Verkostomarkkinointi

  • 4 000
  • 29

Ranttali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
Olettelo olleet verkostomarkkinoinnissa mukana tai oletteko nykyisin?

Itse olin parivuotta sitten eräässä saippuoita ja vitamiineja kaupittelevassa verkostossa mukana. Aluksi luvatut suuret tulot jäivät saamatta ja huoneen nurkkiin jäi lojumaan saippuaa ja vitamiineja n. parin tuhannen markan edestä. Eipä ollut minusta siihen bisnekseen. Tosin on tainnut kaikki muutkin lopettaa sen, keitä silloin siellä oli. Vieläköhän Sarasvuo "kouluttaa" näitä "pikku-bisnesmiehiä"?
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Turvallisen välimatkan päästä olen tuota suurta kusetusta seurannut ja onhan minulle tätä "bisnestä" tyrkytetty, mutta en ole lähtenyt mukaan.

Kovia lupauksiahan näillä saippuakauppiailla on, ja mikäs siellä ketjun huipulla on lymyillessä ja alempia rahastaessa, mutta kun mukaanlähtiessä on paikka hierarkiassa jossain 26. oksan 743. haarassa, niin kyllä on tavallisen orpo olo. Yhteenkään onnistujaan en ole toistaiseksi törmännyt.
 

Noutaja#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
Lähdin kaverini mukaan tälläiseen verkostomarkkinointi tilaisuuteen muutama vuosi sitten. Kuuntelin aikani niitä juttuja ja ajattelin mielessäni, niin varmaan joo. Niihin tavaroihin (shampoota ja muita pesuaineita) olisi pitänyt sijoittaa 2500mk (jos ei ollut niin paljoa rahaa, olisi sen saanut lainaksi). Kun tilaisuus vihdoin ja viimein loppui, olin ainoa joka lähdin sieltä samantien pois. Jopa se minun kaverini jäi sinne. Niinhän siinä sitten kävi, että homma kusi käsille. Ei tullutkaan sellaista tiliä, mitä oli luvattu, eikä mitään muutakaan. Kyllä se kiroili jälkeen päin omaa tyhmyttään. Jos joku on ajatellut aloittaa/mennä mukaan, kannattaa miettiä monta kertaa onko se ihan järkevää. Henkilöt jotka vetävät niitä tilaisuuksia, osaavat puhua ja luvata kaikenlaista. Totuus on tarua ihmeellisempää. Se joka on tuon keksinyt, hän se rikastuu, ei muut.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kaverini heitettiin ko. esittelytilaisuudesta pois tämän kysyttyä muutamia liian hankalia kysymyksiä, joihin esityksen vetäjät eivät osanneet vastata. Ensin vastattiin jotain epämääräistä, jonka jälkeen kaverin kutsuja ohjasi kaverini pois. Samassa tilaisuudessa näytettiin eksponentiaalisesti kasvavia kasvukäyriä, joissa ei ollut lainkaan lukuja, vaan kerrottiin kuvan kertovan tuotteiden (saippua, samppoo yms.) kasvukäyrää. Vetäjä hehkutti kasvun ylittävän Microsoftin kasvun, ja muutamien vuosien kuluttua tulisi tämä bisnes ohittamaan Microsoftin myynnin.

Huvittavaa aikaa oli tuo verkostomarkkinoinnin kulta-aika joskus 90-luvun puolivälissä, kun salipöksyiset bodarit vetivät puvun päälle, ja olivat yht'äkkiä bisnesmiehiä. Koko homma perustui ihmisten tyhmyyden ja ahneuden yhdistelmään.
 

CtrlAltDel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Nolona täytyy myöntää, että hairahduin itsekin aikanaan verkostomarkkinointiin. Päätökseni taustalla ei olleet uskottelut huipputuloista, vaan hyvät kokemukset kyseisen firman parista tuotteesta. Todellakin uskoin, että hommaa voisi tehdä tosissaan ja saada siitä vähän lisätuloja.

Innostusta riitti ehkä viikon verran ja lopullisesti sanouduin hommasta irti noin kuukauden kypsymisen jälkeen. Jos hommassa haluaisi menestyä, ei voi moraalista rimaa pitää kovin korkealla. Otin osaa muutamaan värväystilaisuuteen ja systeemi alkoi todella kuvottaa. Tuotteista ja verkostomarkkinoinnin historiasta ja tulevaisuudesta puhuttiin usein vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa. Saattoi tietenkin olla, etteivät tyypit tajunneet puhuvansa täyttä potaskaa. Joku on aikanaan heittänyt jonkin valheen, johon paikalla olleet "opetuslapset" ovat tarttuneet ja niin juttu etenee hyvin tehokkaasti "verkostossa".

Kyllähän aina höynäytettäviä maailmassa riittää. Ei vain itselläni riittänyt pokkaa vetää hommaan mukaan ketään ns. toivotonta tapausta. Loppuyhteenvetona todettakoon, että pysykää hyvät ihmiset kaukana mokomasta touhusta.
 

Mr.Big

Jäsen
Huu & Haa

Yrittipä minuakin yksi tyyppi mukaan houkutella. Huusi lopulta naama punaisena: Eikö raha kelpaa !

Tuollahan tuo sama tyyppi 5 vuoden jälkeen kulkee kylillä sama takki päällään. Hyvin on rahansa piilottanut :D
 

Dick Slasher

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT ♠
Eikö ne verkostohommat perustu pääasiassa siihen että haalit omaa "myyntiverkostoa" josta, ne tulot itselle kertyy. Ei kai niitä tuotteita ole tarkoituskaan myydä, ne on vaan lumetta. Hommahan on jatkuvasti pyörivä iso ketjukirje.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tiedän kanssa tyypin, joka on hommassa mukana aika tosissaan. Sama juttu, eli eipä ole kaverilla menestystä näkynyt. Kovasti hän on kuitenkin sitä mieltä, että kyseessä ovat maailman parhaat tuotteet, jotka on kehitetty maailman parhaiden tiedemiesten toimesta. Lääkäritkin ovat kuulemma täysiä typeryksiä, kun eivät ymmärrä suositella näitä tuotteita potilaille.

Vaikkakin, tuotteet sinällään ovat oikeastaan sivuseikka, kaikki perustuu uusien jäsenten ostamiin alkuvarastoihin. Siksi niitä jäseniäkin pitäisi värvätä jatkuvasti. On muuten aika surullista seurata, miten tuo systeemi imaisee ihmisen maailmoihinsa ihan kokonaan. Ja rasittavaakini se on, sillä sen jälkeen puheenaiheet ovat pelkkiä pisteitä, kontribuuttoreita ja loistavaa tulevaisuutta.

Sanoisin, että tuo verkostomarkkinointi myy ideana parhaiten silloin, kun ihmisillä on yleisesti ottaen aika kurjaa, niinkuin 90-luvun alkupuolen lama-aikana oli. Kun ei ole muuta työtä, niin ihminen tarttuu helposti tällaiseenkin syöttiin. Sitten taas, kun nousukausi on kiivaimmillaan ja työpaikkoja on jos jonkinmoista tarjolla, kiinnostus näihin humpuukihommiin on aika vähäistä.

Teoriassa verkostomarkkinointi voisi olla ihan hyvä systeemi, ainakin jos sattuu olemaan verkostopyramidin huipulla. Käytännössä pyramidi alkaa kuitenkin jossain vaiheessa murtua pohjalta päin kiihtyvällä tahdilla. Mitä alempana pyramidissa olet murtumisvaiheessa, sen pahemmin kärsit. Ylempänä olevat ovat jo ehtineet tienata jotakin. Ja tietenkin verottajalle ilmoittamatta.
 

Zeppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Noutaja#9
Lähdin kaverini mukaan tälläiseen verkostomarkkinointi tilaisuuteen muutama vuosi sitten. Kuuntelin aikani niitä juttuja ja ajattelin mielessäni, niin varmaan joo. Niihin tavaroihin (shampoota ja muita pesuaineita) olisi pitänyt sijoittaa 2500mk (jos ei ollut niin paljoa rahaa, olisi sen saanut lainaksi). Kun tilaisuus vihdoin ja viimein loppui, olin ainoa joka lähdin sieltä samantien pois. Jopa se minun kaverini jäi sinne. Niinhän siinä sitten kävi, että homma kusi käsille. Ei tullutkaan sellaista tiliä, mitä oli luvattu, eikä mitään muutakaan. Kyllä se kiroili jälkeen päin omaa tyhmyttään. Jos joku on ajatellut aloittaa/mennä mukaan, kannattaa miettiä monta kertaa onko se ihan järkevää. Henkilöt jotka vetävät niitä tilaisuuksia, osaavat puhua ja luvata kaikenlaista. Totuus on tarua ihmeellisempää. Se joka on tuon keksinyt, hän se rikastuu, ei muut.

Mä olen kerran käynyt sellaisessa tiedotustilaisuudessa
joka oli myös toi sama aihe. Sellainen sliipattu pelle jankutti
miten rikkaaksi tällä hommalla tulee ja voi ostaa uuden auton
joka vuosi........joo joo niin varmaan

Kaveri joka mua yritti houkutella mukaan olisi jopa lainannut
mulle sen 2500 mk. En sitten mennyt, koska toi homma ei
vakuuttanut mua pätkääkään. Kaveri oli ihan raivona ja kysyi
että mikäs jätkä sä olet kun sulle ei raha kelpaa?
No totuus valkeni sitten aika nopeasti sillekin ja se jätti sen
homman ennenkun mitään ikävää ehti tapahtua
 

Speeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Södertälje SK
Heh heh... Tuttu aihe. Sitte kun joku tuttu soittaa ja ei suostu kertomaan asiaa vaan "mulla on sulle TODELLA tärkeää asiaa, en viitsi puhua puhelimessa. Tule hotelli X kello 18:00 kabinettiin".

Yhdestä tilaisuudesta minutkin ohjattiin ystävällisesti ulkopuolelle, tuli kysyttyä pari kiperää kysymystä. Olin kerran jopa "isossa tilaisuudessa". Jos sillä tienaa oikein kunnolla niin minkä ihmeen takia äijät ajelee jollain Saab99 tai Talbot Horizonteilla, sitte pummivat toisilta rahaa että pääsevät autolla kotio. :D
 

Kossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
PARAS SEURA
OLEN edelleen mukana nykymuotoisessa v-markkinoinnissa. Erona noihin, mihin viittasitte on se, että
- yritys on 100% kotimainen
- oma hyötyni on säästöjä ja etuja, joita en todennäköisesti pienkuluttajana ko. yrityksiltä saa (polttoaineet, vakuutukset, sähkö, muutamia mainitakseni)
- en osta yritykseltä mitään enkä vie ihmisiä mihinkään tilaisuuksiin, minulla ei ole myöskään velvollisuuksia - ainoastaan yrityksen jäsenkortti (vrt. PLUSSA, tukkuliikkeiden kortit, S-etukortti ja muut), joita tarvittaessa käyttämällä saan hyödyn (ja siinä samalla se jamppa, joka aikanaan antoi mulle tästä vinkin)
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Kaveri yritti kerran houkutella mukaan, mutta sanoin heti että ei ole mua varten... Rahaa olis kuulemma tullut ihan kivasti ja ei olis tarvinnut tehdä paljon mitään. No kaveri on vielkin sahalla töissä.

Eikös IFK:n Matikainenkin ollut mukana jollakin lailla verkostomarkkinointi bisneksessä? No jos saa muutamalle sadalle uskoteltua että tämä on hyvä juttu niin viime kaudella Pentti uskotteli IFK faneille että kaikki on hyvin ja menestystä tulee :cool:
 

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tottakai bisnesman on verkostomarkkinointiin tutustunut :)

Tunnen ihmisiä jotka ovat onnistuneet rakentamaan hyvän bisneksen verkostomarkkinoinnilla, mutta tunnen enemmän ihmisiä jotka eivät hommassa ole pärjänneet.

Moraalisesti arveluttavaksi homman tekee se, että lupaillaan liikoja ja puhutaan epärealisesti tulevista ansioista.

Silti, jos käytät vaikkapa shampoota, miksi et ostaisi sitä paikasta josta saat 20% alennusta ja mitä pahaa siinä on jos kaverisikin ostaa samasta paikasta ja saat hänenkin ostoista bonusta? Ainut häviäjä on kauppias jolla jää se shampoopurkki ostamatta...

Itse en ole mukana verkostomarkkinoinnissa, koska pettyneet ihmiset ovat pilanneet alan maineen haukkumalla muita omista virheistään. Toisaalta usea heistä on houkuteltu mukaan antamalla harhaanjohtavia tietoja. Ei ole olemassa ilmaista lounasta...
 

Jukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Minullekin tarjottiin tuota saippuakauppaa. Armeijakaveri soitti ja kysyi tulisinko johonkin tiettyyn kellonaikaan. Jankkaamisen jälkeen suostuin. Olin kauhusta kankeana kun hän johdatti minut rakennukseen, jossa oli myös joku helluntaiseurakunnan ja vastaavan "voiton keskus". Siitä ovesta ei kuitenkaan menty sisälle vaan vasta seuraavassa kerroksessa. Hitosti porukkaa ja vielä vähän pelkäsin jotain käännytysyritystä. Tavallaanhan se sitä olikin. TV:stä tuttu "Sää-Toni" mainosti muiden muassa verkostomarkkinoinnin ihanuutta. Lopulta esiteltiin tuote ja mulla oli pettää pokka. Saippuaa ja muita luontaistuotteita! Räknäsin nopeasti, että aivan kauhealla työllä saisin ehkä 50-100 purnukkaa myytyä kuukaudessa(kauanko tuollainen purnukka kestää käytössä? Väh. 2 kuukautta). Jos purnukasta saisi 10 mk niin kuukaudessa tuloja 500-1000mk. Ei paljon kiinnostanut. Suurin osa porukasta oli kuitenkin kiinnostunut. Kaveri yritti epätoivoisesti minua vielä käännyttää, mutta en vain syttynyt. Eipä ole sekään kaveri sen jälkeen soitellut.

TV:stä tuli joskus dokumentti "Autobonus". Siinähän tätä verkostomarkkinointia käsiteltiin.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
pyramidisivut

hauskinta on lukea "puolesta"-palautetta joissa asian puolesta henkeen ja vereen vannovat yrittävät perustella aika epämääräisesti touhujaan. Saa tosissaan nauraa joissain kohtia kun hallitsee matematiikkaa edes peruskoulun verran.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Olen minäkin päässyt seuraamaan erään henkilön "menestystä" tällä saralla.Kundi takoi ensin mien sanojensa mukaan hyvää liksaa,kaikki oli kunnossa ja puku viimeisen päälle.Ihmettelin sitten kun tämä kundi ei tapansa mukaan kehuskellutkaan pitkään aikaan miten hyvin menee.No,kävi ilmi että mies otti toisen duunin pystyäkseen maksamaan vuokraa.Eipä sitten tainnutkaan olla niin kannattavaa :D
 

Icing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche.
Niinpä...

Koko saippuabisnestä parhaiten kuvaava tiivistelmä oli muistaakseni joskus parivuotta sitten teeveestä tullut dokumentti Saippukauppiaan sunnuntai. Koko homman kruunasi loppupuolen kohta ,jossa näytettiin kuvaa "huippubisnekseen" mukaan värvätyn vaatehuoneesta ,joka oli kattoon asti täynnä kaikenlaista pesuainepurkkia "tässä nää nyt on, ja suurin osa näistä on vanhentuneita" kuului päähenkilön kommentti apaattisella äänellä.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Juu, on yritetty mukaan tutulla kaavalla: "mulla on tosi mielenkiintonen juttu sulle nyt, voitasko me nähdä huomenna klo 15 hotelli x:n edessä..." Ja tämä on nyt elämäsi tilaisuus, eikä mitään riskiä ole...

Ne tilaisuudet on ihan hölynpölyä. Siellä neuvotaan jättämään semmoset ystävät, jotka eivät ole mukana siinä bisneksessä. Jos tuohon hommaan menee mukaan, niin kuinkahan paljon menisi omaa vähäistä vapaa-aikaa vielä juoksemiseen niissä esittelytilaisuuksissa.

Jos joku tuolla hommalla rikastuu, niin siitä vain, en ole katkera!
 
Palindromi-ammatti

-Miksi kutsutaan sitä kun kaukainen ystävä vuosien takaa ottaa yhteyttä?
-Verkostomarkkinoinniksi...

Aikoinaan noita kaukaisia ystäviä ilmestyi langanpäähän lähes viikoittain. Yhdelle tuli tokaistua aika suoraan, etten ole kiinnostunut mistään ammatista, joka on palindromi. Sen jälkeen ei ole morjestettukaan. Toiselle, puolalaislähtöiselle kundille, joka hehkutti:"Do you want get rich, do you want to drive a Mercedes?", tuli lohkaistua." I came by a fuckin´ Mercedes!" Ei ole polakkikaan enää sanonut päivää...
Sitä se suuren amerikkalaisen saippuajumalan palvonta teettää!

-Buddy
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Viestin lähetti heki
Huvittavaa aikaa oli tuo verkostomarkkinoinnin kulta-aika joskus 90-luvun puolivälissä, kun salipöksyiset bodarit vetivät puvun päälle, ja olivat yht'äkkiä bisnesmiehiä. Koko homma perustui ihmisten tyhmyyden ja ahneuden yhdistelmään.

Ah, tätä samanlaisuuden kaavaa...olen ollut kuulemassa erään saippuakaupan esitelmiä noin kolme neljä kertaa ja joka kerta on tullut täsmälleen samoilla sanoilla ja kaavoilla esittely hirveistä rahavuorista joita voi saavuttaa.

Ja tuohon lainaukseeni vielä liittyen: olin kerran oikein suuremmassa tilaisuudessa kuuntelemassa esitystä ja siellähän tällaiset hekin mainitsemat heput olivat kertomassa totuuksia tutulla kaavalla. Ihmettelen vain, jos kukaan muu ei ihmetellyt, että miten ihmeessä heidän mielestään mahtavan rahanansaitsemismenetelmän lisäksi pitää työskennellä paikallisen yökerhon narikassa ja portsarina. Ja ovat vieläkin, kun kyseisestä esitelmästä on kulunut useampi vuosi...

Että silleen...
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
"Siis mä itte lähdin tähän homaan mukaan n. vuosi sitten. Kaikki lähti siitä, kun mun kaveri Sami(hymyilee vieressä) pyysi mua tulemaan yhteen tilaisuuteen. Mä yritin kysellä, että mikä se sellainen tilaisuus oikein on, mutta Sami ei suostunut kertomaan enempää. Kun mä sitten saavuin paikalle, niin mä olin vähän että hei mikä mesta tää oikein on. Paljon oli jengii, ja kaikkein ihmeellisin juttu oli sellanen kasa purnukoita nurkassa. Kyllähän mulle sitten siinä illan mittaan selvisi mitä ne ihme purkit oikein oli. Siinä mä sitten kuuntelin sitä juttuu ja hokasin, että täähän on tosi viilee juttu, ja rahaa tulee, vaikka ei tartte tehdä duunia kuin pari tuntia viikossa. Tää verkostomarkkinointi tulevaisuuden juttu. On ennustettu, että vuonna xxxx y prosenttia kaikista kulutustavaroista myydään verkostomarkkinoinnin kautta. Jos sä kato lähdet mukaan nyt, niin sä oot sillon huipulla..."

Olen ollut muistaakseni kolmessa kyseisen puljun tilaisuudessa, ja jokaisessa on kerrotta täsmälleen samat tarinat. Joku tuossa mainitsi, että salihousut vaihtuivat suoriin ja itsekin huomasin saman ilmiön. Faktahan on, että ei niitä saippuoita osta kuin oma mutsi ja mummo. Nekin säälistä. Viittasikohan kossu tässä keskustelussa tähän Suomessa perustettuun pyramidiin, joka perustuu muistaakseni rahastosijoittamiseen. Ideana taisi olla, että sijoitusten tuotto jaetaan pyramidille, ja lisäksi porukalle hankitaan ns. yhteisöetuja. Muita kohtaamiani olivat mm. halpaa puheaikaa tarjoava pulju. Olisikohan ollut samainen viritelmä, kun myi kännyköihin halvempia klooniakkuja ja muuta vastaavaa tavaraa. Palohälyttimiäkin taisi jostain saada. Onhan näitä.
 
Taannoin muistaakseni tätä Ilveksessä kaudella 94-95 maalivahtina pelannutta Mika Mannista haastateltiin jossain tv-dokumentissa verkostomarkkinoinnista, koska mies oli itsekin mennyt tähän touhuun mukaan. Haastattelija taisi kysyä jotain, että: "Olit lupaava (?) pääsarjatason maalivahti, miksi siis lopetit jääkiekon pelaamisen?" Mannisen vastausta kysymykseen en kyllä enää muista, mutta taisipa mies jotenkin kehua verkostomarkkinoinnin auvuutta. Joopa joo. Minä en henkilökohtaisesti luota näihin verkostomarkkinointitouhuihin luota yhtään...
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Mahdoton kaava

Verkostomarkkinoinnin onnistuminen perustuu kaavaan, joka on käytännössä mahdoton yhtälö. Maailmasta loppuvat asukkaat ennenkuin jokainen verkostomarkkinointiin ryhtynyt voisi menestyä.

Todellisuudessa verkostomarkkinoinnissa tuotteet ovat sivuseikka. Niiden myynnillä ei kukaan nettoa. Sen sijaan homma kannattaa niille, jotka hankkivat omaan myyntiorganisaatioonsa mahdollisimman paljon uunoja, jotka ostavat aloituspakettinsa. Vielä paremmin nettoaa jos joku näistä osoittautuu yhtä päteväksi värvääjäksi ja hankkii myös alleen uusia onnenonkijoita.

Toisin sanoen verkostomarkkinoinnilla voi rikastua, muttas eedellyttää häikäilemätöntä luonnetta ja kokopäivätoimista omistautumista uusien onnettomien maksumiesten värväämiselle.

Itse olen joutunut useita kertoja houkuttelujen kohteeksi, kertaakaan kuitenkaan haksahtamatta. Kerran menin mukaan ketjukirjeeseen ja sitä häpeän vielä tänäkin päivänä.

Yhteistä kaikille verkostomarkkinointiporukoille on lähes uskonnonomainen vakaumus tämän järjestelmän rikkaaksitekevään voimaan ja jos joku kieltäytyy, se otetaan jonkinlaisena loukkauksena.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Bullshittiä!

Eräs kaverin kaveri houkutteli kerran sellaseen värväystilaisuuteen Sitä ehti kestää vain noin viisi minuuttia kun jo tajusin että tässä hommassa jokin haiskahtaa tosi pahalle. Ennen tätä luentoa en ollut kuullut koko verkostomarkkinoinnista mitään, mutta sen esitelmän jälkeen olen kuullut monilta muiltakin vastaavanlaisia kokemuksia. Eli luvataan pienellä vaivalla miljoonatulot ja valkoiset mersut ym.

Ristiriita oli jo alussa melkoinen kun tämä tyyppi, joka muuten oli sellainen amisviiksinen pelle ja tyhjäntoimittaja, ja jota olen nähnyt joskus jossain pubeissa hillumassa kaljatokkurassa, olikin pukeutunut valkokauluksiin ja krakaan ja paasasi kuin joku sarasvuo, tai lähinnä mieleen tuli evankeliumin ilosanomaa julistava helluntaisaarnaaja. Myyntipuhe oli opeteltu huolella ja väkisin tuli mieleen se bullshit-bingo, eli hevonpaska-bingo, jossa esiintyy suunnaton määrä sivistyssanoja ja talouden termejä. http://www.uta.fi/~latevu/bingo.htm

No tästä on kulunut jo jokunen vuosi ja en ollut tyyppiä nähnyt aikoihin missään, kunnes sitten kerran paikallisessa sanomalehdessä oli juttu jostain metallifirmasta ja kuvassa oli haalarit päällä firmassa työskentelevä harjoittelija laskemassa jotain muttereita. Hymy nousi suupieleeni kun huomasin että tämäkin kaiffari oli tullut järkiinsä ja lopettanut sen hölynpölyn ja mennyt oikeisiin töihin. Tai mistä minä tiedän vaikka hän kävisi vain "harrastuksen" vuoksi metallihommissa ja vapaa-ajallaan käärii miljoonia GNLD-uskovaisten busineksillä.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Viestin lähetti Snowraven
Taannoin muistaakseni tätä Ilveksessä kaudella 94-95 maalivahtina pelannutta Mika Mannista haastateltiin jossain tv-dokumentissa verkostomarkkinoinnista, koska mies oli itsekin mennyt tähän touhuun mukaan.

Manninen teki muistaakseni hyvää duunia, mutta toisaalta se ei ole suuri ihme. Tampereen alueella varmasti nimi ja naama tunnettiin, joten häneen myös luotettiin.

On itsekin tullut seurattua tuota touhua läheltä ja melkoista huijaustahan se on. Hienoa olla siellä pyramidin huipulla, mutta ei niin kovin hienoa olla puolessa välissä. Jaa, sattui käymään niin huvittavasti, että yhden porukan ihmelääkkeenä myymä hedelmälääke/mehu paransi allergiani. Tätä vaikutusta ei oltu missään mainittu, joten se oli mukava bonus ,)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös