Mun mielestä erityisesti Palloliitossa olisi hyvä miettiä, miten suomen pelaajakehitystä sekä pelitasoa kehitetään. Kysymys ei ole vain Veikkausliigasta eikä vain KuPS:ista. Homma alkaa jo junnuista, nuorisomajuista ja liikkuu aina kohti Veikkausliigaa. Peliä pitää pystyä avata nopeemmin ja pitää pystyä pelata pienemmässä tilassa. Ja kyllä mä ajattelen, että Suomessa isot seurat jolla on iso junnutuotanto määrittää hyvin paljon mihin suuntaan jalkapallo täällä kehittyy. Tietääkseni KuPS kuuluu näihin seuroihin.
Tässä ollaan varmaan aika lähellä ydintä, KuPS on siinä mielessä ihan hyvä esimerkkijoukkue koska joukkueessa on paljon kotimaisia ja nuoria pelaajia isossa roolissa.
Eilen avauksessa oli Miettinen 20 v, Siltanen 17 v, Ruoppi 18 v, Lutumba 21 v ja siihen päälle vielä 23 v Vidjeskog ja Hämäläinen.
Lutumba pystyi minusta parhaiten vastaamaan pelin tempovaateeseen ja olemaan jopa kohtalaisen vaarallinen. Lutu taitaa olla ainut näistä itseasiassa kuka ei ole pelannut nuorimaajoukkueissa.
KuPS:lla oli ennen Valakaria valmentajana Erlandsen juuri sen takia, että haluttiin saada kehitettyä joukkuetta sellaiseksi, joka pärjää paremmin Euroopassa mutta lopulta se oli Valakari eikä Erlandsen joka vei KuPS:aa enemmän eteenpäin.
Olihan norjalaiset fyysisesti parempi mutta se isoin ero nopeudessa on kuitenkin siinä, kun otetaan pallo haltuun ja ensimmäiset askeleet. Kaikki tapahtuu nopeammin ja terävämmin ja se vaatii myös taitoa eikä pelkkää nopeutta.
Toisena asiana sitten se, miten pelaajat liikkuvat ilman palloa ja tämä ihan puhtaasti taktista puolta. Etenkin Tromson kärkipelaaja vei välillä KuPS:n puolustajia aika hienosti mukanaan ja teki isoja tiloja.
KuPS:n pallollinen peli puolestaan näytti hitaalta kun pelaajien liikkeet ilman palloa olivat lähinnä yksittäisiä yhden laitapakin sovittuja juoksuja pitkään avaukseen.
Kyllä KuPS voisi pärjätä pidemmälle näissä kemuissa jos laitettaisiin taas isosti rahaa ulkomaalaisiin kuten aiempina vuosina mutta minusta tämä on parempi näin, että nuo nuoret saavat näitä pelejä. Siitä nyt on turha pahoittaa mieltään, että KuPS tämän parin häviää koska Tromso on useamman pykälän isompi joukkue taloudellisesti
Jos sitten miettii tuota, että miten suomalaiset pärjää Euroopassa niin kyllä se HJK:n varassa tulee olla koska se on ainut, jolla on siihen oikeasti resurssit. Tärkeintä HJK:n kannalta olisi, että isoimmalla seuralla olisi ehdottomasti sarjan paras valmentaja ja itse en ihan hetkeen tuollaista tilannetta muista olleen.