Suomen valtionjohto oli vielä sodan parina ensimmäisenä päivänä sitä mieltä että Suomi ei voi lähettää aseita sotivaan maahan ja lopulta taipui lähettämään "luotiliivejä" jne. Mitä tulee muuhun aseistukseen, niin länsihän ei käytännössä myöskään tehnyt mitään Ukrainan suhteen 2014-2021 vaikka Ukraina oli sodassa. Trump tuo nyt joka yhteydessä esille sen että hän lähetti ne muutamat Javelinit sinne 2019, mutta niinhän se meni ettei Eurooppa tehnyt edes sitä vähääkään aseistaakseen Ukrainaa noina vuosina.
Kyllä nykytilanne aika pitkälti on seurausta siitä politiikasta mitä Ukrainan suhteen tehtiin 2014-2021. Ja joo, Ukrainakin mokasi etelässä, mutta ei Ukrainan armeijalla ollut oikein edellytyksiäkään pysäyttää Venäjä joka suunnalla jos aseitakin oli rajatusti.
Laitetaan tänne, kun sopii tänne paremmin.
Lännen virhe 2000-luvulla on ollut se, ettei Ukrainan ja Valko-Venäjän demokratiakehitystä sekä länsimielisiä demokraattisia liikkeitä ole riittävästi tuettu, ja molemmat maat jätettiin tuuliajolle poliittisesti. Samaan aikaan Venäjä sekaantui näiden maiden poliitiikkaan tukemalla länsivastaista liikehdintää, jota molemmissa maissa oli paljon.
Ymmärrän kuitenkin aivan helvetin hyvin, ettei länsimaat ole Ukrainaan halunnut hirveästi aseita tunkea ennen tuota laajamittaisen hyökkäyssodan alkua.
Riskinä kun on ollut se, että:
Aseet menevät Venäjälle. Aseet menevät suoraan Venäjälle kulkematta lähtöruudun kautta.
Tähän oli tuolloin kaksi mahdollisuutta:
1. Ukrainan osalta ei missään tapauksessa ole voinut olla varma, että voittaako vaaleissa Kreml- vai länsimielinen ehdokas. Jos olet tukenut Ukrainan armeijaa länsimielisen hallinnon aikana, koko tuki oli vaarassa lipsahtaa Kremlin pussiin seuraavissa vaaleissa. Esimerkiksi 2010 Kreml-mielinen Janukovytš voitti presidentinvaalit ja häntä lopulta tuki noin puolet ukrainalaisista.
2. Myös länsimieliset vallanpitäjät ovat olleet semmoisia, joihin ei erityisemmin ole voinut luottaa. Esimerkiksi Zelenskyin edeltäjää Porošenkoa ei missään tapauksessa voinut kutsua varsinaisesti täysin luotettavaksi kaveriksi. Ensinnäkin, hänen länsimielisyydestänsä ei ollut täysiä takeita: hän on oligarkki, joka teki omaisuutensa pääosin juuri Venäjä-kaupalla. Hän myös on itse ollut poliittisesti liittoutunut Janukovytšin Kreml-mielisen "Alueiden puolueen" kanssa. Lisäksi hän oli korruptoitunut, ja presidenttinä ollessaankin ja sodan jo ollessa käynnissä hän siirteli omaa varallisuuttaan turvaan veroparatiiseihin. Tuossa ilmapiirissä suuri aseellinen tukeminen olisi kyllä ehdottomasti ollut valtava riski siinä mielessä, että vaikka Porošenko lopulta onkin osoittautunut vilpittömästi länsimielisiksi, hän vallassa ollessaan ennemminkin lietsoi Ukrainan laajaa korruptiota kuin suitsi sitä. Pitkälti laajasta korruptiosta johtuen Ukrainan asevoimat oli vuosien 2014-2022 välillä äärimmäisen tehoton ja korruptoitunut eikä missään tapauksessa toimija, johon olisi kokonaisuudessaan voinut luottaa.
Vakava ongelma on ollut se, että länsimieliset ukrainalaiset eivät itsekään ole luottaneet lopulta myöskään länsimielisiksi profiloituneihin vallanpitäjiin eivätkä siten koko hallintoonsa. Ja ovat olleet oikeassa. Vuoroin he ovat kyllästyneet sekä Justšenkoon, Timošenkoon että lopulta myös Porošenkoon, jotka ovat syyttäneet myös toisiaan korruptiosta.
Vuonna 2007 keväällä olin itse Kiovassa käymässä keskellä tuolloista poliittista kriisiä, jolloin vuoden 2004 länsimielinen oranssi vallankumous valui hiekkaan. Puolan tuolloinen presidentti Aleksander Kwasniewski totesi tuolloin seuraavasti:
Unfortunately, the time after the Orange Revolution was wasted away. President Yushchenko, [the former] Prime Minister Yulia Tymoshenko, advisers like Petro Poroshenko are all to blame. They should have helped building a strong orange bloc, for the sake of modernization and Westernization of Ukraine.
Johtuen länsimielisten ukrainalaisten epäluottamuksesta omiin poliitkkoihinsa ja siitä johtuvasta äärimmäisestä turhautumisesta, myöhemmin valtion johtoon äänestettiin lopulta ylivoimaisin lukemin täysin politiikan ulkopuolelta tullut henkilö, koomikko nimeltä Volodymyr Zelenskyi (vastaehdokkaita olivat mm. Porošenko, Timošenko ja venäjämielinen Juri Boiko). Tämähän herätti Suomessakin suurta hämmästystä, sillä se oli alkuun vähän verrattavissa siihen, että Suomen presidentiksi olisi valittu Jarkko Tamminen. Kuten kuitenkin hyvin tiedetään, valinta osoittautui lopulta suureksi siunaukseksi Ukrainalle ja Zelenskyi tiukassa paikassa johtajaksi ja politiikan suurmieheksi.
Ei tässä sopassa ole ollut edellytyksiä merkittävälle aseelliselle tuelle. Mistä lännen - erityisesti Euroopan - pitää kuitenkin mennä peilin eteen ja kysyä "miten meni noin niinkuin omasta mielestäsi?", on se, miksi Ukrainan ja Valko-Venäjän länsimielisiä demokratialiikkeitä ei tuettu enempää, kuin lopulta tuettiin? Tukemisen perustana olisi pitänyt molempien maiden kohdalla olla se, että maille olisi annettu selvä ja läpinäkyvä tiekartta Euroopan Unionin jäseniksi sisältäen askelmerkit hallinnon tehostamiseksi, demokratisoimiseksi ja länsimaistamiseksi. Näiden valtioiden jättäminen pitkälti oman onnensa nojaan avasi tien Valko-Venäjän romahtamiselle Venäjä-mieliseksi diktatuuriksi. Ukrainankaan kohdalla sama ei ollut kaukana.
On kuitenkin aika naiivia väittää, että tästä olisi selvitty sillä, että vuosien 2014 ja 2022 välillä Ukrainaan olisi syydetty hitosti länsiaseita. Ei se ollut mahdollista.