Videot

  • 435 788
  • 1 049

Winspector

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ellei Yle lähetä uusia otteluja uusintana Ruotsi-Kanada -ottelun tapaan, niin vuosien -77 tai -78 MM-ottelujen löytyminen suomenkielisellä selostuksella lienee melkein mahdotonta. 80-luvun aivan alusta löytyy kyllä useitakin otteluja suomenkielisellä selostuksella ja ainahan niitä voi jostain ilmestyä lisääkin. -79 kisoistakin voisi ehkä löytyä, mutta toistaiseksi kisoista ei ole näkynyt kokonaisia otteluita oikein millään kielellä. Pitkään aikaan ainoa kunnon materiaali oli kisojen viimeisestä Ussr-Cssr ottelusta, mutta äskettäin tästäkin turnauksesta on ilmestynyt myös Cssr-Canada. Lisäksi on sitten yksi huonolaatuinen kooste.

Tämä on täyttä totta! Ylellä ei ole kaikkia matseja. Minulla on listat heidän vanhoista jääkiekkomateriaaleistaan. Entäpä jos yhdessä päättäisimme jonkun 70-luvun matsin, jonka haluaisimme nähdä TV-uusintana ja lähettäisimme uusintatoiveita kukin erikseen Ylelle? Tai voihan niitä toiveita lähettää sinne Ylelle kukin tahollaan ilman yhteistäkin päätöstä. Ilman toiveita uusintoja ei tule.

Itse toivoin Yle-arkistoon maalikoostetta MM-1977 ottelusta Suomi-Romania 14-1. Kesti kaksi päivää ja se oli siellä. Netissähän Ylen oikeudet tuollaisista kattavat vain n. 5 minuutin pätkän, mutta käsittääkseni tämä ei koske TV-uusintoja ainakaan MM-kisojen osalta. Mikäli heitä "pommitetaan" toiveilla, niin kyllä he matsin lähettävät jossain vaiheessa, uskoisin.
 

TKH

Jäsen
Sain itse tuon matsin viime vuonna venäläiseltä keräilijäkollegalta, joka silloin kertoi ladanneensa sen venäläiseltä palvelimelta, jossa on melko paljon vanhoja otteluita. Mitään ihmeellistä "uutta" siellä ei ole, mutta tämähän koskee vain asiaan enemmän vihkiytyneitä. Näyttää siltä, että tuo kaveri lataa pääasiassa sen palvelimen matseja YouTubeen.

Joo hiukan samaan päädyin kun eilen hiukan tutkailin noiden kahden "uudemman" vanhan Cssr-Canada -ottelun historiaa. "Yleisessä jaossa" ne näkyy olleen viime vuonna. Itse tosin löysin kummatkin matsit slovakialaiselta, tai itseasiassa kahdelta, sivustolta saman nimimerkin lataamana. Samassa satsissa oli sitten aika paljon myös tuttuja matseja.
 

TKH

Jäsen
Ylellä ei ole kaikkia matseja. Minulla on listat heidän vanhoista jääkiekkomateriaaleistaan. Entäpä jos yhdessä päättäisimme jonkun 70-luvun matsin, jonka haluaisimme nähdä TV-uusintana ja lähettäisimme uusintatoiveita kukin erikseen Ylelle? Tai voihan niitä toiveita lähettää sinne Ylelle kukin tahollaan ilman yhteistäkin päätöstä. Ilman toiveita uusintoja ei tule.

Missäs tuollainen lista on katseltavana? Kaikkeahan kannattaa kokeilla. Muistelen että tällaisesta on ollut puhetta aikaisemminkin, mutta en muista toteutettiinko sitä silloin.
 

Winspector

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Missäs tuollainen lista on katseltavana? Kaikkeahan kannattaa kokeilla. Muistelen että tällaisesta on ollut puhetta aikaisemminkin, mutta en muista toteutettiinko sitä silloin.

Ei liene netissä. Minulla on paperiversiot.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Ylellä ei ole kaikkia matseja. Minulla on listat heidän vanhoista jääkiekkomateriaaleistaan. Entäpä jos yhdessä päättäisimme jonkun 70-luvun matsin, jonka haluaisimme nähdä TV-uusintana ja lähettäisimme uusintatoiveita kukin erikseen Ylelle? Tai voihan niitä toiveita lähettää sinne Ylelle kukin tahollaan ilman yhteistäkin päätöstä. Ilman toiveita uusintoja ei tule.

Ehdottomasti kannatettava ajatus. Tietenkin olisi hyvä että valinnat päätyisivät sellaisiin otteluihin, joita ei ole maailmalla liikkunut.

Netissähän Ylen oikeudet tuollaisista kattavat vain n. 5 minuutin pätkän, mutta käsittääkseni tämä ei koske TV-uusintoja ainakaan MM-kisojen osalta. Mikäli heitä "pommitetaan" toiveilla, niin kyllä he matsin lähettävät jossain vaiheessa, uskoisin.

Jos asia todella on näin, niin silloinhan YLE:ä ei estä vaikka tiettyjen teemaviikonloppujen esittäminen (esimerkiksi kerran pari vuodessa) vanhan jääkiekon merkeissä. Pari vuotta sitten esimerkiksi Ruotsin SVT (näkyi juuri silloin omassa kaapelissani) näytti viikonlopun aikana n. 3-4 eri ottelua vuosien -89 ja -91 MM-kisoista (ruotsalainen selostus). Asialle pitää vain saada kansanliike taaksensa.

Miten asia on olympiakisa- tai Kanada-Cup-pelien osalta? Onko YLE:llä oikeuksia?

Varsinkin Kanadassa vanhoja NHL-pelejä näytetään paljon uusintoina. Esimerkiksi dim75dimin eilen lataama 60-luvun All Stars-ottelu on nauhoitettu Leafs-TV:ltä.
 
Jos jotain pelejä vielä toivoisi näkevänsä niin vuoden -77 kisojen molemmat CCCP-Canada ottelut olisivat kova juttu. Erityisesti loppusarjan ottelu jonka Neuvostoliitto voitti 8-1, päätuomarina Raimo Sepponen ja jonka tapahtumia Hesari uutisoi otsikolla 'Jätkälauma menetti järkensä'. Seurauksena Kanadan tippuminen mitalleilta ja Phil Espositon saama kansainvälisen kiekkoliiton varoitus epäurheilijamaisesta käytöksestä. Myös Tukholman -69 kisojen molemmat CSSR-CCCP pelit olisi mahtava nähdä. Eipä varmaan ole ikinä ennen tai jälkeen pelattu kiekkomatseja joissa olisi ollut mukana yhtä paljon kaukalon ulkopuolisia jännitteitä.

edit. umpitollo, siinähän tuo linkki oli toiseen kaipailemistani matsiin pari viestiä ylempänä.
kirjoitusvirheitä
 

Winspector

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei liene netissä. Minulla on paperiversiot.

Ne, jotka haluavat mainitsemani listat Ylen jääkiekkonauhoista, ilmoittakoot sähköpostiosoitteensa minulle YV:llä, niin laitan listat tulemaan PDF:nä. Itse haluaisin nähdä vaikkapa FIN-DDR -matsit vuoden 1978 MM-kisoista.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Ei kukaan ole törmännyt Vancouverin olympialaisten alkusarjan Kanada - USA -ottelun loppuhetkiin/koosteeseen? Jenkithän tuon matsin voitti, ja tuo loppu on jäänyt mieleen aivan törkeästä Kanadan myllytyksestä, jossa Miller esitti ehkä noin kaikkien aikojen parasta maalivahtipeliä ikinä. Kanada taisi tuossa lopussa päästä tyyliin jollekin 6 vs 3 ylivoimalle, ja rakensi monta aivan avopaikkaa, mutta ei mennyt. Youtubesta ei nopealla katsannolla löydy muuta kuin tuo viikkoa myöhemmin pelattu hieman tunnetumpi matsi...
 
http://www.youtube.com/watch?v=HP0jK276wiE

Lyhyt video Valeri Kharlamovista, muutamia uran hienoimpia ja tärkeimpiä maaleja. Hyvin haikea video ja on äärettömän traagista miten nuorena hän joutui lähtemään. Miehelläo olisi varmasti ollut paljon annettavaa Neuvostoliiton kiekkoilulle esimerkiksi juniorityössä tai ehkä myöhemmin jopa liigatason joukkueiden valmentajana. Kaiken kaikkiaan mahtava pelaaja, itse aina innostuin kun mies kiekkoon pääsi; taitoa oli ja tyyliä oli niin tolkuttomasti.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
MM-kisat 1991 ja Suomi-Ruotsi. Osa 1 ja osa 2.

Kakkososassa näkyy Sundinin kaksi viime hetken maalia, ja tuossa pääsee itseään kiduttamaan vieläpä ruotsalaisella selostuksella.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
MM-kisat 1991 ja Suomi-Ruotsi. Osa 1 ja osa 2.

Kakkososassa näkyy Sundinin kaksi viime hetken maalia, ja tuossa pääsee itseään kiduttamaan vieläpä ruotsalaisella selostuksella.

Sundinin toisessa maalissa kehiteltiin hieman draaman kaarta, olisiko ollut neuvostoliittolainen ohjaaja kyseessä. Sudden yksin läpi ja tekemässä liikkeensä niin kuvataanpa hetki yleisöä, palataan peliin ja sitten onkin kiekko maalissa. Hulvatonta.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Oulun Kärpät
Hopes Dies Last 2011 Bratislava

Kyllä on käsittämättömän hyvin tehty video ja kuvaa kyllä Suomalaisen luonnetta täydellisesti. Turpaan tulee, mutta usko ei lopu koskaan.

Linkki vie YouTubeen.

Samanlainen video taisi olla läsnä jo viime vuoden olympialaisten aikoihin. On todellakin uskomattoman hieno video. Tuo jos ei sytytä, niin sitten ei mikään!

Kisafiiliksen nostattajana toimii myös video Antero Mertarannan parhaimmista:
Antero Mertaranta Collection

Linkki taitaa viedä Youtubeen.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jollain tapaa liian kliseinen kuitenkin, vaikka ihan hienosti tehty. Ehkä nuo tapaukset vain ovat niin miljoona kertaa nähtyjä, ettei hirveästi enää tunnu missään.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jollain tapaa liian kliseinen kuitenkin, vaikka ihan hienosti tehty. Ehkä nuo tapaukset vain ovat niin miljoona kertaa nähtyjä, ettei hirveästi enää tunnu missään.

Sun sydän on varmaan kiveä?

Mulla meni kylmät väreet. Vaikka jokainen lätkää seuraava tässä maassa on nähnyt kaikki nuo ottelut, joista video on koottu, katsonut maaleja tuubista ja kuunnellut Mertarantaa seitsemänkymmentä kertaa seitsemän, niin ne on nidottu yhteen sellaisella tavalla, joka vetää suoran viivan kaikkien niiden läpi. Siinä on tiivistetysti koko Suomen maajoukkueen tarina, menneisyydestä nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Aivan tuoreimmat tapaukset puuttuivat, mutta katsoja voi täydentää ne mielessään ja se mitä siitä syntyy on sinistä ja valkoista, pääasiassa pronssilla ja hopealla kuvioitua.

Maikkarin ensi vuoden kisoihin tehdystä videosta löytyy törkeän paljon yhtäläisyyksiä tuohon...



Ja ei sun sydän varmaan oikeasti kiveä ole :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös