Navalnyi tosiaan allekirjoitti melko varmasti kuolemantuomionsa kun palasi terroritunkion maaperälle. Toisaalta hän todennäköisesti ymmärsi ettei maanpaosta käsin voi valtaa keikauttaa ja tähän asti jokainen paskatunkion kukoksi noussut on joutunut asettumaan jossain vaiheessa avoimesti esille. Navalnyi vaan laski ilmeisen fataalilla tavalla väärin putlerin paskasakin vallassapysymisajan. Toinen mahdollinen vaihtoehto teuraalle palaamiseen (liian aikaisin) voisi olla terroristiraiskaajien hallussa olevat lähisukulaiset, mutta semmoisista olisi varmaankin kuultu edes huhuja.
Absoluuttinen Venäjä-asiantuntija Anna-Lena Laurén
muistuttaa (maksumuuri) asiasta, joka ei välttämättä tule edes mieleen meillä Venäjän ulkopuolella; Navalnyi oli erittäin venäläinen ihminen. Muu maailma ei hirveästi kiinnostanut, ja mies harvoin jaksoi antaa haastatteluja muunmaalaiselle medialle. "Ei johtunut lievästä kusipäisyydestä, vaan yksinkertaisesti siitä, että hän teki töitä venäläiselle yleisölle. Sankaruus länsimaalaisessa mediassa ei kiinnostanut pätkääkään".
"Han ville modernisera sitt dysfunktionella land. Navalnyj var aldrig särskilt intresserad av att träffa utländska journalister, och den främsta orsaken var inte oginhet utan att han jobbade för en rysk publik. Att bli en hjälte i västerländska medier struntade han i."
Samassa tekstissä kerrotaan myös, miten Navalnyi oli viimeistä kertaa suurvenäläisten marssissa mukana 2011. Populismi pysyi mukana, mutta nationalismi ei juurikaan.
Sama Laurén on ehtinyt puhua myös
Ylelle. Vankilakuolema luokitellaan lyhyessä tekstissä neuvostoperinteeksi, ja Ukrainan sota Navalnyin kohtaloksi. Kun kansainvälinen Navalnyi-seuranta väheni, kuolemisen riski nousi.
Yleisesti lähes automaatti-tuomitsen jokaisen, joka puhuu jostain "länsimaalaisesta mediasta" ja miten sitä ja tätä ei ole seurattu Venäjällä. Guardian-CNN-New York Times -linjalla saattaakin olla löysää, mutta Suomikin on länsimaa. Täällä seurataan sekä maanpäällistä että maanalaista toimintaa sekä Ukrainassa että Venäjällä todella tarkasti, eikä mitenkään silkkihansikkain. Myös Navalnyin heikkouksista on kirjoitettu, esimerkiksi gurutason
taustajutussa helmikuussa 2021.