Velipuolikuun paluu @ YLE TV1

  • 13 889
  • 70

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti Pressiboxi
Raja uuden ja vanhan liiton TV-huumorin välillä menee käytännössä siinä hetkessä kun Petelius & Heiskanen astuivat näyttämölle. Tätä ennen ehkä vain joku Hukkaputki Iltalypsyn esi-isänä pääsi uuteen 80-lukulaisempaan ulottuvuuteen käsiksi.

Noissa sukkamehu- ja kypäräänräkimisjutuissa tosin uutta on vain muoto, pohjalla on wanha kunnon pissa- ja kakkahuumori, jolle on naurettu vuosituhannet läpeensä ympäri maailman.

Jep, eihän itse huumorin perusolemus muutu muutamassa vuosituhannessa mihinkään. Näkemyksesi Peteliuksesta ja Heiskasesta rajapyykkeinä on hyvä, ja sitä voisi hieman jopa jatkaa niin, että uuden polven tv-viihde jakautui pian ainakin kolmeen päävirtaan: Petelius matkasi (esimerkiksi Aake Kallialan kanssa) kohti virkistävää pöhköilyä, Peteliuksen ja Heiskasen "koti" eli Ryhmäteatteri toi ruutuihin Tabumaisen surrealismin, kun taas selkeästi yhteiskunnallisemman Hukkaputken perillisiä oli Iltalypsy, ja jollakin tasolla myös Uutisvuoto. Nämäkin linjat risteytyvät, sillä onhan Peteliuksen ja Taneli Mäkelän taannoin Neloselle tekemissä jutuissa paljolti Tabumaista maailmaa, ja Uutisvuodossakin käytetään yhteiskunnallisen satiirin lisäksi myös pissa- ja kakkahuumoria, mikä on vain hienoa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Maple Leaf
Nämäkin linjat risteytyvät, sillä onhan Peteliuksen ja Taneli Mäkelän taannoin Neloselle tekemissä jutuissa paljolti Tabumaista maailmaa, ja Uutisvuodossakin käytetään yhteiskunnallisen satiirin lisäksi myös pissa- ja kakkahuumoria, mikä on vain hienoa.

Ja kun pissa- ja kakkahuumori viedään huippuunsa, kuten Monty Pythonin "marathon pidätysvaikeuksista kärsiville" -sketsissä, on lopputulos TV-komiikan historiaa. Flying Circus on eittämättä myös Peteliuksen & Heiskasen vaikuttimista tärkeimpiä, suomalaisen reaalitodellisuuden lisäksi. Ukothan sanoivat kehittäneensä rankimmatkin hahmonsa suoraan aamubusseista ja torikahviloista bongaamalla.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti Pressiboxi
Ja kun pissa- ja kakkahuumori viedään huippuunsa, kuten Monty Pythonin "marathon pidätysvaikeuksista kärsiville" -sketsissä, on lopputulos TV-komiikan historiaa.

Monty Pythonilta löytyy noin 1872 nerokasta sketsiä. Pissa- ja kakkahuumorin lisäksi MP:lla oli myös kyky tehdä täysin järjettömiä spektaakkeleita, jonkalaisia suomalaiset tv-viihteen ammattilaiset eivät ole vielä juuri joko osanneet tai halunneet tehdä. Esimerkkeinä tällaisista tulevat heti mieleen Saksan ja Kreikan filosofien välinen jalkapallomaaottelu, tietokilpailu jossa muun muassa Karl Marx joutuu vastaamaan urheiluaiheisiin kysymyksiin sekä (taisi olla "Live At Hollywood Bowlissa") Michelangelo selittämässä kirkkoisille freskoistaan löytyviä yksityiskohtia. Tämäntyyppiset sketsit ovat kamaa, jotka kielivät tekijöidensä laajasta yleissivistyksestä, luottamuksesta siihen että katsojatkin ymmärtävät kulttuurisia viitteitä, ja lopulta täydestä sekopäisyydestä. Mahtava meininki.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Maple Leaf
Tämäntyyppiset sketsit ovat kamaa, jotka kielivät tekijöidensä laajasta yleissivistyksestä, luottamuksesta siihen että katsojatkin ymmärtävät kulttuurisia viitteitä, ja lopulta täydestä sekopäisyydestä. Mahtava meininki.

Velipuolikuussa on samantyyppinen huumorinteon metodi. Kuten tässäkin ketjussa on havaittu, osa VPK:n materiaalista jää täysin irralliseksi, jos ei saa kiinni sketsien moninaisista viitteistä suomalaiseen yhteiskuntaan ja kokonaiskulttuuriin. Tätä ulottuvuutta olisin valmis pitämään Monty Pythonilta perittynä.

70- ja 80-luvuilla britcom ylipäänsä oli kova ja intelligentti vaikutin kaikkialla. Jäljet näkyvät Peteliuksen & Heiskasen TV-huumorista Fast Show´hun ja Conan O´Brieniin, jolla on toki myös selkeä New Yorkin juutalaiskoulukunnan absurdikomiikan traditio vaikuttimenaan.

Silti aina pitää jättää tilaa paikallisille Spede Pasasille ja Benny Hilleille, heillekin on paikkansa helpon huumorin tekijöinä. Ylipäänsä suurin osa tuotantoon päässeestä TV-huumorista on yleensä vähintään kohtuullista tasoltaan, paitsi että kaikki mihin Steve Martin koskee muuttuu tragediaksi.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti Pressiboxi
Velipuolikuussa on samantyyppinen huumorinteon metodi. Kuten tässäkin ketjussa on havaittu, osa VPK:n materiaalista jää täysin irralliseksi, jos ei saa kiinni sketsien moninaisista viitteistä suomalaiseen yhteiskuntaan ja kokonaiskulttuuriin. Tätä ulottuvuutta olisin valmis pitämään Monty Pythonilta perittynä.
- - -
Silti aina pitää jättää tilaa paikallisille Spede Pasasille ja Benny Hilleille, heillekin on paikkansa helpon huumorin tekijöinä.

Viitteet yhteiskuntaan, kokonaiskulttuuriin ja ajankohtaisuuteen sekä paikalliset Benny Hillit kohtaavatkin sitten suomalaisen huumorin koordinaatistossa siinä pisteessä, jossa vaikuttaa Jope Ruonansuu. Mieshän on aina tuotannossaan puuttunut nopeasti ajassa vaikuttaviin ihmisiin, asioihin ja ilmiöihin, mutta on imagollisesti kuitenkin huomattavasti lähempänä puskafarssia kuin Monty Pythonia. Tämä johtaa tietenkin myös siihen, että Ruonansuun jutut vanhenevat kovin nopeasti (ei kai nyt enää juuri kukaan jaksa kauheasti nauraa joillekin Pekka Vennamo ja Sonera -aiheisille jutuille), toisin kuin MP:n. Tämän perusteella voisi sanoa MP:n liikkuvan sketseissään myös sillä tavalla syvemmissä vesissä, ettei niihin ajan hammas pääse puremaan.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Maple Leaf
Viitteet yhteiskuntaan, kokonaiskulttuuriin ja ajankohtaisuuteen sekä paikalliset Benny Hillit kohtaavatkin sitten suomalaisen huumorin koordinaatistossa siinä pisteessä, jossa vaikuttaa Jope Ruonansuu.

Ruonansuu ja Petelius ovat tehneet VPK:n ja Mutapainin jälkeen menestyksekkäästi kimppaa, joka on linjassa esittämäsi 80-luvun suomalaisen TV-huumoriperinteen kolmijaon kanssa.

Tyylillisesti Jope on enemmän rintamaviihdyttäjien ja 50-luvun rillumarein tekijöiden perinteenjatkajia kuin deeppi pythonisti (jessus mikä ilmaisu). Parhaimmillaan julmetun hauska mutta huonoimmillaan aivan kamala. Kertakäyttötavaraa sekä asian negatiivisessa että positiivisessa mielessä.

Ööh joo... Tämä keskustelu alkaa kuulostaa Jatkoajan turhankin vakavailmeiseltä verkkohuumoriseminaarilta. VPK:n hengessä: "Lähekkö baariin? LÄHEN!"
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti Pressiboxi
Ööh joo... Tämä keskustelu alkaa kuulostaa Jatkoajan turhankin vakavailmeiseltä verkkohuumoriseminaarilta. VPK:n hengessä: "Lähekkö baariin? LÄHEN!"

Baariin, jossa kuunnellaan jukeboksista Slobo Horoa. Eikä stetson lerpu!
 

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän nuo kolahtaa edelleen.
Pikkupoikana tuli katsottua ja naurettua.

Koko viimeyön päässä soi se laulu ja tanssiesitys, jossa PPP lauloi ja 2 naista ja 1 mies tanssivat vasemmalta oikealle :p

Sitä se 3 päivän biletysputki teettäää ..

Laatuviihdettä. Vieläkin.
 
Viimeksi muokattu:

Spencer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Auschwitz Motorsport
Kun oikein miettii, julmahuvi on aika paljon velkaa velipuolikuulle.
Veikkaisin että ihmiset joille putoaa velipuolikuu ja Mutapainin ystävät, pitävät myös Studio julmahuvista. Olenko väärässä?


Mitä kuuluu fennoskandiaan?
 

Jomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Spencer
Kun oikein miettii, julmahuvi on aika paljon velkaa velipuolikuulle.
Veikkaisin että ihmiset joille putoaa velipuolikuu ja Mutapainin ystävät, pitävät myös Studio julmahuvista. Olenko väärässä?


Mitä kuuluu fennoskandiaan?

Et ole väärässä. Kaikki Studio Julmahuvitkin löytyy nauhalta.

"Luuleks sä että täällä on oikee hiiri sisällä?"
 

bsb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers& WHUFC
Ei voi mitään.Kuten arvelinkin,VPK osui noin yhdellä sketsillä kymmenestä.
Aika on tehnyt tehtävänsä,Suomi on muuttunut valtavasti tuon ajan ajatusmaailmasta."Hiihtokaan ei ole enää yhtä rehtiä peilä kuin sketsissä."
VPK:ta on niin paljon hehkutettu ja matkittu,kaikissa sitä seuranneissa suomalaisissa komediaohjelmissa,että nyt kun huomasi millä laarilla esimerkiksi Lapinlahden linnut ja muut ovat käyneet ,tuntuvat PP:n ja Heiskasen nerous kuolevaiselta.
Parhaiten toimivat peruskuvioista lähtevät sketsit.Esim. nämä kaksi pukukuikeloa puistonpenkillä tarkistamassa vastakkaista
sukupuolta-vai olikohan se sittenkään niin.
Oma tahaton huumorinsa on Peteliuksen kahdeksankymmentäluvun otsatukka,sellaisia ei näe kuin Kuortaneella kun Rautakorpi ja Korjus patsastelevat urheiluopiston raitilla.Sketsin paikka?
Huumori on ennenkaikkea henkilökohtaista,ja onhan meitäkin,jotka emme omaa huumorintajua.Vai onko mitään sen tuskastuttavampaa kuin kuulla kaverin kertovan näkemäänsä sketsiä ,jota et ole nähnyt:"ai ,että se olikin hyvä"
"juu,juu"
Ei muuta kuin,eteenpäin, Monty Pythonia laulaen:"Sit on my face!"
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minun mielestäni tuo on kaikkien aikojen paras suomalainen viihdeohjelma. Johtuneeko sitten siitä, että reilun 10 vanhana näitä katseli videolta joka päivä ja opetteli kaikki sketsit ulkoa. Nyt tietenkin on jo DVD hyllyssä myös. Perjantain jakso oli pääosin kolmesta ekasta alkuperäisjaksosta koottu. Parempaakin on varmasti vielä luvassa.

"Grammari tänne! Ja nyt lähette taikka tulloo kirveestä!"
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Kari Kyrönseppä Iltalehdessä

VPK:n ohjaaja Kari Kyrönseppä kommentoi sarjaan liittyen viikonlopun IL:ssä seuraavaa:

"(...) Kyrönseppä tunnetaan tarkkanäköisenä ja kriittittisenä ammattilaisena. Hän teki televisioon sketsiviihdettä jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Velipuolikuu syntyi tavallaan vastavedoksi sille missä hän oli ollut mukana uransa alkuvaiheissa.

- Haluttiin irti perinteisestä realistisesta vitsikaavasta, ikään kuin järjettömälle alueelle, sinne missä on tilaa monitasoiselle oivaltamiselle ja mielikuvitukselle, hän selittää.

Kyrönseppä on pohtinut perusteellisesti nauramisenkin ihmettä.

Hän myöntää, ettei enää aikoihin ole onnistunut näkemään televisiosta uutta komiikkaa, joka olisi oikeasti naurattanut.

- Olen kai niin ronkeli vanha pieru, etten jaksa innostua näistä uusista alan tuotannoista.

Mutta kun hän viime kesänä editoi vanhoja Velipuolikuu-jaksoja, niin kyllä nauratti.

- Joo, nauroin monille jutuille ihan yhtä vedet silmissä kuin 20 vuotta sitten.

Sitten hän luettelee kiireesti eräitä nuorempien tekemiä huumorisarjoja:

- Ranuan kummit, Paristo, Ugrilampaat, Muodollisesti pätevä, Julma Huvi, Pulkkinen...Niissä kaikissa oli jaksoja, joissa hetkittäin oli jotain lystikästä. Mutta mikään ei ole uponnut meikäläiseen laidasta laitaan. Ei vaan ole nauru tullut.

Vaikka Kyrönseppä tunnustaa, ettei nuorempien komiikka viime aikoina ole häntä itseään naurattanut, hän on melko jyrkästi sitä mieltä, että ikä- ja sukupolvierot eivät ratkaise sitä mikä itse kutakin huvittaa.

- Kyllä siinä paljon enemmän on kyse ajasta ja naurajan arvoista.

- Aina on tiukasti konservatiivisia nuoria ihmisiä ja väljäasenteisia vanhoja ihmisiä.

- Kaikkien sukupolvien nuorisossa on erilaisia trendipelleosastoja, jotka valitsevat mahdollisimman erikoisen huumorin sisäsiittoiseksi pätemisvälineeksi, jolla voi säikyttää ja ällistyttää muita.

- Ja toisaalta tutkimukset osoittavat, että suuri osa ihmisistä alkaa juuttua konservatiiveiksi jo noin 25 vuoden iässä. He haluavat maailman pysyvän sellaisena kuin se on tässä ja nyt. Nuorten aikuisten suuri enemmistö ei ole yhtään radikaalia, ei huumorissa eikä muussakaan.

- Sitten on niitä pienehköjä nuorten joukkoja, jotka vimmatusti hakevat koko ajan uutta. Siihen kuuluu, että huumorikin haetaan joistakin käsittämättömistä asioista.

Kyrönseppä kertoo kiintoisan yksityiskohdan, joka aikanaan yllätti tekijätkin.

- Silloin kun Velipuolikuuta esitettiin 1983-84, tutkimuksissa todettiin, että sarjan ylivoimaisesti suurinta ja uskollisinta katsojamassaa olivat 9-14-vuotiaat koululapset.

- Niihin kolahtivat ne piruuksissaan tehdyt läskipäävitsit, joissa ei ollut järjen häivää. Niitä sitten jauhettiin välitunneilla ja naurettiin aikuisille, jotka eivät vitsejä ymmärtäneet.

Silloisten lasten uskollisuuteen perustuu Kyrönsepän mukaan paljolti se, että Velipuolikuut ja sen seuraajat yhä keräävät paljon katsojia.

- Ne fanit ovat nyt alle ja yli kolmekymppisiä, joista monien päihin Velipuolikuut ovat juuttuneet kulttikamaksi.

Mutta naurattavatko Velipuolikuut ja muut myös nykyistä nuorisoa? Sitä ihmettelee Kyrönseppäkin.

Nuoren ja toisenlaisen tv-komiikan airut W-tyyli on kritiikeissä rusikoitu melko yksissä tuumin. Mutta rintamasta pomppaa esiin City-lehden kolumnisti Jari Saariaho, joka kehuu tulokasta innokkaasti.

- Konsepti on helvetin hyvä. Komiikka on älykästä ja terävää, hahmot ovat herkullisia ja lavasteet kekseliäitä. Tulee todella mieleen brittien Channel 4.

Menneiden aikojen sketsiviihteestä Saariaho ei löydä juurikaan kehuttavaa.

- Puuttuu varsinkin älykkyyttä ja ironian tajua.

Velipuolikuun Saariaho kuitenkin kelpuuttaa.

- Yleensä muistot kultaavat ja uusinta on pettymys. Mutta Velipuolikuu on 20-vuotiaanakin poikkeuksellisen hyvä tuotanto. "


LISÄÄ TÄÄLTÄ (VAATII REKISTERÖITYMISEN).
 
Viimeksi muokattu:

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Itse tunnustaudun fanaattiseksi Velipuolikuu-faniksi. Olen veivannut vanhoja vhs-nauhoja parikymmentä vuotta ja nauranut joka kerta vedet silmissä. Se, että joitakin täällä ei vpk-sketsit naurata ei mielestäni kerro siitä, että huumori olisi vanhentunut vaan siitä, että se vain sattuu olemaan erilaista kuin katsojan oma maku.

Jännää on esimerkiksi se, että eräät pitävät Mutapainin ystäviä VPK:ta parempana, vaikka omasta mielestäni PPP:n ura on ollut VPK:sta lähtien pelkkää alamäkeä. Mutapaini oli jo väsynyt versio Velipuolikuusta. Paikoitellen hauska, mutta Kari Heiskasta ja Litmasta lukuunottamatta näyttelijäkumppanit olivat muuntautumiskyvyttömämpiä. Tabu oli välissä hyvä, vaikka siinäkin oli jo enteitä ylipitkistä sketseistä. Hymyhuulet oli viimeinen oman rimani ylittänyt PPP tuotos ja siinäkin Aake Kalliala oli kymmenen pykälää huonompi aisapari kuin Heiskanen, joka omasta mielestäni on vielä PPP:täkin nerokkaampi esiintyjä. Ville Virtanen ja Antti Raivio itseasiassa varastivat mielestäni koko shown Aki ja Turo hahmoineen.


Sitten alkoikin tämä PPP:n rahastuskausi, jolloin ilmestyivät umpisurkeat Pulttibois, Manitbois, Hei Hulinaa ja Hui Helinää (vai mikä lie), jotka olivat päätöntä hokemahuumoria hirveimmillään. Ja juuri kun luulit, että pohjat oli saavutettu, PPP lyöttäytyi kimppaan Jope Ruonansuun kanssa. Sen sarjan nimeä en edes muista.

Kaverille ei jätetä ja muut myöhemmät, joissa Petelius ei itse ole pääosassa vaan kirjoittajana ovat kyllä jo minullekin maistuneet vähän paremmin.

Se mikä huumori maistuu on aika yksilöllinen juttu, mutta yhdistäviäkin tekijöitä löytyy.
Itse en voi sietää Soidinmenoja tai ylipäätään mitään Pertsa Reposen tuotoksia, Lapinlahden Linnut on 90 prosenttisesti huonosti näyteltyä tuubaa ja Ugrilampaat väkisin yrittämistä. Olen huomannut, että sama juttu on monen muunkin vpk-fanin kohdalla.

Kummeli ja Pulkkinen naurattivat aluksi, mutta kumpikaan ei osannut lopettaa ajoissa. Julmahuvi taas oli suorastaan erinomainen ja osittain juuri siksi, että he osasivat pitää setin kasassa ja lopettaa huipulla.

Piti sitten Velipuolikuun huumorista tai ei, tosiasia kuitenkin on, että ohjelma oli merkittävä virstanpylväs suomalaisessa tv-viihteessä. Sitä ennen ei sketsiohjelmissa juuri oltu nähty non-sequitur huumoria, järjettömiä mistään alkamattomia ja mihinkään järjelliseen päättymättömiä sketsejä, joita esim englantilainen huumori oli viljellyt jo parikymmentä vuotta (Monty Python, The Goodies etc.).
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Olenpas harvinaisen paljon samaa mieltä Bastin kanssa. Juuri noin ajattelen itsekin VPK:sta, Mutapainin ystävistä, PPP:n urasta ja sketsiviihteen tason laskusta. Ainoa, mistä olen hieman eri mieltä, on Tabu. Tabu oli merkillinen sekoitus teatteria ja sketsejä. Suuri osa noista ylipitkistä sketseistä ei mielestäni ole siis edes sketsejä ja siksi niitä ei pidä sellaisina arvostella. Loistavaa viihdettä joka tapauksessa, vaikka välillä meni hiukan yli hilseen.

Pitää käydä noutamassa VPK DVD tässä lähiaikoina ja järjestää vaikka saunailta samanhenkisten kanssa. Vuorosanathan osataan jo ulkoa.

"Hitto! Mitäs sää oot teheny mun sukselleni?" - "Tota... poltamma karstan poijes, niin jo vain löytyy pitoo."
 

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Perjantain jakso oli pääosin kolmesta ekasta alkuperäisjaksosta koottu. Parempaakin on varmasti vielä luvassa.

Niinpä. Nyt esitettävät jaksothan ovat todellakin tiivistetyssä muodossa, joten sen takia voi olla hieman hankalaa arvata, mitä seuraavaksi on tulossa. Sen takia voi olla joillekin jonkinlainen pettymys, kun homma ei etenekään siten kuin on muistellut.

Minuun nuo VPKn legendaariset sketsit uppoavat edelleenkin kybällä. Näin "vanhempana" kiinnittää huomiota monenkin sketsin lavasteisiin. Todella yksinkertaisia (ja pahvisia), mutta niin hyvin tehtyjä, että haluttu atmosfääri on saatu aikaiseksi loistavasti.

Siitä olen myös samaa mieltä, että Studio JulmaHuvin jutut ovat paljosta velkaa Velipuolikuun tekijöille. Esikuvana on ilmiselvästi ollut. Yhtä kaikki... ei ihme, että kumpikin sarja on kulttimaineen arvossa.

Tuota VPK-dvd:tä minun ei tarvitse ostaa, sillä tontut ovat vihjailleet, että joulupukki saattaisi tuoda jotain. Hmm... :-)

Muuten... rupesin miettimään, että onko tuo allekirjoitukseni Velipuolikuusta vaiko Mutapainin ystävistä? Jommasta kummasta se on kuitenkin peräisin. Paremmin muistavat kertokoot.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Viestin lähetti Ossi
. Ainoa, mistä olen hieman eri mieltä, on Tabu. Tabu oli merkillinen sekoitus teatteria ja sketsejä. Suuri osa noista ylipitkistä sketseistä ei mielestäni ole siis edes sketsejä ja siksi niitä ei pidä sellaisina arvostella. Loistavaa viihdettä joka tapauksessa, vaikka välillä meni hiukan yli hilseen.


Annoin vähän väärän kuvan omassa kirjoituksessani, sillä kyllähän minäkin Tabusta pidän. Suurimmaksi osaksi aivan historiallisia sketsejä, joiden repliikit ovat jääneet elämään jokapäiväiseen kielenkäyttöön ("oliko mahtavat Amberssonit?). Mutta jotkut Tabu -jutut olivat aavistuksen ylipitkiä omasta mielestäni. Kuitenkin jos pitäisi nimetä oma kärkikolmikko, siihen kuuluisivat VPK, TABU ja Julmahuvi.
 

Hammer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Black & Gold: SAINTS
Oli tuo viime perjantain jakso jo varsin viihdyttävää katseltavaa. Oikeastaan kaikki sketsit tuntuvat sitä paremmalta, mitä enemmän niitä katsoo. Mielestäni juuri tämän Velipuolikuun kohdalla on viisasta ottaa ohjelma kokonaan nauhalla ja sitten kaikessa rauhassa katsoa uudestaan.

Paras juttu viimejaksossa oli ehdottomasti se asuntoesittely-sketsi. Heiskanen oli ihan elementissään huutaessaan "Ihan kuin sieltä olisi ämpäri tulossa" tai "Koeta kestää pikkumies, setä tässä vaan huutelee" tms. kyyristyen vieressään olleen rouvan mahan puoleen. Niin ja eihän tämä nainen oikeasti ollutkaan raskaana. Kyllä muuten nauratti, itse asiassa olin kuolla nauruun.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Ihan paskaa 80 luku jöötiä

Minä en ymmärrä tätä Velipuolikuu paskaa lainkaan . Huonompaa sketsiviihdettä kuin Ugrilampaat. Kertokaa nyt jo mikä tässä esimerkiksi ' raivolan rysäpöksy ' t j s p. sketsissä on hauskaa ? En tajunnut sitä eka kerralla , enkä bonjaa vieläkään .
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Re: Ihan paskaa 80 luku jöötiä

Viestin lähetti Brewer
Minä en ymmärrä tätä Velipuolikuu paskaa lainkaan . Huonompaa sketsiviihdettä kuin Ugrilampaat. Kertokaa nyt jo mikä tässä esimerkiksi ' raivolan rysäpöksy ' t j s p. sketsissä on hauskaa ? En tajunnut sitä eka kerralla , enkä bonjaa vieläkään .

Jos Velipuolikuu ei sinulle kolahda niin äläpä katso sitä. Makuasioista ei juuri kannata kiistellä. Mikä naurattaa yhtä, ei naurata toista vaikka kuinka sitä yrittäisi selitellä, että kato nyt kun toi on hauska toi kaveri tossa.

Jos suuri joukko suomalaisia osaa sanasta sanaan 20 vuotta sitten tehdyn viihdeohjelman sketsejä, mainonnan tekijät käyttävät siitä varastettuja fraaseja tänäkin päivänä ja ohjelman päätähdistä toinen on teatterikoulun professori ja toinen edelleen arvostetuimpia viihteentekijöitä, ei ohjelma ihan turha voi olla.

Edelleenkin, älä hyvä mies katso sellaista mistä et pidä. Katso sitten niitä Ugrilampaita. Minä taas en katso sitä.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Re: Re: Ihan paskaa 80 luku jöötiä

Viestin lähetti Bast
Jos Velipuolikuu ei sinulle kolahda niin äläpä katso sitä. Makuasioista ei juuri kannata kiistellä. Mikä naurattaa yhtä, ei naurata toista vaikka kuinka sitä yrittäisi selitellä, että kato nyt kun toi on hauska toi kaveri tossa.

Jos suuri joukko suomalaisia osaa sanasta sanaan 20 vuotta sitten tehdyn viihdeohjelman sketsejä, mainonnan tekijät käyttävät siitä varastettuja fraaseja tänäkin päivänä ja ohjelman päätähdistä toinen on teatterikoulun professori ja toinen edelleen arvostetuimpia viihteentekijöitä, ei ohjelma ihan turha voi olla.

Edelleenkin, älä hyvä mies katso sellaista mistä et pidä. Katso sitten niitä Ugrilampaita. Minä taas en katso sitä.

Kiitos asiallisesta vastauksesta . En koskaan ole asettanut kyseenalaiseksi Kari Heiskasen tai PPPn viihdyttäjän / näyttelijän kykyjä , muttamutta kuten jo totesit ....
.... Kikkelis kokkelis , mitäs katsoit ..............


ps. En katso Ugrilampaita edes pakosta
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sen verran ehdin lopusta nähdä, että tämäniltaisessa jaksossa sitten tuli eräs maailmanhistorian parhaiten muotoilluista repliikeistä. Kyllä, sen ilkeän lääkärin loppukommentti: "Tehän olette sokea koko mies. Istukaa nyt alas, minä kirjoitan teille kepin."

Pidimme muuten jokunen viikko sitten parin kaverin kanssa VPK-iltamat. Ruokaa, alkoholia ja VPK-DVD:t. Sauna- ja tupakkatauot välissä, muuten yhteen soittoon koko 15 jakson rupeama. Myönnetään, pikkuisen puutunut olo oli viimeisen jakson lopputekstien pyöriessä.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Kymysys jaksoja skipanneelta.

Joko suuresti kaipaamani PääsiäisHanukas jakso on esitetty ?
Toivottavasti ei..


K
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämän iltainen jakso pisti jo paikka paikoin hymyilyttämään. Ehkäpä meikäläinen alkaa pikku hiljaa päästä sisään tähän huumoriin.

Elaine on se, mistä muistan silti tämän sarjan ikuisesti.

Löytyipä ohjelmasta sketsejä, joita on hieman modifioituina käytetty myöhemmin Vääpeli Körmyssä ja Kummelissa.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
On väliraportin aika: suurin osa, kyllä s u u r i n osa sketseistä on tylsiä ja kehnoja, ehkä vähemmän kehnoja aikoinaan, mutta nykykatsojalle tuubaa. Esimerkiksi mainospardodiat pelkistetyimmillään eivät toimi.

Mutta! Osa tavarasta on priimaa. Tänään jo mainittu lääkäri-sketsi, muutaman viikon takainen asunnonvälitäjä jne.

Analysoin siis näin: lahjakkaiden tekijöiden sarja, jonka vahvuudet kantavat vielä, mutta josta täysillä nauttimiseen pitää olla pohjalla ensimmäiseltä kierrokselta muistikuvia. Ymmärrän siis oikein hyvin niitä, joille kaikki uppoaa. Kyllähän Kummelin selittäminen tulee vuonna 2015 olemaan hirmuisen ((c) JK Paaasikivi) vaikeaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös