Venäjän suorittamat terrori-iskut Euroopassa

  • 205 670
  • 1 472

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Iltalehti on kirjoittanut vähän Ljungbergin taustoista. En tiedä minkälaista roolia Furuno näyttelee rannikkovartioston tai merivoimien toiminnassa, mutta pisti tämä silmään.

Asiakastiedon ja Alma Tietopalveluiden mukaan Ljungberg kuuluu Furuno Finland Oy:n hallitukseen. Kotisivujen mukaan yhtiö toimittaa merielektroniikkaa, kuten valvontajärjestelmiä, joita käyttävät esimerkiksi Merivoimat ja rannikkovartiosto.

Venäläistä varjoalusta ja aiemmin varustamoa edustavalla, sekä vähintään erikoista juttua heittävällä asianajajalla, on yhteys Suomen valtiolle valvontajärjestelmiä toimittavassa yrityksessä. Voi olla luonnollisesti sattumaakin, tai sitten ei.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mitä mieltä olet, ohjaillaanko tämän asianajajan toimintaa julkisuudessa venäjältä?

Vaikea sanoa. Ehkäpä kyseessä on hitusen samanlainen suhde kuin oligarkki Vladimir Potanin kertoi suhteestaan Putiniin. Ei Putin sanonut hänelle, että hanki Jokerit omistukseesi. Mutta Potanin ymmärsi kertomansa mukaan sanomattakin, että saadakseen etuja tulevaisuudessa hänen on tehtävä Putinia miellyttäviä tekoja. Niinpä Potanin ryhtyi Jokerien omistajaksi.

Tämä asianajaja voisi siis ajatella, että saadakseen Venäjältä keikkaa jatkossakin, hänen on puhuttava Venäjää miellyttävistä asioista Venäjää miellyttävällä äänellä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Venäläistä varjoalusta ja aiemmin varustamoa edustavalla, sekä vähintään erikoista juttua heittävällä asianajajalla, on yhteys Suomen valtiolle valvontajärjestelmiä toimittavassa yrityksessä. Voi olla luonnollisesti sattumaakin, tai sitten ei.

Jos on totta, kuulostaa ainakin jossain määrin vaaralliselta. Valvontajärjestelmillä on mm. takaporttinsa ja Venäjä on niisä(kin) kiinnostunut.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Jos on totta, kuulostaa ainakin jossain määrin vaaralliselta. Valvontajärjestelmillä on mm. takaporttinsa ja Venäjä on niisä(kin) kiinnostunut.
Jaaha, kyllä siellä materiaalilaitoksella on täydellisiä tumpeloita, tai todennäköisemmin sinnekin on solutettu vakooja tai lahjottu joku mahdollistamaan tämä hankinta.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly

Iltalehti on kirjoittanut vähän Ljungbergin taustoista. En tiedä minkälaista roolia Furuno näyttelee rannikkovartioston tai merivoimien toiminnassa, mutta pisti tämä silmään.

Asiakastiedon ja Alma Tietopalveluiden mukaan Ljungberg kuuluu Furuno Finland Oy:n hallitukseen. Kotisivujen mukaan yhtiö toimittaa merielektroniikkaa, kuten valvontajärjestelmiä, joita käyttävät esimerkiksi Merivoimat ja rannikkovartiosto.

Venäläistä varjoalusta ja aiemmin varustamoa edustavalla, sekä vähintään erikoista juttua heittävällä asianajajalla, on yhteys Suomen valtiolle valvontajärjestelmiä toimittavassa yrityksessä. Voi olla luonnollisesti sattumaakin, tai sitten ei.
Eiköhän se nyt ole sanomattakin selvää, että ryssän pillin mukaan tanssitaan ja kyseessä on ihan puhdas (hihihihi) käytyri tai sitten yksinkertaisesti ruplarankainen olmi.

Ei tuohon asemaan tassuttele mikään anoturtiaisen älynlahjoilla varusteltu pellehermanni, vaan kylmän laskelmoiva lurjus, joka tietää tasan tarkkaan mitä peliä pelataan. Sattumaa nuo yhteydet eivät varmasti ole, tässä hommassa itänaapurin paskiaiset on eteviä.

Joo, oikeusapunsa kaikki ansaitsevat, mutta median suhtautuminen tähän desanttiin on vähintäänkin omituinen. Yksittäiset ihmiset nyt voivat rapalan kiskoa kitusiinsa, meitä on moneen junaan.
 
Aapee79

Jäsen
Foliohattuilu alkaa:

On muuten aikamoinen sattuma, että tuollainen puhdas naapurin "kätyri" sattuu olemaan mukana Furuno-yhtiössä ja on pisimpään ollut jäsen Furunon hallituksessa. Siis saman järjestelmän, mikä on eri viranomaisilla käytössä ympäri Suomen.

Foliohattuilu loppuu.
 
rpeez

Ei tuossa minusta ole foliohatulle tarvetta, vaan ihan oikeastikin äijä ulos hallituksesta.

Furuno on hyvin perinteikäs brandi, jolla tuskin on tuotekehitystä Suomessa, mutta jotain asiakasdataa voi vuotaa. Edit. Eikun korjaan heti, sillä on "strategic R&D unit in Espoo".
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos oikeudessa todetaan, että siellä on kaapeli rikottu tahallaan ja voidaan myös osoittaa tämän vaikuttaneen sähkön hintaan, olisiko kulttajilla mahdollisuus tehdä ryhmäkanne varustamoa vastaan?
Ei sillä, että sillä tienaamaan pääsisi, mutta niin ahtaalle vaan kaikki, jotka venäjän leikkiin mukaan lähtevät.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

rpeez

Jäsen

Näin...

Tässä on kyse Venäjän historiallisesta tavoitteesta...
Venäjän tavoite on vallata Itämeri...
Koko ajatusmaailma lähtee heillä siinä vikaan kun he katsovat jotenkin, että itämeri on suljettu heiltä. Ei ole, kyllä se saavat sitä kulkea Eurooppaan edelleen ihan rauhassa.
Kummallinen venäläinen ajatus jos et ole päsmäröivänä herrana jollekin asialle, sinulla ei ole sitä ollenkaan.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ottavat Itämeren haltuun. Joo, varmasti, itsehän joutuivat luikkimaan Mustanmeren laivastonsakin kanssa karkuun Krimiltä, vaikka siellä on vastassa ainoastaan Ukraina, jolla ei ole käytännössä laivastoa ollenkaan. Noille on vaan nyt Naton toimesta näytettävä kaapin paikka, koska ei tuo härvääminen muuten lopu. Natolla on voimaa, sitä pitää vaan käyttää, Venäjä on vain kiusaaja, jonka kyllä saa ruotuun, kunhan vaan päättää tehdä sen ja oikea aika on nyt, ei joskus tulevaisuudessa.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Koko ajatusmaailma lähtee heillä siinä vikaan kun he katsovat jotenkin, että itämeri on suljettu heiltä. Ei ole, kyllä se saavat sitä kulkea Eurooppaan edelleen ihan rauhassa.
Kummallinen venäläinen ajatus jos et ole päsmäröivänä herrana jollekin asialle, sinulla ei ole sitä ollenkaan.
Joo.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että kysymys on Kremlin propagandasta. Mutta kun tuon propagandan jättää huomioimatta, niin mitä jää? Ei mitään, jää vain tuo propaganda. Venäjällä ei ole muuta. Yksittäisten ihmisten tai isommankin määrän ihmisiä, niin niiden mielipiteillä ei ole merkitystä, koska niitä ei ole. On vain Kremlin propaganda.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Näin...

Tässä on kyse Venäjän historiallisesta tavoitteesta...
Venäjän tavoite on vallata Itämeri...
Muistakaamme sellainen asia, että Venäjä ei suuntaa omaa propagandaansa ainoastaan omille kansalaisilleen, vaan tuutin täydeltä myös meidän suuntaamme.

Pitääkö Venäjän uhasta viis veisata? Ei.

Onko Venäjällä kykyä lähteä hyökkäämään suoraan johonkin Nato-maahan ja haastaa koko liittoumaa? No ei todellakaan ole.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Vaikka kyse olisikin propagandasta, niin nämä voimafantasiat on kuitenkin niitä, joilla nuo rosvojoukkiot Kremlin päättäviin virkoihin hankkiutuu, ja joilla pysyvät siellä. Venäjällä on sen verran voimakkaasti sisäisen propagandan avulla iskostettu ihmisiin tätä ajattelua, että kyseessä on jokin ylivertainen ihmislaji, jolla on suorastaan pyhä velvollisuus levittää "Venäläistä kulttuuria", eli tunkioelämäänsä ympäri maailmaa. Joten kyllä Venäjällä ihan oikeastikin on paljon tätä ajattelua, että heillä on sellaisia oikeuksia joita muilla kansakunnilla ei ole, ja kaikki muiden omaisuus on Venäjältä pois. Venäläisille maailma on hyvin pitkälti nollasummapeliä kaikin puolin, joten kyllä minä uskon että moni ihminen siellä näkee asian juuri noin, että jos jokin asia ei ole venäläisten yksin hallittavissa, niin se ei ole Venäjän käytettävissä ollenkaan ja se pitää yrittää väkivalloin hankkia omaan hallintaan. Tämä on sitten juuri sitä voiman näyttämistä, mitä venäläiset johtajiltaan hakevat. Joku kompromisseja tekevä nössö ei heille kelpaa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Nythän se selvisi miksi venäläiset ovat pistäneet noita varjolaivaston purkkeja naaraamaan Itämeren pohjaa ankkureilla. Nythän nuo pöntöt on jo nostettu ylös, joten vesiperän vetivät. Tiedustelunsa ilmiselvästi epäonnistui.

Vuosi sitten syyskuussa järjestetyssä vedenalaiseksi mielenosoitukseksi nimitetyssä tapahtumassa kymmenen vessanpönttöä upotettiin Etelä- ja Länsi-Suomen rannikoilta valittuihin kohteisiin.
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Tuossahan on askel aivan oikeaan suuntaan.

Ihan kiva, mutta ei tuolla Suomen merialueen kannalta ole mitään merkitystä. Suomenlahdella varjolaivasto liikkuu vähän väliä jonkun kaapelin/putken yli, joten hälytyksiä tulisi jatkuvasti. Lisäksi Suomenlahdella kaikki öljytankkerit ovat tutkaseurannassa riippumatta siitä, onko niissä AIS-lähetin päällä vai ei. Valtamerillä varmasti hyödyllisempi, kun alue aivan eri koko luokkaa. Tämä on vähän sama kuin tarkastaa, että onko varjolaivaston aluksella vakuutus (koska vastaus on useimmiten venäläinen vakuutus, jonka arvo on nolla).
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Vaikka länsimaat ja Nato pyrkivätkin toimimaan - enemmän tai vähemmän - kansainvälisten lakien mukaisesti, niin voisi viimeistään nyt ryhtyä miettimään viekkaita hybriditoimia Venäjää vastaan, sellaisia, jotka näyttävät puhtailta vahingoilta ilman todisteita ja yhteyksiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös