6 p. Laulajan taiteilijanimi on peräisin latinan kielestä, mutta kyseessä ei ole metallibändi.
5 p. Kuvavihje
-4. Mikä kuvitteellinen yhdyssana?
10 p. Loppuu olympialajiin.
8 p. Sanan alkuosa on saattanut ensin tulla vahingossa, mutta on myöhemmin ollut tavoiteltu asia.
6 p. Jos sanalla olisi lyhenne, niin se voisi olla sama kuin mm. sähköpostiliikenteen salaamiseen liittyvä lyhenne.
5 p. Alusta kasvaa kasvi.
?5. Mikä?
10 p. On ainakin periaatteessa lyhyempi kuin mikään The Beatlesin Rubber Soul -levyn kappaleista.
8 p. Voi toisaalta myös kestää melkeinpä ihan kuinka kauan vain tai loppua keskenkin.
6 p. Otettu käyttöön 1900-luvun alussa.
5 p. Joko yksi tai useampi henkilö voi saada sen samaan aikaan.
Viulunsoittaja katolla.6. Kuka ja missä?
10 p. Ollut siellä jo vähintään 1960-luvulta alkaen.
8 p. Näkee hyvin koko pienen kylän.
6 p. Oikealta ammatiltaan hän on maitomies.
5 p. On juutalainen Venäjällä.
Tupla tai kuitti: Formula 1 MM.7. Mikä teko tai saavutus?
10 p. Useampikin suomalainen on, mutta kukaan muu pohjoismaalainen ei ole tehnyt sitä.
8 p. Kukaan aasialainenkaan ei ole pystynyt siihen.
6 p. Kovimmat tehneet sen seitsemän kertaa.
5 p. Joukossa ei ole yhtään naista.
Kate Winslet8. Kuka näyttelijä?
10 p. Voittanut Oscarin roolistaan natsina.
8 p. Läpimurtoroolissaan hän oli teini-ikäinen murhaaja ja myöhemmin näytellyt mm. venäläistä rikollispomoa.
6 p. Pääpahiksena teini-fantasiaelokuvasarjassa.
5 p. Ovi pelasti kuolemalta tunnetussa roolissa.
Mennään nyt Aarnikotkalla edelleen.9. Mikä myyttinen hahmo?
10 p. Kaima kirjoittanut tälle palstalle ja ollut vuonna 1996 Suomen virallisella listalla.
8 p. Sillä on siivet.
6 p. Marco Polo mainitsee sen kirjoituksissaan.
5 p. Tarina on peräisin Lähi-Idästä.
Korsika, vaikka en nyt tiedäkään miten tämä siihen liittyy. Luulisin kuitenkin, että edellisessä oli Bastian ja Ajaccion pelipaidat.10. Mikä?
10 p. On pinta-alaltaan suurempi kuin Yhdysvaltojen pienimmät osavaltiot, mutta pienempi kuin Euroopan suurin järvi.
8 p. Asukkaita on suurin piirtein saman verran kuin Islannissa, mutta lampaita enemmän kuin Japanissa.
6 p. Kuvavihje
5 p. Yksi Euroopan yhteisön entisistä puheenjohtajista on kotoisin sieltä ja liittyy oleellisesti myös Coca Colan historiaan.
HanaViiden pisteen vihjeet:
1. Mikä kirjain?
10 p. Sen peilistä mä samana nään.
8 p. Kuten myös päällä seistessään.
6 p. Kuvavihje
5 p. Kuvavihje
2. Mikä?
10 p. Jokainen meistä koskee siihen useita kertoja päivittäin.
8 p. Kuvavihje
6 p. Yleinen etunimi Tšekissä, esiintyy etunimenä myös Lähi-Idässä ja on asuinpaikka Havaijilla.
5 p. Kuvavihje,
jäähy3. Mikä yhtye?
10 p. Kaikkien jäsenten äidinkieli on englanti, mutta vain puolet heistä ovat syntyneet Iso-Britanniassa tai Yhdysvalloissa.
8 p. Kuvavihje
6 p. Laulajan taiteilijanimi on peräisin latinan kielestä, mutta kyseessä ei ole metallibändi.
5 p. Kuvavihje
4. Mikä kuvitteellinen yhdyssana?
10 p. Loppuu olympialajiin.
8 p. Sanan alkuosa on saattanut ensin tulla vahingossa, mutta on myöhemmin ollut tavoiteltu asia.
6 p. Jos sanalla olisi lyhenne, niin se voisi olla sama kuin mm. sähköpostiliikenteen salaamiseen liittyvä lyhenne.
5 p. Alusta kasvaa kasvi.
5. Mikä?
10 p. On ainakin periaatteessa lyhyempi kuin mikään The Beatlesin Rubber Soul -levyn kappaleista.
8 p. Voi toisaalta myös kestää melkeinpä ihan kuinka kauan vain tai loppua keskenkin.
6 p. Otettu käyttöön 1900-luvun alussa.
5 p. Joko yksi tai useampi henkilö voi saada sen samaan aikaan.
Viulunsoittaja katolla6. Kuka ja missä?
10 p. Ollut siellä jo vähintään 1960-luvulta alkaen.
8 p. Näkee hyvin koko pienen kylän.
6 p. Oikealta ammatiltaan hän on maitomies.
5 p. On juutalainen Venäjällä.
7. Mikä teko tai saavutus?
10 p. Useampikin suomalainen on, mutta kukaan muu pohjoismaalainen ei ole tehnyt sitä.
8 p. Kukaan aasialainenkaan ei ole pystynyt siihen.
6 p. Kovimmat tehneet sen seitsemän kertaa.
5 p. Joukossa ei ole yhtään naista.
8. Kuka näyttelijä?
10 p. Voittanut Oscarin roolistaan natsina.
8 p. Läpimurtoroolissaan hän oli teini-ikäinen murhaaja ja myöhemmin näytellyt mm. venäläistä rikollispomoa.
6 p. Pääpahiksena teini-fantasiaelokuvasarjassa.
5 p. Ovi pelasti kuolemalta tunnetussa roolissa.
9. Mikä myyttinen hahmo?
10 p. Kaima kirjoittanut tälle palstalle ja ollut vuonna 1996 Suomen virallisella listalla.
8 p. Sillä on siivet.
6 p. Marco Polo mainitsee sen kirjoituksissaan.
5 p. Tarina on peräisin Lähi-Idästä.
10. Mikä?
10 p. On pinta-alaltaan suurempi kuin Yhdysvaltojen pienimmät osavaltiot, mutta pienempi kuin Euroopan suurin järvi.
8 p. Asukkaita on suurin piirtein saman verran kuin Islannissa, mutta lampaita enemmän kuin Japanissa.
6 p. Kuvavihje
5 p. Yksi Euroopan yhteisön entisistä puheenjohtajista on kotoisin sieltä ja liittyy oleellisesti myös Coca Colan historiaan.
Vastausaika päättyy maanantaina
-Nyt ei kyllä lisävinkki auttanut, mutta muistelen lähes varmaksi, että pistekirjoituksella H kirjoitetaan juuri niinkuin 6. pisteessä vihjattiin, niin kokeillaan nyt lukita vastausViiden pisteen vihjeet:
1. Mikä kirjain?
10 p. Sen peilistä mä samana nään.
8 p. Kuten myös päällä seistessään.
6 p. Kuvavihje H-kirjain
5 p. Kuvavihje H-kirjain
-Tuntuu, että tämä pitäisi kyllä jo tietää :(2. Mikä?
10 p. Jokainen meistä koskee siihen useita kertoja päivittäin.
8 p. Kuvavihje
6 p. Yleinen etunimi Tšekissä, esiintyy etunimenä myös Lähi-Idässä ja on asuinpaikka Havaijilla.
5 p. Kuvavihje
-ei aukea3. Mikä yhtye?
10 p. Kaikkien jäsenten äidinkieli on englanti, mutta vain puolet heistä ovat syntyneet Iso-Britanniassa tai Yhdysvalloissa.
8 p. Kuvavihje
6 p. Laulajan taiteilijanimi on peräisin latinan kielestä, mutta kyseessä ei ole metallibändi.
5 p. Kuvavihje
-kuvitteellinen yhdyssana on kyllä mielenkiintoinen asia kysyttäväksi, vastaus voi olla aika mainio :)4. Mikä kuvitteellinen yhdyssana?
10 p. Loppuu olympialajiin.
8 p. Sanan alkuosa on saattanut ensin tulla vahingossa, mutta on myöhemmin ollut tavoiteltu asia.
6 p. Jos sanalla olisi lyhenne, niin se voisi olla sama kuin mm. sähköpostiliikenteen salaamiseen liittyvä lyhenne.
5 p. Alusta kasvaa kasvi.
-?5. Mikä?
10 p. On ainakin periaatteessa lyhyempi kuin mikään The Beatlesin Rubber Soul -levyn kappaleista.
8 p. Voi toisaalta myös kestää melkeinpä ihan kuinka kauan vain tai loppua keskenkin.
6 p. Otettu käyttöön 1900-luvun alussa.
5 p. Joko yksi tai useampi henkilö voi saada sen samaan aikaan.
-mahtava kysymys :)6. Kuka ja missä?
10 p. Ollut siellä jo vähintään 1960-luvulta alkaen.
8 p. Näkee hyvin koko pienen kylän.
6 p. Oikealta ammatiltaan hän on maitomies.
5 p. On juutalainen Venäjällä. Viulunsoittaja Katolla
-?7. Mikä teko tai saavutus?
10 p. Useampikin suomalainen on, mutta kukaan muu pohjoismaalainen ei ole tehnyt sitä.
8 p. Kukaan aasialainenkaan ei ole pystynyt siihen.
6 p. Kovimmat tehneet sen seitsemän kertaa.
5 p. Joukossa ei ole yhtään naista.
8. Kuka näyttelijä?
10 p. Voittanut Oscarin roolistaan natsina.
8 p. Läpimurtoroolissaan hän oli teini-ikäinen murhaaja ja myöhemmin näytellyt mm. venäläistä rikollispomoa.
6 p. Pääpahiksena teini-fantasiaelokuvasarjassa. Kate Winslet
5 p. Ovi pelasti kuolemalta tunnetussa roolissa. Kate Winslet
-En kyllä saa päähäni mitään 90-luvun musiikkiin liittyvää, mutta kokeillaan...9. Mikä myyttinen hahmo?
10 p. Kaima kirjoittanut tälle palstalle ja ollut vuonna 1996 Suomen virallisella listalla.
8 p. Sillä on siivet.
6 p. Marco Polo mainitsee sen kirjoituksissaan.
5 p. Tarina on peräisin Lähi-Idästä. Aarnikotka
10. Mikä?
10 p. On pinta-alaltaan suurempi kuin Yhdysvaltojen pienimmät osavaltiot, mutta pienempi kuin Euroopan suurin järvi.
8 p. Asukkaita on suurin piirtein saman verran kuin Islannissa, mutta lampaita enemmän kuin Japanissa.
6 p. Kuvavihje
5 p. Yksi Euroopan yhteisön entisistä puheenjohtajista on kotoisin sieltä ja liittyy oleellisesti myös Coca Colan historiaan.
Vastausaika päättyy maanantaina
Pitäisi ehkä varmistella joitain pisteitä, mutta toisaalta harmittaa, jos olisi voinut saada omat maksiminsa pysymällä kerran vastatussa. Odotellaan vielä varmistusta tähän.Viiden pisteen vihjeet:
1. Mikä kirjain?
10 p. Sen peilistä mä samana nään.
8 p. Kuten myös päällä seistessään.
6 p. Kuvavihje
5 p. Kuvavihje
Kuvassa esiintyy Oras Tynkkynen. Oras muistaakseni tekee hanoja ja koska Hanoi on muistaakseni ollut visassa jo aiemminkin mukana, niin tämäkin voisi liittyä hanoihin. Jotenkin ajattelisin, että Hana voisi olla nimi, joten vastataan Hana. (Ei kaikki kyllä useita kertoja päivässä hanaan koske, vaikka se toivottavaa olisikin.)2. Mikä?