Venäjän nykytilanne

  • 3 442 275
  • 18 372
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Venäläiset tulisi sulkea kaikesta kansainvälisestä urheilusta siihen asti, että he ovat puhdistaneet valtiojohtoisen dopingin kokonaan. Tämä pitäisi koskea ei vain mm. yleisurheilua tai ampumahiihtoa, jotka ovat päätökset jo tehneet, vaan myös mm. jääkiekkoa. Jokerien ja muiden ei-venäläisten seurojen osallistuminen KHL:ään tulisi kieltää samalla tavalla ja samasta syystä kuin niiden lajienkin, jotka ovat jo päätökset tehneet. Venäjä on kuitenkin IIHF:n suurin tai ainakin suuri rahoittaja, joten tuskin IIHF:n korruptiojohto muuta tekee kuin laskee kasvanutta pankkitilisaldoaan jossain veroparatiisissa.

Putinin puheessa oli paljon mielenkiintoista tuttuun tapaan. Yksi sellainen asia oli ilmoitus, jonka mukaan vuonna 2010 Venäjällä pudonnutta ja merkittävän osan Puolan poliittisesta johdosta tappanutta puolalaiskonetta - tai siis sen osia - ei luovuteta edelleenkään Puolaan. Puolassa on syystä tai syyttä onnettomuutta pidetty alusta asti hämäränä, joten olisi luullut Putinin suostuvan luovuttamaan puolalaiskoneen takaisin Puolaan. Miksi ei suostu ja miksi nosti jopa puheeseen, se on mielenkiintoista eikä taatusti vähennän Puolan ja Venäjän vastakkainasettelua. Putin mahdollisesti katsoo, että vastakkainasettelun lisäämisestä on pidettävä kaikin tavoin huolta. Ellei sitten kyse ole jopa siitä, että hämäräpuheissa on jotain perääkin.

Voihan olla, ettei onnettomuuteen liity mitään rikollista. Pitämällä todistusaineiston itsellään ryssä kuitenkin pystyy pitämään yllä kysymysmerkkiä asian suhteen. Näin on mahtava "meille ei vittuilla" uhkaus annettu Itä-Euroopan Nato-maille mahdollisesti ilman ainuttakaan väkivaltatekoa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Voihan olla, ettei onnettomuuteen liity mitään rikollista. Pitämällä todistusaineiston itsellään ryssä kuitenkin pystyy pitämään yllä kysymysmerkkiä asian suhteen. Näin on mahtava "meille ei vittuilla" uhkaus annettu Itä-Euroopan Nato-maille mahdollisesti ilman ainuttakaan väkivaltatekoa.

Eiköhän se ole todennäköisin vaihtoehto, että kone tippui ns. tavallisista syistä ja siihen ei ainakaan venäläisten toimesta rikosta liity. Putinin toiminta voi hyvinkin olla juuri sitä, mistä yllä kirjoitat. Yksi lisäsyy siihen voisi olla Puolan halu saada lisää NATO-kalustoa & miehistöä alueelleen ja se, että Puola organisoi omaa puolustusta uudelleen mahdollisen Venäjän hyökkäyksen vastaanottamiseen.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jäi Putinin puheesta mietityttämään se, että mikä (ainakaan länsimainen) valtio haluaisi Venäjälle hyökätä? Elämä on huomattavasti parempaa lännessä ja luonnonvarojakin saa rahalla eli en ymmärrä ryssän horinaa.

Miksi USA on sitten hyökännyt Afganistaniin tai Irakiin? Onko elämä näissä maissa parempaa kuin lännessä?
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Miksi USA on sitten hyökännyt Afganistaniin tai Irakiin? Onko elämä näissä maissa parempaa kuin lännessä?
No kyseessä ei varsinaisesti ole ollut USA:n sota, vaan liittoutuneiden sotaretket. Aika harvaan konfliktiin USA lähtee nykyään yksinään - Vietnam opetti ainakin sen, jossei muuta. Ja kyse on tietenkin ollut liittoutuneiden intresseistä, lähinnä ölljystä.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Miksi USA on sitten hyökännyt Afganistaniin tai Irakiin? Onko elämä näissä maissa parempaa kuin lännessä?
Nämä epätoivoiset "mutku USA" on ihan parasta viihdettä näiltä Kremlin trolleilta. Vihje: tässä ketjussa puhutaan Venäjästä.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miksi USA on sitten hyökännyt Afganistaniin tai Irakiin? Onko elämä näissä maissa parempaa kuin lännessä?

Yhdysvaltojen ketjussa voidaan vääntää tuosta, nyt kyse on erkun wannabe isänmaasta ja yllättäen et osannut vastata kysymykseeni.

Tässä sinun tyylistä joulumusiikkia suoraan YouTubesta, hyvää joulua myös venäjämielisille
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Nämä epätoivoiset "mutku USA" on ihan parasta viihdettä näiltä Kremlin trolleilta. Vihje: tässä ketjussa puhutaan Venäjästä.

Olet kassalla, tyypilliseen tapaasi.

Nimimerkki macnevis ihmetteli, miksi Venäjä pitää mahdollisena uhkana sitä, että lännestä hyökättäisiin. Hän perusteli sitä sillä, että elämä lännessä on parempaa. Jos tämä olisi ainoa kriteeri sille, onko järkevää hyökätä, ei kai USA ja sen apulaiset hyökkäisi Irakin tai Afganistanin kaltaisiin maihin?

Ainakin oman näkemykseni motiivit näihin hyökkäyksiin ovat olleet öljy, "kosto" ja halu saada USA:lle mieleinen hallinto maahan. Minusta nämä motiivit juuri sellaisia, jotka voisivat toimia ainakin teoriassa syynä myös Venäjään kohdistuvaan aggressioon.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Yhdysvaltojen ketjussa voidaan vääntää tuosta, nyt kyse on erkun wannabe isänmaasta ja yllättäen et osannut vastata kysymykseeni.

Tässä on kyse siitä, että sinun analyysisi oli pöyristyttävän yksioikoinen ja perspektiivitön. Ikään kuin motiivi sotilaalliseen hyökkäykseen olisi aina toisen maan paremmat olot. Ilmeisesti maailmanhistoria on kokonaan tuntematon, kun teet noin idioottimaisia tulkintoja. Tai sitten olet vain jokin CIA:n tai Naton palkkaama provokaattori ja agentti, mene ja tiedä.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä on kyse siitä, että sinun analyysisi oli pöyristyttävän yksioikoinen ja perspektiivitön. Ikään kuin motiivi sotilaalliseen hyökkäykseen olisi aina toisen maan paremmat olot. Ilmeisesti maailmanhistoria on kokonaan tuntematon, kun teet noin idioottimaisia tulkintoja. Tai sitten olet vain jokin CIA:n tai Naton palkkaama provokaattori ja agentti, mene ja tiedä.

Onneksi venäjän trollin vastaus huomio kaikki osapuolet. Venäjällä on aivan helvetinmoinen armeija jo valmiiksi ja ydinaseet sen lisäksi, mutta länsi näköjään aiheuttaa niin suuren uhan, että pitää laittaa suuret määrät rahaa lisää "puolustukseen".

Kiva, että Suomesta löytyy tuollaisia Putinin agentteja jotka aina tulee puolustamaan Venäjää. Onhan se reilu naapuri eikä ahdistele millään tavoin rajanaapureitaan.
 

Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nämä epätoivoiset "mutku USA" on ihan parasta viihdettä näiltä Kremlin trolleilta. Vihje: tässä ketjussa puhutaan Venäjästä.
Ylen toimittaja on tehnyt ihan hyvän jutun näistä Kremlin trolleista. Onneksi jatkoajan moderaattorit pitää pahimmat trollit loitolla, mutta kieltämättä sitäkin linjaa voisi hieman kiristää. Mutta kuten sanoit niin ihan hauska noita on seurata, kunhan muistaa suhtautua niihin huumorilla.

Linkki Ylen juttuun aiheesta:
Kioski tutki: Näin Venäjä-trollit manipuloivat suomalaisia – katso lista propagandistien suosimista foorumeista
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Pudonneen venäläiskoneen ei ilmeisesti oleteta tehneen minkäänlaista pakkolaskua, vaan se on joko räjähtänyt ilmassa tai syöksynyt muuten jyrkästi mereen. Jälkimmäinen saattaisi näin maallikon vinkkelistä tapahtua lähinnä siiven/pyrstön totaalisen pettämisen myötä. Jossain jo huudeltiin lintujen olleen asialla, mutta eikös silloin yleensä seurauksena ole pakkolasku? Ihan vielä en antaisi hanhille mitalia Aleppon teurastajien nitistämisestä. Mutta itse putoaminen kyllä hieno homma sinänsä, lasten murhaajille ei sympatiaa täältä heru. Meren pohja oikea osoite koko orkesterille.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kone lähti sotilaskentältä, joten se pienentää terrorismin mahdollisuutta. Neuvostokone vei mennessään yhden neukkulan ikoneista eli puna-armeijan kuoron. Kai se perustetaan uudestaan, mutta tuo oli huono päivä putelle. Suuri symboli tuhoutui poliittisella tehtävällä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kone lähti sotilaskentältä, joten se pienentää terrorismin mahdollisuutta. Neuvostokone vei mennessään yhden neukkulan ikoneista eli puna-armeijan kuoron. Kai se perustetaan uudestaan, mutta tuo oli huono päivä putelle. Suuri symboli tuhoutui poliittisella tehtävällä.

Suuri symboli, mutta jos tarkkoja ollaan, PA-kuoroja on 3-4 ja nyt tuhoutunut oli yksi niistä. Kuorot kuuluvat kaikki samaan oikealta nimeltään Alekandrovin armeijakuoroon, joka on vajaan 200 henkilön vahvuinen. Näin se pystyy esiintymään ympäri Venäjää tai maailmaa samaan aikaan noin 50-70 vahvuisena. Nyt lähti yksi osa, mutta muut jäivät jäljelle.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Miksi USA on sitten hyökännyt Afganistaniin tai Irakiin? Onko elämä näissä maissa parempaa kuin lännessä?
Merkki kalenteriin, erku myönsi Venäjän olevan valtiona samaa tasoa kuin Afganistan ja Irak.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Näin aiheesta dokumentin.
Air Crash Investigation S12E10 Death of the President 2010 Polish Air Force Tu 154 crash - YouTube
Sen mukaan syy on inhimillinen höystettynä säällä.

Tästä kyseisestä onnettomuudesta on kirjoitettu myös kirjassa Mustat laatikot avautuvat.

Sen mukaan koko onnettomuus oli lentäjän syytä. Presidentti oli antanut kenkää edelliselle lentäjälle, koska tämä oli kieltäytynyt laskeutumaan aiemmin muistaakseno Tbilisiin. Käynnissä oli silloin Georgian sota. Tämän lennon kapteeni oli ollut perämiehenä Georgian lennolla ja tiesi siis presidentin mielenlaadun sen suhteen, että perille pitää päästä.

Smolenskin kenttä, johon lento oli matkalla oli vanha sotilaskenttä, josta puuttui kaikki nykyajan hienoudet. Siellä oli vain suuntimamajakka, joka osoittaa kiitoradan sijainnin noin suunnilleen, mutta ei esim. ILS järjestelmää. Lennonjohtokin oli muistaakseni jossakin kuorma-autossa ja lennonjohtajan tutka ei näyttänyt koneen korkeutta.Kone lähestyi kenttää sellaisessa sumussa, että näkyvyys maassa oli vain muutamia kymmeniä metrejä.

Tästä huolimatta kapteeni päätti yrittää laskua, käytännössä siis sokkona. Kapteeni laiminlöi kaikki käytännöt minimeistä, jossa kiitotien pitää näkyä ja laskeutui koko ajan alemmas. Muistaakseni kapteeni oli sitten yrittänyt ylösvetoa kun korkeutta oli enää alle 50 metriä ja puiden latvat olivat alkaneet osumaan koneeseen. Kone oli siis menossa muutenkin kiitotiestä ohi. Kiitos hiljaisen vauhdin ja suihkumoottoreiden vìiveen kone sakkasi, tuli tonttiin ja kaikki kuolivat.

Tägi myös @Cobol
 

Morgoth

Jäsen
Näin aiheesta dokumentin.Air Crash Investigation S12E10 Death of the President 2010 Polish Air Force Tu 154 crash - YouTube Sen mukaan syy on inhimillinen höystettynä säällä.

Puolaisilla on ihme pakkomielle tähän tai eivät vain hyväksy, että heidän presidenttinsä käytännössä tapatti koko koneen ehdottomuudellaan. Monesta venäläisiä voi syyttää, mutta ei tuosta.

Mutta TU-154B tätäkin kuoroa kuljetti ja ihan vanha raatohan se kone on. Konetyypillä ei ole edes mikään paras mahdollinen historia, joten ei suuri ihme ylipäätään että taivaalta tulee alas. Putin modernisoi armeijaansa, mutta eiköhän tässä mennä peri venäläisittäin. Vanhaa raatoa on huollettu miten sattuu ja sitten ollaan ihmeissään, kun se tuleekin taivaalta alas. Se on oma lukunsa mikä syy julkisuuteen lopulta kerrotaan. Putin voi tuskin myöntää että lentää vanhoilla romuilla ja että niitä ei mahdollisesti huolleta edes kunnolla. Propaganda on kovaa, mutta sitten todellisuus on myös jotain Admiral Kuznetsov tasoisia paskalauttoja joista hävittäjät putoaa mereen. Aika monta miljardia Putin saa vielä tunkea armeijaansa ja syöttää kansalaisille monta vuotta kaalia.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Morgoth Putin priorisoi. Lännen, Naton, ohjuskilpi on helvetillinen uhka Venäjälle, joten kaikki resurssit ( esim. Rosneftista saadut) pitää sijoittaa uusiin, tämän täydellisen suojakuvun toivottavasti läpäiseviin ydinaseisiin.
Putin imee Venäjän kuiviin, Tähtien Sota-vainoharhaisuuteen ryssät uppoavat näköjään toistuvasti.
Kävin MM-kiekkokisoissa Pietarissa. Ajeltiin hotellista pelipaikalle metrossa. Nuoret, fiksulta näyttävät ihmiset, he lukivat kirjoja matkallaan. Ja heitä oli paljon. He tuskin pelkäävät länttä, he tuskin haluaisivat panostaa ydinaseisiin, asevarusteluun.
Saatan uskoa kirjan, lukemisen, sivistymisen voimaan toki liikaa. Ja tietysti havainnoin vain Pietarin metron matkustajia, en Moskovan, Novosibirskin tai Jekarinenburgin nuoria työmatkalaisia.
 

Morgoth

Jäsen
Putin imee Venäjän kuiviin, Tähtien Sota-vainoharhaisuuteen ryssät uppoavat näköjään toistuvasti.

Toisaalta jos otat heiltä ydinaseet niin mitä jää jäljellä? Trump vähän aikaa sitten uhosi, että USA uudistaa myös ydinaseensa monellako sadalla miljardilla se olikaan nykypäivään vastaavaksi. Summa oli ihan mieletön jokatapauksessa, kun Putin armeijan uudistus toki sekin maksanut 500 miljardia tai ainkin tuollaisesta summasta puhuttiin jossakin vaiheessa? Mutta tuohon vielä pelkästään ydinaseisiin sellaiset 200-300 miljardia päälle. Putinilta loppuu hyvin nopeasti liitu jolla piirtää, kun Trump vastaa aloittaa valitsemaan millä värillä aloittaa.

Osuvasti muuten tuossa joulupyhinä tuli YLE teemalta dokkari Gorban ja Reaganin neuvotteluista. Siinäpä olisi kohtalon ivaa mikäli Putin joutuisi samaan tilanteeseen kuin Gorba aikoinaan. Toki jos Putin ja Trump eivät löydä mitään yhteistä niin siinähän onkin pelottava kaksikko ydinaseiden laukaisukoodien haltijoina.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toki jos Putin ja Trump eivät löydä mitään yhteistä niin siinähän onkin pelottava kaksikko ydinaseiden laukaisukoodien haltijoina.
Paljon pelottavampaa on, jos nuo löytää yhteisen sävelen.
Olisiko joku Rosneftin johtaja ruvennut hankalaksi yrityskauppojen kynnyksellä kun löytyi kuolleena auton takapenkiltä?
Se oli henkilöstöpäällikkö ja Putlerin nimittämä. Ensikäden vaikutelma on, että maximoidessaan henkilökohtaisia hyötyjä tuli iskeneeksi väärää suonta tms.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Wagnerit piti ja pitää al Assadin sekä hengissä että vallassa. Ja hänen oman väen moraali vaikuttaa sangen alhaiselle, vaikka tämä linkin palkkasotilas (luultavasti) pistää vähän värikynää korostaakseen itseään, niin on siellä totuuden siemen.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja suomalaiset viranomaiset päästää hybridisodan välineen wirallistumaan. No, Putin on tulossa käymään, piti lipaista ja näyttää väriä. Yhden sortin aarnioita nämäkin, mutta vaarallisempia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös