Vemppajaosto kaudella 2015–2016

  • 27 461
  • 105

Mneme

Jäsen
Kurki tekee tänään paluun takalinjoille, pikkuhiljaa tilanne alkaa parantumaan..

Saikulla:
Malinen, Järvenpää, Lammassaari,

Peltonen? Nyqvist?

Järvenpääkin veti jo eilen normaaleja reenejä maalilla. Toki vaikea sanoa mistä tällistä ollut kyse, mutta eiköhän Järvenpääkin palaile lähiaikoina. Uskoisin, että palaa viikonlopun SaiPa-matseihin, kun ei mitään lainoja ole otettu tälle viikolle. Kuusi peliä viikkoon olisi Cloutierille melkoisen raskas kuorma.

Malinenkin käväisi jo eilen jäällä, mutta ei ottanut kuin pieniä vetoja, joten siellä suunnalla paluun kanssa voi mennä vielä hetki.
 

Steus

Jäsen
Kouvolan Sanomat kertoo seuraavaa: "Oscar Eklundin perään joudutaan lisäämään kysymysmerkki, sillä ruotsalaispuolustaja sai kolmannessa erässä ilmeisesti joukkuekaverinsa luistimesta viiltohaavan jalkaansa."

Johan se pari peliä pääsikin pelaamaan loukkaantumisen jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kouvolan Sanomat kertoo seuraavaa: "Oscar Eklundin perään joudutaan lisäämään kysymysmerkki, sillä ruotsalaispuolustaja sai kolmannessa erässä ilmeisesti joukkuekaverinsa luistimesta viiltohaavan jalkaansa."

Johan se pari peliä pääsikin pelaamaan loukkaantumisen jälkeen.
No tuon loukkaantumisen ei onneksi pitäisi kovin kauaa kestää jos yhtään. Toivottavasti olisi jo heti tänään mukana.
 

Mneme

Jäsen
Tänään tippuikin sitten taas kaksi äijää, kun Tuomas Huhtanen ja Mikko Virtanen jättivät pelin kesken. Virtanen ainakin nilkutti jalkaansa lähtiessään koppiin. Huhtasen rikki menneestä paikasta ei ole tietoa, kun sen verran erikoinen tilanne oli kaikin puolin.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyvä Julkuselle että pääsee pelaamaan mutta olisi kyllä ollut rosterissa juuri sopiva ukko kenet voi heittää tuurailemaan minne vaan.
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Virtaselta kaiketi polvi ja Huhtaselta ranne. Siinä taitaa olla ne mitä tältä reissulta jäi miinuksena käteen. Kohtalon ivaa,että Rinkinen ja Julkunen lähtee niin 2 kaverii heti saikulle.
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Onko mitään uutta Virtanen-Huhtala rintamalta?
Eiköhän Virtasen kausi ole paketissa. Ainakin sen verran pahalta se näytti kun ei pystynyt varamaan painoa jalalle. Huhtala kait opiskelee,mutta Huhtasen tilasta kaiketi voi sanoo samaa jos ranteesta on jotain enemmänkin rikki. Oletuksena,että Virtasella polvi ja Hudella ranne.
 

Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No voihan kuttu. Pientä siihen nähden,että nimet menee väärin. Sori siitä. Mutta aika kova hinta tästä btb-menosta. Koville joudutaan.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos Virtaselta meni eturistiside poikki niin se on sitten n. 4-6 kk taukoa. Jos vaan venähti sivusiteet niin saattaa vielä finaaleihin ehtiä...
 
Viimeksi muokattu:

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Todella harmi tuo Virtasen loukkaantuminen. Tuli todella hyvin sisään joukkueeseen ihan jo tehojenkin muodossa ja nyt sitten pitkä huili ilmeisesti tiedossa. Ja toki Huhtanen myös ollut hyvä raataja (joskaan ei Chefin tasoa), niin olisi kyllä käyttöä jokaisessa pelissä.
 

Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
SaiPan Strömbergin tilanteesta on saatu tietoa. Huono homma. Meidän miehistä ei tietoa/tiedotetta. Ymmärrän tämän täysin tietosuojan (yksilönsuojan) kannalta.
Jos pitkät poissaolot tulee niin bigbad.
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Huden kausi ilmeisesti paketissa. Virtsin paluusta on toiveita vielä. Htt:n mukaan Virtsin vamma ei oo niin vakava kuin pelättiin.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitäs KooKoon vemppaosastolle kuuluu?

Vemppaosostolla ja viime peleistä sivussa on ollut Oscar Eklund, Julius Nyqvist, Mikko Virtanen ja Tuomas Huhtanen.

Onko mahdollista, että joku edellä mainituista olisi mukana mustaoranssissa KooKoo-TPS pelissä? Tai onko jollakin jo mahdollisesti kausi paketissa?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Virtanen ja Eklund pelasivat Autosalpa-pelin. Se on toki höntsää, mutta tuskin olisivat pelanneet, jos olisivat kaukana oikeasta pelikunnosta.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Virtanen ja Eklund pelasivat Autosalpa-pelin. Se on toki höntsää, mutta tuskin olisivat pelanneet, jos olisivat kaukana oikeasta pelikunnosta.

Katselinkin Eklundin videolla että Virtsikö se siellä takana varusteet päällä naureskelee. Ei se polvi sitten pahemmin rikki ole mennyt jos höntsäpelissä pystyy jo pelaamaan.
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
No nyt meni sitten Kanki aka Kangasmäki. Polvi tärähti tolppaan ja siitä laitaan. Polvi kuulemma oli tunnoton ja ei pystyny varaamaan. Pelin jälkeen näytti keppien kaa kävelee,mutta oletan,että ei kovin suuri vamma,ainakaan toivottavasti.
Virtsi palannee (kuten jo aiemmassa viestissäni olen maininnut..) vielä ennen kuin runkosarja loppuu. Huhtasen kausi kaiketi paketissa. Eklund pelikunnossa jo ensi viikolla? Ainakin tarvetta olis.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ilmeisesti tosiaan Virtsi ja OPG ovat ne mukana olevat reservit Oulussa-Vaasassa, muut loukkaantuneina. Joskin Nyqvist näytti myös treenikuvissa vilahtavan KSssä.
 

Mneme

Jäsen
Ilmeisesti tosiaan Virtsi ja OPG ovat ne mukana olevat reservit Oulussa-Vaasassa, muut loukkaantuneina. Joskin Nyqvist näytti myös treenikuvissa vilahtavan KSssä.

Virtanen ei taida olla mukana tällä reissulla. Oli ainakin eilen jäällä kahdestaan, joko Kangasmäen tai Huhtasen kanssa, tästä en ole ihan varma kumpi oli, mutta rahat pistäisin sen puolesta, että oli Huhtanen.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toivon todella, että tässä osiossa ei ole uusia loukkaantuneita tämän illan jälkeen.

Toivon turvallista peliä KooKoolle ja toivottavasti voitatte onnea kamppailuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös