Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 320 223
  • 66 038

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Vähän sivuraide asiaa, kun koskee Turkin ja Venäjän suhteita, mutta:

On tuo Turkin touhu vastenmielistä.
Kun Putinista aika jättää tai kun hänen valtakautensa päättyy, tulee mattokauppias taas liehakoimaan läntisiä valtioita kuin mitään ei olisi tapahtunut. Todellakin vastenmielinen käppänä tuo Erdogan.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Toi silta voi olla ensi heinäkuussa korjattu, siis tuo nyt vaurioitunut osuus. Toivon ja uskon että noita korjauksia tehdään heinäkuussa monessa muussakin kohtaa tuota siltaa. Tupakkia kun kuluu aika reilusti tuolla päin maailmaa.
Voisin veikata ettei silta tule enää kuntoon. Ensiksikin venäläisten osaaminen sekä aikataulut ovat varsin suuri epävarmuustekijä projektin onnistumiselle ja toisekseen tuo tullaan posauttamaan vielä uudelleen kesken korjaustöiden riittävän monta kertaa, joten ei siitä enää tule Putinille iloa olemaan.
 
Morgoth

Jäsen
Vähän sivuraide asiaa, kun koskee Turkin ja Venäjän suhteita, mutta:

On tuo Turkin touhu vastenmielistä.
Tässä kaksi bisnesgurua ovat saaneet loistavan idean. Samalla selvisi ehkä myös motiivi miksi putket piti räjäyttää. Ihan kuin EUsta joku tuota kaasua ostaisi (ehkä jotain Unkaria lukuunottamatta). Voisiko riskit enää ostajan kannalta olla suuremmat, kun välissä on sekä Venäjä että Turkki. Tosin kai siellä Olaf on jo matkalla Erdon luo sopimaan kaupoista.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisin veikata ettei silta tule enää kuntoon. Ensiksikin venäläisten osaaminen sekä aikataulut ovat varsin suuri epävarmuustekijä projektin onnistumiselle ja toisekseen tuo tullaan posauttamaan vielä uudelleen kesken korjaustöiden riittävän monta kertaa, joten ei siitä enää tule Putinille iloa olemaan.
Parhaassa tapauksessa Krim on ensi kesään mennessä puhdistettu fasisteista ja palautettu Ukrainan hallintaan, minkä jälkeen silta voidaan purkaa pysyvästi, jos siitä on jotain vielä jäljellä.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Sellaista. Ihan hyvin voivat venäläiset elää jatkossa pakotteiden kanssa omassa hienossa maassaan. Matkustaa ulkomaille ei tarvitse. Ja kaikki venäläiset ja venäjänkieliset voi mennä kotiin.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ai vittu tuo Musk on pikkusieluinen kusipää, tietenkin sen lisäksi että on kusipää narsisti.

Suuttui siis kommentista, joka oli täysin linjassa siihen mielenvikaiseen twitter-kyselyyn. Ja nyt mun leluja ei enää käytetä niin kerta.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Ylipäinsä jossain on jotain pielessä jos yksittäisellä sodan ulkopuolisella henkilöllä voi olla näin suuri vaikutus sodan kulkuun. Samaa mieltä kusipäisyydestä.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Tuo sopimussotilaiden riittämättömyys on ainoa asia, josta Putin taitaa puhua totta. Kaikki muut jutussa mainitut asiat ovat sellaista paskaa, että ainoastaan venäläinen (jolla ei ole pääsyä länsimaisiin tiedotusvälineisiin joko television välityksellä tai netin kautta) voi uskoa sen.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Herää vaan kysymys, että pysyykö ne rintamalinjat sitten näiden tulokkaiden avulla? Mikään kun ei oikein viittaa siihen.

Alla muuten hyvää pohdintaa Xi:n mahdollisesta ärähdyksestä kulissien takana. Kävisi ihan järkeen. Eii tuota juttua ole vissiin aiemmin täällä ollut.

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tätä voi tulkita niin, että uusille iskuille olisi tarvetta, mutta murkulat alkaa käydä vähiin eikä pysty - tai sitten niin, että kohta lentää loputkin pahnanpohjimmaiset Kiovaan, Harkovaan ja Odessaan.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Putinin sitaatti:
– On muita tehtäviä. Toistaiseksi. Ja sen jälkeen kaikki selviää.

Voiko olla sattumaa että Putin sanoo näin ja samalla Aleksi Valavuori kertoo pitävänsä taukoa Twitch-showstaan. Ja kohtahan on marraskuu.
Selittäisi myös Venäjän sotamenestyksen.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kuka sinne V-Venäjälle on nyt hyökkäämässä? Ei ainakaan Ukraina, mutta sopivalla sekoilulla voisivat kyllä saada puolalaiset kimppuunsa ja sen näytöksen haluaisin nähdä.

Kyllä tämä duo on selityksineen ihan omalla levelillä. Ei tuohon tilaan ihan normaaleilla sienillä pääse.

IL-seuranta:

Valko-Venäjä sanoi perjantaina, että Venäjän joukot saapuvat pian maahan puolustamaan rajoja osana "alueellista ryhmittymistä". Maa ilmoitti alkuviikosta Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisistä joukoista ja siitä, että maat aikovat yhdistää voimansa suojautuakseen Ukrainan ja lännen uhalta.

Valko-Venäjä on ilmoittanut tukensa Putinin sotatoimille ja maan johto on väittänyt tällä viikolla Ukrainan kouluttavan radikaaleja, jotka voivat tehdä terrori-iskuja naapuriin.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Edelleen ihmeissäni pyörittelen ja raavin päätäni, kun lukee venäläisten touhuista. Oikeasti alussa itsekin luulin venäjää todella kovaksi sotilasmahdiksi.

Noh kaikkea sitä oppii.
Ja sitten nämä kaikki täysin käsittämättömät ja ryssityt lavastukset kuten Sims 3 -peli pöydällä ja joku merirosvo puskassa epäiltynä murhasta. Onko nää aivan tosissaan näiden juttujensa kanssa, ilmeisesti ovat?
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
IL-seuranta:

Valko-Venäjä sanoi perjantaina, että Venäjän joukot saapuvat pian maahan puolustamaan rajoja osana "alueellista ryhmittymistä". Maa ilmoitti alkuviikosta Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisistä joukoista ja siitä, että maat aikovat yhdistää voimansa suojautuakseen Ukrainan ja lännen uhalta.
Toisin sanoen Putin on menettänyt viimeiset luottamuksen rippeet Lukasenkaan ja lähettää maahan miehitysjoukkoja.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Kuka sinne V-Venäjälle on nyt hyökkäämässä?
Eiköhän tässä käynnistellä viime syksyn kaltaista näytelmää jolla valmistellaan uutta hyökkäysaaltoa. Nyt näyttäisi VV olevan mukana aktiivisemmin. Sotaharjoitus -kortti on jo käytetty, nyt valmistaudutaan ”puolustautumaan”.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kastehelmi ei anna paljon mahdollisuuksia Venäjän aikomuksille vallata koko Donetskin hallintoalue. Onhan tuo niiden touhu surkuhupaisaa, mutta valitettavasti ovat kuitenkin saaneet suurta tuhoa aikaan saavuttamatta silti mitään. Tai ovathan he sentään saaneet muun maailman vihat niskoilleen mikäli se on tavoitteena ollut.

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Eiköhän tässä käynnistellä viime syksyn kaltaista näytelmää jolla valmistellaan uutta hyökkäysaaltoa. Nyt näyttäisi VV olevan mukana aktiivisemmin. Sotaharjoitus -kortti on jo käytetty, nyt valmistaudutaan ”puolustautumaan”.
Itäisellä terroristivaltiolla ei vaan ole enää mitään sellaista voimaa keskitettäväksi likasankon maan laitamille kuin vuosi sitten, eikä semmoista saa vaikka likasanko saisi jotenkin maaniteltua oman alueensa asevoimat tuhoamaan itsensä jämäneukkujen rinnalle. Absurdistanissa siis kaikki normalna, jännityksellä odotetaan vinkuuko ensimmäisenä zaharova vai peskov siitä millainen sotarikos ja kansanmurha on teurastaa jämäneukkulan taistelukyvyttömiä alamaisia.
 
Tuo V-venäjän armeijan mukaan saaminen voi vaan olla mahdoton tehtävä, koska eivät ole olleet halukkaita tähänkään asti ja nyt varmaan vielä vähemmän nähtyään rybyjen suorituskyvyn. Eikä Lukakaan todellisuudessa ole ollut halukas toimimaan Putin alamaisena, vaan on ajautunut siihen asemaan pakon edessä. Lukalle itselleen merkitsee vain oman vallan säilyttäminen, ei ystävyys Putinin kanssa. Ja onhan se ennenkin yrittänyt irtiottoja Venäjän kahleista, mutta huonolla menestyksellä.
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Ei saatana.

Kysyttäessä, katuuko hän ”operaatiota” Ukrainassa, hän vastasi ”ei”.
– Se, mitä on tapahtunut, on epämiellyttävää, mutta oikein, Putin sanoi.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Ei saatana.

Kysyttäessä, katuuko hän ”operaatiota” Ukrainassa, hän vastasi ”ei”.
– Se, mitä on tapahtunut, on epämiellyttävää, mutta oikein, Putin sanoi.
Tsaari on katsos erehtymätön ja jos Putin myöntäisi, että katuisi "erikoisoperaatiota" Ukrainassa, hän vaikuttaisi heikolta tsaarilta.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Eiköhän tässä käynnistellä viime syksyn kaltaista näytelmää jolla valmistellaan uutta hyökkäysaaltoa. Nyt näyttäisi VV olevan mukana aktiivisemmin. Sotaharjoitus -kortti on jo käytetty, nyt valmistaudutaan ”puolustautumaan”.
Olisi kyllä Valko-Venäjältä ihan äärettömän typerä liikku. Nyt tällä hetkellä se saattaisi päästä vähän kuin koira veräjästä hyökkäyssodasta ja sälyttää kaiken Venäjän niskaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös