Nythän tää Libertad sitten on netissä, virallinen ilmestymispäivä taitaa olla 3.7.
Eipä taaskaan tunnu olevan kyseessä kuin "ihan kiva" levy. Eka levy Contraband meni alun "ok"-fiiliksestä viikossa "hei tää on sittenkin aika hyvä" -kategoriaan ja kahden viikon jälkeen koko levyä ei ole kertaakaan jaksanut kaivaa hyllystä, kun piisit ei vaan puhuttele eikä ne tartu eikä innosta. Ne on vaan hyvää rokkia, mutta ei se riitä.
Libertad tuntuu olevan ihan suoraa jatkumoa Contrabandille. Jotain perseellepotkijaa nää kaipaisivat, sillä vaikka soitellaan kuinka hyvin ja riffit lentelisivät sinne tänne, niin jotenkin piisejä ei vaan viedä tarpeeksi pitkälle, tyydytään vaan siihen että se nyt on siinä, yksi kiva pikkurokki tusinan muun sekaan. Jos levyltä yksi kertosäe jää päähän, niin ainakaan mulle se ei vaan riitä. Taustamusiikkia joka ei laita oikein todella kuuntelemaan. Slashistäkään ei ole otettu mitään muistettavaa irti.
Ja mun mielipiteeni on, että suurin syyllinen on kuitenkin Scott Weiland. Tällänen "puolen oktaavin" vaisu laulentelu varmaan sopi johonkin grungevelttoiluun, mutta rokissa pitäisi revitellä, karjua ja napata kuulijaa rinnuksista, eikä Weiland vain pysty siihe edes sen megafoninsa kanssa. Laulajaa hakiessaan perustelivat, etteivät halunneet Sebastian Bachia koska sitten bändi olisi kuulostanut liikaa Skid Row'lta. Mun mielestä se olisi ollut tuhat kertaa parempi kuin tämä vaihtoehto, että bändi kuulostaa liikaa tylsältä.
Vähän pettymys tääkin siis on, vaikka The Last Fight soikin päässä. Veikkaan vaan, että tääkin on aika kertakäyttöpiisi, joka unohtuu pian.
Aika tyhjentävästi sanottu myös mun mielipide. Kuuntelin jo tossa levyn kerran läpi. The Last Fight on tosiaan musiikillisesti parhaimpia mitä Velvet Revolver on tehnyt ja Weilandinkin laulu kuulostaa loistavalta, mutta valitettavasti myös varsin loistavaa biisiä verottaa heikko outro. Slashin hienon kitaroinnin ja soolon jälkeen biisi jatkaa samaa rataansa, eikä nouse uudelle huikealle tasolle niinkuin esimerkiksi Gunnareiden The Blues.
She Builds Quick Machines on ihan ok, hyvää riffittelyä, mutta tylsäksi käy kun aikansa kuuntelee. Sitä onkin tullut kuunneltua uusista biiseistä luonnollisesti eniten, mutta nyt jo alkaa hiipua. Let It Roll ja She Mine heti levyn alusta toimivat tällä hetkellä aika hyvin. She Minessa on myös sopivan ärsyttävä kertsi, joka jää varmasti soimaan päähän. Let It Rolliin olisi saanut olla paljon raaemmat soundit, ei iske yhtä hyvin kuin livenä, mutta hyvä levynavaus joka tapauksessa.
Just Sixteen on tämän hetken suosikkini The Last Fightin kanssa. Heti alusta lähtee kunnolla käyntiin ja biisissä on kunnon rock-kitarat. Muutenkin biisissä on hyvä aihe.
Toki monet biisit tarvitsee enemmän kuuntelua, mutta kyllä sellainen fiilis jäi, että noi Mary Mary, American Man, Pillerit ja Demonit ja Spay ym. kuultiin jo Contrabandilla.
Ja Electric Light Orchestra -coverin tilalla olisin paljon mielummin kuullut loistavan Psycho Killerin, joka myös oli EP:llä. Miksi ei ole tässä?
Viimeinen biisi on Loving The Alien -tyylinen albumin lopetus. Ihan hyvältä kuulosti, mutta miinuksena tässäkin The Last Fightin tapaan heikko lopetus. Tosin hieman parempi, koska Slash vielä sooloilee loppuun varsin mainiosti. Mutta aika vähälle huomiolle jää Slash tällä(kin) levyllä muutamia väläytyksiä (The Last Fight, ELO-cover..) lukuun ottamatta.
Onhan tässä levyssä syvyyttä jo selvästi enemmän kuin Contrabandissa, mutta kyllä edelleenkin Slither on parasta mitä Velvet Revolver on saanut aikaiseksi.
Käydään nyt 4.7. kaupasta ostamassa lätty ja kuunnellaan paljon paremmassa rauhassa ja katsotaan uudelleen.