Mainos

Venäjän nykytilanne

  • 3 832 763
  • 19 563

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Venäjän nykypäivän hybridivaikuttaminen ei ole mitään siihen verrattuna mihin Neuvostoliitto onnistui sodan jälkeen.
Tämä on erittäin totta. Vaan silloin oli realiteetit tajuavia ihmisiä -esim asevelisosialistit- mukana ja henkistä kovuutta enemmän. Silloin suu selitty yhtä, teot todisti toista. Mikä oli erinomaista Suomen säilymisen kannalta. Tuota kovuutta tai ajatuksen selkeyttä ei nykyisiltä löydy!
Mikä pahinta, että aivopesu meni niin pitkälle välillä suomalaiset itse kilpailivat kuka nuolee parhaiten ryssien persettä. Kaiken kruunu, että tota paskaa ei vielä vuonna 2020 pystytä avoimesti käymään läpi.
Eikä tuo paska ole edes lakannut. Toki kenttä on laajentunut, kun persutkin nuolee avoimesti ryssää.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jonka aloitti venäläiset, venäläiset johti punaisia ja myös varusti heidät.

Tyypillisesti ulkovallat sekaantuu sisällissotiin jollain tavalla. Venäjä ja Saksa Suomen sisällissotaan. Varsinaiset osapuolet oli kuitenkin Suomen hallituksen joukot (valkoiset) vs Suomen kansanvaltuuskunnan joukot (punaiset). Eli Suomi-Suomi, ei Suomi-Venäjä tai edes Saksa-Venäjä.

Historian uudelleenkirjoitus kansallisten sankaritarinoiden & viholliskuvien vahvistamiseksi on hieman turhan venäläistä toimintaa minun makuuni.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eikä tuo paska ole edes lakannut. Toki kenttä on laajentunut, kun persutkin nuolee avoimesti ryssää.

Mistä tuo hillitön ryssävihasi oikein kumpuaa? Eivät edes tuntemani karjalaiset, joilta kaikki jäi sinne rajan taakse, näin täysillä hauku ryssää joka käänteessä.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
@lihaani, vastaan omalta osaltani, vaikka tähän ketjuun aika vähän mitään kirjoitan. On erotettava toisistaan Venäjän hallinto ja kansa/ihmiset. Ihminen on ihminen, eikä sitä kansallisuus muuta.

Sen sijaan Venäjän jo kolmattakymmennettä vuotta toiminnassa jatkava hallinto ja erityisesti sen ikuinen tsaari on osoittanut jatkavansa vuosisatojen perinteitä imperialismissa ja naapureidensa kyykyttämisessä. En oikein pysty millään tavalla tuollaista sympatiseeraamaan.

Enemmän vastenmielisyyttä herättää oikeastaan vain tsaarin suomalaiset kätyrit, kuten johanbäckman.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Pasilan isännät on haaskalla:
Jotenkin sitä kuvittelee että alemmas ei enää itänaapurissa voida vajota, mutta Putler ei nähtävästi petä koskaan. Jonkinlaista tyydytystä tätä uutista lukiessa tuo sentään se että käsittääkseni Venäjän toimet koronavirusta vastaan ovat olleet hyvin lepsuja, eli paska tulee iskemään tuulettimeen itänaapurissa ja pahasti. Ja sukeltanut öljyn hinta laittaa Venäjän talouden entistä ahtaammalle.

Sinänsä tietysti sääli, että tavallinen kansa saa kärsiä vuosisadasta toiseen huonoista johtajista. On siellä vallassa sitten tsaari, kommunistit tai Putin, mikään ei kansan näkökulmasta muutu.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jotenkin sitä kuvittelee että alemmas ei enää itänaapurissa voida vajota, mutta Putler ei nähtävästi petä koskaan. Jonkinlaista tyydytystä tätä uutista lukiessa tuo sentään se että käsittääkseni Venäjän toimet koronavirusta vastaan ovat olleet hyvin lepsuja, eli paska tulee iskemään tuulettimeen itänaapurissa ja pahasti. Ja sukeltanut öljyn hinta laittaa Venäjän talouden entistä ahtaammalle.

Sinänsä tietysti sääli, että tavallinen kansa saa kärsiä vuosisadasta toiseen huonoista johtajista. On siellä vallassa sitten tsaari, kommunistit tai Putin, mikään ei kansan näkökulmasta muutu.

Kertoo kai se jotain kansastakin etteivät he saa johtajaa vaihdettua tai etteivät halua johtajaa vaihtaa.

Luulisi että tuo Putinkin joskus aikuistuisi ja tajuaisi ettei tällä valitulla tiellä kovin pitkälle potkita. Putin tullaan muistamaan "diktaattorina" jonka päätarkoitus oli saada Venäjä näyttämään suurvallalta, mutta vain ja ainoastaan näyttämään.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Luulisi että tuo Putinkin joskus aikuistuisi ja tajuaisi ettei tällä valitulla tiellä kovin pitkälle potkita. Putin tullaan muistamaan "diktaattorina" jonka päätarkoitus oli saada Venäjä näyttämään suurvallalta, mutta vain ja ainoastaan näyttämään.

Tämä on hieman virheellinen johtopäätös. Putinin Venäjä on uudelleen noussut Neuvostoliiton hajoamisesta aseilla ja niiden käytöllä suurvallaksi, johon Putinin Venäjän muu koko, kuten kansantuote ei oikeuta.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Kertoo kai se jotain kansastakin etteivät he saa johtajaa vaihdettua tai etteivät halua johtajaa vaihtaa.

Mutta kansahan on miltei aina ollut tyytyväinen johtajiinsa tuolla. Sehän sopii heille, venäläiseen kulttuuriin kuuluu aina vastuun siirtäminen seuraavalle, yleensä ylöspäin. Ei siellä kukaan ota vastuuta mistään. Ts. jos Putin ei ole vallassa, siellä on toinen diktaattori joka vie kansaa, koska sitä tuolla halutaan.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Onko Venäjällä muuten vieläkään todettu koronaa? Vai jotain ”yksittäisiä tapauksia” ja Putler on handlannut jo homman.

Kohelossakin kausi loppuun jo kauden päätteeksi kymmenisen huippupelaajaa on ”päättänyt poistua julkisuudesta ja jääkiekon parista ikuisesti”.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Eipä siinä, kai Venäjällä osaamista teoriassa ainakin voisi olla, mutta harvoinpa tuolta mitään luotettavia uutisia on tullut ja tuskin on tämäkään.
Venäläinen akateemikko Popov ja kuuluisa koe opetetulla sammakolla:
Popov asettaa sammakon täpötäyden luentosalin pöydälle ja sanoo sille: "Hyppää!"
Sammakko hyppää tottelevaisesti komean loikan.
Sitten Popov ottaa sakset, napsaisee sammakon toisen takajalan poikki ja sanoo uudelleen: "Hyppää!"
Sammakko loikkaa vaivalloisesti vaaksan verran.
Popov leikkaa nyt sammakon toisenkin takajalan poikki ja komentaa taas: "Hyppää!"
Mitään ei tapahdu, sammakko pysyy paikallaan.
Popov kysyy opiskelijoilta, että mitä tästä voi päätellä, mutta kukaan ei uskalla vastata.
Popov toteaa: "Nyt se on todistettu. Kun sammakolta poistaa molemmat takajalat, siitä tulee kuuro".
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Onko Venäjällä muuten vieläkään todettu koronaa? Vai jotain ”yksittäisiä tapauksia” ja Putler on handlannut jo homman.

Kohelossakin kausi loppuun jo kauden päätteeksi kymmenisen huippupelaajaa on ”päättänyt poistua julkisuudesta ja jääkiekon parista ikuisesti”.

Venäjällä on virallisesti rekisteröity 147 koronavirustartuntaa (17.3.2020), lähde: 2020 coronavirus pandemic in Russia - Wikipedia

Osa venäläisistä epidemologeista on arvostellut valtion toimia, epäillen myös maan terveysviranomaisten julkaisemia tilastoja. Arvioissa on esitetty huomattavasti suurempiakin tartuntamääriä, mutta tällä hetkellä Venäjän kohdalla mikään muu ei ole varmaa kuin epävarma.

Huomioitavaa on ehkäpä se, että muutamassa päivässä uusien tartuntojen määrä on noussut reilusta 30 > 147. Ja toisin kuin maan virallinen propaganda esittää, hamstrausta esiintyy päivä päivältä enemmän.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Virusten kehittäminen antaa parhaan mahdollisen pohjan niiden torjumiseen.

Juurikin näin.
Yllättävän vähän on Venäjän Federaatiossa tautisia tapauksia ilmennyt eli heille on vastustuskykyä rakennettu jo vuosikausia.

Tämä on ryssäläisen sotilaskemiikan labran keksintö ja GRU sijoitti sen ensin Kiinaan sen taloutta horjuttamaan ja sitten Italiaan EUn hajottamiseksi. Tuo Iranin osuma oli huti, normi ryssimys hierarkian tiedonvälityksessä.

Öljynhinnan droppaus ei tunnu missään pitkän päälle, koska kleptokraateilla on puskurirahastoja joka puolella planeettaa ja maakaasua myydään joka skenaariossa.
 

Tuamas

Jäsen
Venäjän osalta valtion tilastot ovat vielä Kiinaa epäluotettavampia, lisäksi valtiojohto pikemmin vähättelee tautia.

Uskoisin että korona leviää tuolla suurissa kaupungeissa oikein kunnolla, mutta julkinen valta ei kerro mitään, ennen kuin ruumiita alkaa kasaantua niin paljon, että oppositiohenkiset mediat saavat jutun esille.

Sinänsä mielenkiintoisempi kysymys on öljyn ja maakaasun hintakehitys viimeisen kuukauden aikana.

Venäjän viennistä yli 60% ja yli 30% BKT:sta tulee öljystä ja maakaasusta.

Oletetaan, että sektorien koko on 50/50.

Maakaasun hinta on kriisin aikana pudonnut 30% ja öljyn hinta on pudonnut 57%,
eli Venäjän kokonaisviennistä putoaa näillä hinnoilla jo hinnan kautta neljännes ja BKT:sta yli kymmenen pinnaa. Tämä jo ilman mitään muita koronan vaikutuksia.

Otetaan vertailun vuoksi ennuste, että Suomen BKT pudonnee kriisin vuoksi muutaman prosentin.

Tuleva vuosi tulee olemaan mielenkiintoinen, yleensä Venäjällä sisäistä heikkoutta vastaan on käyty ulkoisella agressiolla.

Jos korona aiheuttaa maassa isoja tuhoja sekä raaka-aineiden hinnat pysyvät uppeluksissa, on helppo ennustaa että Putinin on löydettävä ulkoinen uhka jota vastaan käydä, jottei kansa lähde kaduille.
 
Viimeksi muokattu:

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Käsittääkseni Venäjän talous ei ole todellakaan sillä kantilla mitä annetaan ulospäin ymmärtää, vaan ennemminkin keikutaan konkurssin partaalla.

Kun öljy ja maakaasu + melkein kaikki muu, pitää Venäjällä polkea alas, niin onko jopa valtion romahdus tämän epidemian johdosta mahdollinen? Hatarien lukemisieni perusteella tämä on yksi vaihtoehto Venäjän kohdalla ja olisiko jopa niin, että pelaavat nyt vain aikaa, koska tuota nimenomaan pelkäävät?
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Venäjän osalta valtion tilastot ovat vielä Kiinaa epäluotettavampia, lisäksi valtiojohto pikemmin vähättelee tautia.
Perushelmitaulussa on kaksitoista plus neljä nappia. Kuinka ihmeessä luulet Der Putlerin kannatuksen olevan yli 140 prosenttia, öljynhinnan laskeneen alle ruplan ja koronariaan kuolleiden äänikelpoisten palautuneen, ennen uusia vaaleja, kolmesti henkiin?!

Kaikelle on looginen selityksensä: sivistyneen, uuden maailman eli venäjän (Huomaa: pieni alkukirjain) trollitehtaiden yksisilmäiset hiirikätöset tarvitsevat polttoainetta. On se sitten uusia Pohjois-Koreassa tehtyjä iPhoneja, lauantaimakkaraa, uudet alkkarit tai vaikka riemastuttava ulkomaan reissu vapautettuun Georgiaan.
Voit myydä omatuntosi, Agentstvo Internet Issledovaniin-ruokakorttisi, lahjuskännykkäsi, äitisi tai vaikka sielusi. Voit myydä myös omalle pikkusisaresi omalle Gospodinellesi. Silloinhan saisit antiikki-Ladaasi liimattua peräti kolme ”Tämä on Audi”-muovitarraa.

Etuisuuksien kautta huomaat, että desimaalipilkku on turha keksintö ja aika usein vielä väärässä paikassakin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös