Hyvin sanottu ja näinhän se on. Ja sama teoria on pyörinyt täällä jatkoajassakin. Esim. Saksa tosiaan tunnusti toisenmaailmansodan kauheudet ja omat virheensä ja tuomitsi nämä karmeat rikokset ihmiskuntaa vastaan, kuin myös niistä vastuussa olleet henkilöt. Venäjällä ei ole mitään vastaavaa katumusta tehty koskaan, vaan aina on vika ollut muissa ja valtaydin on jatkanut samaan tahtiin kuin ennenkin. Venäjä ei ole päässyt parantumaan imperialismistaan.
Tämä on ehkä liian romantisoitu kuva Saksassa sodan jälkeen tapahtuneesta muutoksesta. Sodan jälkeinen "denatsifiointi" oli kuitenkin liittoutuneiden johtama prosessi, eikä saksalaisten aloitteesta lähtenyt. Eipä liittoutuneet sitä tietysti olisi Saksalle uskoneetkaan. Tuomioita jaettiin isoimmilla tekijöille näyttävästi, mutta sen jälkeen innostus pienempien nilkiien metsästykseen pikkuhiljaa hiipui liittoutuneilta. Asioiden selvittely, mitä kukin teki sodan aikana ei ollut helppoa, natsien toiminnassa mukana olleet saksalaiset tykkäsivät pitää matalaa profiilia tai esittää kaunistellun kertomuksen tekemisistään.
Joten suurin osa sotarikollisista jäi tuomitsematta. Eipä saksalaisilla itsellään ollut mitään halua viedä tuota prosessia eteenpäin sen jälkeen kun liittoutuneet oli luopuneet tutkinnoista. Katsoivat kohti tulevaisuutta ja jälleenrakennusta mieluummin tuossa vaiheessa, syyllisyyksien tonkiminen ei ymmärrettävästi kiinnostanut kun lähes kaikki olivat jollakin tasolla olleet mukana jutussa.
Myöskään natsiaatteen hylkääminen ja tuomitseminen ei ollut ihan vaivatonta. Välittömästi sotaa seuranneena vuosina 1945-1949 enemmistö saksalaisista ajatteli vielä natsismin olleen hyvä aate (mutta huonosti toteutettu) kyselytutkimuksen mukaan.
Vielä 1950-luvun alussa 37 % sanoi Saksalle olevan hyödyksi että sen alueella ei ollut juutalaisia, ja 25 prosentilla oli positiivinen mielipide Hitleristä.
Eli näkisin että tämä saksalaisten mielenmuutos vähän niin kuin pakotettiin heille kurkusta alas, liittoutuneiden miehityksen ja aktiivisen mielipiteenmuokkauksen myötä. Pikkuhiljaa enemmistö kääntyi sille kannalle, ettei Hitler keskitysleireineen niin hieno juttu lopulta ollutkaan. Sodan jälkeen syntynyt sukupolvi kasvoi siten mielipideilmastoon, jossa natsit tuomittiin selvästi. Ja tämä oli ratkaisevaa siinä, ettei Saksa myöhemminkään liittoutuneiden valvonnasta vapauduttuaan haikaillut natsiaikojen suuruuden perään.
Venäjällä tätä ei tietenkään tapahtunut, ei sodan katastrofaalista häviämistä, vieraiden valtojen miehitystä, maan pilkkomista ja miehitysjoukkojen aktiivista mielipiteiden muokkausta jotta Stalin rikoksineen opittaisiin tuomitsemaan. Joten ei ole mikään ihme että tulokset ovat täysin erilaisia. Eihän tuo prosessi Saksassakaan spontaanisti tapahtunut.