Perjantai ja ihan normi päivä duunissa eli kaikki OK. Sitten puhelin soi, wanha pelikaveri Jokeri-junnuista soittaa ja varoittelee tulevasta lounaasta. Oli törmännyt työasioissa/palaverissa toiseen wanhaan pelikaveriin ja saaneet idean ottaa yhteyttä ja sopia lounastreffit.
Voe perkkele pojjaat, että olin heti messissä. Toisen (tämän soittaneen) kaverin olen muutaman kerran halleilla tavannut ja pelailihan tuo divarissa eli sitäkin kautta tiesi missä ukko menee, mutta tämä toinen jässikkä on meikäläisen wanha laituri, jota en ole nähnyt yli 20 vuoteen. Erilaisia hurjia huhuja on kuulunut, mutta voitte arvata onko mukava tavata.
Koko päivän hymyillyttänyt sekin, että kaikki mahdollinen tuli noiden kanssa "eka kerran" koettua, joukkueena pärjäiltiin ihan OK ja ehkä lämpimin muisto on junnupelistä Hifk:ta vastaan. Häkit päässä pelailtiin ja koutsi päätti tehdä lihaketjun, noi kaksi mainittua laitettiin laitaan ja minä keskellä. Ekassa erässä Myllypurossa armoton tappelu, jossa hyökkään Hifk:ssa pelaavan luokkakaverin kimppuun ja lennän pihalle. Luokkakaverin vanhemmat olivat käyneet avautumassa omille vanhemmilleni. Ja nyt siis näen uudelleen nuo jätkät, sen vannon, että jotenkin pidetään jatkossa yhteyttä. On maailman onnellisin asia, että menneisyydestä on pelkästään mukavia muistoja junnukiekosta. Voin vahvistaa senkin, että vaikka peliäkin kaipaa, niin kyllä se pukukoppielämä on se, jonka muistaa loppuelämän.
Näistä voisi avautua vuoden, tulee olemaan kiva muistella. Saattaa olla, että sillekin naureskellaan, kun a-junnuissa pelattiin vastakkain toisen noista kanssa ja sovittiin alkulämmittelyssä, että molemmat lahjoittaa toiselle yhden läpiajon...
