Oman lapsen vakava sairastuminen.
Otsikon mukainen aihe siis vetää miehen hiljaiseksi. Seuraavat pari vuotta mennään sitten tämän ehdoilla ja jos hyvin käy, niin ehdot on siinä kohtaa luettu. Jos taas käy huonosti, niin ei tarvitse lukea siinä kohtaa enää mitään. Kirjoitan tämän tänne siksi, että kasvottomana on aika helppo kirjoittaa. En siis kaipaa voimia, enkä mitään jeesustelua. (ei millään pahalla, mutta nyt on se vaihe, että kaikki moinen vituttaa, vaikka kukaan ei luonnollisestikaan tarkoita sillä mitään pahaa.)
Voin kertoa, että vituttaa, itkettää, naurattaa, panettaa ja kaikkea siltä väliltä. Joitain toimintoja enemmän ja joitain vähemmän. Se lienee luonnollista se. Helvetin vaikea on käsittää sitä, että mitä pahaa tuollainen 5v pellavapää on tehnyt ansaitakseen tällaisen komennuksen? Pari viikkoa sitten mentiin vielä niin, että tanner tömisi ja nyt on parin kk:n ajan eristyksissä.
Sekavaa on meininki ja varmasti vielä sekavampaa se tulee olemaan. Nyt poika vielä näyttää itseltään, mutta sekin tulee tässä ajan myötä valitettavasti katoamaan. Onneksi kuitenkin tulee takaisin, jos kaikki menee putkeen. Eli siis jos lopputulos on muuta kuin pieni arkku. Kaikkeen sitä yrittää mielessään varautua, vaikka mahdotonta se onkin. Ja luonnollisestikin pääfokus on siinä, että saa tsempattua poikaa ja itseään, mutta itseään ei kuitenkaan pidä lähteä kusemaan iirikseen. Tosiasioita ei siis kannata sulkea kokonaan pois mielestään.
Lähetän vielä varmuuden vuoksi itselleni voimia, haleja ja jaksamisia ihan vitusti, niin muiden ei tarvitse. Kommentoida toki saa(oho! vittu täähän on tosiaan keskustelupalsta), mutta noita edellämainittuja ei tosiaan välttämättä tarvitse.