Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 10 054 038
  • 61 654

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sanotaanko näin, että itse uskon, että on ihan varteenotettava skenaario, että armeija ryhtyisi vallankaappaukseen. Armeija on joidenkin tietojen mukaan ollut jo vuosia tyytymätön Kansalliskaartin ja FSB:n vahvistumiseen. Joidenkin väitteiden mukaan siellä olisi oltu huolissaan etenkin noista ensimmäisen noususta "varjo-armeijaksi".

Kun yhdistetään tähän se, että lukuisia upseereita on jo syrjäytetty ja armeijaa on suoraan syytetty Ukrainan surkeasta lopputuloksesta, alkaa olla lähellä se, että armeija ottaa vallan omiin käsiinsä.

Mutta sitä en kuitenkaan oikein usko, että tuo olisi tapahtumassa juuri tänään. Jos se olisi, niin lukisimme asiasta jo nyt useammastakin kansainvälisestä mediasta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta sitä en kuitenkaan oikein usko, että tuo olisi tapahtumassa juuri tänään. Jos se olisi, niin lukisimme asiasta jo nyt useammastakin kansainvälisestä mediasta.
Toisaalta mahdollista on myös, että kun Putin kuolee yhtäkkisesti tai tapetaan, eri tahot pyrkivät valtaan ja alkavat taistelemaan keskenään. Varsinkin nyt kun koko maa on eräänlaisessa kaaoksessa. Enkä nyt tarkoita varsinaista sisällissotaa, mutta varmaankin armeijalla, fsb:llä ja kansalliskaartilla on omat intressinsä. Siihen vielä silovikit ja muut.

Putin (+lähipiiri) tuskinpa pystyy enää siirtämään valtaansa haluamalleen seuraajalle verettömästi ja helposti.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sanotaanko näin, että itse uskon, että on ihan varteenotettava skenaario, että armeija ryhtyisi vallankaappaukseen. Armeija on joidenkin tietojen mukaan ollut jo vuosia tyytymätön Kansalliskaartin ja FSB:n vahvistumiseen. Joidenkin väitteiden mukaan siellä olisi oltu huolissaan etenkin noista ensimmäisen noususta "varjo-armeijaksi".

Kun yhdistetään tähän se, että lukuisia upseereita on jo syrjäytetty ja armeijaa on suoraan syytetty Ukrainan surkeasta lopputuloksesta, alkaa olla lähellä se, että armeija ottaa vallan omiin käsiinsä.

Mutta sitä en kuitenkaan oikein usko, että tuo olisi tapahtumassa juuri tänään. Jos se olisi, niin lukisimme asiasta jo nyt useammastakin kansainvälisestä mediasta.
Joutsenlampi on jälleen kerran askeleen lähempänä.

Popparit varattu ja skumpat laitettu kylmään!

Tässä muuten satunainen hyvä pointti.

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toisaalta mahdollista on myös, että kun Putin kuolee yhtäkkisesti tai tapetaan, eri tahot pyrkivät valtaan ja alkavat taistelemaan keskenään. Varsinkin nyt kun koko maa on eräänlaisessa kaaoksessa. Enkä nyt tarkoita varsinaista sisällissotaa, mutta varmaankin armeijalla, fsb:llä ja kansalliskaartilla on omat intressinsä. Siihen vielä silovikit ja muut.

Todennäköisesti tuossa tapauksessa tuo taistelu olisi armeijan ja FSB:n + Kansalliskaartin välillä. Vähän samaan tapaan kuin Romanian vallankumouksen yhteydessä, jolloin muutaman päivän ajan käytiin raskaita taisteluita armeijan ja Securitaten välillä. Jälkimmäinen oli itse asiassa hyvinkin vahvasti aseistettu. Sillä oli jopa jokunen taisteluhelikopteri jonkun näkemäni uutiskatsauksen perusteella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse taas kelasin, että jos kesti paikallaan olevan junan painon niin ehkä siitä vauhdilla voi tulla yli.

Vähän turhan pienet vauriot siihen tuli.

Tai sitten siihen tulikin massiiviset vauriot, joita ei silmällä näe?

Ja ajan kuluessa, kun iivanat ajelee siltaa pitkin vailla huolen häivää, niin resonanssi jossain vaiheessa hoitaa loput?

En tiedä, kunhan arvailen.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Itse taas kelasin, että jos kesti paikallaan olevan junan painon niin ehkä siitä vauhdilla voi tulla yli.

Vähän turhan pienet vauriot siihen tuli.
Betoni kestää kuumana hyvin painoa, mutta nopeasta kuumennuksesta nopeasti viiletessään haurastuu melko hurjana. Lisäksi paikallaan oleva juna aiheuttaa pienemmän rasituksen alla olevalle rakenteelle ja mitä enemmän vauhtia, sitä suurempi voima kohdistuu myös rakenteeseen.

Melkein uskallan väittää ihan nojatuolilujuuslaskijan vahvalla rintaäänellä (samoin kuin aiemmin nojatuolikenraalina ja -virologina) että tuo rautatiesilta on ihan yhtä hyvässä käyttökunnossa kuin suoraan merenpohjaa kohti osoittava ajotie vieressä.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Sanotaanko näin, että itse uskon, että on ihan varteenotettava skenaario, että armeija ryhtyisi vallankaappaukseen. Armeija on joidenkin tietojen mukaan ollut jo vuosia tyytymätön Kansalliskaartin ja FSB:n vahvistumiseen. Joidenkin väitteiden mukaan siellä olisi oltu huolissaan etenkin noista ensimmäisen noususta "varjo-armeijaksi".

Kun yhdistetään tähän se, että lukuisia upseereita on jo syrjäytetty ja armeijaa on suoraan syytetty Ukrainan surkeasta lopputuloksesta, alkaa olla lähellä se, että armeija ottaa vallan omiin käsiinsä.

Mutta sitä en kuitenkaan oikein usko, että tuo olisi tapahtumassa juuri tänään. Jos se olisi, niin lukisimme asiasta jo nyt useammastakin kansainvälisestä mediasta.
Pieni tsaarihan oli ainakin virallisesti keräämässä 400k ukon privaattiarmeijaa ja jos on edes puolet tuosta vahvuudesta rivissä, niin olisivat miesmäärältä reilusti isompi toimija varsinaiseen armeijaan nähden. Noita on lisäksi rekrytty semmoisena aikana että sinne on varmaan jopa saatu porukkaa ja niitä on jollain tasolla todennäköisesti koulutettukin.

Toki ovat ihan saman kulttuurin väkeä kuin armeijakin, eli todennäköisesti aseelliset yhteenotot olisivat tragikoomisen hirveästi päin persettä vedetty molemmin puolin ja suurin kärsija olisi (kuten aina) siviilit kunkin voimakeskittymän hallinnoimilla alueilla. Nuo jäsentenväliset kun pieni tsaari saa vielä käyntiin, niin siinä on tosiaan hienosti siirretty itänaapurissa kelloja 100 vuotta taaksepäin, toki sillä erotuksella ettei ole ihan helppoa nähdä ketkä siellä valtaa olisi ottamassa kun molemmat näistä varmaankin heiluttavat onnessaan sirpin ja vasaran lippua ja messuavat aitoneukkulaisella perimällään.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Ainakin suomalaisten pioneereioppien mukaan sillan tuhoaminen kannen päältä on aika helkkarin vaikeaa. Sehän on käytännössä sama asia kuin ampua tykeillä tai ohjuksilla kannen päälle. Räjähdyksen energia pääsee purkautumaan vapaasti ympärille ja täytyy saada ihan tajuton jysäri aikaan, että alaspäin suuntautuu riittävästi painetta. Tämän vuoksi pitäisin todennäköisempänä räjähdystä sillan alla tai rakenteissa.

Kannen katkaiseminen ei edes ole itsestään kovin tehokasta, jos sillan pilarit jäävät pystyyn. Väliaikaissilta saadaan aika nopeasti kasaan pilarin päälle. Jos tuollaisesta sillasta saa kannen lisäksi tuhottua yhden pilarin, ei venäläisiltä löydy sellaista silta-autoa, jolla tuon saisi paikattua.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näyttivät jo ajavan junalla sillalla. Tosin vauhti ei päätä huimaa ja kestääkö kuormaa kuinka. Toivottavasti homma viimeistellään pian.

edit. Feikki todennäköisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
On niin kamalaa touhua ollut migrin virkamiehiltä. Kui edes tulee mieleen sijoittaa venäläisiä sotilaskarkureita samoihin tiloihin, mis on ukrainainalaiset äidit lapsiensa kanssa.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo, samaa katsoin mutta jos oikein luin niin juna liikkuu taas. Tällä kertaa ei sentään possujuna!

Ei kait kukaan ole ilmoittanut kuin että junaliikenne kulkee? Eikö sekin ole liikennettä, että hiiltyneitä vaunuja liikutellaan? Jokuhan voi vaikka resiinalla sen perään ajella niin lupaukset on pidetty?
 
Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Siellä on kiskot kahteen suuntaan. Ilmeisesti toinen suunta jäi valitettavasti ehjäksi?
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aika hiljaista tuntuu neukkujohtajien puolella olevan. Zahahoro nyt jotain väsynyttä terrorismia länkytti, mutta missä muut Putlerin koirat? Alkaako siellä bunkkerin pohjakerroksissa jo kädet vapista kun edes ydinpommibluffi ei mennyt läpi ja turpaan tulee joka puolelta, joka tavalla ja kiihtyvällä tahdilla. Mahtaa olla hilpeä tunnelma!

Ja Iltalehti/Barents Observer tietää kertoa että syyskuun puolivälissä jämäneukkulassa on juhlittu Alakurtin "vapauttamista"...

Niin suuresti toivon että tuo paskamaa saisi niin pahasti turpiinsa että joutuisivat tappion myötä myös omaa historiaansa miettimään uudelleen. Toisin kuin muutamat "johtajat" väittävät, Venäjää PITÄÄ nöyryyttää. Ja Ukraina tekee sitä upealla tavalla, myös meidän puolesta!
 
canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Venäjän ongelma on tappion tunnustamisessa. Ja kun he määrittävät siltaiskua terrori-iskuna niin tavallaan yrittävät kieltää sen Ukrainan armeijan iskuna ja myös iskukykynä. Ukraian osui. Ja se on siinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös