Ilmeisesti maanalainen armeija eli Ukrainan sabotöörit iskeneet Krimillä sotilastukikohtaan. 14 örkkiä "nukkui pois":
Mitähän tämäkin pelle uhoaa, kun Wagnerien kapinassa mies oli häntä koipien välissä. Puhumattakaan jostain Medvedevistä, joka lähti ensimmäisellä lennolla helvetin kuuseen Venäjältä.Solovjev uhoaa, että Venäjä ei anna Saksalle anteeksi ikinä ja eivät kuulemma lopeta tällä kertaa kesken.
Noin suunnilleen talvisodan lukemat. Ajatella, että nykyäänkin on olemassa valtioita, joissa ihmishenki ei paljoa paina. Suomen puolustus rakentui pitkään sille pelotteen ajatukselle, että hyökkääjän olisi maksettava hyökkäyksessä liian kova hinta. Pitkään oltiin siinä ajatuksessa, että Venäjä ei olisi valmis kestämään sellaisia tappiota, joita me voitaisiin sille aiheuttaa. Vielä joskus muinoin se olisi voinut, mutta ei enää. Kuinka väärässä lopulta oltiinkaan. Ukrainan sodassa on tullut selkeästi esiin, ettei Venäjän dokriini eroa millään muotoa Stalinin ajoista. Sotilaan henki on täysin arvoton.
Varsinkin vähemmistökansallisuuksiin kuuluvan sotilaan henki. Millaisia osuuksia noista on jo saatu eliminoitua...
Vähemmistökansallisuuksiin kuuluvat - sankoin joukoin myös silloiset ukrainalaiset - olivat väitetysti mukana Talvisodassa.Varsinkin vähemmistökansallisuuksiin kuuluvan sotilaan henki. Millaisia osuuksia noista on jo saatu eliminoitua...
(lainauksen boldaus oma) Toki pitää ottaa huomioon, että Venäjä kuvitteli hoitavansa tässä homman pakettiin kolmen päivän erikoisoperaatiolla ja pienehköillä tappioilla. Kulutussotaan sitten lähdettiin olosuhteiden pakosta. Suomen kohdalla tuskin vastaavaa optimismia olisi esiitynyt ja hyökkäys jätetty juuri siitä syystä tekemättä.Noin suunnilleen talvisodan lukemat. Ajatella, että nykyäänkin on olemassa valtioita, joissa ihmishenki ei paljoa paina. Suomen puolustus rakentui pitkään sille pelotteen ajatukselle, että hyökkääjän olisi maksettava hyökkäyksessä liian kova hinta. Pitkään oltiin siinä ajatuksessa, että Venäjä ei olisi valmis kestämään sellaisia tappiota, joita me voitaisiin sille aiheuttaa. Vielä joskus muinoin se olisi voinut, mutta ei enää. Kuinka väärässä lopulta oltiinkaan. Ukrainan sodassa on tullut selkeästi esiin, ettei Venäjän dokriini eroa millään muotoa Stalinin ajoista. Sotilaan henki on täysin arvoton.
Tämäkin totta, mutta jos vaihtoehdot ovat vetäytyä tai jatkaa venäläisten lyömistä lihamyllyyn, niin jälkimmäiseen päätyvät.(lainauksen boldaus oma) Toki pitää ottaa huomioon, että Venäjä kuvitteli hoitavansa tässä homman pakettiin kolmen päivän erikoisoperaatiolla ja pienehköillä tappioilla. Kulutussotaan sitten lähdettiin olosuhteiden pakosta. Suomen kohdalla tuskin vastaavaa optimismia olisi esiitynyt ja hyökkäys jätetty juuri siitä syystä tekemättä.
Juuri näin. Vaikka kaasu ei virrannutkaan niin putken olemassaolo olisi ollut eräänlainen neuvottelu- ja kiristysvaltti (moni taho kuitenkin odotti edelleen putken uudelleen avaamista).
Tämä on erittäin oleellista muistaa @Kampitus ja muutkin. Ulkomaantiedustelun väki oli pistänyt lahjusmiljardit povariin ja hankkinut ukrainalaisten myöntyväisyyden sijaan kentsuille välimerenhuviloita ja räikkösluokkaa kalliimpia jahteja, mutta pienelle tsaarille vakuuteltiin luonnollisesti että suuri isänmaallinen lahjontaoperaatio etenee loistokkaasti ja kaikki ukrainalaissotilaat ovat jo ostettu paskatunkiolle myöntyväisiksi. Kun pieni tsaari sitten ilmoitti että nytpä lähden nopeaan voitokkaaseen valloitussotaan, niin FSB:n ukkeleilla lurahti lapiolliset paskaa housuun ja paniikissa alkoi kriittisimpien kohteiden (H'ersonin ja Melitopolin) kentsujen ostaminen mikä onnistuikin ja toisaalta tietojen vuotaminen länteen tarkoituksena pakottaa pikku tsaari perääntymään ennen pilliin puhaltamista, mikä onnistuikin muutaman viivytyskerran muodossa.(lainauksen boldaus oma) Toki pitää ottaa huomioon, että Venäjä kuvitteli hoitavansa tässä homman pakettiin kolmen päivän erikoisoperaatiolla ja pienehköillä tappioilla. Kulutussotaan sitten lähdettiin olosuhteiden pakosta. Suomen kohdalla tuskin vastaavaa optimismia olisi esiitynyt ja hyökkäys jätetty juuri siitä syystä tekemättä.
Ja tässä tulee sitten ongelmaksi että kun paskatunkion mafiosojen pieni päällikkö sittenkin puhalsi lopulta siihen pilliinsä (vaikka Ukraina oli todella myöntyväinen toissatalvena ja olisivat allekirjoittaneet suunnilleen minkälaisen perseenrasvaussopimuksen tahansa kunhan tunkioimperiumin terroristiraiskaajat olisivat pysyneet omalla puolellaan, mutta eipä voineet pysyä kun pikkutsaarin piti saada olla myös suuri ja mahtava sotapäällikkö), niin tuosta ei ollut mitään mahdollista peruutusväylää. Mafiapäällikkö voi aloittaa sodan, mutta sen lopettaminen muuten kuin voittamalla ei ole hengissä pysyvän mafiapäällikön vaihtoehtoja. Teoriassa paskatunkion alamaisille olisi vielä myytävissä joku strateginen hengenvetotauko jos tunkio saisi baitattua NATOn osallistumaan sotaan, mutta ne ei uskalla ottaa riskiä että paskatunkion johtoporsaiden ihmiskunnalle muodostama uhka käytäisiin neutralisoimassa poistamalla silovikit pelistä länsiteknologialla ts. erittäin tehokkaasti ja varmasti. Eikä sen puoleen sitäkään tiedä kukaan, missä vaiheessa pienelle tsaarille on selvinnyt että nopea voitokas sotansa menee ihan päin helvettiä ja valtiollisen terrorin merkittävin toimeenpaneva voima on osoittautunut täydeksi vitsiksi ja on lisäksi suurelta osin jo tuhottukin. Kai sille tähän mennessä on tuo uskallettu jo kertoa, olettaen että pieni tsaari on ylipäätään edes elävien kirjoissa, julkiesiintymisissä joka tapauksessa tuntuu vaihtuvan ukko melko tiuhaan niin niistä ei osaa varmana lie kukaan sanoa että olisiko joku alkuperäinen. Sen toki voi varmuudella sanoa että missään ulkotiloissa ei originaalia nähtäne enää ikinä ainakaan hengissä.Tämäkin totta, mutta jos vaihtoehdot ovat vetäytyä tai jatkaa venäläisten lyömistä lihamyllyyn, niin jälkimmäiseen päätyvät.
Mutta hyvä pointti sinulta nostaa esiin.
Toivotaan, että tästä alkaa dominonappulat kaatua jos pääsevät koukkaamaan Novoprokopivkan ohi:
Juu se on tosiaan yllättänyt, miten primitiivinen tuo naapurin terroristivaltion sodankäyntitapa lopulta on. Tai kyllähän ne yritti ihan alkuun rehvakkaasti maahanlaskujoukkojen salamasotailua ja kaikenlaisten aselajien saumatonta koordinaatiota nykyaikaisen länsimaisen sodankäyntitavan mukaisesti, mutta melko nopeasti (alle viikossa) tuo revertoitui jo massalla puskemiseksi ja tykistöllä moukaroinniksi.@Wiljami varmasti paljon näinkin. Tarkoitus ei ollut sen enemmin spekuloida sillä, olisiko Venäjä ollut valmis hyökkäämään Suomeen vai ei. Tarkoitus oli ihmetellä sitä, millainen yllätys tuo tappioiden valtaisa määrä on ollut. Ei sodankäynnin oletettu olevan tällaista edes Venäjällä tänä päivänä. Totuus on lopulta ollut aivan toinen.
Suhoit ja Migit ottaneet osumaa (linkki vie X:ään)
Tuollaista uutista parista lähteestä. Kova juttu, jos pitää paikkansa.
Joku vain unohti kertoa näille maahanlaskujoukoille, että salamasota ei tarkoita sitä, että syöksytään salamana ilman laskuvarjoa koneesta alas. No, menee huonon tiedottamisen piikkiin.Juu se on tosiaan yllättänyt, miten primitiivinen tuo naapurin terroristivaltion sodankäyntitapa lopulta on. Tai kyllähän ne yritti ihan alkuun rehvakkaasti maahanlaskujoukkojen salamasotailua ja kaikenlaisten aselajien saumatonta koordinaatiota nykyaikaisen länsimaisen sodankäyntitavan mukaisesti, mutta melko nopeasti (alle viikossa) tuo revertoitui jo massalla puskemiseksi ja tykistöllä moukaroinniksi.
Ei taida pitää paikkaansa, mutta ovat kyllä olleet kohteena...
Mielenkiintoisella aseella ilmeisesti ampuivat, pahvista tehty drooni. Mut älkää antako sen naurattaa, jos se vie usean kilon räjähteen 120km päähän.
Just eilen tuli TVstä, että Ukrainassa on 300 valmistamoa erilaisille drooneille. Joten kaikenlaisia mielenkiintoisia virityksiä niillä on. Venäläisetkin vakoilee ja kopioi niitä.Mielenkiintoisella aseella ilmeisesti ampuivat, pahvista tehty drooni. Mut älkää antako sen naurattaa, jos se vie usean kilon räjähteen 120km päähän.
Suomalaiselle metsäteollisuudelle joko hyvä tai huono uutinen. Hyvä uutinen - pakkauskartonkiin tarvitaan uusi ilmailuun kehitetty arvokas erikoislaatu. Huono uutinen - kohta jokainen kartonkipaali on potentiaalinen kaksoiskäyttötuote ja vientilupa haettava aina erikseen...On kyllä hurjaa ajatella, että voidaan pahvista valmistaa tuommoinen tuhoaja.
Valmetilla suunnitellaan jo kovaa vauhtia kartonkikoneisiin stealth-päällystysyksiköitä, joilla saadaan kartonkiin tutkalle näkymättömiä ja camo-väreillä varustettuja laatuja markkinoille.Suomalaiselle metsäteollisuudelle joko hyvä tai huono uutinen. Hyvä uutinen - pakkauskartonkiin tarvitaan uusi ilmailuun kehitetty arvokas erikoislaatu. Huono uutinen - kohta jokainen kartonkipaali on potentiaalinen kaksoiskäyttötuote ja vientilupa haettava aina erikseen...
***
Venäläisten tykistöllä havaittavissa orastavaa ammuspulaa? Iskut välivarastoihin ja ammusrekkoihin alkavat tuntua. Tuskinpa tilanne ainakaan paranee lähiaikoina.
Russians can’t deliver ammunition to front line in south, flee from positions – Humeniuk
The Russians are experiencing a significant ammunition shortage in the south of Ukraine. — Ukrinform.www.ukrinform.net