Koko levyn oon kuunnellut pariin kolmeen kertaan läpi eikä tää kyllä musiikkimaailmaa muuta ja rokkenrollia kaikkien huulille palauta. Aika puuduttavaa perusjytinää suurin osa biiseistä ilman kunnollisia koukkuja. Kyllähän se Guns N' Roses selkeästi taisi olla enemmän kuin osiensa summa ja erikseen ei synny mitään merkittävää. Slash tyytyy sinänsä kivoihin riffeihin jotka kuitenkin unohtuu viikossa, Izzy tyytyy jauhamaan vielä tylsempää ja puuduttavampaa omaa juttuaan jota kukaan ei ole kuullut, ja Axl taas ei saa julkaistuksi yhtään mitään. Nuo kolme peruskiveä yhdessä kuitenkin saivat paljonkin aikaiseksi.
Stone Temple Pilotsia en ole ikinä kuunnellut ja Weiland on siksi aika outo tapaus mulle. Kovin vähäeleinenhän tuo tuntuu laulajana olevan, mikä ehkä vielä entisestään tekee biiseistä niin mitäänsanomattomia. Slither on ihan ok, Set Me Free myös, Fall To Piecesiä huomasin lauleskelevani futiskentälläkin, mutta mikään niistä ei kyllä vaikuta hittiainekselta. 10 muuta biisiä häviävät vielä niillekin. Tai ehkä niistäkin sitten ajan myötä oppii pitämään enemmän, kun onhan noita Slitheriä ja SMF:tä tullut kuunneltua jo pidempään.
Contraband ei todellakaan tuottanut sellaista hinkua, että haluaisi heti levyn kuultuaan innolla pistää sen pyörimään uusiksi tai että haluaisi kuulla edes jonkun biiseistä. Ei huono mutta ei hyväkään. Keskinkertainen on aika julma termi, mutta sellanen vaikutelma siitä on ensi kuunteluilla jäänyt.
Edit 1: Ai niin, siitä Slitherin videosta... Pistäkää ny jumalauta ne paidat päälle siellä lavalla! Koskee muitakin kuin VR:ia. Kauhiaa!
Edit 2: Ton ylemmän kirjoituksen jälkeen pistin näin myöhällä levyn vielä kertaalleen soimaan ja se kuulosti paremmalta ja sitä huomasi monessakin biisissä että kyllä tuonne korvaan oli niistä jotain koukun tapaistakin tarttunut vähän salaakin. Eli korotan ylempää arvosteluani puoli tähteä yli pelkän keskinkertaisen.
Edit 3: Nojoo, vielä pari tuntia kelloa eteenpäin ja yksi kuuntelu pimeässä ja kovaa (ei naapureita häiriten tietenkään) ja ai saakeli tää levyhän KASVAA! Tekisi mieli melkein poistaa koko alkuperäinen arviointi ja pistää uusi, mutta ei nyt ruveta siihen.
Sinänsä hassua, että bändin piti olla juuri se rockbändi mutta silti levyn parhaat ovatkin noi powerballadintyngät: Fall to Pieces, You Got No Right ja Loving the Alien -- mainittakoon viimeisestä että Slash melkein ripoffaa itseään vetelemällä kovin Sweet Child O' Minen kaltaista riffiä. Nopeammat rockbiisit kuulostavat edelleen vähän toisiaan toistavilta ja jollain lailla "mausteettomilta", mutta kyllähän nää silti rokkaa ihan hyvin.
Scott Weiland tuntuu kyllä vähän heikolta lenkiltä. Toki se johtuu mulla paljon siitä, että Axliinhän miestä on pakko verrata ja määhän fanitan Axliä jopa enemmän kuin Janne Ojasta. Scott laulaa varmasti hyvin ja hänen äänensä on monen mielestä taatusti parempi kuin Axlin, jonka kiekumista jotkut eivät voi sietää alkuunkaan. Mutta Axl herätti keskinkertaisemmatkin biisit henkiin sillä äänellään ja omalla latauksellaan ja paneutumisellaan, jonka esitykseensä veti levylläkin. Weiland varsinkin rockimmissa biiseissä tuntuu vain jotenkin vetävän homman läpi siitä mistä aita on matalin, kasvottomasti ja tunteettomasti. Kun odottaa laulajan vievän biisin uusiin sfääreihin, niin saakin vaan samaa lattealta tuntuvaa ulosantia. Onko se sitten grungea? En tiedä, kun en grungeen koskaan tutustunut. Olisipa VR saanut (tai huolinut, kumpi sitten on oikeampi) Sebastian Bachin tuolle tontille.
On se parempi kuin pelkästään keskinkertainen levy kuitenkin. Voittaa ainakin Slashin Snakepit-jutut!