Autuas olo?
Täällä Jatkoajassa on ollut viime aikoina paljon keskustelua brändistä nimeltä HIFK, seuran historiasta ja sen velvoittamasta pelityylistä. Kyllähän se on niin että maksava yleisö haluaa nähdä taistelevan ja rymistelevän HIFK:oon
"IFK tunnetaan myös erilaisuudesta, omintakeisuudestaan, aggressiivisuudestaan ja värikkyydestään. IFK tuskin jättää ketään kylmäksi; olet joko puolellamme tai meitä vastaan. Kaikki nämä seikat tekevät IFK:sta rakastetun, vihatun, palvotun, halveksitun mutta ennen kaikkea seuratun."
Tämä oli siis lainaus HIFK:n historiasta.
Kausilla 97-98 ja 98-99 HIFK pelasi tällaista kiekkoa. Miten hienolta tuntuikaan voittaa mestaruus keväällä -98 kun koko kausi oli tullut paskaa niskaan mediassa sikailevasta IFK:sta ja muista ongelmista puhumattakaan. Keväällä -99 vitutus oli kyllä suuri kun finaalit mentiin häviämään omaan hölmöilyyn ja kurittomuuten. Silloin en ollut tyytyväinen "rytinähopeaan" kun kultakin olisi ollut otettavissa. Mutta kuten JHag on monta kertaa todennut niin mielummin se rytinäpronssi kuin mikkihiirikulta.
Kun pelataan kovalla tunnetasolla niin ylilyöntejäkin tulee. Kuten esim. noissa -99 finaaleissa. Ne pitää ottaa myös sellaisina ja oppia virheistään. Nimimerkki hannu muistelee kevään -99 Jokeripeliä missä tapahtui myös näitä ylilyöntejä. Niistäkö jäi autuas olo? Doyle pieksi pikkupoika-Niemen ja Karalahti veti poikittaisella Alankoa niskaan. Vaikka kovaa pelataankin niin jonkinlainen kunnioitus pitää säilyttää vastustajaa kohtaan.
Ensi kaudella narreja vastaan pelatessa odotan näkeväni Vopatin taklaavan ville peltosen pleksinrakoon, Simicekin nappaavan kiekon, syöttävän millintarkan syötön täyteen vauhtiin Vihkolle joka vie Lehtosen 100-0 kahville.
Siitä se autuas olo tulee.
Täällä Jatkoajassa on ollut viime aikoina paljon keskustelua brändistä nimeltä HIFK, seuran historiasta ja sen velvoittamasta pelityylistä. Kyllähän se on niin että maksava yleisö haluaa nähdä taistelevan ja rymistelevän HIFK:oon
"IFK tunnetaan myös erilaisuudesta, omintakeisuudestaan, aggressiivisuudestaan ja värikkyydestään. IFK tuskin jättää ketään kylmäksi; olet joko puolellamme tai meitä vastaan. Kaikki nämä seikat tekevät IFK:sta rakastetun, vihatun, palvotun, halveksitun mutta ennen kaikkea seuratun."
Tämä oli siis lainaus HIFK:n historiasta.
Kausilla 97-98 ja 98-99 HIFK pelasi tällaista kiekkoa. Miten hienolta tuntuikaan voittaa mestaruus keväällä -98 kun koko kausi oli tullut paskaa niskaan mediassa sikailevasta IFK:sta ja muista ongelmista puhumattakaan. Keväällä -99 vitutus oli kyllä suuri kun finaalit mentiin häviämään omaan hölmöilyyn ja kurittomuuten. Silloin en ollut tyytyväinen "rytinähopeaan" kun kultakin olisi ollut otettavissa. Mutta kuten JHag on monta kertaa todennut niin mielummin se rytinäpronssi kuin mikkihiirikulta.
Kun pelataan kovalla tunnetasolla niin ylilyöntejäkin tulee. Kuten esim. noissa -99 finaaleissa. Ne pitää ottaa myös sellaisina ja oppia virheistään. Nimimerkki hannu muistelee kevään -99 Jokeripeliä missä tapahtui myös näitä ylilyöntejä. Niistäkö jäi autuas olo? Doyle pieksi pikkupoika-Niemen ja Karalahti veti poikittaisella Alankoa niskaan. Vaikka kovaa pelataankin niin jonkinlainen kunnioitus pitää säilyttää vastustajaa kohtaan.
Ensi kaudella narreja vastaan pelatessa odotan näkeväni Vopatin taklaavan ville peltosen pleksinrakoon, Simicekin nappaavan kiekon, syöttävän millintarkan syötön täyteen vauhtiin Vihkolle joka vie Lehtosen 100-0 kahville.
Siitä se autuas olo tulee.
Viimeksi muokattu: