Mainos

Venäjän nykytilanne

  • 3 832 051
  • 19 561

Alejandro

Jäsen
Hankalaa miettiä (realistista) isompaa uutispommia, kuin Putinin kuolema. Jos tuo botoxpappa tosiaan olisi potkaissut tyhjää, niin luulisi medioiden kuhisevan aivan älyttömästi. Joku olisi jo vuotanut tiedon eri tiedustelupalveluille ja medioille. Ei tuon kokoluokan tapausta enää pystytä peittelemään nykyaikana.

Tai sitten olen onnellisesti väärässä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Daily Star rohkeasti väittää Putinin jo kuolleen. What happen next now? -Vai miten se Porttilan kysymys meni.

What do you think next happen now?

Ei Putin valitettavasti ole kuollut, mutta jotenkin alan uskoa siihen, että hän on aidosti mennyt voinniltaan huonompaan suuntaan.

Jonkinlaista viivettä saattaa hyvinkin tulla ennen kuin kuolemasta tultaisiin kertomaan julkisuuteen, ja siinä kohdassa varmasti lähtee huhuja liikkeelle. Mutta kyse lienee maksimissaan vuorokaudesta.

Arkistomateriaalin perusteella muistelisin, että Neuvostoliitto tiedotti virallisesti Breżnevin ja Andropovin kuolemista noin vuorokautta tai kahta tapahtumien jälkeen. Silloin tuota viivettä perusteltiin sillä, että tiedon pitää ensin kulkea läpi puoluekoneiston.
 
HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves

Ja kun armeija yritti vallankaappausta itänaapurissa 1991, Suomen Ylellä kuultiin uutisten paikalla vain Joutsenlampea. Mutta neuvostoajan tiedotusilmiöistä ei välttämättä voi vetää kovin pitkälle meneviä rinnastuksia nykymaailmaan. Puoluekoneistoa ei enää ole, eikä NL ollut vastaavassa sotatilanteessa Brezhnevin ja Andropovin kuollessa.

Äkkiseltään tietysti voisi ajatella, olisi Venäjän etu tiedottaa Putinin mahdollisesta kuolemasta varsin nopeasti. Sehän tarjoaisi mitä mainioimman graceful exitin mahdollisuuden pattiin ajautuneesta sotatilanteesta, eikä nykyisessä verkottuneessa maailmassa tuollaisia salaisuuksia ole muutenkaan mahdollista pantata kovin kauaa.

Mutta ongelma onkin siinä, että puoluekoneistoa ei ole. Mitä tapahtuu, jos Putin poistuu äkisti? Kukaan ei tiedä, ei edes Venäjällä. Varmaa on kuitenkin se, että nykyisessä sotatilanteessa se olisi erittäin voimakas epävakauttava sisäinen tekijä. Viimeinen asia, mitä Venäjän eliitti haluaa juuri nyt, on Venäjän sisällä lisääntyvä epävakaus ja epävarmuus. Putin on kaikesta huolimatta tärkeä vakauttava tekijä Venäjällä. Hänet on syytä pitää hengissä vaikka kaksoisolentojen ja deepfake-videoiden avulla, kunnes siirtymä ja vallanvaihto voidaan hoitaa hallitusti.

Vaihtoehtona on pahimmillaan sen sortin worst case -skenaarioita Venäjällä, että ne alkaisivat vaikuttaa erittäin negatiivisesti myös muiden lähialueen valtioiden kuten Suomen turvallisuustilanteeseen.

Tuskinpa Putin on ihan vielä kuitenkaan heittänyt veiviään. Parhaitenhan tuon väitteen voisi kuitata Putinin julkisella esiintymisellä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja kun armeija yritti vallankaappausta itänaapurissa 1991, Suomen Ylellä kuultiin uutisten paikalla vain Joutsenlampea. Mutta neuvostoajan tiedotusilmiöistä ei välttämättä voi vetää kovin pitkälle meneviä rinnastuksia nykymaailmaan. Puoluekoneistoa ei enää ole, eikä NL ollut vastaavassa sotatilanteessa Brezhnevin ja Andropovin kuollessa.

Muilta osin yhtä mieltä, mutta parista kohtaa pakko heittää eriävä mielipide.

1. Armeija ei lähtenyt Poikkeustilakomitean kaappaukseen mukaan merkittäviltä osin, mikä ratkaisi suurelta osin kaappauksen lopputuloksen.

2. Olen itse katsonut YLE:n uutisia kaappauksen aikaan, ja ne ovat hyvin muistissa. Joutsenlampi soi Neuvostoliiton televisiossa, jossa se enteili aina tuon ajan mukaisesti pian annettavaa tärkeää ilmoitusta.

Mitä tulee taas nykyaikaan, niin puoluekoneistoa ei enää ole, mutta kyllä tuo Putinin pystyttämä turvallisuuskoneisto kuitenkin hieman samanlainen on, lievemmässä mittakaavassa toki. Kyllä siellä halutaan sopia vallanjaosta ja varmistaa kaikkien merkittävissä rooleissa olevien uskollisuus ennen kuin kansan halutaan kuulevan totuus.
 
HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Mitä tulee taas nykyaikaan, niin puoluekoneistoa ei enää ole, mutta kyllä tuo Putinin pystyttämä turvallisuuskoneisto kuitenkin hieman samanlainen on, lievemmässä mittakaavassa toki. Kyllä siellä halutaan sopia vallanjaosta ja varmistaa kaikkien merkittävissä rooleissa olevien uskollisuus ennen kuin kansan halutaan kuulevan totuus.

KGB/FSB-koneisto on toki ollut taustalla vetelemässä naruista ja asettamassa uusia valtionpäämiehiä virkoihinsa aina Putiniin (ja Medvedeviin) asti, mutta senkin status on Putinin kaudella hieman muuttunut. Putin on tietoisesti hajauttanut turvallisuuskoneistonsa kolmelle itsenäiselle toimijalle, tuon FSB-porukan lisäksi siis armeijalle ja kansalliskaartille. Idea juurikin hajoita-ja-hallitse, eli yksikään noista tahoista ei voisi lähteä omin päin operaatioon Putinin kaatamiseksi, koska saisi silloin vastaansa nuo kaksi muuta.

Samasta syystä yksikään noista kolmesta ei myöskään ole niin vahva toimija kuin ennen Putinia. Ei edes FSB-koneisto, vaikka lähtökohtaisesti juuri tuolla varmaan edelleenkin pyritään junailemaan Putinille sopiva seuraaja, kun vallanvaihto tulee (viimeistään Putinin kuollessa) ajankohtaisesti.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
300.000 raatoa ei venäjänmaalla tunnu missään.

Tämä on muuten jälleen lehdistönkin viljelemä myytti, joka ei pidä paikkaansa.

300 000 raatoa suurin piirtein demografialuokassa 17-35 vuotiaat miehet on ihan järjetön paukku maassa, joka on epätavallisen kuolleisuuden, ikääntymisen, maastamuuton ja matalan syntyvyyden johdosta muutenkin väestökriisissä.

Se, että venäläiset ottavat nämä kuolematkin for granted, ei tarkoita, etteikö tämä aja Venäjää nopeasti yhä syvemmälle suohon.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Tämä on muuten jälleen lehdistönkin viljelemä myytti, joka ei pidä paikkaansa.

300 000 raatoa suurin piirtein demografialuokassa 17-35 vuotiaat miehet on ihan järjetön paukku maassa, joka on ikääntymisen, maastamuuton ja matalan syntyvyyden johdosta väestökriisissä.
Kuinkakohan moni noista raadoista + haavoittuneista on niistä vankiloista rekrytoituja?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja kuinkahan moni muukaan oli mitenkään plusmerkkinen kansantaloudelle, eli jotain muita kuin sotilaita, irtolaisia, juoppoja ja sitten noita vankeja. Toki varmasti riipaisee sieltä peruselinkeinoista ja alkutuotannosta ym, mutta varmaan jo ennenkin äidit ja vaimot on joutuneet osan töistä tekemään kun miehet ei vodkanjuonnilta ole ehtineet. Nyt saavat tehdä sitten loputkin.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ja kuinkahan moni muukaan oli mitenkään plusmerkkinen kansantaloudelle, eli jotain muita kuin sotilaita, irtolaisia, juoppoja ja sitten noita vankeja. Toki varmasti riipaisee sieltä peruselinkeinoista ja alkutuotannosta ym, mutta varmaan jo ennenkin äidit ja vaimot on joutuneet osan töistä tekemään kun miehet ei vodkanjuonnilta ole ehtineet. Nyt saavat tehdä sitten loputkin.

Venäjähän on kehittymätön talous, jossa alkutuotannon osuus on valtavan suuri. Eli sieltä kun niitetään, niin kyllä sillä on pitkät vaikutukset.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tämä on muuten jälleen lehdistönkin viljelemä myytti, joka ei pidä paikkaansa.

300 000 raatoa suurin piirtein demografialuokassa 17-35 vuotiaat miehet on ihan järjetön paukku maassa, joka on ikääntymisen, maastamuuton ja matalan syntyvyyden johdosta väestökriisissä.

Se, että venäläiset ottavat nämä kuolematkin for granted, ei tarkoita, etteikö tämä aja Venäjää nopeasti yhä syvemmälle suohon.
Ehkä merkittävin osa lihamyllyyn toistaiseksi päätyneistä edustaa sitä osaa kansasta, jonka sivistyksellinen ja produktiivinen panos ja potentiaali eivät ole ihan siellä väestön yläkvartiilin tasolla. Auringonkukkaa kasvattava porukka ei kuitenkaan lisäänny, joten Venäjän entisestään negatiivinen väestönkasvu ei ole tällä tyylillä korjaantumassa.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ehkä merkittävin osa lihamyllyyn toistaiseksi päätyneistä edustaa sitä osaa kansasta, jonka sivistyksellinen ja produktiivinen panos ja potentiaali eivät ole ihan siellä väestön yläkvartiilin tasolla. Auringonkukkaa kasvattava porukka ei kuitenkaan lisäänny, joten Venäjän entisestään negatiivinen väestönkasvu ei ole tällä tyylillä korjaantumassa.

Näinpä. Ei ole korjaantumassa, ja koska Venäjällä eläköidytään viinan aiheuttamien ja muiden terveysongelmien vuoksi aikaisin, ottaa tässä jo valmiiksi perseellään oleva huoltosuhde pahasti hittiä.

Kreml joutui nostamaan eläkeikää jo ennen Ukrainan sotaakin, joka aiheutti suuria protesteja. Ukrainassa auringonkukkaa kasvattava merkittävä väestönosa siis tulee sekin kolahtamaan kovaa Kremlin nilkkaan, joskin pienellä viiveellä.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Lisätään vielä edelliseen.

Mitä tulee siihen kansantaloudellisesti tuottavimpaan kansanosaan, niin sitähän suksi helvettiin Venäjältä hyökkäyksen alusta miljoonan henkilön verran jo viime vuoden lokakuuhun mennessä. Sen jälkeen on ovet varmasti käyneet yhäkin tuiki tiheään. Kuin Stockmannilla parhaina päivinään, mutta vain ulospäin.

Hyvin menee, Rodina, mutta menköön.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Näinpä. Ei ole korjaantumassa, ja koska Venäjällä eläköidytään viinan aiheuttamien ja muiden terveysongelmien vuoksi aikaisin, ottaa tässä jo valmiiksi perseellään oleva huoltosuhde pahasti hittiä.

Kreml joutui nostamaan eläkeikää jo ennen Ukrainan sotaakin, joka aiheutti suuria protesteja. Ukrainassa auringonkukkaa kasvattava merkittävä väestönosa siis tulee sekin kolahtamaan kovaa Kremlin nilkkaan, joskin pienellä viiveellä.
Sota ja sen vaikutukset tietysti näkyvät vaihtelevasti eri puolilla Venäjää. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä todennäköisemmin ja konkreettisemmin venäläiset kohtaavat sodan nurjat puolet jokapäiväisessä elämässään. Kun huvit ovat entistä niukemmassa, niin eiköhän kirkas viina ihan perinteisesti tarjoa helpoimman mahdollisuuden todellisuuden välttelyyn. Viinaa Venäjällä on osattu aina valmistaa, ja sitä osataan siellä myös juoda.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Jossain muistan nähneeni artikkelin, jossa sanottiin, että venäläisvankiloista on sodan aikana yli 200 000 ihmistä poistunut "muonavahvuudesta". Jos totaali kaatuneiden määrä olisi tuo 300 000, niin 100 000 jää erotukseksi. Sillä oletuksella siis, että kaikki vangit ovat siirtyneet rintamalle.

Tuossa 100 000:ssa on varmaan sotilaita, Wagner-porukkaa, muiden maiden kansalaisia ja muuta vastaava muutamia kymmeniä tuhansia. Niitä tavallisia kadun miehiä kaukaa Siperiasta jää lopulta aika vähän, jotka ovat henkensä menettäneet.

Vaikka miehiä on poistunut vahvuudesta, vaikea nähdä että tuolla määrällä olisi vielä oikein mitään merkitystä valtion talouteen.

Toki sitten jos sotajoukkoja, yksityisarmeijoita yms. rakennetaan paljon lisää, niitä miehiä on varmaan otettava osittain tuotannollisesta työstä pois, joka taas näkyy valtion rahakirstussa.

Pakotteiden pitävyys olisi numero 1. Mutta kun se vuotaa ja löytyy vielä hyviä valtioita heille, valtio ei ota sitä osumaa jonka se voisi ottaa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Onha siitä ollut jo pidempään juttya, kuinka värväily/pakottaminen rintamalle on vaikuttanut esim. maatalouteen sekä tehdastyöhön juuri syrjäseuduilla ja talous sekä tuotanto ovat ottaneet jo ihan huolella osumaa. Tietty kaikki kertautuu velä jatkossa reilummin saman perseilyn jatkuessa ja se tulee näkymään suurkaupunkienkin tarjonnassa enemmän ja enemmän ajan kuluessa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jossain muistan nähneeni artikkelin, jossa sanottiin, että venäläisvankiloista on sodan aikana yli 200 000 ihmistä poistunut "muonavahvuudesta". Jos totaali kaatuneiden määrä olisi tuo 300 000, niin 100 000 jää erotukseksi. Sillä oletuksella siis, että kaikki vangit ovat siirtyneet rintamalle.

Tuossa 100 000:ssa on varmaan sotilaita, Wagner-porukkaa, muiden maiden kansalaisia ja muuta vastaava muutamia kymmeniä tuhansia. Niitä tavallisia kadun miehiä kaukaa Siperiasta jää lopulta aika vähän, jotka ovat henkensä menettäneet.

Vaikka miehiä on poistunut vahvuudesta, vaikea nähdä että tuolla määrällä olisi vielä oikein mitään merkitystä valtion talouteen.

Toki sitten jos sotajoukkoja, yksityisarmeijoita yms. rakennetaan paljon lisää, niitä miehiä on varmaan otettava osittain tuotannollisesta työstä pois, joka taas näkyy valtion rahakirstussa.

Pakotteiden pitävyys olisi numero 1. Mutta kun se vuotaa ja löytyy vielä hyviä valtioita heille, valtio ei ota sitä osumaa jonka se voisi ottaa.
Lukumääräisesti katsoen kaatuneissa ja haavoittumisen myötä sotimiskykynsä menettäneissä on hyvin todennäköisesti eniten juuri vankeja ja syrjäseutujen niukasti kouluja käynyttä väkeä. Jälkimmäisissä ei-venäläiset vähemmistöt ovat eri lähteiden mukaan voimakkaasti yliedustettuina. Tuolla porukalla ei ole Kremlin näkökulmasta oikein edes ihmisarvoa, ja joskus se on luokkaa muutama kilo pakastekalaa omaisille. Vainajoituneiden vankien omaisten en muista saaneen sitäkään vähää. Kreml kokee saavansa noiden ihmisten muodossa parhaan hyödyn, kun heitä esimerkiksi juoksutetaan etulinjaan ammuttavaksi, jotta ukrainalaiset paljastaisivat ampuessaan omat asemansa. Tuollainen "vähäarvoinen ihmisaines" on kelvollista käyttövoimaa Putinin sotakoneelle, mutta ei sitäkään rajattomasti ole tuhlattavaksi tappioista piittaamattomalla taktiikalla.

On tietysti hyvä huomata, etteivät venäläisten tappiot rajoitu vankeihin ja peräseutujen vähemmistökansallisuuksiin. Jo sodan alkuviikkoina venäläiset menettivät isolla prosentilla parasta ja ammattimaisinta iskuvoimaansa, kun Kiovan valtaaminen ja maan hallinnon ripeä vaihtaminen eivät onnistuneetkaan. Noiden menetysten korvaaminen on mahdotonta parissa-kolmessa vuodessa. Vaikeaa on myös korvata venäläisten tuntuvia tappioita kenraali- ja esikuntatasolla. Lisäksi Venäjän Mustanmeren laivasto on jo ottanut pahasti osumaa, enkä usko ilmavoimienkaan toimintaedellytysten säilyvän nykyisellä tasolla, vaikka pakotteet joiltakin osin vuotavatkin. Sen sijaan tykkien ammuksia ja jossakin määrin tykkejä Venäjä pystyy tuottamaan vielä jonkin verran, ja etenkin se pystyy ostamaan niitä parista "ystävällisestä" maasta, ainakin toistaiseksi.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Jossain muistan nähneeni artikkelin, jossa sanottiin, että venäläisvankiloista on sodan aikana yli 200 000 ihmistä poistunut "muonavahvuudesta". Jos totaali kaatuneiden määrä olisi tuo 300 000, niin 100 000 jää erotukseksi. Sillä oletuksella siis, että kaikki vangit ovat siirtyneet rintamalle.

Tuossa 100 000:ssa on varmaan sotilaita, Wagner-porukkaa, muiden maiden kansalaisia ja muuta vastaava muutamia kymmeniä tuhansia. Niitä tavallisia kadun miehiä kaukaa Siperiasta jää lopulta aika vähän, jotka ovat henkensä menettäneet.

Vaikka miehiä on poistunut vahvuudesta, vaikea nähdä että tuolla määrällä olisi vielä oikein mitään merkitystä valtion talouteen.

Toki sitten jos sotajoukkoja, yksityisarmeijoita yms. rakennetaan paljon lisää, niitä miehiä on varmaan otettava osittain tuotannollisesta työstä pois, joka taas näkyy valtion rahakirstussa.

Pakotteiden pitävyys olisi numero 1. Mutta kun se vuotaa ja löytyy vielä hyviä valtioita heille, valtio ei ota sitä osumaa jonka se voisi ottaa.

Washington Postin mukaan venäjä olisi lähettänyt 100k vankia Ukrainaan. Eli ne 200k muuta raatoa ovat sotaväkeä eri muodoissa. Pitää myös muistaa, että Ukrainassa on tällä hetkellä vielä satoja tuhansia sotilaita, joista osa on tuota pakkovärvättyä sakkia, ketkä istuvat siellä sitten poterossa eivätkä kontribuoi kotimaansa talouteen. Ja tosiaankin sadat tuhannet venäläiset halusivat välttää Ukrainan reissun ja karkasivat muualle eli ovat poissa venäjän työvoimasta. Kyllähän tuossa on jo aika paljon parhaassa iässä olevaa miestyövoimaa poissa käytöstä.
 
Antisankari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voiko Venäjän lukuihin ylipäätään luottaa? Kaatuneiden ja haavoittuneiden (ja karanneiden) määrä voi olla mitä tahansa. Myöskään Ukraina ei voi tietää, kuinka monta on tappanut.

Hyvin on mahdollista, että Venäjän demografia ei kymmeniin vuosiin toivu tästä. Varsinkin kun nuo sodasta kotiin palaavat sadat tuhannet ovat traumatisoituneet ja seonneet monet.

Putinin nämä uudet rekrytointikampanjat ja pakkovärväykset toimivat lisäksi aiempia huonommin, koska kaikkihan näkevät, että aiemmat tulivat arkussa takaisin. Ja ehkä aines on aiempaa huonompaa. Tuskin Putin enää saa rintamalle satoja tuhansia "kunnon miehiä" mistään.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Washington Postin mukaan venäjä olisi lähettänyt 100k vankia Ukrainaan. Eli ne 200k muuta raatoa ovat sotaväkeä eri muodoissa. Pitää myös muistaa, että Ukrainassa on tällä hetkellä vielä satoja tuhansia sotilaita, joista osa on tuota pakkovärvättyä sakkia, ketkä istuvat siellä sitten poterossa eivätkä kontribuoi kotimaansa talouteen. Ja tosiaankin sadat tuhannet venäläiset halusivat välttää Ukrainan reissun ja karkasivat muualle eli ovat poissa venäjän työvoimasta. Kyllähän tuossa on jo aika paljon parhaassa iässä olevaa miestyövoimaa poissa käytöstä.
Juttu on maksumuurin takana. Onko Venäjä lähettänyt 100k vankeja Ukrainaan, vai onko siellä kaatunut 100k vankeja?
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Jossain muistan nähneeni artikkelin, jossa sanottiin, että venäläisvankiloista on sodan aikana yli 200 000 ihmistä poistunut "muonavahvuudesta". Jos totaali kaatuneiden määrä olisi tuo 300 000, niin 100 000 jää erotukseksi. Sillä oletuksella siis, että kaikki vangit ovat siirtyneet rintamalle.
Muistelen, että vankien määräksi olisi arvioitu 100,000 (vrt. Venäjän ilmoitus 20,000 vangista), ja tämä on siis lukema, joka mahdollisesti on tarttunut tilaisuuteen päästä vankilasta. Tästä porukasta kaikki eivät ole kaatuneet, vaan osa on haavoittunut ja osa palannut jo takaisin (muistinvaraisesti pesti oli puoli vuotta ja armahdus).

Kaatuneiden määräksi on arvioitu 300,000, ja sotamatematiikalla tällöin tappiot kaikkineen olisivat luokkaa 900,000. Nämä luvut ovat siis siitä vuodetusta asiakirjasta, joka koski valtion korvauksia kuolleista ja haavoittuneista. Jotkut haavioittuneista voivat palata rintamalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös