Videot

  • 434 693
  • 1 049
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Niinhän se olikin. Mieleni täyttyy vieläkin riemusta Kanadan taitoylivoimaa seuratessa jälkitallenteilta. Kyllä oli aikoinaankin pienellä pojalla hymy herkässä koulussa tuuletellessa yya-hengessä piehtaroivien kommunistien jälkikasvulle.
Taitoylivoima taisi vain olla sillä toisella puolella, mutta mikäs siinä jos tuollaisilla keinoilla saavutetuista "voitoista" pystyy itselleen uskottelemaan mielikuvan Kanadan paremmuudesta.

Sinulle on kuitenkin tässä ketjussa selvitetty asioiden todellinen laita.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Neuvostoliiton ja Ruotsin väliset ottelut olivat vielä 1980-luvulla usein yllättävänkin epätasaisia eli päättyivät Neuvostoliiton murskavoittoihin. Tässä muutama video tällaisiin peleihin.

Lake Placid 1980: Neuvostoliitto-Ruotsi 9-2: YouTube

Tähän peliin tultaessa Neuvostoliitto oli jo menettänyt mahdollisuuden kultaan tuon ihmeeksi luokiteltavan USA-tappion myötä. Olen lukenut, että joukkueen pelaajien mielialat ennen Ruotsi-peliä olivat järkyttyneitä. Pelissä Neuvostoliitto oli kuitenkin murskaavan ylivoimainen. Se takoi taululle 35 minuutissa lukemat 7-0 ja loput 25 minuuttia joukkue läpsytteli 2-2 tasapelin. Viimeistä arvoturnaustaan yhdessä pelannut ketju Harlamov-Petrov-Mihailov oli varsinkin ensimmäisessä erässä elementissään. Harlamoville ja Mihailoville Lake Placid oli viimeinen arvoturnaus. Petrov oli vielä mukana vuoden 1981 MM-kisoissa.


Calgary 1988: Neuvostoliitto-Ruotsi 7-1: YouTube

Tässä pelissä Neuvostoliitto varmisti olympiakullan Calgaryssa. Ottelu oli Neuvostoliitolle turnauksen toiseksi viimeinen. Neuvostoliiton pelillinen ylivoima ei ollut tässä pelissä yhtä murskaavaa kuin Lake Placidissa, mutta olihan Ruotsi kuitenkin melkoisen jyrän alla koko ottelun ajan.


Tukholman MM-kisat 1989: Neuvostoliitto-Ruotsi 5-1: YouTube

Ruotsi tuli suurin odotuksin omiin kotikisoihinsa, jotka pelattiin upouudessa Globenissa. Ruotsi oli saanut kisoihin paljon kovia pelaajia, kuten Kent Nilsson, Börje Salming, Tomas Jonsson, Tomas Sandström, Tomas Steen, Anders Eldebrink, Tomas Rundqvist ja Ulf Dahlen. Ruotsi kuitenkin romahti mitalisarjassa neljänneksi. Tämä turnaus oli viimeinen missä Neuvostoliiton ykkösketju Krutov-Larionov-Makarov pelasi yhdessä arvoturnauksessa. Neuvostoliiton kolmosketjussa pelasivat kokeneen Sergei Jashinin kanssa nuoret Sergei Fedorov ja Aleksandr Mogilny, joka loikkasi heti tämän pelin jälkeen Buffaloon.


Kootaan vielä tähän 80-luvun murska/selkeitä tappioita:

Olympiakisat 1980: Neuvostoliitto-Ruotsi 9-2

MM-kisat 1981: Neuvostoliitto-Ruotsi 13-1.

Tämä peli on modernin jääkiekon suurinumeroisin voitto kahden ns. suuren välillä. Ottelun kaksi mielenkiintoisinta tilastoa lienevät ne, että ensimmäinen erä päättyi 0-0 (seuraavat kaksi erää 6-0 ja 7-1) sekä se, että Neuvostoliitto ei saanut pelissä yhtään ylivoimatilannetta ja teki kaikki 13 maaliaan tasakentällisin. Ruotsin ainoan teki ylivoimalla Tomas Steen, joka ohjasi Anders Eldebrinkin siniviivavedon ohi Vladislav Tretjakin. Neuvostoliiton puolelta tuhojaan teki erityisesti Aleksandr Maltsevin johtama ketju laidoillaan Nikolai Drozdetski ja Vladimir Golikov. Maltsevin saldo pelissä oli 3+2.

Tästä pelistä en ole löytänyt koko ottelun käsittävää videota, mutta maalikooste löytyy Youtubesta.

MM-kisat 1982: Neuvostoliitto-Ruotsi 4-0 ja 7-3.

MM-kisat 1983: Neuvostoliitto-Ruotsi 4-0

Olympiakisat 1984: Neuvostoliitto-Ruotsi 10-1

MM-kisat 1985: Neuvostoliitto-Ruotsi 6-2

Olympiakisat 1988: Neuvostoliitto-Ruotsi 7-1

MM-kisat 1989: Neuvostoliitto-Ruotsi 5-1


Ruotsi ei pystynyt 1980-luvulla voittamaan Neuvostoliittoa kertaakaan arvoturnauksessa, mutta vuonna 1987 se voitti maailmanmestaruuden maalieron turvin ja pelasi silloin tasan 2-2 Neuvostoliiton kanssa. Kanada auttoi silloin Ruotsin maailmanmestaruuden häviämällä Ruotsille tahallaan murskanumeroin 0-9, koska ennen ottelua oli tiedossa että Ruotsi tulee voittamaan kultaa jos Kanada häviää riittävän suurin lukemin.

Vuonna 1986 Ruotsi pystyi myös pelaamaan tasaiset pelit Neuvostoliittoa vastaan. Alkusarjassa neukut voittivat 4-2 ja loppusarjassa niukasti 3-2.
 
Viimeksi muokattu:

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Taitoylivoima taisi vain olla sillä toisella puolella, mutta mikäs siinä jos tuollaisilla keinoilla saavutetuista "voitoista" pystyy itselleen uskottelemaan mielikuvan Kanadan paremmuudesta.

Sinulle on kuitenkin tässä ketjussa selvitetty asioiden todellinen laita.

Kanada ykkönen ja Neuvostoliitto tuli kunniakkaasti toiseksi heti voittajan jälkeen, hieno suoritus sekin on. Ykkönen tulee ennen kakkosta, kyllä sen on jo tunnustanut sosialistinenkin tiedemies.
 
Suosikkijoukkue
Cräps
Sinulle on kuitenkin tässä ketjussa selvitetty asioiden todellinen laita.

Todellinen laita on, että Kanada voitti taitoylivoimansa turvin Neuvostoliiton doupatut steroidihärät. Mutta hopee ei oo häpee. Faktahan ei muutu toiseksi vaikka kuinka monta lainausmerkkiä teksteihisi laitat. Liitteenä vielä nuoremmille lukijoille klippi miltä jääkiekko parhaimmillaan näyttää: Canada Cup 1987, Lemieux goal - YouTube

Linkki vie youtuben Canadan cupin finaaliin vuodelta 1987.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kanada ykkönen ja Neuvostoliitto tuli kunniakkaasti toiseksi heti voittajan jälkeen, hieno suoritus sekin on. Ykkönen tulee ennen kakkosta, kyllä sen on jo tunnustanut sosialistinenkin tiedemies.
Toistan kysymykseni sinullekin: mikä merkitys on "voitolla", joka on seurausta oman tuomarin puolueellisuudesta ja jota ilman voitto ei olisi edes ollut mahdollinen, koska Neuvostoliitto oli parempi joukkue?

Palaan edelleen vertaukseeni hiihtokisasta, jossa on kaksi osanottajaa, joista toinen määrätään hiihtämään kisa vain yhdellä sauvalla, minkä seurauksena hän häviää toiselle hiihtäjälle 50 km kisan yhdellä sekunnilla. Oliko kisan "voittaja" siis parempi hiihtäjä, koska "voitti"?

Tämä on täysin pätevä vertaus Kanada Cupiin, koska puolueellinen tuomaritoiminta toi Kanadalle vastaavan edun.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Todellinen laita on, että Kanada voitti taitoylivoimansa turvin Neuvostoliiton doupatut steroidihärät. Mutta hopee ei oo häpee. Faktahan ei muutu toiseksi vaikka kuinka monta lainausmerkkiä teksteihisi laitat. Liitteenä vielä nuoremmille lukijoille klippi miltä jääkiekko parhaimmillaan näyttää: Canada Cup 1987, Lemieux goal - YouTube

Linkki vie youtuben Canadan cupin finaaliin vuodelta 1987.
Sinulla lienee sellaiset todisteet neuvostopelaajien douppauksesta, mitä IIHF:llä ja KOK:lla ei ole?

Pohjois-Amerikassahan pelaajien douppaus on arkirutiinia ja NHL on mm. estänyt pelaajien säännöllisen testaamisen.

Tuo "voittomaalihan" käytiin täällä jo kerran läpi. Jos tilanne olisi mennyt toisinpäin eli neukkupelaaja koukannut nurin kanadalaisen tuossa tilanteessa olisi Koharski varmasti puhaltanut jäähyn.

Kuten sinulle on täällä nyt monta kertaa ja useamman kirjoittajan toimesta kerrottu, ei tällaisen turnauksen "voitolla" ole yhtään mitään merkitystä, jossa tuomarilinja suosii koko ajan ja säännönmukaisesti järjestävän maan joukkuetta ja missä tuomarit ovat itse kanadalaisia.

Neuvostoliitto oli vain parempi, piste.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Toistan kysymykseni sinullekin: mikä merkitys on "voitolla", joka on seurausta oman tuomarin puolueellisuudesta ja jota ilman voitto ei olisi edes ollut mahdollinen, koska Neuvostoliitto oli parempi joukkue?
Hyvällehän se maistuu, voitto on aina voitto. Moraalisesta voitosta en tiedä, kai siitä Neuvostoliitossa jonkun prenikan rintaan sai.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Hyvällehän se maistuu
, voitto on aina voitto. Moraalisesta voitosta en tiedä, kai siitä Neuvostoliitossa jonkun prenikan rintaan sai.

"Voitto on aina voitto".

Tuo asenne poistaa kokonaan urheilullisuuden merkityksen pois urheilusta. Jos on oikein viedä paremmalta joukkueelta voitto vilpin avulla, niin tuo ei ole enää urheilua vaan propagandaa. Ja propagandaahan nuo Kanada Cupit olivat, ainakin vuoden 1981 jälkeen pelatut. Vuoden 1981 turnauksessa sentään ei ollut finaalissa kanadalaista tuomaria, vaikka silloinkin kaikki muut olosuhteet oli tehty Kanadan eduksi.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
"Voitto on aina voitto".

Tuo asenne poistaa kokonaan urheilullisuuden merkityksen pois urheilusta. Jos on oikein viedä paremmalta joukkueelta voitto vilpin avulla, niin tuo ei ole enää urheilua vaan propagandaa. Ja propagandaahan nuo Kanada Cupit olivat, ainakin vuoden 1981 jälkeen pelatut. Vuoden 1981 turnauksessa sentään ei ollut finaalissa kanadalaista tuomaria, vaikka silloinkin kaikki muut olosuhteet oli tehty Kanadan eduksi.

Propaganda olikin Neuvostoliitossa suosittu laji, ja miksei nyky-Venäjälläkin. Lähdenkin tästä katsomaan juutuupista -87 Canada Cupin parhaita paloja.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Eikös Neuvostoliiton pelaajat tunteneet toisensa pelitavat hyvin? Monta vuotta pelanneet ja harjoitelleet yhdessä. Aika merkittävä etulyöntiasema neuvostoliittolaisille.
Maajoukkueen pelaajista noin puolet tuli yleensä ZSKA:sta, joten tuo on perusteltu mielipide. Myös Dynamosta, Spartakista, Kriljasta ja/tai Torpedosta oli useimmiten ainakin yksi seuraketju maajoukkueesa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Propaganda olikin Neuvostoliitossa suosittu laji, ja miksei nyky-Venäjälläkin.
Ehkä propaganda ymmärrettiin Neuvostoliitossa toisin kuin Kanadassa? En nimittäin muista, että Neuvostoliitossa olisi järjestetty kutsuturnauksia, missä Neuvostoliiton pelit viheltää heidän oma tuomarinsa. Izvestijassa näin ei ainakaan tapahtunut.

Kannattaisi vain reilusti myöntää, että Neuvostoliitto oli parempi.
 
Suosikkijoukkue
Cräps
Sinulla lienee sellaiset todisteet neuvostopelaajien douppauksesta, mitä IIHF:llä ja KOK:lla ei ole?

Pohjois-Amerikassahan pelaajien douppaus on arkirutiinia ja NHL on mm. estänyt pelaajien säännöllisen testaamisen.
Minulla ei ole tuohon muuta sanoa, kuin erään suomalaisen silloin P.Buren kanssa Vancouverissa pelanneen kaverin mielipide ja I.Larionovin kirjoitukset, sekä lukemattomat Neuvostoliiton ja DDR:n doping järjestelmästä entisten urheilijoiden antamat lausunnot. Mites sinulla kommenttina tuohon NHL:n dopingin arkirutiiniin? Voitko linkittää muutaman lähteen?

Kannattaisi vain reilusti myöntää, että Neuvostoliitto oli parempi.
Wikipedia tietää kertoa: "late in the third period, Canada coach Mike Keenan, who had been juggling lines all series, sent the trio of Gretzky, Lemieux and Hawerchuk out to play with a faceoff in Canada's end. After the faceoff, Gretzky, Lemieux and Larry Murphy rushed up the ice. Young Soviet defenseman Igor Kravchuk was the only man back and he fell down to block a pass across but Gretzky fed the puck back to Lemieux, who fired a shot over the glove of goaltender Sergei Mylnikov with 1:26 remaining. The Gretzky to Lemieux play is one of the most memorable plays in Canadian hockey history."
Minun englanninkielen taitoni on todennäköisesti parempaa kuin sinun venäjänkielen taitosi, mutta kysytään nyt varmuuden vuoksi että missä tuossa puhutaan jostain ihmeellisistä kampeista ja estämisistä joita ei ikinä tapahtunut?

Jottei mentäisi offtopicissa jatkuvasti, niin ohessa linkki otteluun, jossa Suomen b-joukkue nöyryytti Neuvostoliiton ykkösryhmän totaalisesti. Ilman lainausmerkkejä: [Olympics 88] Ice-Hockey: Finland-USSR - YouTube
 
Suosikkijoukkue
Cräps
En nimittäin muista, että Neuvostoliitossa olisi järjestetty kutsuturnauksia, missä Neuvostoliiton pelit viheltää heidän oma tuomarinsa.
Näin on. Neuvostoliitossa järjestettiin sellaisia kisoja, missä stadionin ovia availtiin keihäänheiton aikana sattuman varaisesti ja tuomareina Izvestijassa oli yllättävän usein Varsovan liiton poikia. Eipä silti, kyllä vanha Izvestija hakkasi tunnelmassa ja tasossa nykyiset EHT-höntsät 100-0. Tuli niitä moskovan tv:stä katseltua mustavalkoisena aikoinaan sloboselostuksella ja vieläkin on kylmiä väreitä kun niitä muistelee. Varsinkin Tsekkoslovakian ja Neuvostoliiton peleissä oli oma latauksensa. Oi niitä aikoja. Voin näin epävirallisesti myöntää, että oma soft spot oli taannoinen neukkujen ykkösvitja KLM höystettynä pakkiparilla Fetisov-Kasatonov. Kaivoin kultaisella 80-luvulla kaikki mahdolliset pelit esille jossa pääsin viisikon nerokkuutta seuraamaan. Kavereiden sädekehä vähän hyytyi kun siirtyivät änäriin. Tosin parhaat vuotensa jo ohittaneina, mutta kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Minulla ei ole tuohon muuta sanoa, kuin erään suomalaisen silloin P.Buren kanssa Vancouverissa pelanneen kaverin mielipide ja I.Larionovin kirjoitukset, sekä lukemattomat Neuvostoliiton ja DDR:n doping järjestelmästä entisten urheilijoiden antamat lausunnot. Mites sinulla kommenttina tuohon NHL:n dopingin arkirutiiniin? Voitko linkittää muutaman lähteen?
Eli perustat syytöksesi pelkkiin kuulopuheisiin?

Neuvostoliiton pelaajat testattiin samalla tavalla kuin muidenkin joukkueiden pelaajat eikä kiinnijäämisiä ollut.

Väite, että Suomessa douppausta harjoitettiin jääkiekossa säännönmukaisesti olisi paremmin perusteltu, koska suomalainen kiekkoilija on oikeasti jäänyt kiinni dopingin käytöstä jääkiekon MM-kisoissa. Samoin ruotsalainen ja amerikkalainen jääkiekkoilija.

Se että Burella oli harvinaisen vahvat lihasvoimat ei todista mitään dopingin käytöstä. Buren isä oli olympiatason uimari ja äiti myös urheilija. Kyllä ne geenit tulivat sitä kautta.

NHL:ssä pelaajia ei kauden aikana testata käytännössä ollenkaan. En etsi linkkiä tälle, vaan saat tyytyä tähän tai etsiä linkin itse.



Wikipedia tietää kertoa: "late in the third period, Canada coach Mike Keenan, who had been juggling lines all series, sent the trio of Gretzky, Lemieux and Hawerchuk out to play with a faceoff in Canada's end. After the faceoff, Gretzky, Lemieux and Larry Murphy rushed up the ice. Young Soviet defenseman Igor Kravchuk was the only man back and he fell down to block a pass across but Gretzky fed the puck back to Lemieux, who fired a shot over the glove of goaltender Sergei Mylnikov with 1:26 remaining. The Gretzky to Lemieux play is one of the most memorable plays in Canadian hockey history."
Minun englanninkielen taitoni on todennäköisesti parempaa kuin sinun venäjänkielen taitosi, mutta kysytään nyt varmuuden vuoksi että missä tuossa puhutaan jostain ihmeellisistä kampeista ja estämisistä joita ei ikinä tapahtunut?
En tiedä miksi Wikipedia ei mainitse Hawerchukin koukkausta Bykoviin, mutta kyllä se tapahtui.

Tässä tuo kamppaus: How Canada Won the 1987 Canada Cup: The Final Game - YouTube

Jottei mentäisi offtopicissa jatkuvasti, niin ohessa linkki otteluun, jossa Suomen b-joukkue nöyryytti Neuvostoliiton ykkösryhmän totaalisesti. Ilman lainausmerkkejä: [Olympics 88] Ice-Hockey: Finland-USSR - YouTube
Suosittelen että katsot aiemmin linkittämäni videon, joka näyttää koko Neuvostoliiton ja Suomen välisen ottelun Calgaryn kisoista. Kultansa jo varmistanut Neuvostoliitto pelaa lähes haukotellen, mutta hallitsee peliä ja kiekkoa melkoisen suvereenisti. Neuvostoliiton asenteesta tässä pelissä paras esimerkki on se, että Mogilny syöttää läpiajossa taaksepäin omalle pelaajalle. En ole koskaan nähnyt vastaavaa missään toisessa tosipelissä. No, ehkä tämä peli ei ollut venäläisille "tosipeli".

Calgaryn porukka oli kaukana Suomen b-maajoukkueesta. Suomella taisi olla tuohon aikaan 4-5 vakituista NHL-pelaajaa. Kaikki loput olivat Suomen käytössä olympiakisoissa. Ainakin puolustuksen osalta Calgaryn joukkue oli selvästi kovempi kuin esim. Lillehammerin joukkue.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
tuomareina Izvestijassa oli yllättävän usein Varsovan liiton poikia.
Tarkoitatko tshekkejä? Tshekit ja neukut olivat kaukalossa verivihollisia eivätkä tshekkituomarit koskaan suosineet neuvostopelaajia kaukalossa, kuten esim. amerikkalaistuomarit ovat usein suosineet Kanadaa.


Eipä silti, kyllä vanha Izvestija hakkasi tunnelmassa ja tasossa nykyiset EHT-höntsät 100-0. Tuli niitä moskovan tv:stä katseltua mustavalkoisena aikoinaan sloboselostuksella ja vieläkin on kylmiä väreitä kun niitä muistelee. Varsinkin Tsekkoslovakian ja Neuvostoliiton peleissä oli oma latauksensa. Oi niitä aikoja. Voin näin epävirallisesti myöntää, että oma soft spot oli taannoinen neukkujen ykkösvitja KLM höystettynä pakkiparilla Fetisov-Kasatonov. Kaivoin kultaisella 80-luvulla kaikki mahdolliset pelit esille jossa pääsin viisikon nerokkuutta seuraamaan. Kavereiden sädekehä vähän hyytyi kun siirtyivät änäriin. Tosin parhaat vuotensa jo ohittaneina, mutta kuitenkin.
Vanhaa Izvestijaa ja sen tunnelmaa ja latausta ei voi enää palauttaa, koska Neuvostoliittoa ja punakonetta ei enää ole, eikä Tshekki(slovakia) ole enää myöskään entisensä.
 
Suosikkijoukkue
Cräps
Vanhaa Izvestijaa ja sen tunnelmaa ja latausta ei voi enää palauttaa, koska Neuvostoliittoa ja punakonetta ei enää ole, eikä Tshekki(slovakia) ole enää myöskään entisensä.

Olen teikäläisen tekstejä sen kymmenisen vuotta lukenut ja lieköhän tämä ensimmäinen kerta kun ollaan samaa mieltä. Harvoja asioita mitä 80-luvulta kaipaan on vanhat Izvestija-turnaukset ja keski-Euroopan mäkiviikot. Aina kun oli mahdollista niin kyseisten tapahtumien alta sai väistyä niin koulun käynnit kuin muutkin tekemiset. Ei nykyään enää samanlaista tunnetta saa mistään kun urheilua tulee joka tuutista. Tavallaan hienoa, tavallaan masentavaa. Vai tuleeko palstan suurelle 90-luvulla syntyneelle porukalle mieleenkään, että katselisi rätisevää mustavalkokuvaa käsittämättömällä mongerruksella selostettuna 18 tuuman puulaatikosta? Puhumattakaan siitä, että kyriliset aakkoset oli selässä ja ne ja pelaajien numerot piti opetella ulkoa että tajusi mistään mitään? Olisinpa vielä nuori.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Harvoja asioita mitä 80-luvulta kaipaan on vanhat Izvestija-turnaukset ja keski-Euroopan mäkiviikot. Aina kun oli mahdollista niin kyseisten tapahtumien alta sai väistyä niin koulun käynnit kuin muutkin tekemiset. Ei nykyään enää samanlaista tunnetta saa mistään kun urheilua tulee joka tuutista. Tavallaan hienoa, tavallaan masentavaa. Vai tuleeko palstan suurelle 90-luvulla syntyneelle porukalle mieleenkään, että katselisi rätisevää mustavalkokuvaa käsittämättömällä mongerruksella selostettuna 18 tuuman puulaatikosta? Puhumattakaan siitä, että kyriliset aakkoset oli selässä ja ne ja pelaajien numerot piti opetella ulkoa että tajusi mistään mitään? Olisinpa vielä nuori.

Maantieteellisestä sijainnista johtuen meilläkin rajanpinnassa asuvilla näkyi Moskovan TV. Sain sitten katsella Izvestijaa ja Neuvostoliiton ja NHL -joukkueiden välisiä matseja perheen toisesta televisiosta, joka oli mustavalkokuvalla varustettu matka-TV. Kuvanlaatu olisi ollut sama kuin väritelevisiosta katsottuna, koska lähetys näkyi Suomen puolella mustavalkoisena ja pienellä lumisateella väritettynä.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Hieno ryssäpropagandan tuotos kyllä tuo TOJn linkittämä pätkä. En kyllä äkkikatsomalta silti tajua, mitä video yrittää todistaa.
 

Theone

Jäsen
Hieno ryssäpropagandan tuotos kyllä tuo TOJn linkittämä pätkä. En kyllä äkkikatsomalta silti tajua, mitä video yrittää todistaa.

Katsoin myös tuon pätkän ja mietin ihan samaa, yrittikö TOJ tuolla videolla todistaa jotain?

Kyllähän tuossa esim. nuo Neuvostoliiton jäähyt olivat mielestäni aika selviä muutamaa lukuunottamatta (esim. Bykovin toinen), toki Kanadalta jäi muutama viheltämättä ja mutta pääosin nuo menivät mielestäni oikein. Osa Kanadan tilanteista oli sellaisia, että niistä ei saisi jäähyä edes kotimaisessa Liigassa, saati sitten NHL-säännöillä pelatussa turnauksessa. Ilmeisesti TOJ:n mielestä niistä olisi kuulunut viheltää jäähy, ken tietää.

Kanada voitti ja pulinat pois.

Vielä sellainen kysymys arvon TOJ, ovatko tuomarit mielestäsi koskaan suosineet Venäjää/Neuvostoliittoa? -Tuskin, koska tuomarit suosivat aina vastustajaa.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, All Blacks
Varmasti 1987 Canada Cupissa oli enemmän tai vähemmän puolueellista tuomaritoimintaa. Eräs nimimerkki vetää kuitenkin täällä nuo teoriat aivan övereiksi. Tässä YouTube-kooste ratkaisevan kolmannen finaalin maaleista. Neukkujen 4-2 maalia edeltävässä tilanteessa Bourquelta kahvataan kiekko kunnon kainalovirvelillä pois. Myös ennen ekaa maalia olisi ainakin nykysäännöillä voinut viheltää jäähyn, kun Gretzkyä ajetaan selästäpäin kädet hieman korkealla. Ei siellä jokaista neukkurikettäkään vihelletty.

Samaten TOJ käyttää aina tuon 1981 Canada Cupin finaalin Neuvostoliiton 8-1 murskavoittoa Kanadasta todisteena neukkujen ylivertaisuudesta tuohon aikaan. Samalla hän unohtaa kuitenkin mainita, että neljä päivää aiemmin pelatussa viimeisessä lohkopelissä Kanada höykytti samaista Neuvostoliittoa lukemin 7-3. Yksittäisessä kiekkopelissä lukemat saattavat revetä isoiksikin, mikä ei välttämättä korreloi maiden välistä tasoeroa. Tuoreempana esimerkkinä nyt vaikkapa 2011 MM-finaali Suomi-Ruotsi.
 
Viimeksi muokattu:

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Muistan, että YLE esitti keväällä 1995 dokumentin, missä seurattiin Leijonien valmistautumista kevään 1995 MM-kisoihin. Se oli itse asiassa yksi parhaista dokumenteista, mitä itse olen nähnyt. Joukkuetta ja sen taustoja alettiin seurata jo 1994 syksystä alkaen ja kameraryhmä oli mukana jokaisessa Leijonien tapahtumassa kauden aikana. Kaikki huipentui sitten joukkueen lopulliseen valintaan ja dramatiikkaa siihen juurikin toi mm. Peter Aholan viime hetken putoaminen joukkueesta.

Hauskuuttakin oli, mm se. kun Leijonien yksi huoltajista arvosteli nuoria pelaajia tyyliin " tuosta ei niin hyvää pelaajaa tulekaan, että oppisi huolehtimaan varusteistaan paremmin".

Oliskohan tätä dokumenttia missään enää vai pitääkö kääntyä YLE:n puoleen? Dokkarin nimeäkään en muista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös